Onko kukaan tietoinen Myllyn Saulista?

Kaveri oli ykkösluokan karaokessa, nimenomaan Irwin Goodmanin kappaleita esittäessään. En ole aikoihin törmännyt häneen K:pään karaoke mestoissa. Liekö muuttanut paikkakunnalta?Ajeli aikoinaan Osuuskaupan kuormuria ja oli tosi nopea liikkeisssään. Meillekin Lemppuun toi useesti apulantakuormia ja rautapuolen tarvikkeita.
11987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sauli on hyvä jätkä. Istuttiin aina Kestituvan karvalakkipuolella ja otettiin häppää ja parannettiin maailmaa. Enpä ole minäkään nähnyt miestä aikoihin. Olis kiva taasen muistella tuopin ääressä vanhoja hyviä aikoja, jolloin Kankaanpää oli vielä hieno paikka olla ja asustaa. Vatajat teki makkaraa, Reima toppapukuja ja joka toisessa autotallissa oli jonninmoinen kenkätehdas. Ne ajat ei enää palaa. Lama on tuhonnut Kankaanpään jo 90-luvun alussa. ja siitä ei olla vieläkään toivuttu. Näin on.

Äänestä

Sauli asustaa Justeerissa.

Äänestä
  • Isäukkonsa , Svante lienee jo ikämies. Oli jo sillon mun mielestä aikas vanha. Mutta huumorimies niiko Saulikin.

    Äänestä

Kamolla juttu luistaa,usein justeerin kymppikioskilla

Äänestä

Kyllä kai Korpela on makkarat tehny ja vataja ollu vaan myyntimies aikoinaan ja laittoi tehtaan pystyyn 90 luvulla ja pojaat poimi marjat.

Äänestä
  • Kyllä Vataja laittoi pystyyn tehtaan paljon aijemmin kuin90-luvulla,oli kyllä alkujaan Korpelalla myyntimiehenä.Voimakkaampia teollisuusmiehiä oli myös Piipari ja Lepistö tiilitehtaillaan.Persoonallisia kauppamiehiä oli pilvin pimein etenkin lempussa ,Myös Mäntyniemen veljekset Kalle ja Niilo.Juttu nyt luiskahti muille urille aloituksesta.

    Äänestä

Tarkoitaks Pyllyn Kaulinta XDDD

Äänestä

sellane homppeli

Äänestä

Vataja on perustettu 1985 ja Korpela paljon paljon aiemmin.

Äänestä
  • Ei kai Myllyn Sauli ollu missään Korpelalla töissä? Vai oliko?

    Äänestä

käykää kysymäs justeerin kioskilta, siältä se kaljat hakee, simpaa vois tietää mistä ovelta löytyy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OinosMarkku kirjoitti:

Kaveri oli ykkösluokan karaokessa, nimenomaan Irwin Goodmanin kappaleita esittäessään. En ole aikoihin törmännyt häneen K:pään karaoke mestoissa. Liekö muuttanut paikkakunnalta?Ajeli aikoinaan Osuuskaupan kuormuria ja oli tosi nopea liikkeisssään. Meillekin Lemppuun toi useesti apulantakuormia ja rautapuolen tarvikkeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu