Kaikkien järkevästi ajattelevien kansalaisten mielestä Martin Saarkangas on oikeassa kun hän sanoi, että hallitus on tuhonnut telakkateollisuuden Suomessa.
Hallituksen mielestä Suomessa riittää jatkuvasti rahaa Kreikan ja muiden velkaisten Etelä-Euroopan EU-maiden tukemiseen, mutta oman maan työllisyyden tukemiseen ei näytä millään ilveellä riittävän rahaa ja tämä ei todellakaan ole oikein tavallisen kaduntallaajan mielestä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
riittään
tulee
joo, vaalit tulee
vuonna 2015
Kaikkien vähemmän ajattelevien (=kepupellet) mielestä Saarikangas on oikeassa, järkevien mielestä yritysten pitäisi tulla toimeen omillaan ilman valtion massiivisia tukia.
istutaan ja ruokitaan puluja, voi saa••na
Hih hih. Kuka on Vapaavuosi? Vai tarkoittaako suomen kieltä osaamaton pohjalainen Vapaavuorta? Hih hih!
Vapavuori luolaihminen, joka antaa turpiin erimieltä oleville.