Kyseessä on nuorille suunnattu fantasiaromaani, jossa tarinaa kerrotaan 17-vuotiaan tytön äänellä.
Ojensin omenan Sajalle.
Hän käänteli sitä kädessään ja nuuhkaisi sen pintaa. Sitten hän ojensi sen takaisin minulle.
”Tuoksuu hyvälle, mutta pidä sinä vain evääsi. Tarvitset niitä, kun olet vielä tuollainen rääpäle. Paljonko sinä vielä kasvat?”
Rääpäle?
”En minä ole mikään rääpäle, vaan ihan tavallinen! Ja minä olen 169 senttimetriä pitkä ja kohta kahdeksentoista enkä kasva enää pätkääkään!” tiuskaisin niin, että ruuan palaset lennähtelivät suustani. Muita hymyilytti. Minua ei.
”Ainiin, anteeksi, en minä aina oikein muista minkä kokoisia te ihmiset olette”, Saja sanoi lepytellen. ”Jättien kuusivuotiaat lapset ovat suurin piirtein sinun pituisia.”
”Minkä ikäinen sinä olet? Onko sinulla lapsia?” kysyin Sajalta, kun olin hieman rauhoittunut.
”Täytin juuri kaksikymmentäkahdeksan ja minulla ei ole lapsia”, Saja painoi päänsä ja Coremkin näytti vaivaantuneelta. Tajusin olla kysymättä enää enempää siitä aiheesta.
Jätit keskittyivät taas syömään hiljaisuudessa. Heihin todellakin mahtui ruokaa. Minä en jaksanut edes kokonaista koipea, vaan annoin loput Sajalle. Tuijotin hehkuvaa hiillosta ja mietin, miten ihmeessä minä nyt jatkaisin sitä matkaa, jolle olin lähtenyt. Miten uskaltaisin lähteä takaisin virralle, jos jätit eivät lähtisi turvakseni. Ja miten ikinä voisin saada ketään pelastettua, kun en kyennyt pelastamaan edes itseäni.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä toinen kohta:
Yritin parhaani mukaan purra hammasta, kun hän painoi märän kangasmytyn varovasti takaraivolleni. Haavaa nipisteli hetken ja sitten kipu helpotti. Olimme siinä hetken aikaa hiljaa, kun hän paineli haavaa kankaalla ja ohuet vesinorot valuivat niskaani pitkin paidanselkämykseen.
”En minä halunnut, että tässä käy näin. Minun ei olisi pitänyt laittaa niitä viestejä. Anteeksi”, Chail sanoi.
”Minä halusin tulla. Se oli minun päätökseni.” Mietin hetken ja jatkoin: ”Ja kyllä me vielä pääsemme täältä pois. Sitten, kun minä jaksan taas miettiä, että miten.”
”Belk toi ruuan vähän aikaa sitten, kun sinä vielä nukuit. Hän sanoi, että Thelion tulee muutaman päivän kuluttua takaisin.”
Minusta tuntui, että Chail jätti jotain sanomatta.
”Ja sitten Thelion katkaisee minulta kaulan. Niinkö?” kysyin vakavana.
”En tiedä. Thelionista on vaikea tietää, Hän on ailahtelevainen.”
Mielessäni risteili sata kysymystä, jotka olisin halunnut kysyä Chaililta, mutta en osannut valita niistä nyt yhtäkään. En oikeastaan jaksanut vielä edes jutella. Jokainen ajatus tuntui aiheuttavan kipua päässäni.
”Sinun pitäisi syödä jotain. Jaksaisitko?” Chail kysyi. Minä nyökkäsin.
Ai, ai. Onpa kiva lukea vaihteeksi virheetöntä suomea. Dialogi ja vrheetön yleiskieli mielestäni toimivat. Nimet ihan kivoja, kuvaus elävän makuista, mikä on fantasiaromaaneista tärkeää, ettei tunnu liian vieraalta. Juonesta, rakenteesta ja hahmoista ei tietysti tällä näytteellä voi sanoa mitään, mutta jatka samaa rataa ja kehitä mielenkiintoinen, mukaansatempaava juoni. Yhden "sitä" - sanan olisin poistanut ekasta osasta.
Voisit hieman tiivistää tekstiä.
"Hän käänteli sitä kädessään ja nuuhkaisi sen pintaa. Sitten hän ojensi sen takaisin minulle."
Tässä on liikaa hän ja sitä -sanoja. Toiston poistaminen tuo sujuvuutta ja helpottaa lukemuutta, vähentää kökköisyyttä.
Kiitos vinkeistä, olette oikeassa. Englannin kielen vaikutteet tuppaavat tuomaan tekstiini liikaa minä ja hän -sanoja. Olen kiinnittänyt siihen huomiota nyt.
Koko tarina sinänsä on jo valmis ja loppuun saakka kirjoitettu (kansitettuna sivuja tulisi lähemmäs 400). Juoni on mielestäni mielenkiintoinen ja loppu ei ehkä ihan ennalta arvattava.