Käräjille

Onko kukaan oikeasti päässyt käräjille parkkifirmojen kanssa?
Ja en tarkoita tätä Mika S:n juttua vaan muuten

Jos olet, niin mikä on ollut lopputulos ja millä perusteella. Ja tarkoitan nyt ihan riita-asiaa, en mitään käräjien vahvistamaa saatavanuijintaa.

Onko niitä oikeita riitaisen saatavan käsittelyhaasteita paavoilta tullut kellekään??
14116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

1 helsinkiläismiehen 2012 haastama "näytelmäottelu", jossa jostain syystä taas kertaalleen puhuttiin lööperiä maanomistajien ja haltioiden luvista, vaikka kysymyksessä oli yleisellä/julkisella paikalla (järjestyslaki ohjaa) tapahtunut laiton valvontamaksu.

Enää oikeuslaitoksille kusetus EI onnistu paavoilta.

Äänestä

Eikös niitä ole ne neljä tapausta.
Kaksi riidatonta, jolloin tuomari toteaa maksun oleva laillinen. Mika S, eli 9 kertaa samalla paikalla eikä kiistä pysäköineensä parkkifirmoille. sitten se ex-työntekijän, jossa lappu oli maksettu ja tunnusti olevansa sopimuskumppani, mutta halusi vain rahansa takaisin väitteellä että sopimus ei päde.

Äänestä
  • KKO on päätöksessää myöntänyt maanomistajan ja haltijan päättää maansa kähytöstä, KUNHAN LAKIA NOUDATETAAN. KKO EI OLE HYVÄKSYNYT PARKKIFIRMOJEN LUVATTOMIA , LAITTOMIN, RIKOLLISIN KONSTEIN HANKITTUJA YKSITYISOIKEUDELLISIA EHTOSOPIMUKSIA.

    Mika S:n tapaus perustui parkkifirman valehteluun käräjäoikeudelle, hovioikeudelle sekä KKO:lle, jossa se väitti saaneensa kaikilta maanomistajilta ja haltijoilta sopimusluvan maankäyttöjärjestelyilleen. Tämä nyt ei tietenkään pitänyt paikkansa, vaan maanomistaja on Helsingin kaupunki, jota ohjaa maanvuokralaki järjestyssääntöineen, jossa todetaan, että ehto, jota ei vuokrasopimukseen ole kirjoitettu, on MITÄTÖN. Ja toiseksi Mika S. oli kotirauhan piiriin kuuluvalla yksityisellä asukkaan piha-alueella. Paavon em. tapauksessa olisi pitänyt hankkia kaikkien helsinkiläisten (maanomistajia) ja haltijoiden (asukkaat) henkilökohtaisella allekirjoituksella varustetut yksityisoikeudelliset luvat.

    EX-työntekijän oikeudenkäynti perustui taas kerran parkkifirman valehteluun, sillä kyseistä paikkaa ohjaa perustuslaki järjestyslakineen jne., jossa yksityisen parkkifirmojen valvontatoimijan käyttö EHDOTTOMASTI LAILLA KIELLETTYÄ RIKOLLISTA HOMMAA.

    Äänestä

Ja montakaan näitä on maksamatta noita neljää käräjille mennyttä kohden... 10? 50? 100? ....

Ei mene paavolla hyvin, ei...

Äänestä

Ei taida kukaan avustuksia jaella.

Sama homma kuin romaanikerjäläisillä, kun ei rahaa lahjoittele, niin kerjäläiset häviää katukuvasta.

Äänestä

maksaa aina viimeistään silloin kun käräjäoikeuden leimalla koristeltu kirjelappu on kädessä. Ei pikku työläinen ja toimihenkilö lähde tuomarin eteen änkyttämään valeitaan muutaman kympin tähden.

Äänestä
  • Ei lähde ja siksi sanookin totuuden, että en ollut kuski tuomarille. Ja eivät paaotkaan muutaman kympin takia lähde tuomarille valehtelemaan. Siksi eivät ihmisiä sinne haastakkaan.

    Äänestä

  • Tuohon paavo juuri perustaakin monirikollisen toimintansa. Moraalitonta, mutta toimivaa, sillä suuri joukko ihmisistä ei tajua sitä tosiasiaa, että paavoilu on vakavampi rikosmuoto, mitä päällepäin näyttää, sillä muiden muassa valtakirjaväärennöksillä, henkilörekisteririkoksilla ja järjestyslain rikkomisilla saatu parkkifirman ehtosopimus, on kuin avoin valtakirja yksityisyyteesi, joka kohdistuu erittäin suureen joukkoon ihmisiä.

    - Yleisiä / julkisia paikkoja ohjaa perustuslaki, järjestyslaki, maanvuokralaki ja/tai osakeyhtiölaki, jotka kieltävät yksityisoikeudellisten sopimusten teon.

    - Yksityisiä piha-alueita ohjaa perustuslaki, rikoslaki, maanvuokralaki ja/tai asunto-osakeyhtiölaki, jotka kieltävät yksityisoikeudellisten sopimusten teon (kotirauhan suojaamia paikkoja) ilman kaikkien maanomistajien ja haltijoiden (asukkaiden / yritysten) lupaa. Yksityisoikeudellinen sopimus on mm. sähkösopimus, jonka jokainen asukas sopii itse allekirjoittamalla.

    Em. perustuen rikosilmoitus tutkintapyyntöineen sekä kantelu maanomistajalle (kaupunki, kunta, yhtiön hallitus, [email protected]) on ensiarvoisen tärkeää koko perhettäsi ajatellen.

    Äänestä

  • eikä paavotkaan. kirjoitti:

    Ei lähde ja siksi sanookin totuuden, että en ollut kuski tuomarille. Ja eivät paaotkaan muutaman kympin takia lähde tuomarille valehtelemaan. Siksi eivät ihmisiä sinne haastakkaan.

    Toinen TOTUUS on, että paavoilu on MONIRIKOLLISTA rahanansaintapuuhaa.

    Äänestä

Kaverille tuli kutsu käräjille.

Äänestä
  • Kaverisi voittaa jutun satavarmasti, jos hän valitsee hyvän lakimiehen ja tutkintalausuntopyyntö viranomaisilta mm. kaikkien maanomistajien ja haltijoiden henkilökohtaisesti allekirjoitetuista sopimusehtoluvista parkkifirmalle. Lain ulkopuolisia parkkifirmoja voi käyttää yleisillä/julkisilla paikoilla vain lakeja muuttamalla.

    Sitaatti KKO:n päätöksestä: "9. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa alueen käytöstä, jollei sitä ole laissa kielletty.” Järjestyslaissa, kuten perustuslaissakin - 1 luku, 2 §, jossa todetaan, että "kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia" - ON KIELLETTYÄ.

    Lain ulkopuolisten parkkifirmojen omat tekemät yksityisoikeudelliset ehtosopimukset, ovat nimensä mukaisesti maanomistajan ja haltijan välisiä keskinäisiä yksityisoikeudellisia sopimuksia, johon vaaditaan kaikkien maanomistajien ja haltijoiden allekirjoituksella varustetut yksiselitteiset luvat.

    Asuntoalueen asukkaiden yksityiset pihat kuuluvat muiden muassa kotirauhan suojaamiin paikkoihin, joissa luvaton parkkifirmojen rahankeruuvalvonta on monirikollista rahankeruupuuhaa.

    Asukkaan (maan haltijan) kotia tulo ja -meno on jokapäiväistä, jokaiselle kansalaiselle pakollista, normaalia elämää, jota ei voi ehdollistaa ulkopuolisille yksityisille parkkifirmojen käyttäytymiseen perustuvalle olemassa olemattomalle hiljaisille ehtosopimuksille.

    Toisilla maanomistajilla ja haltijoilla ei ole allekirjoituksellista päätäntävaltaa toisten saman kiinteistön maanomistajien ja haltioiden yksityisoikeudellisiin asioihin. Nykytilanteessa parkkifirmat ottavat luvatta maanomistajien ja haltioiden hallitsemat maa-alueet omien maksullisten sopimusehtojensa rahastuspaikaksi.

    Kiinteistöyhtiön isännöitsijät ovat maanomistajien palkallisia työntekijöitä, joilla on vaitiolovelvollisuus yhtiön asioissa ulkopuolisille tahoille, joita parkkifirmat valvojineen edustaa.

    Suomessa löytyy sekä laillisia yksityisiä, että julkisia valvojia järjestyksen ylläpitämiseen yleisten / julkisten tilojen paikoissa, joten laittomuuksiin EI ole tarvetta ryhtyä.

    KKO:n päätös 2010 parkkikiistassa ei tuonut esiin mitään uutta esille maankäyttöoikeudellisissa asioissa, mitä ei olisi jo aikaisemmin laissa määritelty - päin vastoin - KKO vahvisti edelleen vanhaa käsitystä maanomistajien oikeudellisista oikeuksista ja vastuista noudattaa Suomen lakeja omistamillaan maa-alueilla.

