Koska narsistiseen häiriöön yleisesti ottaen liitetään, ehkä jopa olennaisena osana (valitettavasti) heidän "kohteensa", haluaisin useiden ihmisten vastustuksesta huolimatta kääntää katseen siihen, mihin oikeasi voi vaikuttaa.
Itseensä.
Kun moni kertoo rakkaudesta tai "rakkaudesta" narsistia kohtaan, olisi kiva kuulla (lukea), mitä osaa juuri sinä siinä hirviössä rakastit ?
Hirviö oli sitten huumoria.
Jos rakastat ihmistä, joka kävelee naamasi yli vähän väliä, mitä se kertoo sinusta ?
Mainitsen, jotta ei kukaan koe tätä syyllistämiseksi, että toisten ihmisten teot eivät ole kenenkään toisen ihmisen syytä.
Jankunjankun, mutta jos jää kaipaamaan jotain, minkä on näynyt vaikka 10 vuotta sitten, ottaa silti sen kaiken shitin niskaan jopa päivittäin - missä on ratkaisu ?
Itseensä.
Kun moni kertoo rakkaudesta tai "rakkaudesta" narsistia kohtaan, olisi kiva kuulla (lukea), mitä osaa juuri sinä siinä hirviössä rakastit ?
Hirviö oli sitten huumoria.
Jos rakastat ihmistä, joka kävelee naamasi yli vähän väliä, mitä se kertoo sinusta ?
Mainitsen, jotta ei kukaan koe tätä syyllistämiseksi, että toisten ihmisten teot eivät ole kenenkään toisen ihmisen syytä.
Jankunjankun, mutta jos jää kaipaamaan jotain, minkä on näynyt vaikka 10 vuotta sitten, ottaa silti sen kaiken shitin niskaan jopa päivittäin - missä on ratkaisu ?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Vielä : kun moni tosiaan kertoo kaltoinkohtelijastaan, tosi vakavistakin, että rakkaus piti siellä. On todella vaikea uskoa siihen.
Tai noh, miten kukin sanan ´rakkaus´ määrittelee, mutta siitähän se rakkaus jos mikä on kaukana.
Siksi miettisin muita motiiveja "rakastamiselle".
Ehkä hylkäämiseen liittyvät asiat ?
Oman trauman toistaminen lavastamalla tilanteen uudelleen, vaikka pettyisikin ja taas sen yrittäminen ?
Oma itsetunnon ongelma, en kelpaa ?
noh, onhan noita enemmänkin, mutta kaikkeen vastaus löytyy MINUSTA, teki muut mitä tahansa.
Kyllä kait suurin osa meistä uhreista ottaa eron kun narsismi paljastuu. Jotenkin kyllästyttää tämä asioiden kääntäminen, että uhri itsekin on aina narsistinen tai vaurioitunut tai peräti nauttii tai kaipaa jotenkin tulla kohdelluksi huonosti.
Ja sitten jos sattuu olemaan lapsia tai lapsi, niin narsisti pystyy vielä eron jälkeenkin sotkeutumaan uhrin elämään.
Monet eivät valitettavasti ymmärrä, että ei se narsismi todellakaan näy heti. Tosin jälkeenpäin ajateltuna, ne pienet kummallisuudet, joita alussa oli, ymmärtää nyt liittää narsismiin.
12vuotta narsistin vaimona ja todella,pieniä kummallisuuksia alussa jo,mutta. . .no paheni lopussa ja viimein heräsin ja erosin! lapset kärsi,itse myös noista 12 pimeästä vuodesta. .nyt ole yh. ja elämä voittaa!
No fakta on se, että jos olet vuosia ollut oikean narsistin kanssa, niin sinulla on täytynyt olla pohjalla psyykkisiä ongelmia, jotka on mahdollistaneet sen.
Vaihtoehtoja on kaksi
1. Olet psyykkisesti terve, mutta entinen puolisosi ei ole narsisti (hänen tekonsa johtuu jostain muusta)
2. Olet psyykkisesti vaurioitunut ja tämän takia olit sokea, ostit jatkuvasti hyväksyntää, annoit toisen päivästä toiseen kävellä päältäsi...
Kaverini eli selkeästi häiriintyneen miehen kanssa useita vuosia käyttäen siten parhaan nuoruutensa. On pakko allekirjoittaa tuo, että hänellä oli jokin kummallinen tarve tulla kohdelluksi kaltoin. Ihmettelin usein, kuinka kukaan halusi elää siten ja vieläpä kertoa hyvin avoimesti lähes kaikille sairaasta parisuhteestaan?
Naiselle yritettiin puhua järkeä, mutta vastaus oli tyyliä "minulla on sentään mies". Onneksi mies ei halunnut saada lapsia. Vuosien jälkeen jatkuva uskottomuus, jolla tyyppi myöskin leuhki, johti viimein eroon.
Kaverillasi oli liian kiltin ihmisen syndrooma. Sellaiset kääntää yhä uudelleen toisen posken seuraavaa lyöntiä odottamaan. Johtuu terveen narsismin puutteesta.
Siitäkin paranee.
En sanoisi, että mikään yleiskiltteys on kyseessä. Paremminkin kipeä tarve miellyttää ja etsiä hyväksyntää tietynlaisilta ihmisiltä. Vastaavasti hän suhtautuu toisiin hyvinkin ylenkatseisesti. Jotain mustavalkoista kaksijakoisuutta siis.
"noh, onhan noita enemmänkin, mutta kaikkeen vastaus löytyy MINUSTA, teki muut mitä tahansa."
Niin itseäni ajatellen liittyen avioliittoni...kyse oli ehkä tuosta menneisyyden trauman toistamisesta...en kyennyt lapsena "parantamaan" äitiäni...aikuisena kaiketi luulin kykeneväni rakkaudellani parantamaan puolisoni...
Taustalla kaiketi ajatus, että toinen muuttuisi "paremmaksi" nimenomaan MINUN vuokseni...koska minä haluan/toivon/tarvitsen...
Noh, Ännä suhteessa ny ei ollut kyse rakkaussuhteesta sillä tavoin, kun suhteen laatu ny oli mitä oli...enkä edes enää toivonut mahdottomia...omat ongelmani/läheisriippuvaisuuteni olin jo tiedostanut...
Mutta tuli mieleen tähän liittyen ihan "yleismailmallinenkin" ajatus...että kun kuuntelee rakkauslauluja...niin hyvin usein niihin sisältyy jonkinlasta ikävää, kaihoa, toiveita jossain odottavasta suuresta rakkaudesta...tyyliin aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, missä onnen kaukorantaan lainen liplattaa...
Että en tiedä...onko taustalla jokin alitajuinen toive...paluusta siihen varhaiseen äidin/vauvan rakkaussuhteen kaltaiseen tilaan...ikuiseen onnen/nirvanan kaltaiseen tilaan ...ilman ehtoja...
Että onko aikuisena sitten jotenkin helpompaa rakastaa kauempaa...ikäänkuin jotain saavuttamatonta...jotain jonka olemme kerran kokeneet...mutta josta olemme joutuneet luopumaan...
Emmekä enää sen jälkeen sulautumisen pelossa kykene koskaan antautumaan niin läheiseen ihmissuhteeseen...
Ajattelisin että parisuhderakkaudessa on kyse on tuosta erillisyyden vs. läheisyyden ristiriidasta...yhtäältä janotaan läheisyyttä/rakkautta joka myös tuo pelon siitä, että että minä lakkaa olemasta...ehkä se minä tietoisuus syntyi sillä hetkellä kun sitä omenaa haukattiin...hyvän ja pahan tiedon puusta...ja synti astui mailmaan...
Tiedä sitten...ehkä tuo on meidän ihmisten osa...joutuihan alkuihminenkin kadotetuksi "paratiisista"...joka voisi sanana myös kuvata täydellisen onnen/rakkauden tilaa...ei niinkään tietynlaista paikkaa/puutarhaa...
Omenan myötä tuli tietoisuus hyvästä ja pahasta...eikä paluuta paratiisiin, täydelliseen onnen tilaan/rakkauteen enää ole saavutettavissa...koska vanhemmatkin ovat vain ihmisiä...
No joo...tämä ny vaan tämmöstä...oma keittiöpsykologiaa rakkaudesta ...kahvikupin äärellä näin sateisena maanantai aamuna...
"Kaverini eli selkeästi häiriintyneen miehen kanssa useita vuosia käyttäen siten parhaan nuoruutensa. "
Yksinäisyys näkyy ihmisestä joskus pahasti sellaiselle, jolla on parisuhde. Yksinäiset tahtoisivat kommunikoida toisten kanssa, mutta aiheet on erit kun seukkaavilla. Ennenpitkää heitä ei hyväksytä. Hyvätkin ystävät kääntävät usein selkänsä, kun toisen parisuhde kariutuu.
Tuo "minulla on sentään mies", on se itseisarvo, minkä työnantajakin usein vaatii.
Eli saattaa, tai tekisi mieli sanoa, että joutuu syrjäytetyksi, jos jättäytyy yksin, kukaan ei osaa puhua sinun kanssasi mistään, työnantaja heittää sinut ulos seuraavassa mahdollisessa tilanteessa ja kaikki muukin on sitä myöden mennyttä. Voisi sanoa, että yksin jättäytymien on käänteentekevää.
"Jotenkin kyllästyttää tämä asioiden kääntäminen, että uhri itsekin on aina narsistinen tai vaurioitunut tai peräti nauttii tai kaipaa jotenkin tulla kohdelluksi huonosti."
Jotenkin muakin ärsyttää se, että aina pitää kääntää se niin, ihanko "uhri" haluaisi tai toivoisi tai nauttisi kaltoinkohtelusta. Hän vain jostain syystä ei osaa suhtautua siihen terveesti. On niin paljon parisuhteita, ilman NPH-settiä, joissa toinen tai molemmat omalla tavalla (muistetaan myös passiivis-aggressiivisuus) "ruokkii" toinen toisiaan, saaden koko elämän yhdeksi helvetiksi.
Tässä on kaksi keskeneräistä (mikä ei ole moite) ihmistä, jotka kipuilevat toisiaan vasten asioita ulos.
Kun sanotaan, ettei kaikki jää narsistin uhriksi, sillä en ainakaan itse tarkoita, että siinä ihmisessä olisi jotain vikaa, kun moista kattoo. Se on vain se tie, mikä on kuljettava, jotta seuraava tai sitä seuraava "harjoittelija" tai vaikka se oikea NPH jäisi välistä, ainakin heti kun naamiot laskeutuu.
Mun tarkoitus "uhrin syyllistämisessä" on se, että koska "pahuutta" ja kaikkea muuta ei täältä voi poistaa, paras tie olisi keskittyä siihen yhteen mihin itse voi vaikuuttaa - itseensä.
Mä taas ajattelisin, että ns ohutnahkaisella on itsetunto paksunahkaista vielä enemmän sen toisen varassa ja se ohjailee liikaa elämää.
Paksunahkaisella on suuruudenkuvitelmansa niin kauan kun ei totaalisesti jää niistä kiinni ja ehkä vielä senkin jälkeen, koska mielen suojausjärjestelmät pitää siitä huolen, mutta ohutnahkainen vajoaa helpommin ja odottaa sitä hyväksyntää, yleensä valitettavasti ihmiseltä jota sitä vähiten voi odottaa.
Kaikki (?) haluaa tuntea tulevansa rakastetuksi tai hyväksytyksi edes yhden ihmisen toimesta ja kun haluaa sitä siltä, joka sitä pienimmällä osumisprosentilla antaa, muuten kuin hetkellisesti, ollaan lirissä.
En sanoisi sitä kiltteydeksi pelkästään, vaan kehityksen kohteeksi, jossa ihminen kaipaa laatikon ulkopuolelta joitain muitakin kohteita jotka nostavat itsetuntoa, kuin sen, joka sitä eniten laskee. Joku siinä shokissa, kun toinen ei olekaan se joka pitelee, on niin raskasta.
Okei, "he" koukutavat, mutta jos jää imarteluun ja pilviin nostatteluun (mikä ei ole realistista) niin koukkuun, jossain on jotain mitä pitää kehittää, jotta ei enempää jää samaan kakkaan makaamaan. Tämä "uhreille" vain hyvällä, ei pahalla.
En pitäisi yksinelämistä varmana merkkinä ongelmista, latistavaan tai jopa varalliseen suhteeseen jumiutumista sen sijaan kyllä.
"En pitäisi yksinelämistä varmana merkkinä ongelmista, latistavaan tai jopa varalliseen suhteeseen jumiutumista sen sijaan kyllä. "
Vaan jostain kumman syystä saa sykeä ja halveksuntaa niskaansa, kun mies on poissa. Miestä kunnioitetaan "talon isäntänä" kaikesta huolimatta, ja mitä hullumpi mies, sitä enemmän kunnioitetaan.
Itse olen saanut taloyhtiöltä huomautuksen häiritsevästä metelistä, vaikka häiritsevä kymmenen vuotta joutuivat riitoja kuuntelemaan elementtien läpi. Mutta lappu tuli vasta, kun olin nostanut miehen kauluksesta pihalle.
On ihan eri asia, mitä täällä joku on mieltä, kun on asioita oman kauhukokemuksensa kautta miettinyt, ja mitä täällä joku ajattelee, että mitä jumiutuminen ja siitä irrottautuminen on.
Missä olet, kun ihmiset käy yksinäisen kimppuun ja työnantaja heittää hänet ojaan. Itse olen syrjäytynyt opiskeluista ja kovasta yrittämisestä huolimatta. Ystävät kuolleet ja masentuneet tai muuten alkoholisoituneet, loput katsovat karsaan. Jos näen jonkun vanhan tutun jossain, toivon vain, ettei tunnista.
Nyt minulla on huono tapailukaveri, ja sen pidän niinkauan, että löydän paremman, ja jos en löydä, pidän tämän. Oppia ikä kaikki.
" paras tie olisi keskittyä siihen yhteen mihin itse voi vaikuuttaa - itseensä. "
Kaikki vaan eivät voi voittaa. Siihen voi ottaa ihan matematiikankin avuksi. Jos on viisikymmentä sijaa ja kolme palkintoa, niin 47 jää mitallitta.
"Mä taas ajattelisin, että ns ohutnahkaisella on itsetunto paksunahkaista vielä enemmän sen toisen varassa ja se ohjailee liikaa elämää"
Niin, itsekin itselleni läheisriippuvaisen diagnoosin antaneena allekirjoitan tuon väittämäsi...jonka taustalla on ajatus, että sitä rakkautta haetaan/kerjätään tekemisen/suorittamisen kautta...luullaan että pitää olla tietynlainen tullakseen hyväksytyksi/rakastetuksi...että rakkaus on jotain joka pitää ansaita...miellyttämällä toista...
Pohjimmaisena ongelmana on se ettei koe itse itseään rakkauden arvoiseksi...sellaisenaan...
Hyvin paljon olen miettinyt sitä kuuluisaa lausetta...rakasta lähimmäistä niinkuin ITSEÄSI...kohtele toista niinkuin toivoisit ITSEÄSI kohdeltavan...
Sanotaan, että kyetäkseen rakastamaan toista...pitää rakastaa ensin itseään...jos toivoo toisen rakastavan...niin täytyy kokea itse itsensä rakastamisen arvoiseksi...
että kannattaa miettiä vaikeita suhteitaan siltä pohjalta, että jos antaa kohdella itseään huonosti...niin rakastaako/arvostaako silloin itse itseään...
vai onko singlaani sellainen...en ole minkään arvoinen, minua saa kohdella miten tahtoo... toivona, että joku rakastaisi "kynnysmattoakin"...kun en itse siihen kykene...
Mutta eikö hänkin jolta toivon rakkautta...ansaitse "parempaa"..miksi ajattelen, että kaltoinkohtelijan on rakastettava ja arvostettava kynnysmattoaan...rakastaako kynnysmatto ylikävelijäänsä...ja ylikävelijä kynnysmattoaan...
En tiedä...ajatuksiaan on joskus vaikea pukea sanoiksi...mutta uskoisin, että "kaikki" lähtee siitä itsearvostuksesta...ensin pitää osata/voida/kyetä rakastamaan itse itseään...sellaisena kuin on...
Kyetäkseen rakastamaan toista sellaisenaan..joka myös mahdollistaa sen että ymmmärtää ettei voi vaatia toiseltakaan täydellisyyttä...kunnei itsekään ole sellainen...voi ja saa rakastaa epätäydellisenä niin itseään kuin toistakin epätäydellisestä...
Että voisin ajatella ettei ns. huonoissa suhteissa...kumpikaan ei rakasta itseään/eivät koe itseään rakkauden arvoisiksi...mutta toivovat silti toisen rakastavan...jotain jota voisi olla jos "kaikki"/toinen ihminen ikäänkuin minun toiveistaani/tarpeestani/koska minä haluan muuttuisi täydelliseksi...
Että tärkeimmäksi asiaksi nostaisin juurkin tuon...itse itsensä hyväksymisen/arvostamisen rakastamisen/hyvän kohtelun taidon sellaisena kuin on...jota ei saavuta toista mollamalla/toisiin vertaamalla...vaan juurkin sillä että tutustuu itseensä...millaiseksi ihmiseksi koen itse itseni...ilman sitä toista...
Niin...kohtele toista...niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan...toivooko kynnysmatto että hänen ylitseen kävellään...
Että edelleen...jos et pidä jalanjäljistä kasvollasi...miksi makaat lattialla...siksikö että rakastat sitä ylikävelijääsi...mitä se kertoo sinusta...etkö koe ansaitsevasi parempaa...
Mikä tekee siitä ylikävelijästä sillä tavoin "paremman" ihmisen sinuun nähden että rakastat häntä enemmän kuin itseäsi...
No huh huh. Itse olen ns. ikisinkku, mutta minulla on paljon läheisiä ystäviä, sekä muita sinkkuja, että parisuhteessa olevia. En ole kokenut syrjintää heiltä. Ei itse asiassa ole tullut edes mieleen. Toki joskus, jos on vaikka tilaisuuksia, joissa on vain pariskuntia, en mielellään osallistu, mutta harvassapa ne sellaiset tilaisuudet ovat. Sitä en myöskään käsitä, miksi työnantajaani kiinnostaisi? Ehkä päinvastoin, hiljaa laskeskelee, että hyvä kun on sinkku, ei ole heti jäämässä äitiyslomalle.
Olisiko kyse nyt sitten kuitenkin jostain muusta ominaisuudesta, jos tuntee että kaikkialla syrjitään? Yksinäisyys ja parisuhteen puuttuminen eivät ole samoja asioita.
Ymmärrän TuotaKokeilleen kantaa. Erottuani ja muutettuani omaan kotiin aloin saamaan vähän sieltä vähän tuolta hyviä neuvoja hankkia itselleni mies. Näitä heittoja tuli ihan uusilta naapureilta joidenka kanssa oltiin ihan tervehdys -tasolla.
Kerran eräs nainen halusi kovasti jäädä juttusille. Huomasin heti että hän oli `kalassa´ ja tulihan sieltä sitten se kysymys miksi olen muuttanut kaupunkiin? Niin että mitä, korjasin hänen kysymyksenasettelunsa sillä olimme muuttaneet kaupunkiin toistakymmentä vuotta sitten ex-mieheni kanssa ja erottuani asuin tuolloin omillani ja historiaa vielä kannettavana niin paljon missä uusi juttu menisi nurin. Vastasin kuitenkin ympäripyöreästi enkä sen koommin ole juttusille jäänyt. Tuskin nainen olisi kysellyt jos eläisin parisuhteessa.
Nähtävästi ympäristö yhä edelleen 2000-luvulla haluaa nähdä "senmiehen" siinä vieressä muussa tapauksessa nainen on puolinainen oli mies mikä lökäpöksy tahansa. Ja kyllähän vielä 70-luvulla yksinhuoltajat olivat melkeinpä huoria niin syvällä tuo miehen pito on.
Olen kuitenkin valinnut toisenlaisen tien enkä enää välitä mitä ympäristö ajattelee. Ei ole huoleni jos ympäristöä huolettaa yksin elävän naisen miehenpuute ja kyllä olen huomannut myös tuon miten helpommin tullaan häiriköimään ovelle kun asuu yksin mutta siinäkin oppii pitämään puolensa pistämään hajurakoa peliin.
Naapuristossa asuu nuorekas isoäiti sellanen friskis&svettis jolla arjenhallinta on niin hanskassa kuin olla ja voi muttei hänelläkään ole miestä. Täytyykin joskus kysäistä onko hänelle tehty ehdotuksia aiheesta.
Olen myös ikisinkku ja nautin elämästäni. Toki joskus törmään näihin "mies naisen tekee" kommentteihin. Lähinnä ne huvittavat ja kertovat lausujansa antiikkisista asenteista.
"Olen myös ikisinkku ja nautin elämästäni"
Minä taas olen itsekkin sitten antiikkinen, enkä niin nykyaikaiseksi ole koskaan halunnut tullakaan, ettei mies minua kiinnostaisi. Enkä usko että se ihan pelkästä tahdosta on edes kiinni, ehkä luonto on tehnyt suurimman osan meistä naisista sellaisiksi, että tarvitsemme miehen. Vain osa selviytyy hyvin ilman...
" Ihmettelin usein, kuinka kukaan halusi elää siten ja vieläpä kertoa hyvin avoimesti lähes kaikille sairaasta parisuhteestaan?"
Olisiko kannattanut kokeilla sitä miestä, olisit voinut saada selityksen.
Kaikki eivät voi saada hyvää miestä. Niiden jakamien loppuu jossain vaiheessa. Sitten, jos on sellainen, että ihan yksin eläminen ei riitä, täytyy tinkiä ja huonomman on vain kelvattava.
Siitä voi sitten muut repiä, kun me reppanat taistelemme henkemme pitimiksi. Ihmettelen sinun kiinnostustasi kaverisi miesasioihin tällaisessa mielessä, että kyselet syitä täällä palstalla, etkä keskustele kaverisi kanssa. Noin huonoa ystävää sinulla ei kuitenkaan ilmeisesti ole, että oli vain tuollainen vähän etäisempi -kaveri.
juuri näin, kahteen kertaan kokenut.
"Olisiko kyse nyt sitten kuitenkin jostain muusta ominaisuudesta, jos tuntee että kaikkialla syrjitään? Yksinäisyys ja parisuhteen puuttuminen eivät ole samoja asioita.
"
Luulen ettei uusi ympäristö ymmärtänyt(no miten voisikaan) että harteilla perässä kipitti narsistinen ex-puoliso eikä aikaa ja voimia ollut kunnon irtiottoon tuolloin. Kuvioon kuului niin paljon ratkaistavia asioita tuolloin....asioita mitkä nyttemmin ratkesivat mikin ajallaan. Ajattelen tämänhetkistä yksinolon aikaa tiettynä periodina elämässä.Mies puolisona ei ole elämän täyteainetta kyllä se tässä iässä ystävyydestä ja keskinäisestä kunnioituksesta lähtee. Paikka maailmassa otettava itse ei sitä kukaan tarjoa. Tällaisia piikusen ootee ajatuksia täältä nyt kun on vihdoin päässyt etappi kakkoseen eli avioerosta todelliseen eroon.
"Kaikki eivät voi saada hyvää miestä. Niiden jakamien loppuu jossain vaiheessa. Sitten, jos on sellainen, että ihan yksin eläminen ei riitä, täytyy tinkiä ja huonomman on vain kelvattava.
"
Hoo hoo..... pitääkö se mies sittenkin olla vai? ;-DDDDD
Mä näen punaista toisen etsimässä toista sukkaansa märkää pyyhettä lattialla kylppärissä. Toisaalta voishan tuon laittaa vaikka deittiprofiiliin otsikolla
Ystävä haussa!
:-)
Minun narsistini oli minun mielestäni aivan mestarillinen rakastaja. Aivan poikkeuksellisen ihmeellinen, ihana ja suloinen. Tosiaan, pieniä kummallisuuksia alussa, mutta kun ajattelee, että niin valtavan ihmeellinen ja poikkeuksellisen suuri rakkaus pienet kummallisuudet poistaa. Eivätkä niin pienet kummallisuudet niin suuren onnen keskellä mitään paina.
Ehkäpä niillä jonkin verran normaalimmilla miehillä, joista minulla aiempaa kokemusta oli, oli elämässään muitakin tavoitteita, kuin naisten pyörittäminen, niin eihän niiden osaaminen ollut samalla tasolla ollenkaan narsistiin verrattuna, jonka suurin intohimo ja harrastus on ilmeisesti aina ollut naisten saaminen pyörryksiin.
Eikä hän tietenkään antanut minun huomata, että hänen harrastuksensa oli tuo, vaan antoi minun ymmärtää, miten oli aikuistuttuaan hyvinkin kunniallinen ja viisas ja järkiintynyt mies. Ja uskollisuutta ja luotettavuuttakin hänessä oli aimo annos. Ja sitoutumishalua.
Yhdessä viikossa narsisti loi minulle uuden elämän.
Sitä en kiistä, ja sen olen täällä ennenkin kirjoittanut, että minulla oli tilapäinen vaihe elämässä, jolloin oli aika vaikeaa.
Mitä nyt noita auervaarojen juttuja on tv:stäkin tullut, ne ovat kertoneet, että niillä on aika vapaa pääsy avioliittoihin, eiväthän ns. normaalit miehet jaksa eivätkä osaakaan sen tasoista pyöritystä, mitä narsisteilla on. Suomalaiset naiset ainakin ovat kuulemma ns. vähän käytettyjä. Pitänee paikkansa. Sen verran olen nähnyt ja kuullut. Toivotaan, että lehtikirjoittelut ja tv-ohjelmat saavuttaisivat yleisön, ja ymmärrettäisiin olla varovaisia, kun alkaa tuntumaan, että sukat pyörivät jaloissa uuden ihastuksen liepeillä.
"Jos rakastat ihmistä, joka kävelee naamasi yli vähän väliä, mitä se kertoo sinusta ?"
Vieläkin vuosien jälkeen tapailemme, mutta rajat on käyty ja niissä pysytään. Olemme edelleen kiinnostuneita toisistamme. Aika näyttää, kuinka tässä käy. Ei tätä enää valtavksi rakkaudeksi minun puoleltani voi sanoa. Minä sanoin hänelle, että hän hyppii sydämeni päällä, ja talloo sitä. Eihän tuo siitä mitään ymmärtänyt, pälyili vain ja sanoi että ei, ei hän sellaista tee... Että väistöliikkeet on hallussa. Minun mielestäni eivät olleet ollenkaan hallussa, joten on opetettu sitten.
Mielestäni hänen aiemmat suhteensa ovat olleet hänestä riippuvaisia, ja siksi ei osannut varoa minua. Mutta ei hän osannut varoa seuraavaakaan. Sen jo tiesinkin. Että seuraavan luona pätevät ilmeisesti minun asettamat ehdot sitten. Ehkä, en tiedä, kun minulle n. ei enää naisasioitaan kerro. Enkä aio kuunnella.
On se todella ärsyttävä, kun sitä oikein ajattelemaan alkaa. Onneksi aina ei tarvitse ajatella häntä, vaan on myös paljon muuta, erittäin paljon.
"Eikä hän tietenkään antanut minun huomata, että hänen harrastuksensa oli tuo, vaan antoi minun ymmärtää, miten oli aikuistuttuaan hyvinkin kunniallinen ja viisas ja järkiintynyt mies. Ja uskollisuutta ja luotettavuuttakin hänessä oli aimo annos. Ja sitoutumishalua."
Ja tuohon lisäisin vielä. Että hän antoi minun ymmärtää, että minä olin niin poikkeuksellisen ihana ja viettelevä ja valloittava ja kuin luotu häntä varten, ja ihmetteli vielä, mitä minä näen hänessä ja miksi olen hänen kanssaan, vaikka olen niin hieno nainen. Sain siis sen käsityksen, että minä sain hänessä aikaan tuon suuren rakkauden, jota hän sitten minulle auliisti tarjoili. Ja tietenkin hän loi minulle tunteen, että voin olla varma itsestäni, että olen valloittanut hänet täysin.
Nyt naurattaakin, itseironiaa, kun kirjoitan tätä... :D Ha-ha. Ohhoh.
Tajusitko tämän, lynett?
"Jos rakastat ihmistä, joka kävelee naamasi yli vähän väliä, mitä se kertoo sinusta ?"
Mitä se kertoo parisuhteista yleensä, että nuo kaikkein röyhkeimmät on noin rakastettuja. Ne ovat löytäneet viisasten kiven, ja hoitavat hommansa lemmessä niin pitkälle, että kumppani on häneen tyytyväinen. Eikä halua kovankaan kohtelun jälkeen hänestä luopua. Parisuhteista luopuminen on yleensä muutenkin kipuilua, niin saati loistavasta rakastajasta luopuminen. Sehän tämä herra oli, ainakin ennen... Tämä lienee fakta.
Tosta oli juttua joku aika sitten ylepuheessa ja esittivät tällaisen ajatuksen :
Ennen ihmiselle oli kannattavaa valita sellainen puoliso itselleen.Nykyään näin ei enää ole ja suuremmassa määrin naiset (tai miehet tai miten vain) valitsevat itselleen "kiltimmän" kumppanin ,koska pystyvät ihan eri tavalla huolehtimaan itsestään.
Saas nähä miten käy =)
Johonkin toiseen viestiketjuun olen kirjoittanutkin, että jo alkuvaiheessa narsku löytää sen viisastenkiven, johon vedota. Jos uusi kumppani kertoo edellisten suhteiden päättyneen kumppanin pettämiseen, niin narsku kertoo kaikkien hänen naisten/miestensä olleen pettäjiä ja hän tietää, miltä se tuntuu. Hän ei ainakaan petä jne. Eli hän ammentaa jokaisen uuden suhteen alussa uuden kumppanin menneisyydestä itselleen aseen valloittamiseen. Ei sellaista suhdetta olekaan, missä kaikki olisi vain juhlaa eli on myös vastoinkäymisiä eikä ensimmäisen sellaisen sattuessa kannata lähteä. Sitä oppii pikkuhiljaa suodattamaan narskun puheet, kunnes sattuu jotain "dramaattista", kunte minulla - narsku tuli uuden suhteen kanssa kotiin.
Minun n. taas yritti ja selvittää, mikä minun edellisessäni oli vikana. En osannut vastata, mutta n. tiesi, että oli uraihminen ja minä taas olin viikot yksin kotona. Ilmeisesti tuon arveli syyksi (lopulta ei ollut oike syy) ja paheksui edelliseni tapaa pitää minua yksin kotona...
Hänen arvelunsa ei ihan osunut, mutta jäi minun mieleeni kuitenkin, ja todella, itse oli hänen vastakohtansa suhteen alussa. Hän oli aina kuin mahdollista minun kanssani. Ja olihan se tietysti helpompaa, kun asui lähellä.
Voisin yhtyä edelliseen Iinaan tuossa, että ammentaa edellisen kumppanin menneisyydestä aseen valloittamiseen.
Rakastuin vahvoja narsisitisia piirteitä omaavaan naiseen reilu vuosi sitten. Olin tavannut hänet jo vuosia aiemmin ja ihastunut jo silloin. Tällä naisella oli ollut iso määrä lyhyehköjä epäonnistuneita liittoja. En voinut ymmärtää miksi, koska nainen oli valtavan hurmaava, ystävällinen ja lisäksi ikäiseksemme kaunis. Olin niin onnellinen suhteestani, että jäin asumaan tämän naisen luokse saman tien tavattuamme.
Karkasin suhteesta ensimmäisen kerran puolen vuoden kuluttua, kun mittani vain yksinkertaisesti tuli täyteen. Silti sydämeni oli menetetty. Anelin itseni takaisin muutamassa viikossa. Ehto oli, ettei tapaus saisi koskaan toistua.
Nyt olin ansassa. Tosin halusinkin olla. Yksinkertaisesti rakastin tätä naista ja olin vakuuttunut siitä, että ongelmista huolimatta juuri hän oli minulle tarkoitettu kumppani.
Juuri ennen vuosipäiväämme rakkaani ajoi minut nurkkaan. Tosin reagoin kovin voimakkaasti ja sen seurauksena pakenin. Peli oli pelattu.
Taistelin tuntemuksieni kanssa päivästä toiseen, mutta en mahtanut mitään rakkaudelleni naistani kohtaan. Tällä kertaa kuitenkin nainen päätti jättää minut. Yritin kolme viikkoa anella suhdettamme takaisin, mutta turhaan. Muutaman kerran sain pienen "ehkä" mahdollisuuden, mutta siihen se jäi. Nyt emme ole enää väleissä.
Lopputuloksena minulla murtunut sydän ja valtavia vaikeuksia saada otetta elämästäni. Tosin ehkä hitaasti paranemaan päin...
Tulipa opittua uusi kappale elämän raadollisuudesta.
Eiku eteenpäin vaan sano mummo ...
Mennyt on mennyttä. Kunnon narsu pitäisi sinut varalla. Nyt näin ei käynyt ja hyvä niin.
Ihan vihjeenä... terapia olisi paikallaan sillä sinulla on selvästi jotain käsittelemättömiä asioita, jonka takia alitajuisesti pyrit vahingollisiin suhteisiin.
Se on jokaisen euron arvoista!!!
"sillä sinulla on selvästi jotain käsittelemättömiä asioita, jonka takia alitajuisesti pyrit vahingollisiin suhteisiin."
Missä kirjoittelijan muut "vahingolliset suhteet"?
Ihan oikeasti, eikö terve ihminen halua tasokasta rakkautta, jossa kumppani on jotain ihan muuta kuin toisen ääripään laiska sänkylahna, joka tuskin osaa muuta kuin puuroja keitellä jne.
Jotenkin, missä lukutaito?
"Kun moni kertoo rakkaudesta tai "rakkaudesta" narsistia kohtaan, olisi kiva kuulla (lukea), mitä osaa juuri sinä siinä hirviössä rakastit ?
Hirviö oli sitten huumoria.
Jos rakastat ihmistä, joka kävelee naamasi yli vähän väliä, mitä se kertoo sinusta ?"
Naulan kantaan, hyviä kysymyksiä :) . Suhteen ymmärrän, koska mistä kokematon tietää toisen olevan narsisti. Mutta että tiedon jäkeenkin rakastaa narsistia, siis tietäen että toinen ei rakasta eikä edes tiedä mitä rakkaus on ja siis kävelee vielä naaman yli päivittäin.
Narsistin rakastaminen tietoisesti jolta saa halveksivaa kohtelua päivittäin kertoo että jotain on itsessä on vialla. Itse aikoinaan tein itsetutkiskelua tästäsyystä, löysin lopulta syyn.
Uskoin syvällä alitajunassa että kaikki ihmiset ovat normaalia ja pahat teot ovat vain poikkeus hairahdus normaalista. Ja uskoin että kuka tahansa voi muuttua hyväksi kunhan hänen kanssaan vain jaksaa olla ja yrittää.
Nyt tiedän että häirintyneet ihmiset ovat todella sitä mitä tekevät ja puhuvat, hyvät ja muutokset parempaan on harvinaista. Normaalisti pahoja, hyvät päivät ovat poikkeus eikä osa heidän luonnettaan kuten normaali ihminen kuvittelee.
Tämän ymmärtäminen oli vapauttavaa..
Riippuvuus puolella tietysti, riippuvuudesta irtipääseminen mahdollistaa normaalin elämän, eli ihmisen todellinen luonne paljastuu silloin, voi olla hyvä mutta voi olla myös paha..
Eli loppu päätelmä on että jos rakastaa narsistia joka kohtelee huonosti, niin siihen on kaksi syytä.. Narsisti on saanut uhrinsa alussa onnelliseen tunnetillaan johon ei ole kukaan aiemmin pystynyt, uhri uskoo ja toivoo että kaikki palautuisi siihen onnelliseen alkutilaan tajuamatta että hän on vain silloinkin korostanut narsistin omaa minäkuvaa ja toiminut lähteenä.
Ja kun ongelmat ovat alkaneet, niin uhri ei tajua että narsisti ei saa enää lähteestään virikettä, eikä näe lähdettä enää tärkeänä, narsistin puolelta ei kyse ole ollut koskaan rakkaudesta, vaikka alussa siltä näyttää, koska myös narsisti tuossa vaiheessa voi olla "hurahtanut" koska saa lähteeltään lähes palvontaa ja ennen näkemättömästi virikettä.
Toinen syy uhrin ongelma on että hän ei tajua rakastuneen oman mielen luomaan mielikuvitusolentoon jota narsisti ovelasti näyttelee, kun hän on saanut pumpattua toiselta mieltymykset omaan käyttöön. Osaa alussa siis näytellä mielyttääkseen toista, on samat kiinnostuksen kohteet, musiikki maku jne.. Kukapa sitä kovin kauaa jaksaa näytellä toisen mieliksi, ei edes narsisti jaksa :)
"Ja kun ongelmat ovat alkaneet, niin uhri ei tajua että narsisti ei saa enää lähteestään virikettä, eikä näe lähdettä enää tärkeänä, narsistin puolelta ei kyse ole ollut koskaan rakkaudesta, vaikka alussa siltä näyttää, koska myös narsisti tuossa vaiheessa voi olla "hurahtanut" koska saa lähteeltään lähes palvontaa ja ennen näkemättömästi virikettä."
Ongelmat ovat alkaneet, kun narsisti on LUULLUT että hän ei saa enää uhrista tarpeeksi virikettä. Narsisti LUULEE menettävänsä lähteen.
Narsistin puolelta kyse on ihan samanlaisesta rakkaudesta kuin muidenkin rakastuneiden kohdalla rakkauden varsinaisen tunnemyrskyn aikana. (En harrasta lääketiedettä, joten en ole opetellut ulkoa asoiden lääketieteellisiä nimiä). Varsinaisen rakastumisenhan saa aikaan hormonit, jotka aiheuttavat melkoisen tunnemyrskyn myös narsistille. Vaihe on narsistille (ainakin minun n:lleni minun kanssani) erityisen vaikea, koska hänellä on itsehillinnässä ja muussakin käyttäytymisessä vaikeuksia narsisminsa ja siis empatianpuutteensa takia.
Tuota väitä, että empatian puute ei estä rakastumiseksi nimittämäämme hormonimyrskyä. Kyse ei ole mistään valtasta vaivasta, minkä narsisti näkisi taiturimaisena pettäjänä, vaan hän on itsekin hormonien vallassa. Myöskään narsisti ei pieneen aikaan näe rakkaudeltaan muita eikä ole kiinnostunut muista kumppaneista tuona aikana.
Joku toinenkin tällä palstalla oli kohdannut ihmisen, joka myöhemmin osoittautui narsistiksi ja joka kertoi, että hän pystyy rakastamaan yhtä ihmistä vain 3 kuukautta.
"Tuota väitä, että empatian puute ei estä rakastumiseksi nimittämäämme hormonimyrskyä. Kyse ei ole mistään valtasta vaivasta, minkä narsisti näkisi taiturimaisena pettäjänä, vaan hän on itsekin hormonien vallassa. Myöskään narsisti ei pieneen aikaan näe rakkaudeltaan muita eikä ole kiinnostunut muista kumppaneista tuona aikana."
Samaa mieltä tuosta hormooni myrskystä, varsinkin narsisti menee aivan sekaisin siitä. Kyllä hän silti valhtelee, koska yrittää kaikin keinoin pitää iahstuksensa kohteen itsellään ja tehdä vaikutuksen häneen. Olen käynyt tämän läpi narsistin kanssa, kun narsistin ihastuksen tunne loppuu, niin tilalle tulee viha kohtaan. Hän ei näe toisessa enään mitään kiinnostavaa, koko loppu aika parisuhteessa on tätä jälkimmäistä.
Niin ja ajatelkaa, jos hän kävelee vielä NAAMAN yli, mutta kun hän kävelee NAAMARIN yli, niin silloin on naurussa pitelemistä.
Ettekö koskaan ihmettele miksei ihmiset lähde uskonlahkoista vaikka voisivat?
Siksi koska heidät on ehdollistettu hyvin voimakkaasti helvettiin joutumisella.
Silti jotkut uskaltavat uhmata ja lähteä monet eivät.
Entäpä väkivaltainen mies (voi olla nainenkin) jonka nainen ei lähde vaikka kasvot on paikattu jo pariin kertaan teräslevyillä.
Siksi koska nainen on niin alisteisessa suhteessa ettei itsekään usko ansaitsevansa parempaa elämää. Hänet on ehdollisettu pärjäämään ainoastaan miehensä kautta. Tätäkautta hän on turtunut ajatusmaailmaltaan kapeaalaiseksi ja tuntee itsekin asioiden olevan ihan ookoo niin kuin ne ovat.
Entäpä suhde narsististyyppisen ihmisen kanssa jolle olet omaisuutta aivan kuten mikä tahansa tavara josta on hyötyä?
Lähtö on mahdollista mutta se saattaa tilanteesta riippuen vaatia voimia tahdonlujuutta tai kenties sen ettet ole enää hyödyllinen. Narsististyyppinen ihminen aivopesee kumppaninsa tehokkaasti. Sitä alkaa uskoa sitä toista ja sitten käy kuten ylemmissä esimerkeissä.
En mä aliarvioi mindfuckingin määrää laisinkaan, mutta joka tapauksessa, "uhrin" tila on narsistiselta tasapainoltaan vajavainen (oli syy mikä tahansa), eikä siihen auta kumppanin vaan itsensä parantaminen. Kuten aina.
Sillä voi suojautua, ei millään muulla. Se on pointti, edelleenkin.
"eikä siihen auta kumppanin vaan itsensä parantaminen. Kuten aina.
Sillä voi suojautua, ei millään muulla. Se on pointti, edelleenkin."
Jep, täysin välttämätöntä, muuten menee henkinen terveys.
Narsistin kanssa ei voi koskaan elää vuorovaikutteista parisuhde elämää, jo sellaisen yrittäminen tuottaa pelkkiä ongelmia.
"mutta joka tapauksessa, "uhrin" tila on narsistiselta tasapainoltaan vajavainen (oli syy mikä tahansa), eikä siihen auta kumppanin vaan itsensä parantaminen"
Juuri näin. Teitkin juuri ihan hyvän avauksen siitä miten edistyä tilanteen ratkaisuun sen sijaan missä "pera on ihan narsu koska se otti jo kolmannen tatskan eikä lähteny risteilylle".
Ehkä pera saisi mennä for good?
Moni on vain ihmetellyt miksei toinen lähde. Kuten esitin se voi riippua monista tekijöistä. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä mutta siihen tarvitaan sitä ihteään eniten kuten manitsit eikä kanssakulkija edes yksi joka ymmärtää mikä homman nimi on, ole pahitteeksi.
Monilla myös epämääräinen syyllisyydentuntoon vetoaminen toimii. Narsku uhkailee itsemurhalla esimerkiksi. Jos teet näin/et tee näin, se on sinun vikasi, sitten kaikki on sinun vikasi, sinulla on vastuu.. Tässäkin voidaan nähdä yhteys lapsuuteen, jossa kaoottisessa tilanteessa lapsi tuntee tuskaa, kun ei pysty hallitsemaan tilannetta ja uskoo "syyn" olevan itsessään. Ensimmäinen askel parantumiseen ja irtautumiseen on sen sisäistäminen, että jokainen on vastuussa vain (ja kokonaan) itsestään. Tämä sisältää omat teot, omat tunnereaktiot, omasta elämästä päättämisen.
Luolamiehillä oli aikoinaan huoli luolan turvallisuudesta nuotion vahvuudesta ja vanhuksista naisporukasta siellä. Mikä on muuttunut? Ei oikeastaan mikään. Jos ajatellaan NPH käytöskuvioita tai sen kaltaista käytöstä tai ilman sitä ja miestä jo siellä aikoinaan metsästämässä ruokaa luolalle - kuitenkin siellä toimii se luolamiehen suojeluvaisto vaikka oikeastaan se on toisen omistamista tänäpäivänä kun naiset ovat ottaneet uuden roolin. (tämä ooteenä jota voidaan puida miten tahansa) Samaan syssyyn voisi verrata tätä yrityskulttuuria missä epävarma johtaja tarvitsee tuekseen konsultin ja sanoman;
"Olemme kaikki yhtä perhettä"
Sanoma olemme kaikki yhtä perhettä tarkoittaa sitä miten työstään epävarma esimies tarvitsee konsultin sanomaan tuo. Toisin sanoin sanottuna tuo yhtä perhettä tarkoittaa:
"Maksamme sen minkä laki sallii ja ja tahdomme että annatte vielä enemmän selkänahasta minimipalkalla viikonloppuhulabaloon merkeissä."
Sama tapahtuu tulehtuneen suhteen merkeissä sellaisessa mikä ei enää toimi tai siihen yritetään saada buustia ulkopuolelta ...kysymättä. Vaikka suhde on lopussa eikä kumpainenkaan voi enää hyvin siellä saiteilla saattaa heilua joku joka twistaa asiat siten miten pitäisi vielä yrittää ja sitten siihen kuoroon liittyy ihan liian moni tuloksena kuitenkin ero se lopullinen ero.
"Monilla myös epämääräinen syyllisyydentuntoon vetoaminen toimii. Narsku uhkailee itsemurhalla esimerkiksi. Jos teet näin/et tee näin, se on sinun vikasi, sitten kaikki on sinun vikasi, sinulla on vastuu.."
Niin ja se toimii niin kauan kuin toinen vääntää kahvasta. Sinänsä jännää miten jutuissa ihmiset keksivät kostotoimia se tuo helpotusta muttei ratkaise asiaa. Asian ratkaisee vasta se kun ei mieti kostotoimia sen sijalla rauha.
Huuaah kun pääsee irti syyllistämisen ympyrästä ei niinkään ajattele miten kostaa miten toinen voi tai mikä häntä saattaisi vaivata. Sitä jotenkin ei enää ajattele toista ja keskittää energian siihen mitä oli ennen ensitapaamista ja lähtee rakentamaan uutta pohjaa siitä.
Kyllähän minäkin ihmettelen miksi kävi kuten kävi. Miksi hyvin itsenäinen nainen ja itsenäiseksi kasvanut lähti aikoinaan mukaan toisen verkkoon tuli toisen omaisuudeksi. Aika oli otollinen ja ehkä kapinoin ehkä en tai kyllä ... vastaan narsistyyppistä äitiäni varsinkin kun isä meni liian aikaisin pois. Ja kun ne taustat olivat kuitenkin loppujen lopuksi kumppanin kanssa niin erilaisia olkoonkin että maailmalla on paljon eri taustojen pitkiä onnellisia liittoja joissa keskinäinen kunnioitus toimii.
Toistan loppuun erään sigin:
Asiat ovat hyvin kuin ne ovat nyt
- Isäni
Mitä kukin rakkautena pitää…Itse uskon että omilla kokemuksilla siitä, miten sitä rakkautta on sinulle osoitettu ja kuinka olet nähnyt sen toteutuvan, vaikuttaa siihen kuinka mitkä rakkauden osoitukset vetoavat. Itse olen kokenut lapsesta asti olevani rakastettu vaikka sitä on tuskin koskaan sanottu ääneen. Rakkaus on minulle ihan jokapäiväistä, arkista, huomioimista. Se on kunnioittamista ja turvallisuuden tunnetta. Rakkauden tuntee vaikka sanaakaan ei sanottaisi, yhtään lahjaa ei annettaisi.
Tältä pohjalta lähtien, koen epämiellyttävä jos minua nostetaan kovasti jalustalle. Alan nopeasti epäillä tarkoitusperiä jos kehutaan ja lahjotaan, tai en ainakaan todellakaan ota juttuja tosissani. Olen saanut elämässäni mielestäni kyllä hyvinkin paljon positiivista palautetta, mutta vilpittömänä se tuntuu ihan erilaiselta kuin silloin kun sen takana on tarve mielistellä. Kehujen pitää olla reiluja, ansaittuja minun mittapuuni mukaan, jotta niistä voin nauttia.
Uskon että narsistin uhrilla on jokin aukko itsetunnossa jonka narsisti hetkellisesti täyttää kehullaan. Saattaa olla että aukko on syntynyt elämän riepottelun takia ja parantuisi itsekseen, mutta huonolla tuurilla narsisti ehtii ensin ja alkaa kaivaa aukkoa isommaksi.
Olen ehkä putkiaivo, mutta jaksan aina hämmästyä yhtä paljon kun törmään siihen että niin moni ihminen uskoo mitä haluaa uskoa. On yllättävän yleistä että tosiasiat kielletään ja pää pistetään pensaaseen kun ei uskalleta kohdata ikäviä asioita, joskus aika pieniäkin. Jopa silloin kun niiden asioiden kohtaaminen olisi lopulta pienempi tuska, jäädään roikkumaan valheen löysään hirteen. Pelottavinta on että kieltäydytään näkemästä lapsille aiheutuvaa vahinkoa.
Kun tapaan uuden ihmisen, yleensä hyvin nopeasti tulee tunne siitä, toimiiko molemminpuolinen kunnioitus ja sitä kautta tunne, kuinka paljon voin tuolle ihmiselle itsestäni antaa. Tutustuttuani narsistiin jotain jäi puuttumaan. Vaikka periaatteessa sanojen, ja tekojenkin, tasolla narsisti oli mitä viehättävin, jokin särö jäi vaivaamaan. Se särö osoittautui sitten railoksi joka tursusi sappea ja saastaa.
"Uskon että narsistin uhrilla on jokin aukko itsetunnossa jonka narsisti hetkellisesti täyttää kehullaan. Saattaa olla että aukko on syntynyt elämän riepottelun takia ja parantuisi itsekseen, mutta huonolla tuurilla narsisti ehtii ensin ja alkaa kaivaa aukkoa isommaksi."
Niin jotensakin noin ajattelen itseekkin...sitä vaan luuli kehuja aidoiksi kunnei sellaisiin ollut tottunut, eikä vielä tiennyt, että niitä jaellaan pelkästään hyöty mielessä...
Toisaalta taas...olin ollut vuosia ilman kumppania...kumppanin etsintä/seurustelutaitoni olivat seikytluvun lopusta...
ns. viidenkympin villitys, lasten aikuistuminen/omilleen muutto sai aikaan melkoisen vapauden huumaan...johon saumaan tuli Ännä...jonka myötä luulin maailman muuttuneen sellaiseksi mitä hän edusti...
Noh, osin on saattanut muuttuakkin...mutta sekään ei tarkoita sitä, että minun maailmani/arvojeni pitäisi muuttua...
"narsistin uhrilla on jokin aukko itsetunnossa jonka narsisti hetkellisesti täyttää kehullaan. Saattaa olla että aukko on syntynyt elämän riepottelun takia ja parantuisi itsekseen, "
Juhannusnauruja lisää :))))). Tarvitsisi kerätä nämä ja nitoa johonkin...
---jättää vaan ton itsetunto -sanan pois :))).
Alankin sanomaan sitä tästälähin kehuksi. :))))
""narsistin uhrilla on jokin aukko itsetunnossa jonka narsisti hetkellisesti täyttää kehullaan. Saattaa olla että aukko on syntynyt elämän riepottelun takia ja parantuisi itsekseen, "
Tätä täytyy riepotella vähän lisää vielä...:))) Kerrankin olemme samoilla aallonpituuksilla ylt:n kanssa...
On aivan totta, että hän täyttää sen hetkellisesti mehullaan. Aukko on epäilemättä syntynyt elämän riepottelun tuloksena. Tuosta umpeutumisesta vaan haluaisin sanoa, etten ole siitä ihan samaa mieltä.
Aukko ei toki häiritse elämää mitenkään, vaikka ei umpeudukaan. Nykyään jotkut naiset kuriositeetin vuoksi haluavat sen vain umpeuttaa. Tuohon on saatavilla kirurgista apua nykyään. Onko Suomessa näitä klinikoita, sitä en tiedä. Kertokaa, jos joku tietää. :).
Höpöhöpö aukkojes kanssa. :D
Jos kättelet narsistia, kannattaa sen jälkeen laskea sormet, että kaikki on tallella. On ne sellaisia varkaita ne narsistit. Voivat viedä sialunkin ihmisiltä.
Otsikostasi tuli mieleeni, että jos I love myself, en ole narsisti, muussa tapauksessa voin olla....taikka hyväksekäytettävissä, eli narsistin uhri.
Kun ilkeä itserakkaus vahingoittaa toista ihmistä, täyttää kansankielen narsisti-merkityksen. Muutoinhan itsensä rakastaminen on suotavaa ja välttämätöntäkin kyetäkseen rakastamaan lähimmäisiään.