Jos tavallinen kansalainen sopivassa tilaisuudessa varastaa muutamia kymppitonneja rahaa se ei takuulla selviä siitä ehdonalaisella. Linnaan siitä joutuu.
Nuorisosäätiön sotkuissa varastettiin yhteisiä varoja vuosina 1998-2009 jotka jaettiin puolueelle, että se menestyisi vaaleissa. Niistä rikoksista ei kukaan joutunut linnaan, koska syytteessä oli niin paljon isokenkäisiä, jotka keskenään suhmuroivat rahat pois tyhmiltä. Pelkkä ehdonalainen ei tunnu kunnon rangaistukselta.
Jos jotain myönteistä on tuomiosta löydettävä, niin ne ovat sakkorangaistukset, jotka sattuvat ihmisen kipeimpään paikkaan, nimittäin lompakkoon. Joskin on huomioitava Kaikkosen mitätön korvausvelvollisuus (500 eur) oikeudenkäyntikuluista. Laskekoon joku viisas, mitä oikeudenkäynti on todellisuudessa maksanut näitten vuosien aikana.
Keskustan puheenjohtaja Sipilä kiirehti heti tuomion julistamisen jälkeen taputtamaan selkään Kaikkosta ja antamaan varauksettoman tukensa hänelle. Sikäli reilua, ettei rikoksen hyödyn saaman puolueen johtajana jättänyt Kaikkosta yksin vastaamaan rikoksesta, vaan näin tunnusti puolueensa olevan yksi hyödyn saajista.
Työpaikka lienee taattu puolueen sisällä.
Samoin puoluesihteeri Laanila oli sitä mieltä, että Kaikkonen voisi asettua taas puhtaalta pöydältä ehdokkaaksi 2015 vaaleihin.
Tämä on vain henkilökohtainen mielipiteeni, mutta minusta rikoksesta tuomittu henkilö ei voi olla sellaisessa virassa, jossa hän hoitaisi yhteisiä asioita. Kerran kiinni saatua aina epäillään.
On varsin todennäköistä, että taas seuraa valitusrumba ja yhteiskunnan rahaa palaa näitten sankareitten takia älyttömät määrät.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Antti Samuli Kaikkonen pitää erottaa eduskunnasta.