Tuntuu siltä että vaikka minulla on monta kaveria, minulla ei kuitenkaan ole varmaan yhtäkään hyvää kaveria.
Vietän kavereiden (jos heitä siksi voi kutsua) paljon aikaa. Olen aika nuori ja kaverit ovat tässä iässä aika tärkeitä.
Muutenkin aika paljon ongelmia ollut vähän siellä sun täällä niin viime aikoina alkanut tuntua siltä että mikään ei enää kiinnosta, mistään ei enää saa edes vähäistä hyvänolontunnetta.
Elikkäs siis asiaan. Pitkään kestäneen kiusaamisen takia sosiaaliset taitoni ovat huonontuneet paljon enkä tiedä onko edes mahdollista että ne saisi takaisin. Tämä on aiheuttanut jännitystä ja sosiaalista kömpelyyttä. En ole tyhmä mutta sosiaalisissa tilanteissa välillä annan itsestäni sellaisen kuvan. Juuri tuosta ja myös fyysisistä ominaisuuksista minulle naljaillaan enkä todellakaan ota sitä leikkinä... ja myös jos olen joidenkin kanssa ulkona ja joku ei-niin-tuttu tulee seuraan niin tuntuu että minua yritetään nöyryyttää. Myös välillä pelkässä tuntemassa porukassa.
Joskus on kyllä hyviäkin päiviä mutta huonot päivät kyllä lannistavat...
Tuntuu että kiusaamisen jättämien arpien takia en oikein koskaan enää voi luoda normaaleja kaverisuhteita. En haluaisi olla heidän kanssaan mutta tiedän myös miten ikävää on olla yksinäinen joten aika vaikeaa tehä mitään päätöstä...
Vietän kavereiden (jos heitä siksi voi kutsua) paljon aikaa. Olen aika nuori ja kaverit ovat tässä iässä aika tärkeitä.
Muutenkin aika paljon ongelmia ollut vähän siellä sun täällä niin viime aikoina alkanut tuntua siltä että mikään ei enää kiinnosta, mistään ei enää saa edes vähäistä hyvänolontunnetta.
Elikkäs siis asiaan. Pitkään kestäneen kiusaamisen takia sosiaaliset taitoni ovat huonontuneet paljon enkä tiedä onko edes mahdollista että ne saisi takaisin. Tämä on aiheuttanut jännitystä ja sosiaalista kömpelyyttä. En ole tyhmä mutta sosiaalisissa tilanteissa välillä annan itsestäni sellaisen kuvan. Juuri tuosta ja myös fyysisistä ominaisuuksista minulle naljaillaan enkä todellakaan ota sitä leikkinä... ja myös jos olen joidenkin kanssa ulkona ja joku ei-niin-tuttu tulee seuraan niin tuntuu että minua yritetään nöyryyttää. Myös välillä pelkässä tuntemassa porukassa.
Joskus on kyllä hyviäkin päiviä mutta huonot päivät kyllä lannistavat...
Tuntuu että kiusaamisen jättämien arpien takia en oikein koskaan enää voi luoda normaaleja kaverisuhteita. En haluaisi olla heidän kanssaan mutta tiedän myös miten ikävää on olla yksinäinen joten aika vaikeaa tehä mitään päätöstä...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa, minunkin ns. kaverit katsoivat parhaaksi ruveta nolaamaan ja nöyryyttämään meikäläistä muiden kanssa ja siinähän sitten kehitit itsetuntoasi terveelle pohjalle. Minäkään en ole mikään supliikkimies ja tunnen itseni monesti kömpelöksi sosiaalisissa tilanteissa.
Olin kiltti poika ja harrastin itsehillintää ja yritin kaikesta huolimatta olla positiivinen ja muut huomioon ottava. Tämä ei toiminut omalla kohdallani ja jälkeenpäin ajateltuna olisi vain pitänyt näyttää reilusti, miltä tuntuu ja pistää ne muut sananmukaisesti tuntemaan se. Oma neuvoni on, että jos he ovat mulkkuja sinua kohtaan, käytä peiliä ja heijasta se takaisin. Älä missään nimessä ainakaan nöyristele heidän edessään vain siksi, että pelkäät jääväsi ilman heidän "loistokasta" seuraansa. Se on suuri virhe, joka saattaa lopulta hajottaa kokonaan, tai ainakin jättää sisälle fiiliksiä, jotka vielä vuosiakin myöhemmin tahtoo päästä ulos raivolla. Tiedän, että on helpommin sanottu, kuin tehty, yksin kaikkien keskellä, ruveta toppaamaan muita, koska olen itse kokenut sen paineen, jonka puristuksessa joutuu olemaan, mutta paskat fiilikset pitää päästää pihalle saman tien, kun joku sellaista sinuun tunkee, jotta niiden ohi pääsee. Minä mokasin tässä ja kärsin siitä vielä tänä päivänäkin.
Mieluummin yksin kuin huonosa/epämäräisessä seurassa.
Tiedän, oikoluku unohtui.