Minua huijattiin ovelasti!

Olen tehnyt yli 30 vuotta työtä ja kerännyt säästöjäkin, mutta nyt minun taskuni on tyhjennetty. En olisi arvannut että minut aiotaan ryövätä niiden toimesta, joita olen äänestänyt. Sitten minulle valkeni, että demarit ovat vastuussa tästä veroryöstöstä. Itse he ovat muka köyhän ja jopa työläisen asialla mutta puoluetoverit asuvat Hämeenlinnassakin
paremmilla asuinalueilla kokoomuslaisten kanssa. Eräskin demari on todella ylimielinen ja kylmäkiskoinen äänestäjiään kohtaan, tiedätte varmaan kuka. Kuulemma haluaa katsella vain kiikareiden läpi köyhiä duunareita. Itse lakkaan rikastuttamasta näitä huijareita ja äänestän kokoomusta ensi kerralla, he sentään reilusti kertovat mitä ajavat.
1771775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 177

Vanhimmat

Miten ne on sun taskut tyhjentäneet?

Äänestä
  • Roimalla verotuksella pikku hiljaa yrittävät rahat viedä. Vastineeksi ei saa oikein edes mitään palveluita, aika huono panos/hyöty-suhde.

    Äänestä

  • demarit riistää kirjoitti:

    Roimalla verotuksella pikku hiljaa yrittävät rahat viedä. Vastineeksi ei saa oikein edes mitään palveluita, aika huono panos/hyöty-suhde.

    Miten se verotus vie rahat säästöistäsi, ei edelleen ymmärrä?

    Verojen sijaan voidaan karsia ilmaisia tai tuettuja palveluita tai laittaa ne maksullisiksi, onko se proon mieleen?

    Äänestä

  • Miten se kirjoitti:

    Säästä, pienen pieni korkotuotto, siitä maksetaa veroa. On - tai vain -

    Äänestä

  • - ja + kirjoitti:

    Säästä, pienen pieni korkotuotto, siitä maksetaa veroa. On - tai vain -

    Siitä huolimatta se verotus ei vie pääomaasi...
    Meinaatko jos persut ollsi vallassa, niin ei olisi veroja? Toki markkaan siirtymisen myötä voisi korot olla vaikka 15%...

    Tänä päivänä on vain hankala löytää varmaa ja turvallista tuottoa antavaa sijoituskohdetta.

    Äänestä

  • Miten se kirjoitti:

    Miten se verotus vie rahat säästöistäsi, ei edelleen ymmärrä?

    Verojen sijaan voidaan karsia ilmaisia tai tuettuja palveluita tai laittaa ne maksullisiksi, onko se proon mieleen?

    Osinkojen verotus on täysin järjetöntä, koska osinko on vähän kuin nostaisi rahaa tililtä. Veroja on maksettu jo aivan tarpeeksi ilman sitäkin.

    Äänestä

  • Perusvero kirjoitti:

    Siitä huolimatta se verotus ei vie pääomaasi...
    Meinaatko jos persut ollsi vallassa, niin ei olisi veroja? Toki markkaan siirtymisen myötä voisi korot olla vaikka 15%...

    Tänä päivänä on vain hankala löytää varmaa ja turvallista tuottoa antavaa sijoituskohdetta.

    Puhut roskaa, helsingin pörssistäkin löytyy useita osakkeita joilla saa reilun 5%
    vuotuisen osingon ostohintaan nähden.
    Arvonnousu siihen päälle.

    Äänestä

  • ggggagggaggaggga kirjoitti:

    Puhut roskaa, helsingin pörssistäkin löytyy useita osakkeita joilla saa reilun 5%
    vuotuisen osingon ostohintaan nähden.
    Arvonnousu siihen päälle.

    Annatko takuut arvonnoususta ja 5% osinkoista?

    ps. mennyt ei ole takuu tulevasta.

    Äänestä

  • Kysyn minä kirjoitti:

    Annatko takuut arvonnoususta ja 5% osinkoista?

    ps. mennyt ei ole takuu tulevasta.

    Tietysti, en muuten omistaisi. Stora Ensolla on rahaa kassassa reilu euro osaketta kohti. Myös tänään julkaistut kustannussäästöt auttavat tuloskunnon pysymistä hyvänä.

    Äänestä

  • jhhhhhhhhhaaa kirjoitti:

    Tietysti, en muuten omistaisi. Stora Ensolla on rahaa kassassa reilu euro osaketta kohti. Myös tänään julkaistut kustannussäästöt auttavat tuloskunnon pysymistä hyvänä.

    Stora Enzosta tulikin juuri hyvä dokumentti...

    Äänestä

  • demarit riistää kirjoitti:

    Roimalla verotuksella pikku hiljaa yrittävät rahat viedä. Vastineeksi ei saa oikein edes mitään palveluita, aika huono panos/hyöty-suhde.

    Nollahyöty ja karmea verotus

    Äänestä

  • ahsggggaggagagga kirjoitti:

    Nollahyöty ja karmea verotus

    Verot tuovat lisää bonuksia demarien kermalle, joka ammentaa palkkansa verotuloista.

    Äänestä

  • eqeewwwwqqqqqq kirjoitti:

    Verot tuovat lisää bonuksia demarien kermalle, joka ammentaa palkkansa verotuloista.

    Demarit sentää on hallitusvastussa mutta persulit rällää sun rahoilla suutasoittaen.
    Hehehehhhe.

    Äänestä

  • khdkdkd kirjoitti:

    Demarit sentää on hallitusvastussa mutta persulit rällää sun rahoilla suutasoittaen.
    Hehehehhhe.

    Urpolainen on tosiaan hallituksessa vastuuta kantamassa ja jakelemassa velaksi otettua rahaa edelleen lainaksi kriisimaihin.

    Äänestä

  • urpolainen jyttää kirjoitti:

    Urpolainen on tosiaan hallituksessa vastuuta kantamassa ja jakelemassa velaksi otettua rahaa edelleen lainaksi kriisimaihin.

    Soinikin on myöntänyt ettei Suomesta ole lähtenyt rahaa kriisimaille joten sinä se vasta persulien persuli oletkin kun ajat Soinista oikealta ohi.

    Äänestä

  • Perusvero kirjoitti:

    Siitä huolimatta se verotus ei vie pääomaasi...
    Meinaatko jos persut ollsi vallassa, niin ei olisi veroja? Toki markkaan siirtymisen myötä voisi korot olla vaikka 15%...

    Tänä päivänä on vain hankala löytää varmaa ja turvallista tuottoa antavaa sijoituskohdetta.

    Veroja pitääkin kerätä ja paljon. Rikkailla työssäkäyvilla proleilla on varaa maksaa veroa vähän ettö Tovereista köyhimmät saavat perustuloa. Pieni palkka kuuluu jokaiselle, niillekin jotka eivät jaksa tai halua työtä tehdä. Ilman Toverivoimaa näin ei olisi.

    Äänestä

  • iloinen vasemmisto kirjoitti:

    Äärioikeiston Hätilän kerhon toverileikki on tylsää toistoa mutta ihailtavaa on tosiyritys ja leikkimieli. Kirjastosta löytyy uusia ideoita mutta siellä tulee käyttäytyä hyvin. Fanfari demokratialle!!!!

    Äänestä

  • mhgjgjkm kirjoitti:

    Soinikin on myöntänyt ettei Suomesta ole lähtenyt rahaa kriisimaille joten sinä se vasta persulien persuli oletkin kun ajat Soinista oikealta ohi.

    Jutta Urpolaisen takuutus on tehty suomen piikkiin ja velaksi. Eli takausvastuiden lisäksi takaaja on itse maksanut vakuushärvelin. Se on sitä vastuunkantoa.

    Äänestä

  • dermuli-pena kirjoitti:

    Jutta Urpolaisen takuutus on tehty suomen piikkiin ja velaksi. Eli takausvastuiden lisäksi takaaja on itse maksanut vakuushärvelin. Se on sitä vastuunkantoa.

    Kutsuttiin ennen valehteluksikin.

    Äänestä

  • evvk kirjoitti:

    Kutsuttiin ennen valehteluksikin.

    Joo mutta jokainen tietää tuon persulien propagandaksi.

    Äänestä

  • evvvvkk kirjoitti:

    Joo mutta jokainen tietää tuon persulien propagandaksi.

    Jos totuus on mielestäsi propagandaa, niin onhan se ymmärrettävää demarin näin väittää.

    Äänestä

  • josku jakonen kirjoitti:

    Jos totuus on mielestäsi propagandaa, niin onhan se ymmärrettävää demarin näin väittää.

    Persulien propaganda ei voi olla totuus mutta kyllä hyvää huumoria. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • demarit riistää kirjoitti:

    Roimalla verotuksella pikku hiljaa yrittävät rahat viedä. Vastineeksi ei saa oikein edes mitään palveluita, aika huono panos/hyöty-suhde.

    Demareiden panoshan on nolla, mitä yrittämiseen ja yhteiskuntaan tulee. Paitsi saamapuolella ovat vahvasti 100%.

    Äänestä

  • jcjxvzf kirjoitti:

    Persulien propaganda ei voi olla totuus mutta kyllä hyvää huumoria. Kiitos siitä.

    Demareiden jutuissa ei sen sijaan ole mitään totuutta, vaan Urpolaisen unelmahöttöä.

    Äänestä

  • hurputiheijjaa kirjoitti:

    Demareiden panoshan on nolla, mitä yrittämiseen ja yhteiskuntaan tulee. Paitsi saamapuolella ovat vahvasti 100%.

    Tuottavathan demarit unelmia työläisille, jotta jaksavat elättää demarien kermaa.

    Äänestä

  • Huh amerikan mallia kirjoitti:

    Stora Enzosta tulikin juuri hyvä dokumentti...

    Ketä kiinnostaa dokumentit, minua kiinnostaa vain osakekohtainen tuotto.

    Äänestä

  • john nuistren kirjoitti:

    Tuottavathan demarit unelmia työläisille, jotta jaksavat elättää demarien kermaa.

    Unelmat ovat polttoainetta demarien äänestäjille, kerma naureskelee niitä keksiessään.

    Äänestä

  • haggggaaass kirjoitti:

    Unelmat pitää perskutit hengissä, johto viettää makiaa elämää veronmaksajien rahoilla!

    Äänestä

  • jhskzzz kirjoitti:

    Äärioikeiston Hätilän kerhon toverileikki on tylsää toistoa mutta ihailtavaa on tosiyritys ja leikkimieli. Kirjastosta löytyy uusia ideoita mutta siellä tulee käyttäytyä hyvin. Fanfari demokratialle!!!!

    Terve Toveri Fanfaari! Joko olet tutustunut pamfletteihin? Kovaa tavaraa.

    Äänestä

  • iloinen vasemmisto kirjoitti:

    Terve Toveri Fanfaari! Joko olet tutustunut pamfletteihin? Kovaa tavaraa.

    En ole tutustunut äärioikeistonne pamfletteihin ja ehkä aio koska taso on niin surkea mutta jos pystytty kehittämään jotain muuta kuin "nerokasta" niin katsotaan. Fanfari demokratialle!

    Äänestä

  • fhkuu kirjoitti:

    Olemme kehittäneet Vihreää Arjen Sosialismia (VAS) joka lisää solidaarisuutta ja antaa kansallispalkkaa köyhille. Bonuksena vesistöt puhdistuvat ja saastuttavat tehtaat suljetaan.

    Äänestä

  • iloinen vasemmisto kirjoitti:

    Olemme kehittäneet Vihreää Arjen Sosialismia (VAS) joka lisää solidaarisuutta ja antaa kansallispalkkaa köyhille. Bonuksena vesistöt puhdistuvat ja saastuttavat tehtaat suljetaan.

    Äärioikeiston Hätilän kerho kehittää vierasta aatetta minkä sinänsä ymmärtää, koska sen oman äärioikeiston aatteen Aatu vei ihan piikkiin asti. Fanfari demokratialle!

    Äänestä

  • hahsuyayyaaa kirjoitti:

    Demareiden jutuissa ei sen sijaan ole mitään totuutta, vaan Urpolaisen unelmahöttöä.

    Demarit ovat kuin suurikokoisia lapsia.De

    Äänestä

  • muhkulapset kirjoitti:

    Demarit ovat kuin suurikokoisia lapsia.De

    Jos näin on niin mitähän on persulit.

    Äänestä

  • haggggaaass kirjoitti:

    Unelmat ovat polttoainetta demarien äänestäjille, kerma naureskelee niitä keksiessään.

    Niin, köyhille duunareille syötetään höttölupauksia, ja sitten verotetaan viimeisen päälle. Pullea julkinen sektori ja demarien kerma voivat paksusti näillä rahoilla.

    Äänestä

  • Ota kommari leipää sanoi opettajaystäväni kun demari jääkaapin takaa kurkisti mutta hanki kantaa ja balalaikka soi aroilla ennenkuin demarien kannatus on puoletkaan entisestä sanoi naapurini joka muuten on kirjallisuussseuran puosu.

    Äänestä

  • heini-muru kirjoitti:

    Ota kommari leipää sanoi opettajaystäväni kun demari jääkaapin takaa kurkisti mutta hanki kantaa ja balalaikka soi aroilla ennenkuin demarien kannatus on puoletkaan entisestä sanoi naapurini joka muuten on kirjallisuussseuran puosu.

    Iltaa Heini!

    Äänestä

  • bnmuyuyk kirjoitti:

    Unelmat pitää perskutit hengissä, johto viettää makiaa elämää veronmaksajien rahoilla!

    Johto on demarien kermaa

    Äänestä

  • ooooookkermaakkkerma kirjoitti:

    Johto on demarien kermaa

    Persulien kermamies taas päivystysvuorossa.

