Minun on pakko kertoa täällä yhden tutun tytön tarina. Kaikilla asia ei ehkä mene niin, mutta tämä on ihan vain varoituksena ihmisille jotka miettivät aborttia, tai tuntevat jonkun sen tehneen.
Tämä tyttö tuli raskaaksi suhteen sisällä, eikä halunnut tehdää aborttia, mutta syystä tai toisesta he tulivat poikaystävänsä kanssa siihen tulokseen, lähinnä kai poikaystävän halusta ja tuen puutteesta. Vaikka henkilö oli hyvin vastahakoinen toimenpiteeseen, niin tapahtui kuitenkin. Hän ei koskaan päässyt kuitenkaan asiasta yli, ja riisti hengen itseltään abortin ensimmäisenä vuosipäivänä.
Tällä ihmisellä ei ollut aiemmin mitään mielenterveysongelmia, eikä kukaan ulkopuolinenkaan tajunnut hänen kärsimystänsä. Lisäksi tyttö oli elämässään menestynyt, itsevarma ja positiivinen tapaus, joten asia järkytti kaikkia hyvin, hyvin syvästi. Hänen viimeisessä kirjeessään hän sanoi syyksi surunsa abortista ja suhteensa päättymisestä, ettei vain jaksa elää enää.
Kenelläkään ei ollut AAVISTUSTAKAAN hänen surustansa, joten oikeasti olkaa ainakin tietosia että asia voi joillekin ihmisille vaikeampi kuin kukaan ymmärtää, ja jos yhtään epäilette kestättekö aborttia, ei sitä kannata tehdä. Lisäksi tukekaa ihmistä joka kärsii abortista, ettei vain olisi joskus liian myöhäistä. Eritoten poikaystävän tuki on hyvin tärkeää, ja muiden asianomaisten.
Kaikki EIVÄT pidä aborttia kummoisena asiana, mutta joillekin asia voi olla ylitsepääsemätön henkisesti. Se voi viedä muutoin täysin vahvankin ihmisen defenssit mennessään koska on usein naiselle hyvin paha paikka. Pitäkää huolta läheisistänne!
Tämä tyttö tuli raskaaksi suhteen sisällä, eikä halunnut tehdää aborttia, mutta syystä tai toisesta he tulivat poikaystävänsä kanssa siihen tulokseen, lähinnä kai poikaystävän halusta ja tuen puutteesta. Vaikka henkilö oli hyvin vastahakoinen toimenpiteeseen, niin tapahtui kuitenkin. Hän ei koskaan päässyt kuitenkaan asiasta yli, ja riisti hengen itseltään abortin ensimmäisenä vuosipäivänä.
Tällä ihmisellä ei ollut aiemmin mitään mielenterveysongelmia, eikä kukaan ulkopuolinenkaan tajunnut hänen kärsimystänsä. Lisäksi tyttö oli elämässään menestynyt, itsevarma ja positiivinen tapaus, joten asia järkytti kaikkia hyvin, hyvin syvästi. Hänen viimeisessä kirjeessään hän sanoi syyksi surunsa abortista ja suhteensa päättymisestä, ettei vain jaksa elää enää.
Kenelläkään ei ollut AAVISTUSTAKAAN hänen surustansa, joten oikeasti olkaa ainakin tietosia että asia voi joillekin ihmisille vaikeampi kuin kukaan ymmärtää, ja jos yhtään epäilette kestättekö aborttia, ei sitä kannata tehdä. Lisäksi tukekaa ihmistä joka kärsii abortista, ettei vain olisi joskus liian myöhäistä. Eritoten poikaystävän tuki on hyvin tärkeää, ja muiden asianomaisten.
Kaikki EIVÄT pidä aborttia kummoisena asiana, mutta joillekin asia voi olla ylitsepääsemätön henkisesti. Se voi viedä muutoin täysin vahvankin ihmisen defenssit mennessään koska on usein naiselle hyvin paha paikka. Pitäkää huolta läheisistänne!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihminen joka ei halua aborttia ja tekee sen, katuu aivan varmasti. Ihminen joka ei halua lapsia ei todellakaan kadu aborttiaan.
On toki kamalaa miten tuttavallesi (?) kävi, mutta hän itse teki valintansa. Jos olisi hakenut apua ajoissa tuskin olisi itseään tappanut.
Tämä on aivan hirveä tilanne, ja pelottaa eritoten se miten tälle ex- poikaystävällekin tulee käymään, kun kuulee että entinen tappoi itsensä. Tämä mies on sitten menettänyt sekä lapsensa että tämän ihmisen :( Varmasti katuu että jätti tytön.
TUKEKAA ihmisiä joille abortti oli paha paikka, eritoten te miehet!! teitä tarvitaan!
Kaikki naiset jotka tekevät abortin, eivät ns halua tehdä sitä. He saattavat olla suuressa vaarassa. (erikseen päätöksestään satavarmat jotka eivät tod ikinä haluakaan lapsia)
niinhän täältä on illan aikana kitisty poistoon jälleen täysin asiallinen vastustava alotus ja vastustavia vastauksia alotuksiin... että näin ;)))) ja turha leikkiä taas marttyyria kun oisit rynkänny alotuksen poistoon joka tapauksessa. Nähty on ihan riittävän monet kerrat.
on "pelkkää mutuoletusta" että illan aikana on kiljuttu poistoon täysin asiallinen vastustava alotus ja mm. vastustava vastaus "hinta??"-alotuksen alta?? :D
Munkin luokalla oli kaveri, rikkaasta perheestä ja kympin keskiarvo. Menestyjä ja kateuden kohde tosi kaunis. Sitten sekosi päästään yhtäkkiä ja teki itsarin. Jotkut arveli että vanhemmat painosti ja vaati täydellisyyttä eikä tää kestäny paineita, eikä kotiin uskaltanut kuulemma mennä jos ei ollut kymppi kokeista. mut aborttia ei kukaan maininnu... ei ollu poikaystävääkään. Rakkauden ja hyväksynnän puute on kurjuuden syy.
Tyttö siis itse oli jättänyt kirjeen peräänsä, jossa kertoi ettei jaksa elää enää painajaisten kanssa abortista, ja se menetys sekä poikaystävästä että lapsesta oli hänelle liikaa. sanoi kirjeessään menevänsä "lapsensa luo".
Eihän sitä koskaan kaikkea voikaan tietää, ja ihmiset reagoivat erilailla, mutta silti on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että abortti voi olla osalle ihmisistä ylitsepääsemätön asia, siis tuntee että on tappanut lapsensa, vaikka se onkin laillista jne.
Luulen myös, että poikaystävän jättäminen oli hänelle se viimeinen pisara. Liikaa yhdessä.
"Urbaanilegendaksi tämän tunnistaa vielä siitä, että "itsari on tehty abortin vuosipäivänä""
Kovilleko ottaa taas kurjat tosiasiat? :) Se on kuule ihan stakesinkin tutkimaa tietoo että monet itsarit on tehty juurikin abortin vuosipäivänä, tai sitten millon laskettu aika ois ollu... eiks ookin "kumma" vaik niillä ei oo tietty "mitään" tekemistä sen abortin kanssa :DDDD
"Näitä juttuja kerrottiin kavereilla yökylässä kun olin 12 vuotias."
Ilmiselvästi omaa hätävalhe-keksintöös :D
"Kyllähän itsareita aina jonkun abortin vuosipäivällekin sattuu, mutta on eri asia, johtuuko se abortista ja kenen abortista."
ja pidä ne kiistomutulappuset simmuilla vaan kun niin koville ottaa :)
"Eli jos joku Pirjo tekee itsarin, niin jos se sattuu vaikka naapurin Sirkan abortin vuosipäivälle"
Miksi saivartelet näin säälittäviä? Etkä muuhun enää kykene?
"Miten ja millä perusteilla sinusta joku urbaanitarina on "tosiasia"?"
Senku osotat sitten vaan "urbaanitarinaks" :) vai oliko se sitä vaan ihan siellä rinnakkaistodellisuudessas?
Siis aloitukseni pointti ei ollut varsinainen abortin vastaisuus, vaan tosielämästä syntynyt ymmärrys siitä, miten syvästi traumatisoiva asia tuo voi naiselle itselleen olla. Kyseessä on kuitenkin kuolema, ja koska asiasta on muutenkin niin paljon kaikenmaailman eri kantoja, sekin voi sekoittaa pään, ja saada naisen tekemään jotakin mitä oikeasti ei edes halua tehdä.
Osaa haluaa tehdä ja on ok, asian kanssa, mutta suurimmalle osalle asia on syvä henkinen trauma, oli siitä itse tietoinen tai ei.
Pointti oli että ihmiset ymmärtäisivät ainakin tukea ihmistä, joka kärsii abortista, eritoten asianomaisia miehiä. Tyttö olisi ehkä pelastunut jos olisi saanut tukea poikaystävältään jonka vuoksi abortin teki.
Tässä nähdään julman mukavuusabortti-järjestelmän sisältö. Lapsi vietiin teilattavaksi, kun äiti pakotettiin "anomaan" mukavuusaborttia. Äitiparka ei tätä kestänyt vaan riisti hengen itseltään. Lapsen lisäksi hän suri aborttiin loppunutta parisuhdetta. Jäljelle jäi vain isä, jonka menetti perheensä ja sai tunnolleen kahden ihmisen hengen.
Tätä on 1. aktuaalinen ja 2. rakenteellinen väkivalta. Kalmanhajuinen aborttibarbaria niittää kallista satoa.
Mukavuusaborttijärjestelmän pönkittäjät saavat päällleen osansa naisten ja lasten verestä ja yleisestä kärsimyksestä.
"Tarinahan on vain fiktiivinen kertomus teidän kiihkovastustajien mieliksi kyhätty."
Niin tottakai se on heti "keksittyä tarinaa" ja "urbaanilegendaa" kun tosielämän kurjat aborttikohtalot ei satukaan miellyttään kiihkohehkutussakkia :D
Minä tein abortin keväällä 1996... tai jossain siinä main. Olin hieman päälle 20v. Olin seurustelusuhteessa miehen kanssa, joka oli väkivaltainen ja ahdistava. Älkää kysykö miksi. Ehkä nuoruuden typeryyttäni. No, tulin raskaaksi ja halusin ilman muuta pitää tämän lapsen. Olin aina ollut äärimmäisen aborttivastainen. Mieheni ei halunnut lasta, mutta pidin pääni. Ja se tiesi loppua suhteellemme. Matkustin kotiini ja kerroin vanhemmilleni tilanteestani, äitini oli epätoivoinen ja isäni vihainen. Miten olin päästänyt tällaista tapahtumaan itselleni? "Asian hoitamisesta" hän puhui.
Muutama viikko meni ja minä muutin mieleni. Ajattelin asiaa niin, että en pystyisi olemaan sidottu tähän väkivaltaiseen mieheen koko lopun elämääni. Kerroin päätöksestäni äidilleni, joka pyysi minua vielä harkitsemaan asiaa mahdollisten psyykkisten seuraamusten vuoksi. Pidin pääni, sanoin, että selviän kyllä.
Ensimmäiseksi neuvolakäynniksi varattu aika muuttui ilmoitukseksi aborttiin menosta. Ja sitten tuli se päivä, menin kätilöopistolle suru ja itku silmässäni. Siellä ei enää kyselty vaan toimenpiteeseen lähdettiin samoin tein. Herätessäni oksensin ja itkin.
Operaation jälkeen olo oli tyhjä. Yritin unohtaa asian mahdollisimman hyvin. Muutin takaisin synnyinseudulleni päästäkseni mahdollisimman kauas entisestä seurustelukumppanistani ja aloittaakseni "uuden elämän". Masennuin ja podin pahaa mieltä abortista. Suunnittelin itsemurhaa ja mietin lukuisina päivinä, että minun pitäisi kävellä läheiselle terveyskeskukselle puhumaan jonkun kanssa. Tuska sisälläni oli niin raastava. En voinut käsittää miten olin siinä tilanteessa ollut niin heikko, etten ollut uskonut kykyyni selvitä.
Jotenkin kuitenkin nousin jaloilleni. En osaa enää sanoa miten. Elin tuon tapauksen jälkeen kymmenen vuotta ajatellen, että minulla ei ole "oikeutta saada lapsia" tämän abortin jälkeen. Suljin kaikki mahdollisuudet pois, kunnes sitten yllättäen tulin seurustelusuhteessa raskaaksi. Ja koska historia toistaa itseään olin suhteessa miehen kanssa, joka ei olisi lasta halunnut. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Tiesin, että abortti on minun kohdallani täysin poissa laskuista. Sieluni ei olisi sitä enää kestänyt. Niinpä sain tyttären, kauniin ja täydellisen. Sairastuin vahvasti synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja sen suurimpana oireena oli lapsen menettämisen pelko, sen rakkauden ja onnen menettämisen pelko. Myöhemmin, kun olen näitä asioita omalta kohdaltani käynyt läpi, näen tietysti yhteyden abortin ja tämän ensimmäisen synnytyksen välillä. Sisällänihän minä vielä ajattelin, että minulla ei ole tähän onneen oikeutta.
No, vaikeuksien kautta voittoon. Sairaus väistyi aikanaan ja olen saanut vielä toisenkin ihanan tyttären. Elämä on minua lopulta hellinyt rutkasti. Kuitenkin edelleen joskus mietin sitä lasta, joka ei koskaan tähän maailmaan tullut. Mietin miten elämä olisi mennyt, millainen hän olisi ollut? Ymmärrän nyt ja näen selvästi, että silloin 90-luvun puolivälissä asioiden piti mennä juuri tuolla tavalla, mutta sen allekirjoitan, että aina abortti ei ole henkisesti ihan helppo. Ja siihen on syytä tietysti varautuakin. Toimenpidehän ei sinänsä ole paljon mikään, mutta kaikki se mikä siinä poistetaan, se kokonainen ihmiselämä. Se on paljon.
