Mun äiti on päättänyt jo syntymästäni lähtien alistaa, huutaa, käyttää valtaa jne. Sairastuin mukamas nuorena ja hän oikein riensi kiiruhtaen viemään mut sairaalaan. Viikonloppuna pääsin lopulta lomalle oltuani muistaakseni kuukauden sairaalassa. Äitini oli päättänyt raahata mut sukujuhliin ja ystäväni sanoikin jo silloin, että toi on sadisti toi nainen. Sukujuhliin mentiinkin vain siksi, että äitini sai näyttää, että hänellä on sairas lapsi, että säälivä kaikki nyt häntä, kun hänellä on sairas lapsi. Tarkoitus olikin vain tuhota elämäni ja käydä kauppaa mun terveydellä. En tiedä, että kuinka monta työpaikkaa hän on saanut, kun hän on sanonut, että hänellä on sairas lapsi ja siksi hänen täytyy päästä töihin. Ystäväni ja minä olemme vakaasti sitä mieltä, että äitini on sadisti ja kykenemätön äidiksi. Hän haluaa vielä tänäpäivänäkin tuhota elämäni. Hän ei olisi halunnut, että koskaan muutan kotoa ja että menen töihin. Mä järjestän sen vanhana kunnalliskotiin. Yksityiselle se ei mene!! Ainoa lohtu on perintö ja sitä se ei hassaa. Katsotaan mikä sadisti minusta kuoriutuukaan, kun äitini on vanhus
Että sellanen äiti
Saadaanpa nähdä
13262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikäs sairaus sulla sitten on? harvinaista on että tervettä ihmistä pidettäisiin kuukausi sairaalassa.
Oletko jutellut tästä äitisi kanssa ja kertonut että hänen toimintansa on sinua loukannut? Minusta kannattaisi istua alas ja ihan ensimmäisenä tehdä keskustelun pelisäännöt selviksi. Yritetään olla syyttämättä, ja sanoa koko ajan että sinä teit sitä ja tätä, ennemminkin kertoa että minusta tuntui pahalta kun...
Luulen, että olet nuori vielä, todennäköisesti alaikäinen. Tämä kuullostaa klisheeltä, mutta tuossa iässä moni ajattelee että vanhemmat yrittää tahallaan pilata elämän, vaikka he yrittävätkin vain pitää huolta, osa toki on ylisuojelevainen.
Jos äitisi tosiaan on niin kamala mitä sanot, ja haluat hänen kärsivän, niin et ole yhtään sen parempi kuin hänkään. Mieti katuisitko jos hän kuolisi ja teillä olisi ollut todella huonot välit.
"Luulen, että olet nuori vielä, todennäköisesti alaikäinen. Tämä kuullostaa klisheeltä, mutta tuossa iässä moni ajattelee että vanhemmat yrittää tahallaan pilata elämän, vaikka he yrittävätkin vain pitää huolta, osa toki on ylisuojelevainen. "
Lapsen ja nuoren elämä on kamalaa kun ei voi olla oikeassa siitä yksinkertaisesta syystä että on joku muu kuin viisikymppinen.
Älä välitä ensimmäisestä kirjoittajasta.
Ihmiset, joilla ei ole ollut persoonallisuushäiriöistä äitiä, eivät ymmärrä, ei heillä ole hajuakaan.
Oma lapsuuteni oli helvettiä, josta onnekseni pääsin pois 16 vuotiaana.
Minulla on ollut psyykkisiä sairauksia ja oireita koko lapsuuteni ja aikuisuuteni aina terapian alkuun asti. Se sairas ihminen tuhosi psyykkeeni ja vasta kun olen käsitellyt terapiassa hänen aiheuttamaa terroria, olen saanut asioita kuntoon.
Jos olet lapsi, hae apua kouluterveydenhoitajan kautta, koulukuraattorin kautta. Kun olet päättämässä peruskoulun, lähde toiselle paikkakunnalle kouluun, missä on asuntola (vaikka ala ei olisi ihan oikea, sen ehtii vaihtamaan). Hakeudu terapiaan ja heti kun pystyt, niin katkaise välit äitiisi kokonaan! Unohda mahdollinen perintö, sillä siitä muodostuu vain kiristysväline ja se ei ole sen arvoista.
"Münchhausenin oireyhtymä on psyykkinen sairaus, josta kärsivät teeskentelevät sairastavansa tauteja saadakseen huomiota ja hoitoa. Myös välillisiä Münchhausenin oireyhtymiä (ns. "Münchhausen syndrome by proxy") tavataan. Näissä tapauksissa holhoavassa asemassa oleva (esimerkiksi äiti-lapsi-suhde) väittää holhokkinsa olevan sairas ja oireilevan, tai vastaavasti aiheuttaa tälle vammoja itse. Näin esimerkiksi äiti yrittää saada lohtua ja ymmärrystä muilta asettumalla "kärsivän vanhemman" osaan." - wikipediasta napattu.
Äidilläsi on käsittelemättömiä ongelmia menneisyydestä, joita hän yrittää terapioida sinun avullasi. Olen myös sitä mieltä että sinun kannattaa päästä hänestä irti - terapian avulla voisit ymmärtää mikä pitää sinua hänessä kiinni.
"Katsotaan mikä sadisti minusta kuoriutuukaan, kun äitini on vanhus" - erityisesti tämän vuoksi suosittelen terapiaa. Jos jatkat näillä ajatuksilla, annat hänen vaikuttaa sinuun ja loppuelämääsi jolloin vain ammut itseäsi jalkaan.
Tuurikko - kirjoittajan kannattaisi myös miettiä ajatusmallejaan, sillä hän ei edes harkitse huonon vanhemman olemassa oloa vaan kuittaa kaiken teini iällä.
Ilmeisesti kyse oli mielisairaalasta?
" En tiedä, että kuinka monta työpaikkaa hän on saanut, kun hän on sanonut, että hänellä on sairas lapsi ja siksi hänen täytyy päästä töihin."
Säälillä saa vain pöydältä tippuvia murusia.
Ei ole mitenkään tavatonta että vanhemmat päsmäröivät lapsiaan vielä isonakin, tottuivat siihen kun lapsi oli pieni. Jotkut eivät pääse tästä koskaan yli, mutta se on heidän oma ongelmansa eikä muut voi sille mitään.
"Ystäväni ja minä olemme vakaasti sitä mieltä, että äitini on sadisti ja kykenemätön äidiksi."
Ilmeisesti olet syntynyt ja kasvanut sosiaalivirastomarinadissa. Haluat siis olla äitisi henkisen perinnön jatkaja. Nuoren ikäsi vuoksi olet vielä sokea asialle.
Sinun on turha mennä valittamaan äidistäsi millekään viranomaiselle, ei sinua kuitenkaan uskota, olithan ollut pienenä laitoksessa, saat osakseni vain persoonan osoittelua ja mitätöintiä. Viranomaiset kyllä näkevät maininnan laitosreissustasi virallisesta rekisteristä. Tämän asian kanssa joudut elämään lopun elämäsi tavalla tai toisella. Mutta ei hätää, elämää kyllä löytyy myös julkisen sektorin ulkopuolelta. Kyllä iso mies osaa tehdä yhtä sun toista ilman että sosiaalivaraston Ansku-täti koko ajan pitää kädestä ja ohjaa.
Olemme kohtalontovereita. Olen jo myöhäiskeski-ikäinen, mutta äitini mielestä alaikäinen. Äiti ei millään suostu myöntämään, että hänellä on munchausenin syndrooma, josta onkin jo kerrottu aikaisemmin.
Saat vertaistukea Suku on pahin-keskustelupalstalta.
Kummallista, miten asiallisesta vastauksesta voi saada niin paljon töykeyttä osakseen.
Itse olen huomannut että puhumalla voi selvittää paljon asioita, ja joku tuumasi että en suostunut edes harkitsemaan vanhemman tehneen mitään väärää, luepa tekstini uudelleen.
Lopussa taisin sanoa että jos äiti todella on kamala, niin aiheuttamalla hänelle kärsimystä vain laskeutuu hänen tasolleen. Jos äidillä on jokin mielenterveudellinen ongelma, niin eikö hän siihen tarvitsisi apua, eikä pilkkaa ja vihaa osakseen? Kostaminen ei hyödytä ketään. Samoin sinä joka sanoit että en ymmärrä, kun minulla ei ole ollut persoonallisuushäiriöistä äitiä. Olet oikeassa, mutta niinkuin sanoin, niin silloinhan on sairas, ei paha. Ymmärrän että on vaikeaa antaa anteeksi jos on tosi pahoja asioita tapahtunut, mutta etkö voisi ajatella että äitisi on tehnyt asiat ollessaan sairas, ei siis oma itsensä?
En myöskään kuitannut kaikkea iän piikkiin, sanoin lauseessani että on toki olemassa myös ylisuojelevia vanhempia.
Arvostan mielipidettäsi enkä halua riidellä, mutta haluan kiinnittää huomiota muutamaan kohtaan.
"Ymmärrän että on vaikeaa antaa anteeksi jos on tosi pahoja asioita tapahtunut, mutta etkö voisi ajatella että äitisi on tehnyt asiat ollessaan sairas, ei siis oma itsensä?"
Tämä on siinä mielessä ristiriitaista että kyseessä on äiti-lapsi suhde. Eli äidin on oltava se aikuinen ja jolla on vastuu itsestään sekä lapsesta. Näin ei ole ollut vaan äiti enemmänkin hankkinut lapsen henkiseksi tuekseen, eli hyväksi käyttänyt omiin tarpeisiinsa, sen sijaan että olisi kasvattanut. Vaikka lapsi olisi aikuinen se ei poista menneisyyttä ja sen vaikutusta nykypäivään. Kyseessähän on ihminen, joka on ollut sairas ihmisen koko lapsuuden. Vai voiko lapset kasvaa ilman esimerkillistä vanhempaa?Mitä sinä haluat hänen antavan anteeksi? Sen että hänellä ei ollut äitiä.
"Itse olen huomannut että puhumalla voi selvittää paljon asioita"
Olet oikeassa. Puhuminen on tärkeää. On kuitenkin valitettavaa että persoonaallisuushäiriöisen kanssa ei voi puhua tai keskustella asioita halki juuri sairauden takia(joiden olemassa oloa useimmat pers.häiriöiset eivät näe ja pitävät itseään "normaalina" - siksi he eivät edes näe tarvitsevansa apua).
Olet myös oikeassa siinä että kostaminen ei hyödytä ketään.
Meistä kukaan ei ole äitimme terapeutti ja se ei ole lapsen tai nuoren tehtävä tukea persoonallisuushäiriöistä äitiä!
Se tuho, mitä sairas äiti saa aikaan on jotain sanoin kuvailematonta.
jos on henkisesti sairas vanhempi, niin ei missään tapauksessa pidä jäädä auttamaan ja yliymmärtää toista, sillä ei se henkinen väkivalta tule loppumaan.
Eli se ohje, minkä saat kaikista vertaistukiryhmistäkin. Irti ja välit poikki! Sinun pitää suojella itseäsi ja et ole äidillesi mitään velkaa! Se on hänen oma asia hakea apua.
Oman psyykkisen kestämisen takia, on ensisijaisen tärkeätä katkaista välit väärinkäyttäjään.
Kuka äitiä sitten voi auttaa tai tukea jos hän ei ymmärrä tehneensä väärin, eikä ymmärrä hakea apua?
myöskään avun antaminen ei mielestäni ole velkojen makselua, jos äiti ei puhumisen jälkeenkään ymmärrä lopettaa tai pyytää anteeksi niin ymmärrän välien katkaisun.
Tukisin omaa äitiäni sairauden, olipa se henkinen tai fyysinen kanssa. En rupeaisi hänen äidikseen, mutta auttaisin sen mukaan mitä voin.
Onko sinulla minkäänlaista käsitystä minkälaista taakkaa olet sysäämässä nuoren ihmisen harteille???
Terapeuttien ja vertaistuen selvä kanta on, että henkisesti sairaaseen vanhempaan on katkaistava välit oman jaksamisen takia! (olen ollut, eli kyse ei ole mielipiteestä)
LAPSI TAI NUORI EI OLE EIKÄ PIDÄKKÄÄN OLLA VASTUUSSA VANHEMMASTAAN!!!!
Jos sinulla ei ole ollut tällaista äitiä, niin mistä sinä tiedät asiasta, puhumattakaan toiminnasta?
Y mmärrän täysin aloittajan katkeruuden äitiään kohtaan.Ei ole helppoa syntyä sairaan ihmisen lapseksi,eikä kasvaa aikuiseksi siinä ilma piirissä mitä koti tarjoaa.....sinun oma mielesi on joko perinnön kautta tai kasvuympäristön kautta vaurioitunut,joten on tärkeää että saat oikeanlaista apua.Toivottavasti olet sen verran nuori että voit tervehtyä ja alkaa elää omaa elämää.....terveenäpystyt ajattelemaan asioita eri näkökulmasta....äitisi olis varmaan myös tarpeellista saada hoitoa,mutta sinun ei tarvitse ottaa sitä sinun harteillesi kunhan itse hoidat itsesi ensin................hyvää kesää sinulle
Yhteiskuntamme sivumennen tuottaa ko. kaltaisia henkilöitä kasapäin. Vastuu jaksamisesta jätetään kuitenkin heittille ja maksumiehinä ovat usein juurikin omat lapset.
Puuttumisesta ja avusta puhutaan kyllä, mutta teot ovat jotain aivan muuta ja lasku maksatetaan yhteiskunnalla.
Voiko tätä oravanpyörää murtaa mitenkään?