Koska joskus kolmannella luokalla isommat oppilaat kiusasivat minua. Olin hiljainen ja minua haukuttiin rasvatukaksi. Ehkä olinkin, mutta kiusaajani olivat minua kolme vuotta vanhempia, eli heillä ei ollut oikeutta siihen. Nyt menen yläasteelle ja kuudennella olin suosituimpia tyttöjä. En nyt halua kehuskella, mutta silti. Jälkeenpäin kun mietin miten se on mahdollista, niin nuoremmat ihailee vanhempia ja haluavat olla kuin he. He myös pelkäävät sen verran etteivät uskalla haukkua. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisi nolo kun hengaa nuorempien kanssa. Voi olla vain, että isommat on niin rasittavia. Hengaan kuitenkin 99:enkin kanssa, mutta 98:t ja 97:t ovat useimmiten minulle niin vittupäitä, että vihaan heitä niin kauan, kunnes ystävystyn sellaisen kanssa.
Miksi hengaan enemmän nuorempien kanssa?
Kiusattu00
199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jännä