    Äänestä

  • osinko-olli kirjoitti:

    Osinkojen verotus on täysin järjetöntä, koska osinko on vähän kuin nostaisi rahaa tililtä. Veroja on maksettu jo aivan tarpeeksi ilman sitäkin.

    Kyllä. Osingot voisivat hyvin olla verottomia 10 000 euroon asti, ei vaikuttaisi kokonaisuuteen hirveästi.

    Äänestä

  • jaysyyyaaannn kirjoitti:

    Niin, köyhille duunareille syötetään höttölupauksia, ja sitten verotetaan viimeisen päälle. Pullea julkinen sektori ja demarien kerma voivat paksusti näillä rahoilla.

    Vorssaan kerma tilauskyydillä?

    Äänestä

  • Vaikea arvata kenen kirjoitti:

    Vorssaan kerma tilauskyydillä?

    Kerma kulkee symbioosissa linjurilla.

    Äänestä

  • kermahinkkilinjuri kirjoitti:

    Kerma kulkee symbioosissa linjurilla.

    Kermaperzukki kuskina.

    Äänestä

  • nmhgmgh kirjoitti:

    Kermaperzukki kuskina.

    Et sitten muutakaan jaksanut.

    Äänestä

  • zukkidemakko kirjoitti:

    Et sitten muutakaan jaksanut.

    Perzukkia enemmän aina jaksan.

    Äänestä

  • yujjj kirjoitti:

    Äärioikeiston Hätilän kerho kehittää vierasta aatetta minkä sinänsä ymmärtää, koska sen oman äärioikeiston aatteen Aatu vei ihan piikkiin asti. Fanfari demokratialle!

    Hauska kuulla että olette rantautuneet sosiaalidemokratian pariin.

    Äänestä

  • iloinen vasemmisto kirjoitti:

    Hauska kuulla että olette rantautuneet sosiaalidemokratian pariin.

    Olemme olleet siellä aina mutta iloinen vasemmisto jatkaa äärioikeiston Hätilän kerhon parissa kuten tähänkin asti. Toverileikki ei ota oikein tuulta joten teillä on ongelma. Fanfari demokratialle!

    Äänestä

  • fghjghjkfg kirjoitti:

    Persulien kermamies taas päivystysvuorossa.

    Demujen kerma päivystää lakkaamatta.

    Äänestä

  • gututuyyeyee kirjoitti:

    Demujen kerma päivystää lakkaamatta.

    Perzukkipäivystäjä vasta herännyt. Meillä ei todellakaan lakata, ei ole edes lakkaa mutta hyvin olet perillä asioistamme elikkä siitä mitä emme tee.

    Äänestä

  • zukkiperzukki kirjoitti:

    Perzukkia enemmän aina jaksan.

    Leo päivystää.

    Äänestä

  • ui678 kirjoitti:

    Olemme olleet siellä aina mutta iloinen vasemmisto jatkaa äärioikeiston Hätilän kerhon parissa kuten tähänkin asti. Toverileikki ei ota oikein tuulta joten teillä on ongelma. Fanfari demokratialle!

    Huomenta Leo

    Äänestä

  • leo harmaspää kirjoitti:

    Huomenta Leo

    Hei tässä PerzukkiLeo kiittää.

    Äänestä

  • jhhhhuuhhhhhh kirjoitti:

    Ketä kiinnostaa dokumentit, minua kiinnostaa vain osakekohtainen tuotto.

    Oikein, kannattaa faktat ja humpuuki pitää erillään.

    Äänestä

  • gututuyyeyee kirjoitti:

    Demujen kerma päivystää lakkaamatta.

    Päivystävät silkkaa ahneuttaan.

    Äänestä

  • leo harmaspää kirjoitti:

    Huomenta Leo

    Leksa herännyt talviuniltaana herä

    Äänestä

Minä yksityisyrittäjänä olen nykymenoon todella tyytyväinen. Ei jää turhaan hilloa tilille notkumaan, kun kaikki mikä tulee menee erilaisiin veroihin ja maksuihin..!? ;)

Äänestä
  • Heidi Hautala ja muut kärkipoliitikot ovat esimerkillään näyttäneet että pimeä työ on ok.

    Äänestä

No koskas demarit olisivat työläisen asialla olleet, ehkä joskus 1950-luvulla viimeksi.

Äänestä
  • Nykyajan demarit ovat ns kähmyjä jotka keskittyvät oman lompakkonsa hyvinvointiin.

    Äänestä

  • Nykyään demarit ovat tasan omalla asiallaan, inhoavat äänestäjiään.

    Äänestä

  • ei kiva olla juuuaaauu kirjoitti:

    Nykyään demarit ovat tasan omalla asiallaan, inhoavat äänestäjiään.

    Mikäs sen pahempi pulskealle ja ökyilevälle demarille kuin nähdä köyhää äänestäjäänsä tai jopa alentua puhumaan sille?

    Äänestä

  • kermaa kermaa kirjoitti:

    Mikäs sen pahempi pulskealle ja ökyilevälle demarille kuin nähdä köyhää äänestäjäänsä tai jopa alentua puhumaan sille?

    Tällä linjalla persulit on ohittanut ajat sitten demarit suhteessa äänestäjiin.

    Äänestä

  • Jos silloinkaan.

    Äänestä

Mahtuu tänne neljäskin arvio demarivihaajalta. Hanki elämä.

Äänestä
  • No kuka nyt demareista pitäisikään, loisivat työntekijän siivellä ja voivat paksusti. Samalla kurjistavat työntekijän oloja.

    Äänestä

  • haggsyyyyyy kirjoitti:

    No kuka nyt demareista pitäisikään, loisivat työntekijän siivellä ja voivat paksusti. Samalla kurjistavat työntekijän oloja.

    Myös viides.

    Äänestä

  • kjdffs kirjoitti:

    Myös viides.

    Täällä kuudes ilmoittautuu demarien inhoajaksi. Niin paljon ovat minuakin k*settaneet.

    Äänestä

Milloin sinä olet töitä tehnyt? Yhteiskunnan elättämä loinen olet, ja nyt syytät siitä muita.

Äänestä
  • Demarisystäväni sanoi aina että kansan muisti on lyhyt ja palkkiovirka palkitsee mutta yritä löytää köyhä työtä itsellesi ja demari pettää aina kun voi.

    Äänestä

  • Heini Häsa kirjoitti:

    Demarisystäväni sanoi aina että kansan muisti on lyhyt ja palkkiovirka palkitsee mutta yritä löytää köyhä työtä itsellesi ja demari pettää aina kun voi.

    Huomenta Heini mutta se on kyllä professori se ystäväsi. Herää ensin ja kirjoita vasta sitten. Muista ostaa bensaa punaiseen audiisi!

    Äänestä

  • Heini Häsa kirjoitti:

    Demarisystäväni sanoi aina että kansan muisti on lyhyt ja palkkiovirka palkitsee mutta yritä löytää köyhä työtä itsellesi ja demari pettää aina kun voi.

    Hyvä Heini, ihan totta puhut.

    Äänestä

  • haggggguuussss kirjoitti:

    Hyvä Heini, ihan totta puhut.

    Heini on oikea rautapersuli!

    Äänestä

  • uiooter kirjoitti:

    Heini on oikea rautapersuli!

    Heinin ystävä professori on demari, mutta hyvin tulevat kaksikko toimeen mikä kertoo kuinka lähellä Persut ja SDP ovat toisiaan. Monista puheista voisi kuvitellan toista.

    Äänestä

Aikoinaan petyin Kokoomukseen.
Luulin demareitten olevan "meikäläisten" asialla, jopa oman panoksen annoin vapaa-ehtoistyönä vuosien varrella puolueelle.
Ja Pa..at!
Pettivät duunariporukan ja eivät edes aiokkaan lopettaa omien etujen ajamista äänestäjien kustannuksella.
Hyvästi jää demarit! (toistaiseksi puolueessa, joka ei petä= nukkuvat!)

Äänestä
  • Sinua käytettiin vain hyväksi.

    Äänestä

  • Ken syö kesävoin ain kirjoitti:

    Sinua käytettiin vain hyväksi.

    Saitko edes Boonusta?

    Äänestä

tältä palstalt alöytyy toisenkin otskon kautta vastau; miten demari ryöstää sinua. Ruoan alv:n korotus. Se pienentää ostovoimaasi, uskotko? Palkasta ei jääkkään samaa käteen, kuin ennen sitä. Sitä on se se ryöstö.

Äänestä
  • Kyllä, demarien äänestäjätkään tuskin ovat niin tyhmiä etteivät ymmärrä juuri alv-korotusten kohdistuvan eniten pienituloisiin.

    Äänestä

  • Jostakin se säästö ja verot haetaan, kun ei mene taloudessa hyvin, sitä kutsutaan lamaksi ja onko se 90-luvulta tuttua?

    Äänestä

  • Juustoleikkuri kirjoitti:

    Jostakin se säästö ja verot haetaan, kun ei mene taloudessa hyvin, sitä kutsutaan lamaksi ja onko se 90-luvulta tuttua?

    Säästö pitäisi hakea julkisesta sektorista.

    Äänestä

Kauampa sinulla kesti tajuta,mitä demarit ovat.Ei sun asiaas kyllä KOKOOMUS ainakaan aja.En tiedä onko SUOMESSA DUUNAREILLE TAI PIENIPALKKAISILLE olemassakaan puoluetta,eikä asiaa ainakaan paranna se,että kaikki kaupan myyjät ,pankkineidit ja muut pienipalkkaset merkonoomit äänestää KOKOOMUSTA,ettei heitä vain sanota kommareiksi.Suurin osa vieraan palveluksessa pienellä palkalla työtä tekevää ei tajua mihin kuuluu tai edes olevansa DUUNARI.

Äänestä
  • Nimenomaan Kokoomus on pienituloisellekin hyvä vaihtoehto. Jos verotus kevenee, niin pienipalkkaisellekin jää rahaa säästöön ja vaikka osakkeisiin. Siitä sitten aikaa myöten vaurastuu ja seuraavassa sukupolvessa asiat ovatkin paremmin. Demarit taas haluavat ettei pienituloiselle jää mitään käteen, muuten karkaavat kokoomuksen äänestäjiksi kun alkaa mennä paremmin. Siksi demarit nostavan ruuan alvia että köyhät pysyisivät köyhinä ja demarien äänestäjinä.

    Äänestä

Siinähän maksatte hienoa, upeaa moottoritien katetta. Mutta, kyllä se varmaan tuo myöskin tuloja sinne. Toisin, kuin Rovaniemellä. Onhan se iso raha veronmaksajille, mut toivotaan parasta.

Äänestä
  • Jää vähän eikä niin vähääkään epäselväksi mikä on iso raha veronmaksajille elikkä mitä summaa maksamme. Kai sinulla on käsitys kun asiaa noin kommentoit.

    Äänestä

  • jhmghmg kirjoitti:

    Jää vähän eikä niin vähääkään epäselväksi mikä on iso raha veronmaksajille elikkä mitä summaa maksamme. Kai sinulla on käsitys kun asiaa noin kommentoit.

    Kerrohan mitä summaa sinä arvelet meidän maksavan?

    Äänestä

  • summaaa summaaaruumm kirjoitti:

    Kerrohan mitä summaa sinä arvelet meidän maksavan?

    Juuri sitä kysyin aloittajalta joka ilman summaa pillittää veronmaksajien kohtaloa. Olisi kiva tietää mistä pitäisi itse itkeä. Onko sinulla luetun ymmärtämisessä vaikeitakin ongelmia?

    Äänestä

  • jhkghjkg kirjoitti:

    Juuri sitä kysyin aloittajalta joka ilman summaa pillittää veronmaksajien kohtaloa. Olisi kiva tietää mistä pitäisi itse itkeä. Onko sinulla luetun ymmärtämisessä vaikeitakin ongelmia?

    No miksi itket tästä?

    Äänestä

  • itkettääkööö kirjoitti:

    No miksi itket tästä?

    On niin surullista kun ihminen ei osaa lukea ja silti niin kovasti yrittää lukea.

    Äänestä

  • Itkettäääää kirjoitti:

    On niin surullista kun ihminen ei osaa lukea ja silti niin kovasti yrittää lukea.

    Ei se mitään, kansalaisopistossa voit oppia lukemaan.

    Äänestä

  • suru pois nyt kirjoitti:

    Ei se mitään, kansalaisopistossa voit oppia lukemaan.

    Minä kylläkin mutta persuleilla ei oo niin saletti. Ikävää.

    Äänestä

Minulle kävi samoin, demarit vain verottavat koko ajan lisää. Pienestä palkastani ei tahdo riittää ruokaan ja senkin hinta nousee kohta verojen takia.

Äänestä
  • Kuulostaa hämärälle koska yleensä veroa perii kunta tai valtio. Epäilen demariveroa persujen propagandaksi jonka olet tyhmyyksissä mennyt uskomaan.

    Äänestä

  • Veroja voidaan laskea heti roimasti, kun lopetetaan mm. kela-tuet, yhteiskunnan terveydenhoito ja tuettu päivähoito jne. Sehän sopii pienipalkkaiselle mainiosti?
    Vai meinaatkos että muut maksaa kaikki kustannuksesi? Ja voit keskittyä vain valittamiseen.

    Äänestä

  • Onnistuu, sopiiko kirjoitti:

    Veroja voidaan laskea heti roimasti, kun lopetetaan mm. kela-tuet, yhteiskunnan terveydenhoito ja tuettu päivähoito jne. Sehän sopii pienipalkkaiselle mainiosti?
    Vai meinaatkos että muut maksaa kaikki kustannuksesi? Ja voit keskittyä vain valittamiseen.

    Kelan tuet voisi hyvin lopettaa, muutkin palvelut maksaa kun käyttää periaatteella.

    Äänestä

Soitan jos tulee asiaa.

