toisen asemaan. Kuulisit ne sanat, mitä olet hänelle sanonut tai lukisit, mitä olet kirjoittanut. Kokisit sen mitä olet hänelle tehnyt tai jättänyt tekemättä. Voisitko antaa anteeksi? Haluaisitko olla tekemisissä. Uskoisitko enää mitään? Luottaisitko? Tämän ajatusleikin tuloksista olen kertonut. Jos olisin hän, ei, en. En haluaisi olla missään tekemissä. Ja mulla on perusteet ajatella, että ajatusleikin tuloksena, hän tulisi minun kohdallani samaan tulokseen.
Reilu vuosi sitten mulla oli kaikki. Tai no, kaksi tärkeää asiaa. Olinko onnellinen? Olinko tyytyväinen? En koko aikaa, mutta hetkittäin erittäin. Olenko nyt. Tavallaan näen tämän vääjäämättömänä ja oikeutettuna lopputuloksena. Että pääsisi elämässä eteenpäin. Ja seuraavan kerran kun ne kaksi asiaa saavuttaa tai edes toisen, niitä arvostaa ihan eri tavalla.
Reilu vuosi sitten mulla oli kaikki. Tai no, kaksi tärkeää asiaa. Olinko onnellinen? Olinko tyytyväinen? En koko aikaa, mutta hetkittäin erittäin. Olenko nyt. Tavallaan näen tämän vääjäämättömänä ja oikeutettuna lopputuloksena. Että pääsisi elämässä eteenpäin. Ja seuraavan kerran kun ne kaksi asiaa saavuttaa tai edes toisen, niitä arvostaa ihan eri tavalla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen ottanut tuon huomioon kirjoittaessani tänne. Eri asia, miten hän kokisi kirjottamani. Ihmiset niin erilaisia. Pääasia, että kuitenkin olen ajatellut koko ajan, että kirjoittamani koskee tavallaan myös häntä, vaikka ei tukisi koskaan niitä lukemaan..
olen joka ikinen kerta miettinyt, mitä kirjoitan. Ei hän ole pahakseen pannut. Vieläkin joskus palaan vanhoihin teksteihini...ja hänen. Kyllä niistä edelleen välittyy jotain kaunista, jotain mitä meillä oli. Jotain mitä ei ole syytä pyytää anteeksi.
En tarkoita tänne kirjoitettua. Kyseessä ei ole palstasuhde, jos sellaisia on. Kyseessä on aito, kahden ihmisen välinen suhde, joka muuttui ajanmyötä laidasta toiseen, kunnes yhteys katkesi.
Ihan samoin palstojen ulkopuolella kaikissa ihmissuhteissa.
En luota koskaan enää yhteenkään ihmiseen. Se mitä ihmisestä uskoo, luulee tietävänsä on lopulta vain omaa hyväuskoisuutta. Ihmiset menevät ja pettävät, kun tilaisuus tulee vaikka olisi kuinka vannonut olevansa uskollinen. Tilaisuudet tekevät ihmisestä varkaan, pettäjän ja valehtelijan.
Olen niin pettynyt ihmisiin ja heidän valheisiinsa, että en siedä enää yhtäkään ihmistä lähelläni, kaikki etoavat paitsi omat lapset, jotka ovat se kallein ja arvokkain asia maanpäällä, muut painukoot helv.....iiin.
mitä kuvittelee vastoinkäymiseksi, on kuitenkin mahdollisuus elämään, jatkaa yksin sillä silloin voi päättää oman minuuden tekemisestä uudestaan.
Kuitenkin, kaikesta huolimatta, elämän ongelmat huomioiden on tärkeintä että saa olla fyysisesti ja psyykkisesti terveenä. Niillä pärjää, voi tehdä omat ratkaisunsa oman tahtonsa ja mieltymyksensä mukaan.
Niin se on. Eipä muuta.