Kerran olen myöhemmin joutunut keskusteluun, jossa ystäväni mietti aborttia. Tiedän, että vaikutin hänen päätökseensä olla hankkimatta sitä ja tiedän hänen olevan siitä tänäkin päivänä todella onnellinen. Pääpointti kirjoitukseni on ehkä se, että olen abortin plst puhuja, uskon siihen, että jokaisella pitää olla oikeus itse tämä asia päättää. Mutta toivon, ettei kukaan päädy tähän ratkaisuun sen vuoksi, että pelkää omaa pärjäämistään. Olen tullut nyt näkemään, että sitä kyllä pärjää. Ja se rakkaus, se on jotakin mitä en edes osaa sanoin kuvata. Sitä rakkautta joskus salaa lähetän senkin lapsen sielulle, joka ei koskaan saanut tulla.
Toivon, että ette pidä minua ihan höyrypäänä, ja vaikka pitäisittekin niin ei sen väliä. Abortti on aihe, josta en puhu ikinä kenenkään kanssa. Jollakin tavalla tuntui kuitenkin hyvältä tämä muistelu tähän ketjuun kirjoittaa. Joku ehkä saa tästä jotakin.
Kaunista päivää kaikille.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta asiallista tietoa - nimimerkille.
Ja samoin, toivotan voimaa kaikille asiaa läpikäyville ja suosittelen lämpimästi keskusteluavun hakemista siihen pahimpaan tilanteeseen. Vaikka ratkaisu olisikin oikea niin ne surun tunteet voivat tulla päälle vahvasti ja se on inhimillistä.
"ansaitsevan sen syytösten ja haukkumisen tulvan, jota tämä yksi henkilö täällä harjoittaa? "
Ja TAAS on sitten vastustajia vaan yks ja ainoo :D onko se niin vaikee kestää että meitä vois olla useempiakin jotka ei ihan tosta vaan hyväksy lasten itsekästä tappamista ja ole täällä paijaamassa silkkihanskoin tekijöiden päitä?
"Teidän ei tarvitse kestää tätä solvausta. Kiusaaja ei lopeta kiusaamista niin kauan kuin kiusattavia riittää."
Ei sille mitään voi jos omat teot "solvaa" ja tosiasiat joitain niin kovasti "kiusaa". Ei se oo kertojien vika.
"Koko syyllisyys tuntuu jotenkin koko abortinvastustuksen ideologiselta käyttövoimalta, ja näen tässä yhteyksiä uskonnollisuuteen,"
Tottakai mieluiten nähtäs stereotyyppisesti kaikki vastustajat aina jonain uskiksinakin. Vaan kun sitten on se biologia ja lääketiede ja yksinkertaset faktat, jotka onkin suosijoille se kova pala.
Se nyt vaan tuntuu normaalilta että tuntee syyllisyyttä oman lapsen itsekkäästä tappamisesta, se osottaa että edes j otain omantunnon ja inhimillisyyden rippeitä on vielä jäljellä. Ja sitähän monet täälläkin kyllä tuntee vaikkei myönnä edes itselleen saati muille.
Oletatko ja väitätkö, että te kaksi kaikin puolin törkeää kieltä käyttävää kirjoittajaa ette ole erotettavissa muista?
että sinussa ei ole nähtävissä yks ja sama sossupaatti, bla bla blah, muah hah haa, HulluksiOnMennyt ja mitä niitä kaikkia viime vuosien sivupersoonia olikaan?
Olin nimimerkki HulluksiOnMennyt. Sen voin toki myöntää. Hirveän montaa vuotta en tänne ole kirjoitellut. Nuo muut nikit eivät ole minun.
Viime ajat olen kirjoittanut vain tällä nikillä. Tämän ajattelin myös pitää.
Oletko ikinä ajatellut , että provosoiva tyylisi voi myös ärsyttää? Vai onko se tavoitteesikin?
Kummasti vaan toisiaan muistuttavaa paatosta tulee kaikilta mainituilta.. ;)
Sille en toki voi mitään jos joitain ärsyttää kaunistelematta julki tuotavat tosiasiat. Onko sillon vika totuuden kertojassa vaiko niistä 'provosoituvassa' lukijassa?
Mukavuusabortit ovat naisten suurin oikeusturvan vaje ja pahin terveysriski.