Vastaa kyselyyn, jossa tutkitaan toisen ihmisen aitoa kohtaamista jokapäiväisessä elämässä.
Tutkimuksen tarkoitus on ymmärtää mistä kohtaamisia voi arjessa tulla, ja mitä vaikutuksia niillä on ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Lisäksi tutkitaan miten persoonallisuus, elämänkatsomus, tunteet ja muut tekijät vaikuttavat toisten ihmisen kohtaamisiin. Kyselyn tuloksia käytetään tieteellisen tutkimuksen tekemiseen.
Kyselyyn voi vastata kuka tahansa 18-65-vuotias. Vastaaminen kestää n. 1,5 tuntia. Kiitoslahjana vastaamisesta saat kaksi elokuvalippua.
Lisätietoa tutkimuksesta ja linkki kyselyyn:
http://www.suuntaajat.fi/fi/aitokohtaaminen
Ihmisten kohtaaminen
suuntaajatfi
3
181
Vastaukset
- suuntaajatfi
Kiitos kyselyyn jo vastanneille! Vielä kaivataan lisää osallistujia.
28.6. mennessä vastanneet ovat saaneet leffalippunsa tänään. Heinäkuun aikana kyselyn täyttäneille lähetetään liput viimeistään elokuun alussa. - suuntaajatfi
Muutamalle vastaajalle olisi vielä lippuja jaossa!
- suuntaajatfi
Tähän kyselyyn kerättiin yhteensä 100 vastaajaa ja vastaajamäärä on nyt täyttynyt. Heinäkuun aikana vastanneille lähetetään kiitoslahjat elokuun puolella. Kiitos kaikille osallistuneille!
Muista menossa olevista tutkimuksista löytyy tietoa täältä:
http://www.suuntaajat.fi/fi/nyt-menossa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770