Minulla on diagnosoitu tyyppi II viime helmikuussa. Sairaus on kyllä puhjennut varmaankin jo 15-vuotiaana, 16 vuotta sitten. Ainakin siitä asti olen ollut joko masentunut (monta vuotta tietämättäni) tai dysforisessa hypossa (tietämättäni). Viime ja tämän vuoden keväänä koin ensimmäiset euforiset hypot. Aiemmin kuvittelin, että kaikilla on vaikeeta ja itse en vain kestä, viime vuonna kuvittelin, että kaikilla on niin hyvä olo koko ajan ja luulin parantuneeni masennuksesta.
Normaalia elämää ei siis ole ollut, vaikka tässä on niiden suoritus-hypojen aikana tehty lapsia, rempattu taloa ja tehty väitöskirja puoliväliin. Samassa parisuhteessa sentään olen ollut 15 vuotta, ensimmäinen kunnollinen kriisikin tuli vasta viimeisimmässä hypossa.
Kuinka yleistä on tämä, että ei ole niitä oireettomia jaksoja ikinä ollutkaan? Voiko tästä enää kuntoutua? Masennusjaksot ja hypot menevät koko ajan korkeammiksi/syvemmiksi. Usko työkuntoutumiseen on mennyt - ei koskaan tiedä mitä tapahtuu kuukauden päästä. Tällä hetkellä en edes ole hoitomyönteinen, haluaisin vain että pääsisin taas hypoon tästä masennuksesta. Silloin olisin onnellinen ja jaksaisin olla parempi äiti, kun vaan muistaisin suunnata energiaa kotiin. Lääkkeistä ei tunnu olevan apua (Lamotrigin 200 mg ja essitalopraami 10 mg).
Olen lukenut bipojen puolisojen keskusteluja täältä ja tunnista itseni täysin. Haluan eroon perheestä, haluan tuhota elämäni rauhassa ilman että kukaan puuttuu siihen tai kontrolloi minua. Tällä hetkellä haluaisin olla yksin, nukkua ja katsoa telkkaria vailla mitään vastuuta perheenjäsenistä ja kotitöistä. Samalla haaveilen hyposta, jotta voisin olla hillitön ja nauttia elämästä ilman kenenkään puuttumista. Tiedän olevani vastuuton näine toiveineni. Mutta en jaksa muuta. Näkyvissä on vain huonoja vaihtoehtoja.
Normaalia elämää ei siis ole ollut, vaikka tässä on niiden suoritus-hypojen aikana tehty lapsia, rempattu taloa ja tehty väitöskirja puoliväliin. Samassa parisuhteessa sentään olen ollut 15 vuotta, ensimmäinen kunnollinen kriisikin tuli vasta viimeisimmässä hypossa.
Kuinka yleistä on tämä, että ei ole niitä oireettomia jaksoja ikinä ollutkaan? Voiko tästä enää kuntoutua? Masennusjaksot ja hypot menevät koko ajan korkeammiksi/syvemmiksi. Usko työkuntoutumiseen on mennyt - ei koskaan tiedä mitä tapahtuu kuukauden päästä. Tällä hetkellä en edes ole hoitomyönteinen, haluaisin vain että pääsisin taas hypoon tästä masennuksesta. Silloin olisin onnellinen ja jaksaisin olla parempi äiti, kun vaan muistaisin suunnata energiaa kotiin. Lääkkeistä ei tunnu olevan apua (Lamotrigin 200 mg ja essitalopraami 10 mg).
Olen lukenut bipojen puolisojen keskusteluja täältä ja tunnista itseni täysin. Haluan eroon perheestä, haluan tuhota elämäni rauhassa ilman että kukaan puuttuu siihen tai kontrolloi minua. Tällä hetkellä haluaisin olla yksin, nukkua ja katsoa telkkaria vailla mitään vastuuta perheenjäsenistä ja kotitöistä. Samalla haaveilen hyposta, jotta voisin olla hillitön ja nauttia elämästä ilman kenenkään puuttumista. Tiedän olevani vastuuton näine toiveineni. Mutta en jaksa muuta. Näkyvissä on vain huonoja vaihtoehtoja.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos työkyvyttömyyseläkettä toivot niin sen varmasti saat bipollasi, ei tarvitse täällä todistella ajatuksiasi tai ajatusmaailmasi kummallisuutta.
Onneksi olkoon pääset niiden muutamien tuhansien työvieroksuvien laiskureiden loukkoon elämään yhteiskunnan elättinä muotisairaudella bipo.
Menisitkö siitä johonki muualle provoamaan. Alkaa jo kyllästyttää. On tosi muotisairaus joo. Jos ite joutuisit kärsimään tästä niin et sanois noin. Ja sitä eläkettä ei tosta noin vaan saa. Merkillinen käsitys et biposta sais ku taikaiskusta eläkkeen. Kyllä ne yrittää kuntoututtaa työelämään. Aika tietämätön olet asioista.
Etkös sinä ole juuri se bipo joka ei juuri bipo olekaan? Koskaan ei maniaa, hieman vaan siivoilet lievässä bipossa, ja masennustakin just jonkin verran.. ja kuitenkin ai na ite vinkumassa ihan joka ketjussa. Mitä ihmettä jokaisen omaa ajautsmaailmaasi eriävän mielipidettä aina samoilla fraaseilla dissailet?? Taitaa olla just se `juttu` sulla täällä, pääset noita samoja virsiä latelemaan tärkeänä kerta toisensa jälkeen.
Hauska ja paljon puhuva toi lauseesi.`` Kyllä ne yrittää kuntoututtaa työelämään`` Ne.. :)
Takuulla tulossa vastaus totuttuun tyyliin, samoin sanoin kuin niiiin monesti on täällä jo nähty ja nähtävänä.
Sä oot kyllä niin uskomaton tapaus. Myös sinä vingut jokaisessa ketjussa ja jauhat paskaa, kun et sairaudesta tiedä mitään. Muuta elämää ei sulla ole ku täällä valittaminen ja toisille ilkeily. Siis sä et vieläkään tajua, että on olemassa 1 ja 2 tyypin bipoja? Jos mulla on 2 tyyppiä oleva sairaus niin siihen ei kuulu mania. Hieman vain siivoilen? Tuskin olen tollasta koskaan sanonut. Mutta käännä taas toki sanojani väärin. Niinhän sä teet aina. Narsku mikä narsku. Sä vingut itsekin joten kai se on mullekin suotavaa. Mä oon myöskin sen sanonut että mun masennukset on vakavia ja kestää monia kuukausia. Jännästi senki käänsit nurinpäin. Ei yllätä. Osaatko kirjoittaa totuuksia koskaan? Ai niin. ET. Ne = hoitohenkilökunta. Myös sun vastaukset tulee ihan tuttuun tyyliin, joten pata kattilaa soimaa. ;) Narskuna oot vaan niin sokea ettet näe omia virheitäsi.
Iloista kesää sulle! Pus pus :x
a taas ja taas.. Tässä ei varmasti ole kyse siitä, etteikö ihmiset kestäisi erilaisia mielipiteitä. Vaan siitä, että joku tulee tänne väittämään omia ajatuksiaan absoluuttiseksi totuudeksi.
"Jos työkyvyttömyyseläkettä toivot niin sen varmasti saat bipollasi, ei tarvitse täällä todistella ajatuksiasi tai ajatusmaailmasi kummallisuutta.
Onneksi olkoon pääset niiden muutamien tuhansien työvieroksuvien laiskureiden loukkoon elämään yhteiskunnan elättinä muotisairaudella bipo."
Tämä oli mielestäni typerä vastaus aloittajalle. Biposta ei tosiaan tuosta noin vaan eläkkeelle pääse eikä kaikki bipot sitä edes halua. Tämä palsta on juuri sitä varten, että täällä voi kertoa oireistaan. Ei sitä varten, että joku ääliö tulee väittämään asioita joista ei tunnu tietävän mitään. Bipo on tosiaan ylidiagnosoitu tällä hetkellä, mutta monilla on joka tapauksessa oikea diagnoosi. Ihan turha tulla sanomaan, että kaikilla olisi muotidiagnoosi. Joku sinulta jo toisessa ketjussa kysyi, että mitä ihmettä teet tällä palstalla, kun et varmaan bipo ole tai edes bipon läheinen. Sitä samaa ihmettelen minäkin. Jos bipon sairaus on masennuspainotteinen tai maniapainotteinen, niin siinä on vähän paha töitä tehdä. Varsinkaan jos sopivaa lääkitystä ei löydy. Sitten tullaan tänne mollaamaan ja haukkumaan yhteiskunnan eläteiksi. Ihan kuin elämässä ei olisi tuskaa ihan tarpeeksi. Moni meistä toivoisi olevansa terve.
Kieku ja Kaiku vauhdissa :)
(=sama bipo:)
Mä luulen et sä oot kirjottanu suunnilleen kaikki viestit tässä ketjussa. Niinku monessa muussa:)
Oiskohan lääkityksen tarkistus paikallaan..
Ei oo lääkkeitä. Syö ite vaan myrkkyjä.
Mulla on ollut oireettomia jaksoja. Osittain lääkityksellä ja osittain ilman lääkitystä. OIreettomat ja sairausjaksot ovat kestäneet pitkään. Yksi sekamuotoinen kesti viisi vuotta ja nykyinen dysforinen hypomania on kestänyt yli vuoden. Euforisia hypomanioita on ollut muutama mutta ne ei kestäneet niin kauaa, eikä lääkitystä tarvittu.
Euforinen hypomania olisi kiva. Sitä odotellessa, mutta tuskin mun tapauksessa tulee, kun olen masennukseen taipuvainen. Ehkä, jos saisi sitalopraamia voisi mieliala lähteä kohoamaan. Tai sitten ei kun tasaavaa on ihan tarpeeksi.
Muotisairaus ja muotisairaus. Kaksisuuntaisesta on jo tiedetty satoja vuosia sitten ennen tätä nykyajan lääketeollisuuden hömpötyksiä. Moni meistä bipoista on oireillut lapsuudesta lähtien monilla tavoin. Bipous on vasta lähivuosina tullut muotisairaudeksi joka on ylidiagnosoitu tällä hetkellä. Silti on meitä joilla sairaus on todellinen. Eikä tosiaan eläkkeelle tosta noin vaan pääse. Itse ollut vaikeiden masennuksien, psykoottisten oireiden yms vuoksi kuntsarilla jo 6 vuotta eikä ole edes eläkettä ehdotettu.
En kyllä puhuisi mistään "muotisairaudesta".en ,,en.. vaan puhuisin vakavimmasta mielisairaudesta josta ei koskaan parane vaan vointi kokoajan pahenee ja syöksykierre on kauheeta.
Siinä menee koko elämä niin itseltä kuin läheisiltäkin ja melkein kuolema on ainut joka vapauttaa molemmat osapuolet.
Tai mistä sen tietää mitä sen jälkeen tapahtuu mutta erittäin vakava on mielisairaus.
Hänen sairaus tuhosi kaiken ja enemmänkin....
Siinä taas yhden "älykön" mielipide. Osaa meistä ei edes huolittais pakkohoitoon, sori vaan. Lääkärissäkin vähätellään koko aika. Oon liian terve ja järkevä. Että se siitä sun mielipiteestäsi. Miten vointi koko aika pahenee ja pahenee? Ei se nyt kaikilla mene tuolla tavoin. Tutustu edes bipoihin ennen huvittavan mielipiteesi kertomista.
Itse söin lääkkeitä masennukseen monta vuotta ennen kun sain oikean diagnoosin. Mielialat heittelivät ylhäältä alas miten milloinkin, ja ihmettelin mikseivät lääkkeet auta.
Bipo todettiin vasta kun iski paha mania ja elämä oli täysin sekaisin. En ollut ajatellutkaan että minulla voisi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, en edes tiennyt sairaudesta paljoa ennen kun sain diagnoosin. Tieto helpotti ja järkytti samaan aikaan, monta palikkaa loksahti paikalleen.
Nyt elämä on ollut oikean lääkityksen hakemista pari vuotta. Läheiset ovat huomanneet muutoksen positiiviseen suuntaan, vaikka romahduksia vielä tuleekin.
On törkeää miten saa kuulla kommentteja "muotisairaudesta" ja että kaikillahan se on. Valitettavan usein diagnoosi kyllä annetaankin väärin perustein. Se ei silti muuta tosiasiaa että monilla ihmisillä kyseinen sairaus on.
En usko että kukaan tahtoo olla bipo, joten ei kannata puhua asioista joista ei tiedä.
Te jotka jatkatte vielä hienovaraisen vihjailun ja varottelun jälkeen vieraisiin pöytiin huutelemista, kannattaa miettiä kahdesti.