Tilastot puhuvat

Matti Vanhanen on vähälahjaisuudesta oiva esimerkki.

Lukio meni kaksi vuotta per luokka.

Yliopistossa Matti-poika vetelehti 13 vuotta.

Ja sitten vielä Kepun jäsenyys.

:)))

Muutaman päivän kokemuksella olen huomannut palstalla vahvasti pelkistettynä kolme erilaista kirjoittajaryhmää: 1. provosoivat avaajat, 2. sabotoivat kommentaattorit ja 3. asiakeskustelijat. Kuvailen kutakin hieman tarkemmin:

Provosoijat avaajat

Tämä ryhmä heittää ilkeileviä, joskus huumorin kaapuun kätkettyjä, provosoivia avauksia, joissa heitetään likaa jonkin puolueen, puoluetta edustavan poliitikon tai puolueen nimissä esiintyvän keskustelijan niskaan. Näitä avauksia on useita päivän aikana, melko tasaisesti keskustaan ja demareihin kohdistuneina ja ne eivät useinkaan saa paljoa kommentteja muilta kuin seuraavan ryhmän kirjoittajilta.

Sabotoivat kommentaattorit

Tämä ryhmä kommentoi usein provosoivia avauksia, mutta puuttuu myös asia-avauksiin ja joskus pitkälle edenneisiin asiakeskusteluihinkin. Ryhmän keskustelija pyrkii osoittamaan oman näkemyksensä kiistämällä edellisen kirjoittajan pätevyyden joko huumorilla tai usein myös melko loukkaavilla kommenteilla. Tavoitteena on ilmeisesti vain ärsyttäminen ja edellisen kirjoittajan provosointi kiistelyyn.

Provosoivat avaajat ja sabotoivat kommentoijat näyttävät keskustelevan paljon myös keskenään, jolloin ketju sisältää kinastelua, nimittelyä, leimaamista ja loukkauksiakin.

Asiakeskustelijat

Tämän ryhmän avaukset ja kommentit erottaa selkeimmin siitä, ettei niissä kommentoida edellisen viestin kirjoittajaa vaan hänen tekstinsä sisältöä. Muutama asiakirjoittaja näyttää ärsyttävän kahden edellisen ryhmän jäseniä, koska he saavat avauksiinsa ja kommenteihinsa usein aika paljon sabotoivien kommentaattoreiden viestejä.

Lopuksi.

Edellisen pelkistyksen tarkoitus ei ollut ottaa kantaa siihen, ketkä ovat hyviä tai huonoja kirjoittajia eikä siihen kenen tekstejä kannatta lukea ja kenen ei kannata.

Tähän viestiin ei siis ole aihetta kommentoida millään tavoin provosoituneena.

>Siispä johtopäätös on selvä: kepulaisuus aiheuttaa vähälahjaisuutta<

Jospa tilanne on toisinpäin:
Keskustalaisuus on sellaisten alueiden puolustaja, missä esiintyy köyhyyttä, vähän koulu-ym.palveluja ja joista koulutettu väestö on muuttanut työn perässä pois.

Eli ruuhka-Suomen valtapuolueiden toiminta aiheuttaa vähälahjaisuutta syrjäseuduilla.

Onkohan tuo tähtitieteilijän tilatoanalyysi edes pätevä?

...oli se, että irrotit sarkastisen kommentin täysin asiayhteydestään (Tyyliin palstalla suosittu hokema "Keskusta on paras, SDP on perseestä" muuttuu muotoon "Keskusta on...perseestä"). Koko kolumni löytyy osoitteesta

http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,8,0,0,178806,2004-08-31

------------

Esko Valtaojan kolumni: Pikkutepsujen luokkakokous

ESKO VALTAOJA
Sodankylän lukion vuoden 1969 ylioppilaat saivat lopultakin aikaiseksi luokkakokouksen toissa viikolla. Tuntui oudolta tavata kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen luokkatovereita, joita olin viimeksi nähnyt lakkiaisissa joskus silloin kun ihminen ei ollut vielä käynyt Kuussa ja Kekkonen oli elinikäinen presidentti.

Juhlapöydän ääressä jokaisen piti vuorollaan puristaa viiteen minuuttiin elämänsä tarina: mitä oli tehnyt, mitä oppinut, ja mitä vielä odotti. Moni oli ehtinyt ukiksi tai mummoksi. Joidenkin tähtäin oli jo eläkepäivissä.

Yhdeksänkymmentäluvun lama oli

koetellut ankarasti monia meistä. Kaikki olivat kuitenkin selvinneet, pärjänneet omassa elämässään, ja kukin oli omalla tavallaan kantanut kortensa kekoon nykypäivän Suomea rakennettaessa.

Aika hyvin tällaiselta porukalta. Meidät oli nimittäin aikanaan punnittu ja todettu vähä-älyisiksi.

Luokkaamme ei koskaan pistetty Tatu Vanhasen älykkyystesteihin, mutta toinen yhtä objektiivinen ja lahjomaton testi oli osoittanut jälkeenjääneisyytemme. Ylioppilastutkinnon tuloksilla mitattuna olimme koko Suomen pohjasakkaa, kaukana maan keskiarvosta. Approbatur oli yleisin arvosana, ja reppujakin riitti. Selviä huostaanotettavia siis, afrikkalaisten kanssa samaa tasoa.

Eläkevaari Vanhasen "tieteelliset todisteet" rotujen älykkyyseroista olisivat joutaneet pysymään siinä unohduksen alhossa, jonne ne ennen Hesarin sensaatiohakuista artikkelia olivat ehtineet vajota. Ehkäpä koko surkuhupaisa tapahtumaketju kuitenkin kelpaa muistuttamaan, että professorin titteli ei välttämättä tee omistajastaan fiksua, ei ainakaan oman erikoisalansa ulkopuolella.

"Älykkyys" on niin epämääräinen ja yliarvostettu käsite, että sen saisi kuopata kokonaan - kuten ammattipiireissä sangen pitkälle on jo tehtykin. Vaikka erilaisten kuvioiden oikeaan järjestykseen pistäminen jotain mittaisikin, niin moisen kyvyn merkitys ihmisen pärjäämiselle elämässä on vähintäänkin kyseenalainen.

Mitattu älykkyysosamäärä riippuu myös hyvin pitkälle ympäristötekijöistä, kuten koulutuksesta, kulttuuriympäristöstä ja riittävästä ravinnosta, ei ihonväristä. Suomalaiset ja afrikkalaiset eivät starttaa elämään samalta viivalta.

Luokkamme kanssa oli samoin. Me emme kerta kaikkiaan olleet saaneet samoja lähtöasemia kuin muut koululaiset. Vuonna 1969, kuten yhä edelleenkin, syrjäseutujen koulujen toimintaedellytykset olivat aivan eri luokkaa kuin isommissa maalikylissä. Päteviä opettajia oli vaikea saada, varsinkaan pysyviä. Melkein kaikki lukiomme opettajat olivat vaihtuneet viimeisen kouluvuotemme alkaessa. Koulumatka saattoi lähennellä sataa kilometriä, ja todellinen köyhyyskin rajoitti monen koulunkäyntiä.

Rehtorina toiminut isäni tiesi hyvin kaiken tämän. Koulumme päättäjäispuheessa hän muistutti, että Lapin pienten lukioiden tuloksia ei voi vertailla laudaturien tulvalla ylpeilevien etelän koulujen kanssa. Näissä oloissa jo koulunkäynti on saavutus, todistusten äänimäärien laskeminen on turhaa. Kyllä nämä nuoret pärjäävät elämässä; heistä jokaisesta on syytä olla ylpeä, lopetti isäni lakkiaispuheensa.

Oikeassa näyttää olleen, sen voi todeta näin luokkakokouksemme jälkeen. Ihmisen menestystä omassa elämässään ei ennusteta yhdellä luvulla, oli se sitten älykkyysosamäärä tai ylioppilastutkinnon äänimäärä. Ihmistä ei voi muuttaa numeroksi.

Tieteellä on mahtava todistusvoimavoima, varsinkin Vanhasen tapaan väärinkäytettynä. Yhä edelleenkin Lapin ja muiden syrjäseutujen ylioppilaat jäävät suorituksissaan kauas jälkeen vaikkapa Helsingin eliittikouluista. Koska olemme kaikki samaa rotua, syyn täytyy piillä muualla.

Tilastoanalyysi osoittaa, että mitä syrjemmälle mennään, sitä huonompi on keskimääräinen koulumenestys, ja sitä vahvempi keskustapuolueen asema kunnassa. Alle äänestysikäiset koululaiset eivät ole voineet aiheuttaa kepulaisuutta. Siispä johtopäätös on selvä: kepulaisuus aiheuttaa vähälahjaisuutta, m.o.t. Tiede on puhunut, pulinat pois.

Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.

on se, että irrotit sarkastisen kommentin täysin asiayhteydestään (Tyyliin palstalla suosittu hokema "Keskusta on paras, SDP on perseestä" muuttuu muotoon "Keskusta on...perseestä"). Koko kolumni löytyy osoitteesta

http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,8,0,0,178806,2004-08-31

------------

Esko Valtaojan kolumni: Pikkutepsujen luokkakokous

ESKO VALTAOJA
Sodankylän lukion vuoden 1969 ylioppilaat saivat lopultakin aikaiseksi luokkakokouksen toissa viikolla. Tuntui oudolta tavata kolmenkymmenenviiden vuoden jälkeen luokkatovereita, joita olin viimeksi nähnyt lakkiaisissa joskus silloin kun ihminen ei ollut vielä käynyt Kuussa ja Kekkonen oli elinikäinen presidentti.

Juhlapöydän ääressä jokaisen piti vuorollaan puristaa viiteen minuuttiin elämänsä tarina: mitä oli tehnyt, mitä oppinut, ja mitä vielä odotti. Moni oli ehtinyt ukiksi tai mummoksi. Joidenkin tähtäin oli jo eläkepäivissä.

Yhdeksänkymmentäluvun lama oli

koetellut ankarasti monia meistä. Kaikki olivat kuitenkin selvinneet, pärjänneet omassa elämässään, ja kukin oli omalla tavallaan kantanut kortensa kekoon nykypäivän Suomea rakennettaessa.

Aika hyvin tällaiselta porukalta. Meidät oli nimittäin aikanaan punnittu ja todettu vähä-älyisiksi.

Luokkaamme ei koskaan pistetty Tatu Vanhasen älykkyystesteihin, mutta toinen yhtä objektiivinen ja lahjomaton testi oli osoittanut jälkeenjääneisyytemme. Ylioppilastutkinnon tuloksilla mitattuna olimme koko Suomen pohjasakkaa, kaukana maan keskiarvosta. Approbatur oli yleisin arvosana, ja reppujakin riitti. Selviä huostaanotettavia siis, afrikkalaisten kanssa samaa tasoa.

Eläkevaari Vanhasen "tieteelliset todisteet" rotujen älykkyyseroista olisivat joutaneet pysymään siinä unohduksen alhossa, jonne ne ennen Hesarin sensaatiohakuista artikkelia olivat ehtineet vajota. Ehkäpä koko surkuhupaisa tapahtumaketju kuitenkin kelpaa muistuttamaan, että professorin titteli ei välttämättä tee omistajastaan fiksua, ei ainakaan oman erikoisalansa ulkopuolella.

"Älykkyys" on niin epämääräinen ja yliarvostettu käsite, että sen saisi kuopata kokonaan - kuten ammattipiireissä sangen pitkälle on jo tehtykin. Vaikka erilaisten kuvioiden oikeaan järjestykseen pistäminen jotain mittaisikin, niin moisen kyvyn merkitys ihmisen pärjäämiselle elämässä on vähintäänkin kyseenalainen.

Mitattu älykkyysosamäärä riippuu myös hyvin pitkälle ympäristötekijöistä, kuten koulutuksesta, kulttuuriympäristöstä ja riittävästä ravinnosta, ei ihonväristä. Suomalaiset ja afrikkalaiset eivät starttaa elämään samalta viivalta.

Luokkamme kanssa oli samoin. Me emme kerta kaikkiaan olleet saaneet samoja lähtöasemia kuin muut koululaiset. Vuonna 1969, kuten yhä edelleenkin, syrjäseutujen koulujen toimintaedellytykset olivat aivan eri luokkaa kuin isommissa maalikylissä. Päteviä opettajia oli vaikea saada, varsinkaan pysyviä. Melkein kaikki lukiomme opettajat olivat vaihtuneet viimeisen kouluvuotemme alkaessa. Koulumatka saattoi lähennellä sataa kilometriä, ja todellinen köyhyyskin rajoitti monen koulunkäyntiä.

Rehtorina toiminut isäni tiesi hyvin kaiken tämän. Koulumme päättäjäispuheessa hän muistutti, että Lapin pienten lukioiden tuloksia ei voi vertailla laudaturien tulvalla ylpeilevien etelän koulujen kanssa. Näissä oloissa jo koulunkäynti on saavutus, todistusten äänimäärien laskeminen on turhaa. Kyllä nämä nuoret pärjäävät elämässä; heistä jokaisesta on syytä olla ylpeä, lopetti isäni lakkiaispuheensa.

Oikeassa näyttää olleen, sen voi todeta näin luokkakokouksemme jälkeen. Ihmisen menestystä omassa elämässään ei ennusteta yhdellä luvulla, oli se sitten älykkyysosamäärä tai ylioppilastutkinnon äänimäärä. Ihmistä ei voi muuttaa numeroksi.

Tieteellä on mahtava todistusvoimavoima, varsinkin Vanhasen tapaan väärinkäytettynä. Yhä edelleenkin Lapin ja muiden syrjäseutujen ylioppilaat jäävät suorituksissaan kauas jälkeen vaikkapa Helsingin eliittikouluista. Koska olemme kaikki samaa rotua, syyn täytyy piillä muualla.

Tilastoanalyysi osoittaa, että mitä syrjemmälle mennään, sitä huonompi on keskimääräinen koulumenestys, ja sitä vahvempi keskustapuolueen asema kunnassa. Alle äänestysikäiset koululaiset eivät ole voineet aiheuttaa kepulaisuutta. Siispä johtopäätös on selvä: kepulaisuus aiheuttaa vähälahjaisuutta, m.o.t. Tiede on puhunut, pulinat pois.

Kirjoittaja on avaruustähtitieteen professori Turun yliopistossa.