Kolmena edellisenä perjantaina on tullut Uuno-leffa televisiosta, koska MTV3 esittää ne kaikki sen kunniaksi, että ensimmäisen elokuvan ilmestymisestä on 40 vuotta. Tänä perjantaina ei kuitenkaan tullut eikä ensi perjantain ohjelmistossakaan ole Uunoa. Milloin tulee seuraava?
Milloin jatkuvat Uuno-leffojen esitykset?
hämmästynyt
1
211
Vastaukset
- Sakset naksuvat
Kunhan sen päivän mainostilaukset on saatu kokoon. Sitten elokuvasta leikataan tarvittavat minuutit pois, jotta kaikki mainokset mahtuvat kahden tunnin blokkiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2373026Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell151699Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.101379- 1041228
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751137
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135942