Äänestä
  • Kenelle?

    Äänestä

  • hurluuppi kirjoitti:

    Kenelle?

    mitäs se sulle kuuluu ?

    Äänestä

  • hurluuppi kirjoitti:

    Kenelle?

    Arsenmäelle varmaan.

    Äänestä

  • iioil kirjoitti:

    mitäs se sulle kuuluu ?

    No miksi kirjoitat tänne jos haluat ettei kuulu.

    Äänestä

  • pulioloiooo kirjoitti:

    Arsenmäelle varmaan.

    Paavo Audinmäki on hyvä arvaus

    Äänestä

  • audi_paaavooo kirjoitti:

    Paavo Audinmäki on hyvä arvaus

    Paavo tykkää ajella audilla veronmaksajan piikkiin, aivan kuten demari Lipponenkin.

    Äänestä

  • haggggaahhhaa kirjoitti:

    Paavo tykkää ajella audilla veronmaksajan piikkiin, aivan kuten demari Lipponenkin.

    Soinikin ajelisi ministerimersulla jos ei olisi ryhtynyt juoksemaan vastuuta pakoon vaalien jälkeen. Mutta niin sen pitää ollakkin, että ministeriautoon nousee vain ne jotka vastuuta uskaltavat kantaa ja persuleista ei ole tähän toimintaan. Lipponen on ajanut omalla autolla jo vuosikaudet joten päivitä puheesi !!!!!

    Äänestä

  • uytj kirjoitti:

    Eihän Soini ole vastuuta paossa. Mistä ihmeestä olet sellaista saanut päähäsi? Siitäkö kun Soini ja perussuomalaiset eivät suostuneet liittymään hallitukseen mukaan lappamaan satoja miljoonia(iso luku sinulle) euroopan sosiaalipummivaltioille? Vai jostain muusta? Kerro hyvä veli meille, kerro.

    ps. jos oli liian vaikea kysymys, niin voit kilauttaa sille kaverille, joka aina pyytää sinua päivystämään suoli24palstalla.

    Äänestä

  • kerroin veli kirjoitti:

    Tämä oli niin helppo ettei tarvinnut ees pilautella. Persukit pakeni vaalien jälkeen vastuuta vaikka oli vaalivoittaja, koska makiat päivät suurilla puheilla oppositiossa vetivät liikaa ja elo on autuasta vielä veronmaksajien rahoilla. Tässä ei ole mitään kertomissta niille jotka seurasivat valtakunnanpolitiikkaa ed.vaalien jälkeen mutta nyt tiedät sinäkin siellä tietopimeydessä mitä tapahtui. Soini itse on sanonut ettei Suomesta ole lähtenyt yhtään euroa mm. Kreikkaa (iso luku sinulle).

    Äänestä

  • veliveliseni kirjoitti:

    Hyväveli laittaa vaan linkkiä uutiseen missä Soini näin sanoo. Et kyllä itsekään usko höpinöihisi, mutta teillä demuleilla ja kokkelipiimän verottajilla on aina sama tapa kirjoittaa. Mustat valkoisiksi, pitkään jankaten.

    Äänestä

  • hyvävelisoppa kirjoitti:

    Hyväveli laittaa vaan linkkiä uutiseen missä Soini näin sanoo. Et kyllä itsekään usko höpinöihisi, mutta teillä demuleilla ja kokkelipiimän verottajilla on aina sama tapa kirjoittaa. Mustat valkoisiksi, pitkään jankaten.

    Ei kai Soini itse menne tunnustamaan että vastuutapakeni! Se on tosikova poliittinen broileri eikä noin halpaa tietenkään mene mutta näkee persulien makoiset päivät omilla silmissä jos haluaa. Sitä en ymmärrä että eikö kokkelipiimää sitten pitäisi ollenkaan verottaa mutta ilmeisesti se on persulien linja.

    Äänestä

  • 76jkj7 kirjoitti:

    Oho, jätkä laski taas luikuria, että Soini sanoi sitä ja tätä. Olette te hämylinnan kokkelidemarit aika velikultia. Pokkana väitätte toisten sanoneen omia mielipiteitänne. Kohta väität varmaan Pro-Hämeenlinnan paenneen vastuuta 4-7?

    Äänestä

  • isojormatässähei kirjoitti:

    Oho, jätkä laski taas luikuria, että Soini sanoi sitä ja tätä. Olette te hämylinnan kokkelidemarit aika velikultia. Pokkana väitätte toisten sanoneen omia mielipiteitänne. Kohta väität varmaan Pro-Hämeenlinnan paenneen vastuuta 4-7?

    Älä kiihdy hermopersuli koska kukaan ei ole ees väittänyt Soinin sanoneen sitä ja tätä. Minähän korostin päinvastoin ettein Soini ole sanonut paenneensa vastuuta mutta jos niin haluat niin sovitaan että on sanonut niin tarvitse tuhista.

    Äänestä

  • tymubrun kirjoitti:

    Voi raukkoja. Ette taaskaan muista mitä tuli valehdeltua. Demuli nimimerkki veliveliseni selittää "Soini itse on sanonut ettei Suomesta ole lähtenyt yhtään euroa mm. Kreikkaa ".
    Pitäisikö käydä muistitohtorilla välillä?

    Äänestä

  • tamburiinimiäs kirjoitti:

    Voi raukkoja. Ette taaskaan muista mitä tuli valehdeltua. Demuli nimimerkki veliveliseni selittää "Soini itse on sanonut ettei Suomesta ole lähtenyt yhtään euroa mm. Kreikkaa ".
    Pitäisikö käydä muistitohtorilla välillä?

    Kyllä sinun on itse otettava kanta lääkärinmenosi suhteen. Soini pysyy kyllä sanojen takana sitä sinun persuli on turha inttää!

    Äänestä

  • hgjtyutyui kirjoitti:

    Kyllä sinun on itse otettava kanta lääkärinmenosi suhteen. Soini pysyy kyllä sanojen takana sitä sinun persuli on turha inttää!

    Kyllä Soini pysyy kannassaan ja vastustaa edelleenkin suomalaisten rahojen antamista Kreikkaan ja muihin maihin.

    Äänestä

Ei ihme että demarien kannatus pohjalukemissa kun noin työtätekeviä köyhiä kyykyttävät.

Äänestä
  • Niinpä, no Urpilainen ja Kiemungo pelastavat!

    Äänestä

  • skajjjjaaa kirjoitti:

    Niinpä, no Urpilainen ja Kiemungo pelastavat!

    Soinista ei enään ole persulien pelastajaksi koska kansa tajuaa puolueen hämäräsuhmuroinnin ja vastuunpakenemisen.

    Äänestä

  • hoijjjjaa kirjoitti:

    Soinista ei enään ole persulien pelastajaksi koska kansa tajuaa puolueen hämäräsuhmuroinnin ja vastuunpakenemisen.

