Ahdistaa - haluan olla täydellinen

Kuka nyt haluaisi olla ruma ja tyhmä?

Mitä sitten tapahtuisi, kun olisit täydellinen? Olisiko tuleva kumppanisikin kenties täydellinen eli täydellisyyttä itseltään vaativa? Vahtisitteko toisianne, ettei kummankaan ote pääse lipsumaan? Entä lapset, vaadittaisiinko heiltä samaa huipputasoa ja virheetöntä menestystä? Täydellisyydentavoittelu voi olla tietysti myös sitä, että jos itsestä ei löytyisi mitään "huomautettavaa", niin voisi kokea tulevansa täydellisesti hyväksytyksi ja rentoutua ihmissuhteissaan - ainakin teoriassa. Onko sinun vaikea kestää pieniäkin kulmankurtistuksia keneltä tahansa, koetko että arvosi silloin kiistetään kokonaan? Tällaista tietysti nuorilla esiintyy yleisemminkin.

Mutta niin kauan kuin nautit kaikesta tästä etkä aja itseäsi kerta toisensa jälkeen piippuun, niin teet tietysti niin kuin sinulle sopii. Kateellisista ei tarvitse välittää.

Mulla on ihan sama juttu ! jouduin sairaalaan tämän takia : ( halusin olla täydellinen (ei anoreksiaa) vaan kauniin pyöreä jotta saisi hyvät rinnat. En tiedä miten pystyn elämään tämän kanssa mutta se että se joskus onnistuisi saa mut piristymään ja jatkaa elämää onnellisena ja kauniina. kuulostaa varmaan säälittävältä mutta se tekee musta onnellisen. samalla se tappo mut sisältä.

Olen poika ja aika lailla perfectionisti, yritän käydä salilla 3-4 viikossa että pysyisin aina suht kunnossa ja että vatsassa aina ne 6 ruutua. Aina joka vuos ainaki käyn kerran tai kaksi thaimaasa tai balissa että kunnon ruskoetukset. Hiukset aina laitettu ja leikatut hienoksi. Välillä ottaa kyl voimille kun aina mitää olla ns täydellisen täydellinen. Syön terveellisesti ja liikun säännöllisesti. Mutta siitä tulee hyvä olo kun näyttää hyvälle ja voi antaa hyvän olon näkyä!

Tämä on tämän ajan vaarallinen, tosi vaarallinen trendi.

Arvatkaapa ketkä pyrki täydellisyyteen?

Natsit.

Muistakaa siis te täydellisyyden tavoittelijat, natsismin ydin on juuri täydellisen ja puhtaan ja kauniin ihmisen ulkomuodon ja pinnallisuuden tavoittelun ydin, sen syvin olemus. Mutta se on vain pintaa. Ja se syö ajattelua koko ajan.

Jos jokin niin kompromissi ulkoisen pinnan ja sisimpien ajatusten välillä on ihmisen hyvinvoinnille paras ja toimivin olomuoto.

Eikö täydellisyyteen kuulu myös henkinen tasapaino ja hyvä itsetunto, joka kykenee sulattamaan myös ulkonäössä ja omassa ulkoisessa statuksessa olevat puutteet? Ja onko olemassa ihmisiä, jotka todella olisivat saavuttaneet tuollaisen ulkoisen täydellisyyden - jos heidän henkilöhistoriaansa ja ulkonäköön ja saavutuksiin liittyviä seikkoja alkaisi selvittää tarkemmin?