3 vuotta sitten kaikki oli hyvin. Mä ja mun besu oltiin aina yhessä. Sit se joutui muuttaan pois ja aurinkoinen lapsuus muuttu myrskyisäksi nuoruudeks. Sain kaks uutta kamuu ja oltiin kolmistaan aina. Sit näille mun kahdelle kaverille tuli riita yhestä pojasta, ja toinen näistä tytöistä jäi katkeraksi eikä suostu olemaan enää toisen kamu. Sit alettii hengaa kaksistaan se toisen kaa. Kaikki alkoi sujuu, sain poikakaverinki. Mut se alkoi käyttäytyä kummallisesti. Käveli pois kun näki mut ym. Sit se halus eron. Rakastin sitä poikaa oikeasti ja meidän välillä oli omat hetkemme, mutta sille se on varmaan yhden tekevää. No, itkin noin viikon putkeen ja vihdoin pääsin pojasta yli. Mut joku muuttu. Kaikki alko tuntua samantekevältä, kaikki elämän ilo oli kadonnu, eikä kukaa voinu auttaa. Huomasin ite sen vasta liian myöhään, sillä olin jo niin syvällä siellä kuilussa että huhhuh. Kukaan aikuinen ei tajunnut, mutta mun ystävät sai mut nouseen jaloille. :) Nykyään elän jo hieman parempaa elämää, masennus on enää lievä, ja voin taas nauraa ainakin vähän mokilleni. Mutta vihaan edelleen itseni jokaiata virhettä ja oma naamataulu muistuttaa kuraista perunaa. :( Mutta ne nyt jo kuuluvat enemmän murrosiän
piikkiin. ;)
piikkiin. ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
kiva että pääsit yli kaikesta (: ite elän edelleen kuilissani..:( oli vielä vuosi 2012 ja alku talvi kun aloin huomaamaan että jumitin sisälle ja pelkäsin lähteä ulos. kun joulu tuli eronneet vanhempani olivat palanneet yhteen ja isäni ilmoitti että lopettaa/vähentää juontiaan koska hänellä oli taipumus alkoholismiin.. No kaikki tuntui kirkastuvan kunne s joulun jälkeen vanhempani aloittivat riitelyn ja isäni ratkesi juomaan ja kännissä haukkui äitini ja minut. Oli päiviä kun vain makasin sängyssä ja koulu ei maittanut ja ystävätkin kyllästyivät.. eräs entinen kaverini sitten huomasi minun synkistyneen ja alkoi sitten nauttia siitä, puhumalla paskaa ja levittämällä huhuja. No nyt kesällä mikään ei ole yhtään paremmin odottelen että pääsen mökille rauhottumaan ja pois kotoa..:( olen menossa vasta yläasteelle ja tiedän olevani nuoren kuuloinen, mutta juuri siksi olisi hyvä tietää mitä teen. Veljeni melkein kerran käräytti minut luettuaan pv kirjaani mutta sain äidiltäni huudot että jos kerran kotona ahdistaa voidaan mut laitokseenkin viedä. Siksi olen sulkenut kaiken sisääni. En uskalla puhua kenellekkään, mitä pitäisi tehdä?
No ainakin sä olet uskaltanut tänne tulla ja se on jo suuri edistys-askel. :) Mun tapauksessa mä pystyin purkaa sydäntäni ystäville, mutta sulla niitä ei hirvittävästi taida olla. Aluksi aattelin suositella koulu-kuraattoria mutta se nyt ei kesällä onnistu. En voi sun tuskaa ja ahdistusta tuntea mutta tiedän sen pelon kun humalainen iso mies tulee vastaan ja alkaa kiroilla ja alkaa tulla kohti kovakouraisesti. :( tututkin ihmiset muuttuvat kauheiksi humalassa. :( Mutta ensisijainen keino on puhua äidillesi oikealla hetkellä, silloin kun äiti on rauhallinen ja iloinen. kannattaa istuutua äidin viereen ja alkaa purkaa taakkaansa. Minulla se on ainakin takavuosina toiminut. :)
Määki oon nyt menossa yläasteelle ja mul on kaikki päin helvettiä. Oon koulu kiusattu mun painontakia. Kaikki haukkuu läskiks ja tollee (Painan 41kg ja oon 169cm pitkä) koulu on ruvennu menee alaspäin mun paraskamu vei mun poika ystävän kaikki vihaa mua. mitä järkee olla täällä? miks pitää elää? oon masentunut ja pahasti
Hirvittävää että ihmisille sattuu tommosta, mutta on myös samalla tosi helpottavaa, että on myös muita joille voin tätä tunnettani purkaa ja joilla on myös hankalaa.