Kaikki mälsää miehen elimen mitoista. Entä miten naisen elin pitäisi mitata, ja onko sillä väliä. Omet tulokseni ovat : pituus välilihan reunasta klitorispoimun yläpäähän 18 cm. Leveys häpyhuulet turvonneina ja perhoseksi levitettynä 12 cm.Lepotilassa häpyhuulet "roikkuvat" 2 cm ulkona raosta. Emätin: velttona ja rasvattuna sisään menee ympärysmitaltaan 18 cm pyöreäpäinen shampoopullo, kiihottuneessa tilassa oma sormikin tuntuu siellä kiristävän. Syvyyttä en ole kokeillut, mutta keskisormikaan ei tavoita pohjaa. Onkohan mulla iso vai pieni. Monet miehet ovat kuitenkin ihastuneet sen nuolemiseen.
Pillun mitat
anukka
2212429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuntuu oikein mukavan kokoiselta, turpealta pimpiltä. Ilmankos miehet innolla nuoleskelevat. Ei ole liian iso, jos kerta turvotessaan menee tiukaksi.
Jos iän vielä kertoisit.
vihdoinkin joku nainen antaa pillustaan mitat,ei ole liian iso sillä mitä isompi sen parempi ja kiihottavampi.
Jääkö sun häppärit auki kun levität ne sivulle vai menevätkö takaisin kiinni?
Pääsin nyt vasta koneelle. Häpikset ryömii kyllä takaisin jos levittelen niitä kylmiltää. Kuumana ja turvonneena ne jää levemmälle ja ovat aika pystyssä nii että rako on kuulemma komeen näköinen. Pullo on Athene alkoholiton kasvovesi, muistaakseni Leirakselta. Olis ollu ihan kivaa kun oisitte lähetelly omia mittojannekin. Oottelen vielä. Ai nii joku kysyi ikää, no se on kolkytneljä.
Mitat tuntuvat olevan kohdallaan, tosin en tiedä, mikä nyt pillun mitoissa voisikaan olla pielessä. Toki noita mittoja olisi ihan hauska verrata.
Mutta siinä vaiheessa kun mies on päässyt tutkailemaan naisen tavaraa sellaisesta näkökulmasta, jolloin noita mittoja voi itse havaita, on tilanne jo toivoton peräytymisen suhteen. Loppuun asti on asia vietävä vaikka olisi millainen värkki. No, eipä sitä pane pahakseen.
Se että ne ovat erilaisia, on tietysti vain hauskaa. Ja käyttäjän taidot ainoa merkittävä seikka lystinpidon laadussa.
Se syvyystieto olisi kyllä vielä ihan mielenkiintoinen lisä tuohon sinänsä perusteelliseen kartoitukseen.;)
Mikä pullo 18cm ympäryysmitaltaan. vois verata vaikuttaako....mittaan.
Itse koitettu 20cm cola (muovipullo)
Menee noin 14cm perä edellä hyvin voideltuna.
melkoinen horopillu!
vaimolla menee 3/4litran viinipullo perä edellä noin 24cm sisään eikä se mikään horo ole vaan tekee hyvää,et ole näemmä kunnon vehjettä päässyt kokeileen.
horopillu?
Mikä pillu se sitten on, josta työntyy lapsen pää esille?
Kun puristan niin kaveri sanoo että aiii!
Jos kiinostaa niin umpi teräs kuulilla harjoiteltu pesä. Halkaisija 20mm. Viisi vuotta joka päivä.
otahan yhteyttä
kyllähän siitä touhusta kuvakin löytyis.
[email protected]
eipä ikänä ole tullut mieleenkään ottaa mittanauha esille kun pillu on ollut nenän edessä... saattaisi olla aikamoinen erotiikan tappaja *luulee*
juu sama jos itse kaivaisin mitan esille kun mies ottaa housut pois...eikä oo tullu mieleen kyllä ikinä sitä omaakaan pimppiä alkaa mittailemaan. syvyyttä ehkä on vähän yli 15cm.ku sellanen 17cm kyrpä sinne menee pohjaan asti.mut ei enää 20cm.
Mittaa nyt vaan ihmeessä!
Uskon kyllä että seksi sujuu ilman mittauksiakin,
mutta mielenrauha ja hyvä olo perustuu itsensä tuntemiseen ja itsensä hyväksymiseen. Tässä oiva
tapa harjoittaa itsetutkiskelua eräällä tärkeällä elämän osa-alueella. Kun kävelet kadulla, askeleesi on rohkeampi kun tiedät itse mitä hameesi alla piilottelet. Muut saavat sitten arvailla.
Voi tietysti pitää tulokset omana tietonasi, mutta jos kaipaat hyväksyntää niin julkaise ne täällä: me kyllä kehumme torttusi.
Täällä kun on myös meitä positiivisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä.
Tavarantarkastaja
ihan omaksi ilokseni noita mittauksia tein... ja täs jotain tuloksia. pituus välilihasta klitoriksen yläpäähän jotain 13cm. häpärien väli auki levitettyinä n.11cm. ja pari senttii vapaana...eli ei ilmeisesti kovin iso "tavara".ja aika tiukka on.kun ainakin paksumpi vehje vähän sattuu aluksi.mut se unohtuu äkkiä. ;)
..kun komennettiin :)
Hmm.. vai 13 cm. Eipä tuo nyt mitenkään liian pieneltä tunnu ja 11 cm perhosmitta edustaa notkeutta.
Oliskohan koko noiden mittojen suhteen kuitenkin 'M'?
Taidat perustaa sen "pieni tavara" -arvioisi siihen että iso kalu kivistää. Eikös silloin ole kyseessä juuri se kuuluisa piukka pillu,
josta miesporukassa aina isketään tarinaa.
Eli 'tiukka medium'! Korkeasti ylistetään, Laudatur.
Veikkaisin että tuolla menet miesten toivelistan kärkeen (vaikka kisaan mukaan
otettaisiin moottoripyörät ja uisteluveneet :)
Oppii tässä itsekin: Nuo pitkät "perhosmitat" taitavat selittää miksi pimpsan nuoleminen
on sitä mitä se on. Olen pyrkinyt huolehtimaan näistä kotivelvollisuuksita, en usein mutta perusteellisesti. Naiset sanoo, että sen voi tehdä siististi,kun tietää mistä lirputtaa. Niinpä niin, mutta kyllä tuommoinen perhonen reviirinsä merkkaa.
Pikkasen kaivelisin vielä...arviosi syvyysmitasta perustui kokemukseen:
"17 cm menee...20 cm ei mene" Kukas nuo heijarit on mitannut?
Saattaa olla että jollakin on kalun juuressa merkintä, kipaisin
tuossa katsomassa ja omastani se ainakin puuttuu.
Et kai vaan mennyt uskomaan poikien omia mittauksia? Yksinään kun mittaillaan
niin tulee helpolla katsottua mittanauhaa vähän vinosti, omasta kokemuksesta
tiedän!
Naiset taitaa olla oman tavaran suhteen rehellisempiä, kilpaillaan ehkä vähemmän.
Tässä taas nähdään että naise pimppa _vaatii_ jättikalua, jotta nainen voi tuntea olevansa täysi. En ikinä, IKINÄ aio harrastaa seksiä koska mulla on vaan tavallinen 15-16/4.5 kalu. Järkyttävä ajatuskin, että pitäisi nolata itsensä tälläsellä tikulla! Pikkupippelin ainut funktio on virtsaaminen, edes masturbointi ei mun mielestä ole järkevää. Aikuisten leikit vaatii kunnon työkalut, eikä mitään naurettavia pikkulasten leluja.
luitko loppuun ennenkuin pyörryit?
kun kiihottuu, pienikin kiristää.
elikkä älä anna periksi.
Hienoa, Anukka!
Mittausten valossa näyttäisi olevan kerrassaan kelpo vonkale, varmasti on kehunsa ansainnut.
Melko pitkältä se minun mielestä kuulostaa (18 cm)
Mukavaa että naisväkikin tekee näitä tutkimuksia, vaikka se tavaran mittaaminen taitaa olla hepin mittaamista vaikeampaa.
Anukkakin on tuossa ottanut hallintoelimestään 4 eri mittaa, kun taas heijareista kerrotaan aina vaan pituus ja paksuus.
Mutta, mutta...
Naisten mittauksissa syntyy helposti näitä 'perhoseksi levitettynä' mittoja.
Miehen silmään hässäkällä on kuitenkin myös esteettisiä arvoja, eivätkä
ne aina tule esiin levittämällä.
Aihetta on joskus (vahingossa) äijäporukassa sivuttu ja aika moni on sitä mieltä
että pimpsa on kukkeimmillaan "kiinni"-asennossa:
siis tyyliin: selälleen - polvet syliin - reidet yhteen -ja siinä se on!
Ja siinä se pitäisi myös mitata!
Mielestäni vakopituus on tärkein mitta, mutta kai palko tulisi arvioida
tasapuolisuuden nimissä myös leveyssuunnassa.
Uskoisinpa että tämmöisiin mittoihin löytyisi enemmän miehisiä mielipiteitä.
Karvakirnun syvyys on tietenkin tärkeä tieto ja tuntuu kiinnostavan useimpia,
erityisesti meitä miehiä. Kummastelen kuitenkin lestiä, jolla te niitä mittailette:
ympärysmitta 18 cm!
Anne on varmaan oikeassa,jos tankoa ohentasi niin tulisi suurempia syvyyksiä?
Tavarantarkastaja
Höh...taidan olla ihan lastentarha luokkaa, välilihasta glittan päälle 6cm, perhosena 8cm....