    Järjestyslaki: 1 § Lain tarkoitus
    Tämän lain tarkoituksena on edistää yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

    1 LUKU, 2 § Määritelmät
    Tässä laissa tarkoitetaan:
    1) yleisellä paikalla:
    a) tietä, katua, jalkakäytävää, toria, puistoa, uimarantaa, urheilukenttää, vesialuetta, hautausmaata tai muuta vastaavaa aluetta, joka on yleisön käytettävissä;
    b) rakennusta, joukkoliikenteen kulkuneuvoa ja muuta vastaavaa paikkaa, kuten virastoa, toimistoa, liikenneasemaa, kauppakeskusta, liikehuoneistoa tai ravintolaa, joka on yleisön käytettävissä joko jonkin tilaisuuden aikana tai muutoin;
    2) taajamalla taajaan rakennettua aluetta, joka on osoitettu taajama-liikennemerkillä.

    6 LUKU, 23 § Järjestyksenvalvontatehtävät
    Edellä 22 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin järjestyksenvalvontatehtäviin liittyviä toimeksiantoja saa vastaanottaa ja suorittaa ainoastaan yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettu vartioimisliike. Järjestyksenvalvontatehtäviä saa suorittaa ainoastaan vartioimisliikkeen palveluksessa oleva järjestyksenvalvoja, jonka hyväksyminen järjestyksenvalvojaksi ja vartijaksi on voimassa.

    Järjestyksenvalvontatehtäviä suorittavan järjestyksenvalvojan toimivaltuudet määräytyvät järjestyksenvalvojista annetun lain nojalla.

    Perustuslaki: 2 LUKU Perusoikeudet
    7 § Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
    Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

    Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

    10 § Yksityiselämän suoja
    Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.

    Rikoslaki 24 LUKU (9.6.2000/531) Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
    11 § (9.6.2000/531) Määritelmä
    Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen.

    Lain ulkopuoliset parkkifirmat rikkovat useita muitakin Suomen lakeja, joita tässä EI ole mainittu. Samoin avoin lain ulkopuolisten parkkifirmojen laiton ehtosopimus, on kuin avoin valtakirja Suomen kansan yksityisiin tietoihin.

    Äänestä

  • Hyvä lakimies OSAA kirjoitti:

    Kaverisi voittaa jutun satavarmasti, jos hän valitsee hyvän lakimiehen ja tutkintalausuntopyyntö viranomaisilta mm. kaikkien maanomistajien ja haltijoiden henkilökohtaisesti allekirjoitetuista sopimusehtoluvista parkkifirmalle. Lain ulkopuolisia parkkifirmoja voi käyttää yleisillä/julkisilla paikoilla vain lakeja muuttamalla.

    oikeudessa lukee niin voittaa varmasti, nimittäin rentouttavat lomapäivät Kellokosken vankimielisairaalassa mielentilatutkimuksessa.

    Äänestä

  • Tuon löpinän kun kirjoitti:

    oikeudessa lukee niin voittaa varmasti, nimittäin rentouttavat lomapäivät Kellokosken vankimielisairaalassa mielentilatutkimuksessa.

    Se on puhdasta Suomen kansanvaltaista tahtoa ja lakia, jonka perusteella saammekin tulevaisuudessa - paavojen poistuttua - taas elää ja nauttia perustuslain suomasta yksilön vapaudesta, rikollisten rahankeruufirmojen siihen puuttumatta.

    Onko se Kellokoski hyväkin paikka?

    Äänestä

  • "Kaverille tuli kutsu käräjille."

    Tunnustiko ajaneensa, mutta ei halua maksaa. No silloin maksaa.

    Mutta ei pidä tunnustaa. Paavon pitää tietää sopimuskumppaninsa. Ja sitä ei tarvitse itse tunnustaa tai selvitellä.

    Vain hölmöt ja selittelijät maksavat, kun sekoilevat jutuissaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paavoxi kirjoitti:

Onko kukaan oikeasti päässyt käräjille parkkifirmojen kanssa?
Ja en tarkoita tätä Mika S:n juttua vaan muuten

Jos olet, niin mikä on ollut lopputulos ja millä perusteella. Ja tarkoitan nyt ihan riita-asiaa, en mitään käräjien vahvistamaa saatavanuijintaa.

Onko niitä oikeita riitaisen saatavan käsittelyhaasteita paavoilta tullut kellekään??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu