Miksi kissani menee kaikista mahdottoman korkeista,matalista,kapeista ja oudoista paikoista läpi? Ja miksi kissani menee pihoille missä on aina KOIRA!?!
Miksi kissani menee muille pihoille?
Cat boss
1482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sen vuoksi, että sinä lemmikkieläimen omistajana KÄYTTÄYDYT RIKOLLISESTI LYÖMÄLLÄ LAIMIN LEMMIKKIELÄIMEN ULKOILUN VALVOMISEN.
Eläimen omistajan velvollisuus on huolehtia lemmikistään ja valvoa sen liikkumista siten, ettei lemmikki mene laissa kiellettyihin paikkoihin tai muutoin joudu vaaroille alttiiksi.
RYHDY SIIS HUOLEHTIMAAN KISSASTASI ASIALLISESTI JA LAIN VAATIMUSTEN MUKAISESTI!
Se on ulkokissa, Sherlock!
Ulkokissoja ei ole olemassakaan.
On olemassa asiallisesti ja lakien määräysten mukaan hoidettuja lemmikkikissoja, HEITTEILLÄ olevia ja/tai hylättyjä lemmikkikissoja sekä villiintyneitä kissoja.
Vain rikolliset kohtelevat lemmikkejään huonosti ja päästävät niitä heitteille.
Ai samoin kuin ulkokoirat?
Itselleni ei tulisi mieleenkään jättää lemmikkiä heitteille. Pihalle häkki tai juoksulanka, sopii yhtä hyvin sekä koirille että kissoille.
"Sen vuoksi, että sinä lemmikkieläimen omistajana KÄYTTÄYDYT RIKOLLISESTI LYÖMÄLLÄ LAIMIN LEMMIKKIELÄIMEN ULKOILUN VALVOMISEN.
Eläimen omistajan velvollisuus on huolehtia lemmikistään ja valvoa sen liikkumista siten, ettei lemmikki mene laissa kiellettyihin paikkoihin tai muutoin joudu vaaroille alttiiksi.
RYHDY SIIS HUOLEHTIMAAN KISSASTASI ASIALLISESTI JA LAIN VAATIMUSTEN MUKAISESTI! "
Mistähän arvasin, kiukkuinen kissanystävä on valppaana. Piti laittaa ihan tuplana.
Kissoilla on tapana mennä hankaliin paikkoihin, meillä menee ulkosaunan alle, ei meinaa päästä sieltä pois.
Jos naapurit eivät pidä kissoista kannatta pitää vähän silmällä.
Tärkeitä asioita kannattaa toistaa, vaikka kaikkien järkeen niitä ei saisi toistamallakaan.
Opettele silti sinäkin huolehtimaan lemmikeistäsi asiallisesti ja lopeta tahalliset heitteillejätöt!
Kissat nyt vain näyttävät pitävän tuollaisista paikoista. Kyllä meilläkin kissat seikkailevat ulkorakennusten sokkeloissa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Anna kissan nauttia kesästä ja jätä huoli pois.
Niinpä niin. Mitä turhia suremaan yhden kissan perään.
Niitähän saa uusia ilmaiseksi.
Helppoa!
Sitä vähä mäkin :)
Parempi lyhyt ja onnellinen elämä kuin kärsimys sisäkissana. Aina on kodittomia kissoja, saavat kodin ja ruokaa. Ei tarvitse värjötellä pakkasessa.
Ilmaiseksi tai ei, kissanpito maksaa, ulkokissankin. Eikä ne koko aikaa ulkona ole, päivät makailevat sisällä, illan tullen käyvät metsällä ja tulevat yöksi sisään.
Lemmikkieläimen paras on pitkä ja turvallinen elämä asiansa osaavan hoitajan ylläpidossa ja valvonnassa.
Koditon kissa on aina jonkun holtittoman ihmisen säälittävän ja ala-arvoisen toiminnan tulos. Ankarat rangaistukset sellaisille ihmisille!
Ja siinä samalla levittävät valtavat määrät tauteja ja loisia sekä omistajiinsa että lähialueen lapsiin, kun hiekkalaatikoilla leikkivät.
Tiesitkö että vuosittain tapahtuu kymmenittäin keskenmenoja juuri kissojen levittämien tautien vuoksi?
Kissa ulos vaan ei se haittaa mihin vaaroihin se joutuu? varsinaisen eläinrakas joka ajattelee noin kissastaan, ei kissoja eikä muitakaan eläimiä tuollaisille.
Ajatusmaailmasi on ilmeisesti tämä...
Kultakalankin varmasti päästäisit välillä järveen uimaan ja nauttimaan vapaudestaan ja sitten toivot, että saat sen takaisin kun se on uinut riittävästi?