Voiko MT-halvaantunut sensuelli-persoonallisuudeltaan?

Aivojen edellytetään reagoivan assosiaation tuottamiseen sukupuolenvaihdoksellisuutta vastustavasti.
- Hän ei reagoi edes sellaiseen.
Hän on vain voimakas, kuin tasapainottomuudesta oleva täysin läheisyydenkyvytön, pystysuoraan nouseva, kuin henkiparantaja.
Sukupuolenvaihdoksellisuus on aivojen normaali vektori-tila, johon reagoidaan kielteisesti, läheisyydenkyvyttömyyden muodostamista välttäen.
Hän on oksettava siten kaivaten vain ihmistä virike-ympäristökseen edelleen, mielellään vastakkaista sukupuota. Hän on fyysisesti kovin kostean ja siten kidutetun oloinen, kostea ja vähän märkä, ja siten vähän haitallinen ulostuodulla persoonalilsuudeltaan, joka on kovin sensuellisti, kuten seksuaalisesti suuntautunut, vain omaan tarpeeseensa ympäristöstä, kovin häiriintyneesti kuten egoistisesti, egoismiinsä suuntauneena.
Psykologi: MIkä helvetin taso sillä on?
- 5-luokkalainen, 11-vuotias tyttö, jopa 5-vuotias.
Koskee henkilökunnan erityismainintoja. Esim. omaisten häiritseminen. Millainen työ-ryhmä tähän tulee?
Tähän edellytetään hieman omaa suuntautumista esim. läheisyydenkyvyllä.

Teemu tässä joo: No, kun on.
Kone hakee automaattisesti läheisyydenkykyisen ihmisen tilalle.
Mm. kokemuksena tai aikaisempana ympäristönä, joita ei voi vaihtaa tai käyttää hyväksi. Kuka tätä näin on yrittänyt tehdä?
- Et voi pyytää, että saat jättää tulevaisuutta luomatta esim. vammojen perusteella, tai siten käyttää kehosi assosiaation tuottamisen pysäyttämisksi erikseen tilattavia raiskattavia lasten kehoja, saadaksesi hyökätä kimppuun, ja olla siten taas läheisyydenkyvyttömästi, läheisyydenkyvyttömyyden taustalla, ilman edes kosketusta kieleen ja kulttuurin ympäristönä, myös perimä-lähtöisesti.

Armeija ja apteekki: Tämä loppuu heti paikalla tämä heidän kapitalismi-vektoritilansa. He eivät saa tuhota ympäristöä.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Me ei ruveta katsoon tuollaista teidän koko halveksumista, se on sitäpaitsi laitonta.

Tämä on eri hahmoterapia, kuin mistä väestönsuojelussa on kysymys.
Se edellyttää oman käyttäytymisen behaviorismia läheisyydenkykynä, painostamisen välttämisenä. Näitä ei saa käyttää tuhoavasti kognitiivisesti seuraten. Seurailemisen tila on kokonaan kielletty psykopatiana.
- Ei näihin tulee sen sijaan pyrkiä suurina, absurdin laajoina ihmisjoukkona kansalais-aktivismina, persoonallisuutena ja tasapainona, ihmisen sisimmällisenä, hänen olemuksena, ja terveenä kehona, hyvinvointina, ei hektisyytenä ja pakottamisen vaarantamana.
Se on turvallisuushakuista, jota ei hahmoterapiasta hyväksytä lainkaan.
- Ei ollenkaan tule työtä.

Tämä on hahmoterapiaan perustuva käyttäytymisen häiriö, sitä ei saa käyttää psyykkisen kivun tuottamisen oikeutusta, sen pyytämistä käyttäen, lapsenkasvatukseen, edelleen pyytämiosenä, ja siten uskonnollisena pakkomielteisyytenä, vailla assosiaation tuottamisen tilojen pysäyttämistä tai siten hallinnallisuutta tasapainoisuutena.
Tätä luokitellaan seksuaalisuuden puuttumiseksi ja se käsitetään käytöshäiriöksi myös siten ylläpidettynä jatkuvana väestönsuojelutarpeena, erityisestä hektisyydestä ja läheisyydenkyvyttömänä. Sitä ei tule hyväksyen sallia, se ei edusta turvallisuutta.
" Olin mennyt hänen huoneeseensa hieman tavallista myöhemmin viemään matematiikan tehtäväni tarkistettaviksi ja löytänyt hänet kirjoittamastam, miettimästä päivän paperitöitä niin kuin usein iltaisin. SInä iltana hän istui hyvin liikkumattomana, pää painettuna työpöytää kohti, nenä kiinni joissakin asiakirjoissa, eikä tavalliseen tapaansa suoraselkäisenä, tehokkaasti selaten Oviaukosta käsin en osannut sanoa, tutkiko hän tiiviisti jotakin juuri kirjoittamaansa, melkein näkemättä sitä, vai yrittikö hän vain olla torkahtamatta. Hänen hahmonsa loi suuren varjon hotellin paljaalle seinälle: siinä miheen lysähtänyt hahmo istui toisen, pimeäm
män työpöydän ääressä. Ellen olisi tiennyt häntä väsyneeksi ja tunnistanut hänen harteidensa tuttua linjaa paperin yllä, olisin silmänräpäyksen ajan, - jos en olisi tuntenut häntä- voinut luulla häntä kuolleeksi. "

Jaa, mulla on uusi hahmoportti?
- Miksi tarvitsisin hahmo-lasta?
Miksi tähän on asetettu hahmoja, porttina?
Vapaasti käytettynä hahmo jättää joskus enemmän aikaa työlle.
Kieltämättä on törkeä behaviorismin puuttuminen, jättää aito ihminen huomioimatta ja edustaa hahmona, kun sen on kieltänyt aitous, joka on psyykkisen kivun tuottamisen välttämisessä, koska siihen ei ole oikeutusta ihmisen normaalina osana käyttäytymistä. Kansalais-aktivismilla on tärkeä rooli tasapainoisuudessa ei psyykkisen kivun tuottoon vetoamisessa. Tässä on täysin behaviorismitonta läheisyydenkyvyttömyyttä, kuten aitoja ja mielisairautta hyväksyttynä hahmottomuutena, se on aivan taidotonta, ja henkisesti häiriintynyttä, vain assosiaation tuottamisen jatkuvasta tilasta johtuen.
Tämä behaviorismittomuus on sairaalloisuus, mm. yleisesti psyykkisen kivun tuottamisen käyttämisestä sukupuolen halventamiseen, ja vain ulkoisen kauneuden käyttämistä vahingoittamiseen, joka on vaarallista. Se on eri hahmoterapia, isoveli-hahmoterapia, jossa hän on hallusinaatio, vain hetkellistä psyykkistä kipua, vauvan ensimmäisenä seksikokemuksena tuottaen.
Siihen alaan, psykiatria, se ei kuulu ollenkaan, vaan on vähän laajempi osa, fokusaatiota ja niiden tuottamisen osia, assosiaation laukaisemiseen ja sen kykyyn, vastaanottaa sitä läheisyydenkykynä tähdäten. Jo valmiina olevaksi turvallisuudentunteeksi, joka ei ole miesten, vaan on meidän kaikkien ihmisten inhimillisyys, sen coping-keino, ja yhdistettynä läheisyys, ketään eristämättä, syrjimättä, tai pois-sulkematta.

Äänestä
  • Assosiaation tuottamista ei hyväksytä lainkaan tilana, tai seurailemisena, konstruktiivisen väkivaltaisuuden takia.
    - Tai hyötynä.
    Ette saa, assosiaation tuottaminen on rikos.
    - Siitä ei hyödy sinällään mitenkään..


    Tuomari, veljeni: Te ette saa yrittää murhata.
    Avoimen verkoston käyttö ympäristönä on kielletty.
    - Se on impulsiivisesti liian hektinen, raskas.
    Vain murha-yritykseen sopiva, edustaa läheisyydenkyvyttömyyttä.

    Edelleen lasten kehojen tilaaminen raiskattavaksi assosiaatiota pysäyttäen.
    - Edelleen lasten kehojen vahingoittaminen tahallisesti hektisyydellä.
    Valitettavasti tila ei sovellu inhimillittömyyden kehon rakenteista.

    Äänestä

  • Mika: "Mitä teette?" kirjoitti:

    Assosiaation tuottamista ei hyväksytä lainkaan tilana, tai seurailemisena, konstruktiivisen väkivaltaisuuden takia.
    - Tai hyötynä.
    Ette saa, assosiaation tuottaminen on rikos.
    - Siitä ei hyödy sinällään mitenkään..


    Tuomari, veljeni: Te ette saa yrittää murhata.
    Avoimen verkoston käyttö ympäristönä on kielletty.
    - Se on impulsiivisesti liian hektinen, raskas.
    Vain murha-yritykseen sopiva, edustaa läheisyydenkyvyttömyyttä.

    Edelleen lasten kehojen tilaaminen raiskattavaksi assosiaatiota pysäyttäen.
    - Edelleen lasten kehojen vahingoittaminen tahallisesti hektisyydellä.
    Valitettavasti tila ei sovellu inhimillittömyyden kehon rakenteista.

    Tämä on Vesan avoin verkosto ympäristö.
    - Teidän pitää suostua poistumaan tästä työssä.
    Me emme voi huolehtia teistä siten, että saisitte seurailla.
    - Teillä ei ole silloin lapsenkasvatuksen sukupuolta, ettekä te tue seksuaalisuutta, se on hyvinvointia haittaavaa absurdin laajasti ja suureellisesti. Tällaista ei saa luoda terveytenä, olemusta kehona kuvaten. Tässä ei ole valtioiden palveluiden kohdalla mitään muuta käytössä. Tämän täytyy perustua omaan ulkoiseen kauneuteen. Tämä on säädetty täydellisenä inhimillisyytenä laissa, coping-keinona ja läheisyytenä, yhdessä. Tämä ei perustu hektisyyden oikeuttamiseen. Tämä ei tue sukupuolenvaihdoksellista turvallisuudenhakemista. Tämä ei saa olla kilpailevaa vaarantamista, tai inhimillitöntä kiitollisuudettomuutta, palvomista. Tässä ei hyväksytä paranormaalin käyttöä vahingoittamiseen perustellen lainkaan, tai sen mukaisesti luotua, ominaista käyttäytymistä fokusaatiotta. Tässä ei tueta läheisyydettömyyden muodostamista, tai siten ihmisen omistelemista, ostavasti. Tämä ei tule käytössä painostamisena.
    Tämä ei saa tuhota hektisyytenä. Tämä ei saa käydä vihamielisenä, tai ulkoista kauneutta tuhoavana, tässä on tasapainottomuutta.
    Tämä ei saa kopioitua toistavasti osoittavana. Tässä on kysymyksessä paranormaalilla painostamisen käytön opettamista.
    Tämä on tuhoamista. Tämä ei ole hyväksyttyä maskuliinisuudesta.
    Tämä ei ole käytössä hysteerisyyden hillintänä.
    Tämä ei saa olla hyväksyntää pakottamisesta sukupuolenvaihtoihin.
    Tämä on tuhoa aiheuttavaa ja tästä ei saa turvallisuutta.
    Tämä on loukkaavaa tuhontaa ja mielisairasta hektisyyttä.
    Tämä on impulsiivista sairaalloisuutta esim. hektisesti.
    Tämä haittaa ihmisiä, kuten väestöä, absurdin laajana suureellisena osana.
    Tämä on huono käytös ja osoitteleminen omasta eläimellisyydestä, sen olemassaolevasta* kehosta olemuksena turvallisuushakuisuudesta^, rakkaudettomuutena ja siten vihamielisenä väkivaltana.

    -Mikä mun verkosto?
    - Minä en tiedä mikä tämä on, mutta tämä on eleesi.
    Osittain tämä on mun paleoottisuus.
    - Mitä muuten luulet, onko oikeutta syntyä avoimeen lailliseen verkostoon? Sitä ei saa ohjailtuna, se on osittain assosiaatiosta, ja siten vankeuden kaltaisesta vapaudenriistämisestä johtuvaa.
    Kts. Albinismi, pre-habitt-häiriötila

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koulutuksenaei:Sinde kirjoitti:

Aivojen edellytetään reagoivan assosiaation tuottamiseen sukupuolenvaihdoksellisuutta vastustavasti.
- Hän ei reagoi edes sellaiseen.
Hän on vain voimakas, kuin tasapainottomuudesta oleva täysin läheisyydenkyvytön, pystysuoraan nouseva, kuin henkiparantaja.
Sukupuolenvaihdoksellisuus on aivojen normaali vektori-tila, johon reagoidaan kielteisesti, läheisyydenkyvyttömyyden muodostamista välttäen.
Hän on oksettava siten kaivaten vain ihmistä virike-ympäristökseen edelleen, mielellään vastakkaista sukupuota. Hän on fyysisesti kovin kostean ja siten kidutetun oloinen, kostea ja vähän märkä, ja siten vähän haitallinen ulostuodulla persoonalilsuudeltaan, joka on kovin sensuellisti, kuten seksuaalisesti suuntautunut, vain omaan tarpeeseensa ympäristöstä, kovin häiriintyneesti kuten egoistisesti, egoismiinsä suuntauneena.
Psykologi: MIkä helvetin taso sillä on?
- 5-luokkalainen, 11-vuotias tyttö, jopa 5-vuotias.
Koskee henkilökunnan erityismainintoja. Esim. omaisten häiritseminen. Millainen työ-ryhmä tähän tulee?
Tähän edellytetään hieman omaa suuntautumista esim. läheisyydenkyvyllä.

Teemu tässä joo: No, kun on.
Kone hakee automaattisesti läheisyydenkykyisen ihmisen tilalle.
Mm. kokemuksena tai aikaisempana ympäristönä, joita ei voi vaihtaa tai käyttää hyväksi. Kuka tätä näin on yrittänyt tehdä?
- Et voi pyytää, että saat jättää tulevaisuutta luomatta esim. vammojen perusteella, tai siten käyttää kehosi assosiaation tuottamisen pysäyttämisksi erikseen tilattavia raiskattavia lasten kehoja, saadaksesi hyökätä kimppuun, ja olla siten taas läheisyydenkyvyttömästi, läheisyydenkyvyttömyyden taustalla, ilman edes kosketusta kieleen ja kulttuurin ympäristönä, myös perimä-lähtöisesti.

Armeija ja apteekki: Tämä loppuu heti paikalla tämä heidän kapitalismi-vektoritilansa. He eivät saa tuhota ympäristöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu