Suomessa annetaan bibo dg:ta hyvin helposti sellaisissakin tapauksissa, missä sitä ei pitäisi antaa. Psykiatrit (siis iso osa heistä) pitää Helstenin näkemyksiä huuhaana, rajatilapersoonan ja bibon eroa ei ymmärretä...Kun ihminen oikeasti pitäisi ohjata pitkään terapiaan, niin terapian tarve korvataan lääkityksellä (se jos mikä on tyhmää).
Se miten sinut diagnosoidaan riippuu siitä kenelle satut päätymään ja siitä riippuu lääkityskin. Väärällä lääkityksellä terveestäkin ihmisestä tulee helposti "kasvis".
Älyttömyyden huippu on se, että se aika mitä näihin diagnooseihin käytetään on ihan älyttömän lyhyt, joten se oikeellisuus on aika sattumanvaraista. B-lausunto irtoaa 3x45min pätkällä ja psykiatri ei edes välttämättä muista edellistä käyntiäsi...
Omat oireet olisi saattaneet riittää bibo lausuntoon (en siis ole) ja tuttavani sai sen lausunnon vaikka ei ole (vielä...). Omalta kohdalta pitkä terapia muutti elämäni! Käsittelemättömät lapsuuden traumat oli dominoineet koko aikaisempaa elämääni. Kyllähän sieltä sitten löytyi insestistä lähtien kaikkea (ennen terapiaa en edes tiennyt tulleeni hyväksikäytetyksi) mitä oli vain tunkenut alitajuntaan, kun ei pystynyt käsittelemään niitä.
Olen nykyään eri ihminen kuin ennen.
Pakko oireet, neuroosit, psykosomaattiset sairaudet, hyväksynnän osto, ristiriitatilanteista käynnistynyt maanisuus...kaikki poissa.
Uskoontulo, hyvä terapeutti, vertaistuki, lapsuuden läpikäynti... olen selvinnyt ilman lääkitystä ja muutos vanhaan on ollut tosi radikaali. Vanhalla ja nykyisellä elämälläni on eroa kuin yöllä ja päivällä!
Tiedän, että saan osalta negatiivista palautetta, mutta kyllä se minun paraneminen on Jumalan ansiota.
Se miten sinut diagnosoidaan riippuu siitä kenelle satut päätymään ja siitä riippuu lääkityskin. Väärällä lääkityksellä terveestäkin ihmisestä tulee helposti "kasvis".
Älyttömyyden huippu on se, että se aika mitä näihin diagnooseihin käytetään on ihan älyttömän lyhyt, joten se oikeellisuus on aika sattumanvaraista. B-lausunto irtoaa 3x45min pätkällä ja psykiatri ei edes välttämättä muista edellistä käyntiäsi...
Omat oireet olisi saattaneet riittää bibo lausuntoon (en siis ole) ja tuttavani sai sen lausunnon vaikka ei ole (vielä...). Omalta kohdalta pitkä terapia muutti elämäni! Käsittelemättömät lapsuuden traumat oli dominoineet koko aikaisempaa elämääni. Kyllähän sieltä sitten löytyi insestistä lähtien kaikkea (ennen terapiaa en edes tiennyt tulleeni hyväksikäytetyksi) mitä oli vain tunkenut alitajuntaan, kun ei pystynyt käsittelemään niitä.
Olen nykyään eri ihminen kuin ennen.
Pakko oireet, neuroosit, psykosomaattiset sairaudet, hyväksynnän osto, ristiriitatilanteista käynnistynyt maanisuus...kaikki poissa.
Uskoontulo, hyvä terapeutti, vertaistuki, lapsuuden läpikäynti... olen selvinnyt ilman lääkitystä ja muutos vanhaan on ollut tosi radikaali. Vanhalla ja nykyisellä elämälläni on eroa kuin yöllä ja päivällä!
Tiedän, että saan osalta negatiivista palautetta, mutta kyllä se minun paraneminen on Jumalan ansiota.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yhdysvalloissa on laajempi "tautikirjo" kuin Suomessa.
Tämä on tosi hyvä ja tärkeä asia, sillä nämä sairaudet vaatii omanlaista hoitoa.
Toisen sairauden lääkityksestä on helposti enemmän haittaa kuin hyötyä.
Olen ymmärtänyt, että varsinkin bibon oireita omaavia sairauksia on monta.
Yksi olennainen asia on taudin synty, toinen, mikä käynnistää maanisen jakson, kolmas muut oireet.
Minulle langetettiin bipodg, kun olin sekaisin työpaikkakiusaamisen vuoksi. Psykiatri ei uskonut, että joku voi ottaa kiusaamisen noin vakavasti.
Dg tuli, kun kerroin pitäväni työstäni ja olevan sen elämäni tärkein asia. Pidän myös liikunnasta ja olen ollut hyvin aktiivinen osallistuja kaikenlaisiin tapahtumiin. Lopullinen sinetti oli tuo, kun suvussa on yksi bipo.
Lääkitys oli tappaa minut, veti niin hitaalle ettei meinannut edes jaksaa hengittää. Ajatukset, tunteet ja muisti katosi. En jaksanut edes välittää lasteni hyvivoinnista. Lapset jotka olivat olleet hyvin rakkaita tuntuivat vierailta eikä minua kiinnostanut edes ruokkia heitä.
Ei kai lääkityksen tehtävänä ole tehdä ihmisestä demeä joka vain istuu sekä tuijottaa eteensä kuolaten?
Todella vaarallista, että joku ammattiryhmä saa tehdä tuollaista. Leikkiä ihmisten terveydellä. Olin lääkityksen aikana valmis tappamaan perheeni ja itseni. Minä joka pelkäsin kuolemaa yli kaiken.
PSykiatri ei halua ottaa vastuuta tekemisistään, pakenee termin sairaudentunnoton taakse.
Minulla ei ollut koskaan ongelmia mt vuoksi, ei ennen kuin psyykeni murrettiin julman työpaikkakiusaamisen seurauksena, lisäksi psykiatria teki loppusilauksen lääkkeillään ja diagnooseillaan.
Uskomatonta ja järkyttävää, kolmen viikon tutkimusjakson päätteeksi dg bipo ja lääkityksen aikana tehdyt persoonallisuus testit sekä työkyvynarvoimistestit tuskin ovat edes suuntaa antavia.
En tiedä mistä lähden tätä sotkua selvittelemään vai annanko kaiken olla ja yritän vain unohtaa?
Nykyisin voin hyvin, lääkkeitä en syö ja olen etsinyt uuden työn. Minä tuskin olen käytökselläni ketään loukannut niin paljon, että neuroleptejä pitäisi syödä?
Bipo dg oirekirjo on niin laaja ja epämääräinen, että sen alle saadaan mahtumaan jokainen omilla jaloillaan kävelevä. Koska tähän ylidiagnosointiin puututaan? Toivottavasti hyvin pian sillä nykyinen systeemi on aivan liian hatara ja vahvat psyykelääkkeet tekevät pahaa jälkeä.
No ei se nyt ihan noin mene jokaisen psykiatrin kanssa. Monet ei saa diagnoosia vaikka ovat selviä tapauksia. Toiset saa ilman kunnollisia todisteita. Ei mullekaan diagnoosia ois biposta annettu jos en itte ois niitä oireita koko aika tuonu esille. Tälläkin palstalla jotkut on kertoneet lievistä oireistaan enkä mä usko että he on bipoja ollenkaan, koska miten ihmeessä mielisairaus voisi olla kovin lievä? Siitähän pitäisi olla pahaa haittaa elämässä. Ihmiset voisivat toki ottaa myös itse vastuuta siitä mitä kurkustaan alas tunkevat. Onko niitä myrkkyjä pakko alkaa syömään lääkärin käskystä? Itse ainakin osaan käyttää järkeäni sen asian suhteen. Lääkärit ei ole mitään jumalia enää nykypäivinä. Aina kannattaa kyseenalaistaa kaikki.