Mikä siinä on, että päättötyön tekeminen on niin takkuista? Olen kaikki opintoihini liittyvät kurssit suorittanut ja tässä nyt istun päättötyöni kanssa saamatta mitään aikaan! Näköjään mieluummin kirjoitan tännekin kuin alan työhön käsiksi.
Opiskelu sujui hyvin, ilman ongelmia, hyvin arvosanoin. Kurssit suoritettuani sain mieluisan työpaikan alaltani, vaikka tutkintotodistus puuttuu. Palkassahan se tuntuu ilman kelpoisuutta työskennellä, joten siksikin pitäisi saada opinnot päätökseen.
Tämä on jo toinen ammattiin valmistava tutkintoni ja silloin kävi samalla lailla. Viime tipassa, pakon edessä sain päättötyöni viimein raapaistua valmiiksi. Aloitin sen kyllä, mutta monta vuotta se ehti roikkua, ennen viimeistä pistettä. Poskelleenhan se meni, mutta läpi.
En ole perfektionisti. Otan elämän melkolailla rennosti. Tiedoissani tai taidoissani ei käsittääkseni ole vikaa. Päättötyöni aihe on mielenkiintoinen ja ohjausta olen saanut, mutta jokin lukko sisällä pidättelee.
Olen alkanut pohtia, onko tässä jotain syvempää psykologiaa. Lapsuuteenhan ne monet polut vievät, ehkä tämäkin. Kokemukseni lapsuudestani ja nuoruudestani on, etten ole vanhempieni puolelta tullut nähdyksi omana itsenäni. Olen aina ollut äitini tyttö tai sukuni vesa. Suurin kohteliaisuus, jonka äidiltäni olen kuullut saavutettuani jotain on ollut, että kyllä huomaa, kenen tyttö olet! Tällä hän on tietenkin viitannut itseensä, aivan kuin omalla osuudellani ei olisi ollut merkitystä. Voiko muun muassa tällainen asia vaikuttaa saamattomuuteeni opinnäytetyön kanssa?
Opiskelu sujui hyvin, ilman ongelmia, hyvin arvosanoin. Kurssit suoritettuani sain mieluisan työpaikan alaltani, vaikka tutkintotodistus puuttuu. Palkassahan se tuntuu ilman kelpoisuutta työskennellä, joten siksikin pitäisi saada opinnot päätökseen.
Tämä on jo toinen ammattiin valmistava tutkintoni ja silloin kävi samalla lailla. Viime tipassa, pakon edessä sain päättötyöni viimein raapaistua valmiiksi. Aloitin sen kyllä, mutta monta vuotta se ehti roikkua, ennen viimeistä pistettä. Poskelleenhan se meni, mutta läpi.
En ole perfektionisti. Otan elämän melkolailla rennosti. Tiedoissani tai taidoissani ei käsittääkseni ole vikaa. Päättötyöni aihe on mielenkiintoinen ja ohjausta olen saanut, mutta jokin lukko sisällä pidättelee.
Olen alkanut pohtia, onko tässä jotain syvempää psykologiaa. Lapsuuteenhan ne monet polut vievät, ehkä tämäkin. Kokemukseni lapsuudestani ja nuoruudestani on, etten ole vanhempieni puolelta tullut nähdyksi omana itsenäni. Olen aina ollut äitini tyttö tai sukuni vesa. Suurin kohteliaisuus, jonka äidiltäni olen kuullut saavutettuani jotain on ollut, että kyllä huomaa, kenen tyttö olet! Tällä hän on tietenkin viitannut itseensä, aivan kuin omalla osuudellani ei olisi ollut merkitystä. Voiko muun muassa tällainen asia vaikuttaa saamattomuuteeni opinnäytetyön kanssa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.