Tunteet ohjaavat turvallisuuskeskustelua

Sauli Niinistö arvioi, että suomalaista ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua vaivaa edelleen turha tunteellisuus. Hän kaipaa keskusteluun analyyttisuutta jakolinja-ajattelun sijaan.

Presidentin mukaan tunnetila tuli esiin esimerkiksi Islannin ilmavalvonnasta keskusteltaessa.

– Hallitus linjasi, että periaatteessa haluamme osallistua, mutta haluamme selvittää tarkemmin, mistä on kysymys. Keskustelu kääntyi juu-ei-puolelle, Niinistö sanoi Naantalissa, missä presidentti avasi uudenmuotoisen Kultarannan keskustelutapahtuman.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Täytyy sanoa, että Niinistö on oikea mies maan johtoon. Kärttyinen ja kurttuinen muumimamma on mennyttä kalua.

Äänestä

Ja miljardilaskuja sataa.. Nato märää mitä pitää itärajalle hankkia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanoo presidenttimme kirjoitti:

Sauli Niinistö arvioi, että suomalaista ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua vaivaa edelleen turha tunteellisuus. Hän kaipaa keskusteluun analyyttisuutta jakolinja-ajattelun sijaan.

Presidentin mukaan tunnetila tuli esiin esimerkiksi Islannin ilmavalvonnasta keskusteltaessa.

– Hallitus linjasi, että periaatteessa haluamme osallistua, mutta haluamme selvittää tarkemmin, mistä on kysymys. Keskustelu kääntyi juu-ei-puolelle, Niinistö sanoi Naantalissa, missä presidentti avasi uudenmuotoisen Kultarannan keskustelutapahtuman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu