Olen hieman alle kaksikymppinen nainen, joka ei koe oloaan normaaliksi. Olen aina ollut ujo ja jo lapsesta asti kokenut olevani jokseenkin omillani. Ahdistun jos joku, läheinenkin, ihminen tungeksii lähelleni, henkisesti tai fyysisesti vaikka vain halaamalla. Olen aina ollu huono keskitymään pitkäjaksoisesti asioihin tai vastaavasti kiinnostunut liikaakin. Tunnen huonoa omaatuntoa ja häpeää siitä että en osaa ylläpitää tarkkaavaisuutta vaan ajayuksen raikuvat päässä kuin radio. Samalla tunteeni tuntuvat kuohuvan sisälläni siten että loppujen lopuksi en tunne oikeastaan yhtään mitään. Saatan olla hyvällä mielellä ja yht äkkiä tekisi mieli hypätä auton alle tai päinvastoin juosta kadulla onnesta kiljuen. Onko jollain samankaltaisia kokemuksia? Inhoan myös peilejä tai itseni näkemistä niistä, koska en osaa yhdistää itseäni omaan kuvaani. Koen että nyt jos koskaan olisi aika selvittää mikä on vialla.
samoja tuntemuksia
Anni123
7126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ensimmäiseen viestiin unohdin lisätä sen saan usein omituisia pelkokohtauksia, varsinkin iltaisin. Vaikka järjellä tiedän että huoneessa ei ole ketään, valvon usein öisin istumalla pimeässä huoneessa ja "tuijottamalla" erilaisia harhakuvitelmia erilaisista tappajista ja kostonhengistä. Olen aina ollut äärimmäisen vastuuntuntoinen mutta koen että mikään mitä teen ei ole tarpeeksi. Perheeni ei ole ikinä vaatinut minulta liikoja, en tiedä miksi epäonnistuminen ja alisuorittaaminen ovat niin suuria pelkoja. Koen että häpäisen perheeni jos en ole ystävällinen ja tehokas kodin ulkopuolella. Uskon että kotona olen vaikea ihminen. Normaaliolossa uskon olevani oikeasti mukava ja empaattinen ihminen, mutta mielialani saattavat joskus heilahdella rajusti. Tuntuu siltä että jokin katkaisija napsahtaisi päälle jolloin tuntuu että koko minuuteni katoaa ja tilalle tulee jokin sirpaileinen maanikko. Inhoan syvästi tätä puolta itsessäni.
Oireesi viittaavat, johonkin voimakkaaseen lapsuuden traumaan.
Tunnusmerkistö sopii hyväksikäytön uhrille (kannattaa tutustua englannin kielisiin sivustoihin ja jos tulee epäilys, niin sitten Suomalaisiin).
Hyväksikäyttöä ei välttämättä itse muista, sillä aivot on saattaneet blokata sen (pienen lapsen selviytymiskeino). Hyväksikäyttö kuitenkin tulee aina myöhemmin kummittelemaan oireina ja pelkotiloina.
En tiedä onko tällaista ollut, mutta oireet sopii tosi hyvin tällaiseen.
PS. Se ei tarkoita välttämättä vanhempia vaan se voi olla setä, täti, veli, sisko, isoisä, isoäiti...
On hyvä, että olet päättänyt alkaa selvittämään ongelmaa. Sinun kannattaa hakeutua pätevälle terapeutille ja kertoa noita oireitasi samalla tavoin kun nyt kirjoitat. Jotain hämmentävää sinulle on joskus elämäsi varhaisvuosina tapahtunut. Yritä muistella kirjoittamalla aikaa ennen kouluikää. Kannattaa käydä paikoissa joissa olet ollut lapsena, katsella valokuvia ym, Muistojen kätköstä voi putkahdella piilossa olevia muistoja ja tuntemuksia.
Oireilusi muistuttaa hieman dissosatiiviselta (kannattaa lukea lisää vaikka googlettamalla traumaperäinen dissosisaatio häiriö) jonka taustalla trauma jota itse ei välttämättä tiedosta. Minulla on myös diagnosoitu tämä vakavana versiona ja pääsi niin pahaksi että harhaisuuksissa luultiin psykoosiksi ja jonka vuoksi lopulta jouduin osastolle kun ei psyyke kestänyt. Vaikken usko että minulla on mitään traumaa takana tai muista ainakaan, enkä edes usko koko psykiatriaan.. Kannattaa hakeutua psykologille jonka kanssa synkkaa ja jonka kanssa saat puhutuiksi asioista tai terapeutille.
Kiitoksia neuvoista. En ole vielä käynyt ammattiauttajan juttusilla, mutta olen miettinyt, miksi tunnen niin kuin tunnen. En todellakaan usko että kukaan sukulaiseni olisi mikään hyväksikäyttäjä, mutta varhaislapsuuteni elinpiiri oli melko monimuotoinen ja laaja, sillä yh äitini joutui lama- aikana tekemään paljon työvuoroja, jotka eivät ehkä sovellu hyvin lapsiperheelle. Siitä syystä vietin paljon aikaa, myös paljon öitä, eri hoitopaikoissa, kun sukulaisia ei lähistöllä ollut. Olen alkanut muistaa erilaisia asioita lapsuudesta, jotka ovat alkaneet hieman ahdistamaan. Huomaan ajatusteni olevan jatkuvasti harhaisempia ja hajanaisempia, aivan kuin päässäni eläisi kolme eri ihmistä. kuitenkaan ole hakeutunut ammattiauttajalle sillä asia hävettää ja pelottaa minua.
Voisikohan sinulla olla mania & hallusinaatioita?
Hei!
Pääsi sisällä näyttää vallitsevan aikamoinen kaaos...
Ootkos miettinyt jos kun valvot öisin että jokin nukahtamista auttava lääke edistäisi unen saantia, itse olen kokeillut _melatoniinia_ siinä sitten käyny sängylle mukavasti ja hetken päästä alkanut väsyttääkin..
Yöllähän ja varsinkin pimeässä ihmismielen mielikuvitus on vilkas, siihen ynnättynä jos on muita alitajunnasta kumpuavia blokattuja muistoja.
Ja tuosta on kans itselläni samanlaisia piirteitä, vanhempani ei lapsuudessa vaatineet miulta mitään, mutta tavoittelen miltein täydellisyyttä, vaadin itseltäni aivan liikaa, ja kaikki mitä teen oli se vaikka että siivoan kodin kun kihlattuni on töissä, niin koen ettei se riitä hänelle, vaikka todellisuudessa näin ei ole etteikö riittäisi.. Ja lisätäkseni epäonnistumisen ja alisuorittamisen pelko on miullakin.. Siitä yleensä seuraa itselleni itseni sättiminen...
Mitenkäs sitten kun olet alkanut muistamaan erihoitopaikoista missä olet ollut niin osaatko kuvailla niitä muistikuvia?
Siitä että ajatuksesi ovat hajanaisia ja harhaisempia, lukemani kuulostaa että alitajunnassa kumpuaa jokin/joitakin muistoja sieltä varhaislapsuudestasi, miusta kannustaisin siuta ottamaan yhteyttä jonkinlaiseen psykologiin/psykiatriin.. ennenmin ehkä psykologi joka on enemmän perehtynyt tälläisiin asioihin kuin taas psykiatrit vaan jaarittelevat (ihan oma näkemykseni tästä) ...
Väillä tuntuu kans että olisi eriihmisiä pään sisällä, olen siitä mielenterveyspuolella puhunkin mut ei niistä sen koommin sit, taitavat liittyä tähän epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.. l
Tuosta tarkkaavaisuudesta, itse kärsin keskittymisvaikeudesta, en pysyt pitkäjänteisesti keskittymään johonkin asiaan, vaan voin hetken olla keskittynyt mutta sitten ei enää riitäkkään rahkeet keskittyä. Tääkin juontuu siitä että lapsena todettiin nykykielellä kielellinen erityisvaikeus (dysfasia) ... Itsellänikin koen tuntevani jotakin, kun en ole sellainen kuin odotukset ovat, mutta en osaa yhdistää tunne tilaani mihinkään.. olisiko sitten häpeätä tai huonoo omatuntoa? ... en tiedä..
Hmm, Puratko tuntemuksiasi esim kirjoittamalla tai jollain tavalla?
Ittelläni tunteet kuohuvat ja menevät sekunneista toisiiin, se voi joskus ulospäin näkyä, mutta useinmitten se on vain miun pään sisällä. se on kauhean rasittavaa... kun on ilonen hetken pääästä niinkuin kuvailit tekisi mieli juosta auton alle.. Ja viimeksi eilen, jokin laukaisi miulle tilan missä en siijjä ollenkaan katsoa peiliin kartan niitä, kun en tunnista itse itseäni (meillä kihlattuni kanssa kuitenkin on seinällä palapeilejä) .. mutta niitä tulee harvakseltaan ja yhdistän sen johonkin tilanteeseen mikä laukaisee sen.
Toivottavasti ei kauhean ssekava teksti ole =(( ... heh..
katsoin vähän tuosta dissossaatiosta, kun kerrot että varhaislapsuudesta tulevat nämä muistot. : Dissosiaatiohäiriö – varhaisen, jatkuvan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamus http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku;jsessionid=BDB92B150517C13889B5BA73CA68D103?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=0&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_hakusana=masennus&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=haku&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo95941