    Hämäräsuhmuroinnin ja vastuunpakenemisen taitaa ainoastaan nykyinen hallitus. Velkaa velan päälle, yritysten verotus alas, kansalaisten verotus ylös. Pumpataan miljardeja euroja pohjattomiin pankkeihin Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa, Epsanjassa ja Italiassa. Mitä vastuunkantoa tämä on?

    Äänestä

  • skajjjjaaa kirjoitti:

    Niinpä, no Urpilainen ja Kiemungo pelastavat!

    Fiat Urpolainen ja Renault Kiemungo.

    Äänestä

  • veitsi tomaatilla kirjoitti:

    Hämäräsuhmuroinnin ja vastuunpakenemisen taitaa ainoastaan nykyinen hallitus. Velkaa velan päälle, yritysten verotus alas, kansalaisten verotus ylös. Pumpataan miljardeja euroja pohjattomiin pankkeihin Kreikassa, Portugalissa, Irlannissa, Epsanjassa ja Italiassa. Mitä vastuunkantoa tämä on?

    Seliseli. Soini on itse sanonut ettei Suomesta ole lähtenyt euroakaan Eurooppaan mikä on totta. Suomi kantaa vastuuta Euroopan tulevaisuudesta koska olemme osa Eurooppaa emmekä Soinimaata. Tätä vastuunkantoa se on persuli.

    Äänestä

  • eynyt kirjoitti:

    Pistäppä eynyt pelle linkki Soinin sanomisista. Olet sama jankkaaja demuli vailla järjen hiventä.

    Äänestä

  • pinko pahvinen kirjoitti:

    Pistäppä eynyt pelle linkki Soinin sanomisista. Olet sama jankkaaja demuli vailla järjen hiventä.

    Jostain kumman syystä persulien on joskus vaikea uskoa mitä johtajansa T. Soini sanoo. Ongelmaa ei täällä ratkaista koska se on puoluesisäinen. Tässä tapauksessa Soini puhui vieläpä totta ja ehkä siinä onkin ongelman ydin.

    Äänestä

  • eynyt kirjoitti:

    Jostain kumman syystä persulien on joskus vaikea uskoa mitä johtajansa T. Soini sanoo. Ongelmaa ei täällä ratkaista koska se on puoluesisäinen. Tässä tapauksessa Soini puhui vieläpä totta ja ehkä siinä onkin ongelman ydin.

    Jos pinko pahvisella on parempaa tietoa kun Soinilla niin faktaa pöytää elikkä mistä Suomesta on rahaa lähtenyt ja kenen tilille ja kuinka paljon. Kun muka tiedät ja viisaana esiinnyt muita pilkaten niin näytä nyt omat taitosi. Tämä on varmaan helppo juttu noin viisaalle.

    Äänestä

  • 74muyj kirjoitti:

    Mitäköhän sinä oikein sekoilet? Ei pinko pahvisella ole Soinin tiedoista faktaa, mutta nimimerkki eynyt "tiesi" Soinin sanoneen mitä Soini ei ole sanonut johon taas pinko pahvinen pyysi tarkennusta.
    Demulipropagandistien tulisi tarkemmin lukea ennenkuin syyttömiä taas tuomitaan roviolle.

    Äänestä

  • locapoica kirjoitti:

    Nyt olet persuli asian ytimessä sillä ei ole faktaa paitsi Soinilla. Syttömien tuomitseminen olisi hyvin rumaa joten pois sieltä.

    Äänestä

  • Soini tietää kirjoitti:

    Nyt olet persuli asian ytimessä sillä ei ole faktaa paitsi Soinilla. Syttömien tuomitseminen olisi hyvin rumaa joten pois sieltä.

    Olet siis demulina samaa mieltä Soinin kanssa, että kaikki suomen antama raha mikä on mennyt eu:n tukitoimiin etelä-euroopan hulivilimaille on väärin.
    On hienoa, että demarina voit myöntää puoluetoveriesi virheet.

    Äänestä

  • pasalsta ponimaaju kirjoitti:

    Olet siis demulina samaa mieltä Soinin kanssa, että kaikki suomen antama raha mikä on mennyt eu:n tukitoimiin etelä-euroopan hulivilimaille on väärin.
    On hienoa, että demarina voit myöntää puoluetoveriesi virheet.

    Persulina et ymmärrä edes persulipuolueen johtajan puheita mikä on tosikävää. Soini puhuu kovaa faktaa joten yritä ymmärtää ja Soini mukaanhan Suomesta ei ole lähtenyt rahaa Etel-eurooppaan. Tämän kannan takana on ihan hyvä olla kun sinäkin vielä tuestani Soinille iloitset!

    Äänestä

  • Tukea Soinille!!!!! kirjoitti:

    Persulina et ymmärrä edes persulipuolueen johtajan puheita mikä on tosikävää. Soini puhuu kovaa faktaa joten yritä ymmärtää ja Soini mukaanhan Suomesta ei ole lähtenyt rahaa Etel-eurooppaan. Tämän kannan takana on ihan hyvä olla kun sinäkin vielä tuestani Soinille iloitset!

    Onko hallituspuolueet yrittäneet oikaista Soinia ja kertoa hänelle, että kyllä me olemme antaneet rahaa etelä-eurooppaan ja oikein tuntuvasti?
    Sinun kannattaisi soittaa Obersdorffiin ja pyytää audienssia, että voit kertoa hienon tarinasi. Isä Katainen ja äiti Urpilainen varmaankin silittävät päätäsi.
    Näin hienoja tarinoita ei löydy edes valituista paloista. Sinussa on aitoa satusetä ainesta. Voisit harjoitella kirjoittelua vaikka jossain paikallislehdessä, eikö vain?

    Äänestä

  • pussistoppi kirjoitti:

    Soinia on yritetty oikaista mm. vaalien jälkeen muistutuksella, että vastuu tulee kantaa mutta ei kuunnellut. Hienoja tarinoita siitä saa ilman harjoituksia kuten osuvasti kerroit. Mutta kunnia Soinille tällä kertaa joten tästä olemme varmaankin yhtämieltä.

    Äänestä

  • sossituppis kirjoitti:

    Jäi vähän epäselväksi, että mistä ja kenen vastuusta puhut. Soini ja perussuomalaiset kantavat kyllä omat vastuunsa, mutta siihen ei kuulu sanansa syöminen ja suomalaisten veronmaksajien rahojen viljely eteläiseen eurooppaan.
    Tämän kansalaisten huijaamisen taitaa parhaiten meidän oma sixpack hallituksemme, ajamalla suomen konkkaan. Yritäppä nyt muuttaa tässäkin valkoinen mustaksi.

    Äänestä

  • manne tok kirjoitti:

    Eu-politiikka on sen verran vaikea ala että jätä se persuli ihan suosiolla Soinin hoidettavaksi teidän puolueessa. Soini puhuu asiaa ja sinä yrität häntä kampata mikä on vielä rumempaa kuin jatkuvasti harrastamasi nimittely. Soinin suhteen ei tässä asiassa pidä sotkea mustaa valkoiseksi.

    Äänestä

  • hgnghfgm kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi etteivät Soini ja perussuomalaiset halua jakaa rahaa eteläiseen eurooppaa kun taas hallitus jakaa suomalaisten rahat ilomielin. Hyvä, että olemme kaikki samaa mieltä. Tapasi vastata on kylläkin välillä eriskummallinen syyllistämisineen ja valkoisen mustaksi muuttamisineen, mutta esim. toimittajathan tunnetusti puhuvat kielikuvilla.
    Jos sinulla on enemmän kysyttävää perussuomalaisten politiikasta niin elomessuilta löytyy moni perussuomalaisten kansanedustaja kertomaan sinulle nämä asiat tarkemmin jos sinulle jäi jotain epäselvää.
    Lauantaina:
    -Anne Louhelainen klo 10-12
    -Juha Väätäinen klo 10-17
    -Arja Juvonen klo 12-14
    -Pirkko Ruohonen-Lerner klo 12.30-14
    -Ismo Soukola klo 10-15
    Sunnuntaina:
    -Ismo Soukola klo 12-16
    -Pirkko Mattila klo 10-13
    -Jussi Niinistö klo 13-14

    Äänestä

  • luukurkkuun kirjoitti:

    Hyvä että otit selvää että Soini on sanonut ettei Suomesta ole lähtenyt rahaa Etelä-eurooppaan. Kun tekee näin ei tarvitse arvailla ja inttää! Jatka samalla linjalla. Kiitos kutsusta mutta en ehdi vastaamaan persulikansanedustajien kysymyksiin elomessuilla. Idea oli hyvä sillä niiden tiedoissa onkin pahoja aukkoja mutta ehkä joku toinen kerta!

    Äänestä

  • djdncc kirjoitti:

    Mitä persu kiistää puoluejohtaja Soinin puheet. Soini on monta kertaa sanonut kuten asia on, ettei Suomesta ole lähtenyt rahaa EU-maiden kriisialueille. Persujen olisi hyvä kuunnelle, mitä johtaja puhuu silloinkin, kun sanoissa on liikaa totuutta.

    Äänestä

  • eynyt kirjoitti:

    Seliseli. Soini on itse sanonut ettei Suomesta ole lähtenyt euroakaan Eurooppaan mikä on totta. Suomi kantaa vastuuta Euroopan tulevaisuudesta koska olemme osa Eurooppaa emmekä Soinimaata. Tätä vastuunkantoa se on persuli.

    Äläpä demari kiihdy vastuusi kanssa,heheheee. Vastuun kanto on urpolaisen kataiselta oppima hokema.

    Äänestä

  • yygyyghghu kirjoitti:

    Äläpä demari kiihdy vastuusi kanssa,heheheee. Vastuun kanto on urpolaisen kataiselta oppima hokema.

    Ei tarvitse kiihtyä persuli mutta hyvin olet ymmärtänyt että vastuuu on persuleille pelkkä hokema.

    Äänestä

  • 12+5 kirjoitti:

    Mitä persu kiistää puoluejohtaja Soinin puheet. Soini on monta kertaa sanonut kuten asia on, ettei Suomesta ole lähtenyt rahaa EU-maiden kriisialueille. Persujen olisi hyvä kuunnelle, mitä johtaja puhuu silloinkin, kun sanoissa on liikaa totuutta.

    Olen jo jonkin aikaa seuraillut tätä keskustelua ja kiinnostaisi tietää viimeinkin, että missä Timo Soini on näin sanonut tai kirjoittanut. Kiitos etukäteen.

    Äänestä

  • 7yy7nyjjj kirjoitti:

    Olen jo jonkin aikaa seuraillut tätä keskustelua ja kiinnostaisi tietää viimeinkin, että missä Timo Soini on näin sanonut tai kirjoittanut. Kiitos etukäteen.

    On sanonut monta kertaakin.Jos olet kiinnostunut Soinin kannanotoista ehkä sinun kannattaa seurata mitä hän sanoo niin tarvitse ihmetellä. Soini puhuu tällä kertaa asiaa mikä ei ole kuitenkaan persuleille mieleen.

    Äänestä

  • ghumuym kirjoitti:

    Kyllä tämän kylän demarit ovat omasta mielestään fiksuja. Jankkaavat palstalla sellaisella paatoksella omia sanojaan toisen puolueen puheenjohtajan suuhun. Eipä käy katteeks, ei. Jos äly on tuota luokkaa niin huhhuh.

    Äänestä

  • juupas ja eipäs kirjoitti:

    Kyllä tämän kylän demarit ovat omasta mielestään fiksuja. Jankkaavat palstalla sellaisella paatoksella omia sanojaan toisen puolueen puheenjohtajan suuhun. Eipä käy katteeks, ei. Jos äly on tuota luokkaa niin huhhuh.

    Jos persuli Soini on väärässä niin mistä rahaa on lähtenyt ja kenelle ja paljon? Kovaa faktaa pöytään muute ei Soini tällä erää kaadu mutta hyvä ettet taas pilkannut apukoululaisia.

    Äänestä

  • tsorpas kirjoitti:

    Fiat Urpolainen ja Renault Kiemungo.

    Kiemungo ylikierroksilla.e

    Äänestä

  • rttttt kirjoitti:

    Kiemungo ylikierroksilla.e

    "Enemmän ääntä kuin tehoa."

    Äänestä

  • Farmarimalli Perttu kirjoitti:

    "Enemmän ääntä kuin tehoa."

    Tyypillinen perzukki mutta oikeammin sanottuna tehoa ei ollenkaan.

    Äänestä

  • Farmarimalli Perttu kirjoitti:

    "Enemmän ääntä kuin tehoa."

    Taiteellinen perusmalli joka hiukan vääristeltynä vetoaa näihin yksinkertaisiin.

    Äänestä

Renault Kiemungo kiihdyttää kunnallisverot 18-->22% parissa vuodessa.

Äänestä
  • Iltaa Kari!

    Äänestä

  • hhgjg kirjoitti:

    Iltaa Kari!

    Huomenta Iisoppi!

    Äänestä

  • mopandieuururuuss kirjoitti:

    Huomenta Iisoppi!

    Heippa Kari!

    Äänestä

  • kariiituuuu kirjoitti:

    Heippa Kari!

    Sariko se siinä?

    Äänestä

  • rako rasiainen kirjoitti:

    Sariko se siinä?

    Ei Sari vaan Kari siis K-kirjain.

    Äänestä

  • 8769'' kirjoitti:

    Ei Sari vaan Kari siis K-kirjain.

    Ei tässä K-kaupan Väiskiä etsitä. Sari, Iishoplop tai ajomestari oli lähempänä totuutta.

    Äänestä

  • zalan doh kirjoitti:

    Oikein perzukki, ovat lähempänä totuutta kun viittaamani Kari. Väiskiä älä vaan etsikkään missään tapauksessa sillä sitä et voi löytää koska on kuollut. Tekisit ns. turhaa työtä.

    Kyllä, jokuhan se näistä on.

    Äänestä

  • eewwwrtttt kirjoitti:

    Kyllä, jokuhan se näistä on.

    Kari!

    Äänestä

  • tyrmym, kirjoitti:

    Oikein perzukki, ovat lähempänä totuutta kun viittaamani Kari. Väiskiä älä vaan etsikkään missään tapauksessa sillä sitä et voi löytää koska on kuollut. Tekisit ns. turhaa työtä.

    Yhtä kuollut kuin sosiaalidemokraattinen puolue.

    Äänestä

  • hjdysff kirjoitti:

    Kari!

    Okei, osaat jo enemmän sanoja, hienoa. Kakka tuli housuun, Korahmor, perzukki ja Kari. Eikö teillä muusta puhuta kotona? Aika ankeaa.

    Äänestä

  • ajomestarinspecial kirjoitti:

    Okei, osaat jo enemmän sanoja, hienoa. Kakka tuli housuun, Korahmor, perzukki ja Kari. Eikö teillä muusta puhuta kotona? Aika ankeaa.

    Älä multa perzukki tällaisia kysele vaan kehu sensijaan perzukkien suuria tekoja.

    Äänestä

  • jgJzgzx kirjoitti:

    Älä multa perzukki tällaisia kysele vaan kehu sensijaan perzukkien suuria tekoja.

    Ihan hyvä neuvo, mutta persuleilla kun ei ole suuri eikä edes pieniä tekoja. Persuliaate = suuria sanoja, suuria lupauksia ja vastuunpakoilua.

    Äänestä

  • Hyvä neuvo kyllä kirjoitti:

    Ihan hyvä neuvo, mutta persuleilla kun ei ole suuri eikä edes pieniä tekoja. Persuliaate = suuria sanoja, suuria lupauksia ja vastuunpakoilua.

    Filatov sen Pravdassa myöntää. Poliitikkojen keinot ovat rajalliset kakan läjähtäessä ropelleihin.

    Äänestä

  • hätätilahallinto kirjoitti:

    On perzukeilla kova kohtalo.

    Äänestä

  • hätätilahallinto kirjoitti:

    Filatov sen Pravdassa myöntää. Poliitikkojen keinot ovat rajalliset kakan läjähtäessä ropelleihin.

    Oliskohan Filuskalle mitään hätävirkaa tarjolla?

    Äänestä

  • rip siväri kirjoitti:

    Yhtä kuollut kuin sosiaalidemokraattinen puolue.

    Melkein ainakin.

    Äänestä

  • virkaa ja kermaa kirjoitti:

    Oliskohan Filuskalle mitään hätävirkaa tarjolla?

    Persuleille on virkoja aika niukasti tarjottavana

    Äänestä

  • eeewweeweewew kirjoitti:

    Melkein ainakin.

    Persulipuolueesta puhumattakaan.

    Äänestä

  • 76mn7m kirjoitti:

    Persuleille on virkoja aika niukasti tarjottavana

    Onneksi näin, hyvävelivirkoja on nytkin jo liikaa.

    Äänestä

  • hyvävveellii kirjoitti:

    Onneksi näin, hyvävelivirkoja on nytkin jo liikaa.

    Persulit kovasti yrittää suhmuroinnilla mutta ei tuu mitään.

    Äänestä

  • virkaa ja kermaa kirjoitti:

    Oliskohan Filuskalle mitään hätävirkaa tarjolla?

    Osuuskaupalla kaivataan kermaa erityiskassalle.

    Äänestä

  • 31331331111 kirjoitti:

    Osuuskaupalla kaivataan kermaa erityiskassalle.

    Oikein, Tarja ainakin ehtii harva se päivä.

    Äänestä

  • Tarjantai ja perjant kirjoitti:

    Oikein, Tarja ainakin ehtii harva se päivä.

    Perzukit on nopeita kun ne voi keskittyä puhumiseen eikä tekemiseen.

    Äänestä

  • Hyvää karitaita kirjoitti:

    Perzukit on nopeita kun ne voi keskittyä puhumiseen eikä tekemiseen.

    Miksi ei aina voi olla tarjantai? Tarja saa aika Leona alennusta kyllä osuuskaupasta.

    Äänestä

  • leotarja kirjoitti:

    Miksi ei aina voi olla tarjantai? Tarja saa aika Leona alennusta kyllä osuuskaupasta.

    Perzukeille ale kelpaa, ei mittään rajaa mutta Tarja on tuollanen.

    Äänestä

  • Tyttö perzukkinen kirjoitti:

    Perzukeille ale kelpaa, ei mittään rajaa mutta Tarja on tuollanen.

    Kerman Oma Kassa avautuu kun suvaitsee vain astua murkettiin. Ihanan leoa!

    Äänestä

  • kokdem-aleprosenttit kirjoitti:

    Leo-poika ei persulina siekaile ale kerman ostossa.

    Äänestä

  • kokdem-aleprosenttit kirjoitti:

    Kerman Oma Kassa avautuu kun suvaitsee vain astua murkettiin. Ihanan leoa!

    Leolla oma kassa?

    Äänestä

  • eeeeeeeeeeeeerttbbbb kirjoitti:

    Leolla oma kassa?

    Onko se Leo pahuksekas sosialisoinu persulien kassan !

    Äänestä

  • kokdem-aleprosenttit kirjoitti:

    Kerman Oma Kassa avautuu kun suvaitsee vain astua murkettiin. Ihanan leoa!

    Saako Leo samat alennusprosentit kuin Vinkman?

    Äänestä

  • jdjkakkakakakakaa kirjoitti:

    Saa enemmän kun on perzikki.

    Äänestä

  • jdjkakkakakakakaa kirjoitti:

    Saako Leo samat alennusprosentit kuin Vinkman?

    Varmasti, Vinkmannihan on kermaa. Leo tosin vasta oppipoikana.

    Äänestä

  • oppipoika leo kirjoitti:

    Varmasti, Vinkmannihan on kermaa. Leo tosin vasta oppipoikana.

    Perzilkki Leo on nyt ykkönen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yksi huijattu.... kirjoitti:

Olen tehnyt yli 30 vuotta työtä ja kerännyt säästöjäkin, mutta nyt minun taskuni on tyhjennetty. En olisi arvannut että minut aiotaan ryövätä niiden toimesta, joita olen äänestänyt. Sitten minulle valkeni, että demarit ovat vastuussa tästä veroryöstöstä. Itse he ovat muka köyhän ja jopa työläisen asialla mutta puoluetoverit asuvat Hämeenlinnassakin
paremmilla asuinalueilla kokoomuslaisten kanssa. Eräskin demari on todella ylimielinen ja kylmäkiskoinen äänestäjiään kohtaan, tiedätte varmaan kuka. Kuulemma haluaa katsella vain kiikareiden läpi köyhiä duunareita. Itse lakkaan rikastuttamasta näitä huijareita ja äänestän kokoomusta ensi kerralla, he sentään reilusti kertovat mitä ajavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu