Olen sellaisessa kohtaa että tarvitsen lääkityksen ahdistus/paniikkihäiriööni -kuitenkin vain lyhyeksi ajaksi. Eniten kuitenkin pelkään tunteiden laimenemista. Osaako kukaan neuvoa lyhytaikaista lääkitystä, joka ei vaikuta muihin tunteisiin kuin paniikkiin/ahdistukseen(joko hetkellisesti poistaen tai vähintään laimentaen pelkoa). En siis ole millään tavalla ennen käyttänyt lääkkeitä, mutta en toisaalta täysin luota lääkäriinkään. Minulle on aikaisemmin ehdotettu lääkkeitä jo ennenkuin olen edes kunnolla selittänyt ongelmaani, mikä antaa minulle kuvan että sieltä saatetaan tarjota melkein mitä tahansa. Siksi olisi hyvä että minä tietäisin jotain. Olen maanantaina menossa lääkäriin.
Olen lukenut SSRI -lääkkeistä, mutta ne ovat tietääkseni pitkäaikaiseen käyttöön ja niissä on omat haittavaikutuksensa. Bentsot puolestaan saattavat turruttaa tunteet, mitä minä en myöskään toivo(olen vain lukenut jostain).
Onko muita vaihtoehtoja vai sopisiko jompi kumpi ylläolevista hetkellisesti?
Olen lukenut SSRI -lääkkeistä, mutta ne ovat tietääkseni pitkäaikaiseen käyttöön ja niissä on omat haittavaikutuksensa. Bentsot puolestaan saattavat turruttaa tunteet, mitä minä en myöskään toivo(olen vain lukenut jostain).
Onko muita vaihtoehtoja vai sopisiko jompi kumpi ylläolevista hetkellisesti?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt kannattaa miettiä, kumpi onpi tärkeämpi. Sairauden hoito, vai tunteet. En pysty itse ainakaan sanomaan, mitään lääkettä, mikä olisi tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön. Ja se nimenomaan tehoaisi. Itse olen syönnyt lääkkeitä muutaman vuoden ja olen todennut tunteiden jotenkin latistuneen. Nyt olen tilannut ajan lääkärille, joka on kiinnostunnut kilpisrauhasen toiminnasta. Terapeuttini ihmetteli, miksi minulle ei oltu tehty kokeita jo aikaisemmin. Nyky ajan terveyslinjaukset kuulemma ovat sellaiset, että mielisairauksia tutkittaessa otetaan ensin kilpisrauhasen toiminnan tutkimukset ensin.
Varaudu voimakkaisiin haittavaikutuksiin niitä tulee joillekin ja lopettaminen yhtä helvettiä. itselläni ei kuitenkaan aloittaessa ollut mitään ongelmia vaan nyt kun olin vuoden ajan käyttänyt ja yritän epätoivoisesti lopetella hitaasti.
Moi..
samaa mietin minä..
olen syönyt citalopramia..ehkä.. 3ta vuotta. nyt vuoden verran olen ollut ottamassa miehestä eroa.. miehestä jonka kanssa olen ollut melkeen 20v.
Se tuli vaan se "piste" vastaan ja itsekkin ihmettelin miten olen niin vakuuttunut että eron haluan... siltikkään en meinaa uskoa että näin tunnen... nyt käyn terapiassa ja yritän saada erinlaisiin asioihin selvyyden.
En voi käsittää että haluan lopettaa 20 v kestäneen suhteen , vielä mietin voisko masennuslääke olla se syy tunnettomuuteen.. olen nyt tiputtanut 20mg annoksen 10mg.. ja tarkoitus tiputtaa kokonaan että saan tähän selvyyden.
on kyllä tullut selville että kokonaan tunteeton en ole, kun esim itkeä tirautin kun kuulin että oma tk. lääkäri siirtyy loppuvuodeksi toiseen tk.n.. (käynyt hänen luonaan jo pari vuotta joka kk. ihan porisemassa..) ..itkeskelin kun pojan eskari loppu ym ym...
Seksi... hyi... ilettää..
vaikee sannoo... mutta samaa tutkin minä parhaillaan.