Juoppous on inhottavaa!

Ei viinaa

ALKOHOLIN KIROUS
(Monistetta saa jakaa kaikkiin koteihin)

Alkoholin käyttö kuuluu aikamme suurimpiin kärsimysten aiheuttajiin. Tuon huumausaineen käyttö maksaa myös meille raittiille aiheuttaen vuosittain järkyttäviä kustannuksia yhteiskunnalle.
Vankilat täyttyvät valtaosaltaan alkoholin käytön vuoksi. Noin 80 % henkirikoksista tehdään humalassa; Suomessa yli sata murhaa ja tappoa vuosittain. Viinan vaikutuksessa tehdyt rikokset ovat jokapäiväistä, kallista riesaamme. Alkoholi lisää aggressiivista käyttäytymistä. Ryöstöt, pahoinpitelyt, murhat, varkaudet, ilkivalta ja monet muut järjestyshäiriöt ovat lähes aina alkoholin ym. huumeiden käytöstä johtuvaa. Alkoholistit laiminlyövät usein myös lastensa kasvatuksen. Ja suuri osa lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisuudessa.
Yhteiskunta rappeutuu alkoholihuumeen vaikutuksesta. Alkoholihuumeen käyttö saa aikaan työkyvyttömyyttä, työstä poissaoloja ja yleistä vastuuttomuutta. Alkoholin aiheuttamat sairaudet vievät vuosittain tuhansia ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Suomessa kuolee viinaan vuosittain tuhansia ihmisiä. Lukuun tulevat lisäksi tapot ja kymmenet rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat liikenteessä. Rattijuoppojen aiheuttamat vammautumiset ovat tuhonneet monien elämän. Noiden invalidien tuskat eivät ole mitenkään mitattavissa. Sairaaloissa joudutaan hoitamaan yhteiskunnan varoilla alkoholista johtuvia sairauksia!
Entä alkoholin aiheuttama perheväkivalta ja siitä johtuva lähimmäisten henkinen kärsimys ja jopa vammautuminen? – Riitaa, tuskaa, itkua, eroja sekä sanoinkuvaamatonta kurjuutta. Lapset itkevät. Puolisot kärsivät. Huostaanotot lisääntyvät. Päihdeperheiden lapset kärsivät traumoistaan jopa loppuelämänsä.
Edellä kuvatun tilanteen keskellä vain vastuuton ja henkisesti sokea ihminen voi puolustaa alkoholin käyttöä.



Suomi on hukkumassa viinaan ym. huumeisiin. Siksi on oikeutettua sanoa, että alkoholin käyttö on alkoholin väärinkäyttöä. On vastuutonta opettaa muka ”kohtuullista alkoholin käyttöä”. Se ei toimi Suomessa. Oikea opetus on, ettei kukaan tarvitse alkoholia, vaan se on kaikille hyödytön aine. – Siksi kokonaan alkoholihuumeesta kieltäytyminen on kunnioitettavin esimerkki.
- Alkoholi on huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on huumeiden käyttäjä. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin. -
Varsinkin nuorten käytös ja ajattelu saattaa muuttua jo parista olutpullollisesta. Sen jälkeen hän ei enää hallitse itseään. Siinä tilassa hän on helppo saalis huumediilereille. Yleensä muiden huumeiden käyttö alkaakin nuoren ollessa alkoholin vaikutuksen alainen.

Vetoan kaikkiin ajattelemaan kykeneviin ihmisiin, ammattiauttajiin, raittius- ja urheiluseuroihin sekä uskonnollisiin ja poliittisiin ryhmittymiin: Aloittakaa kampanja Suomen pahinta kurjuuden ja kirouksen lähdettä, alkoholin käyttöä vastaan! Siinä avain kansakunnan hyvinvointiin!

120

2343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös absolutisti

      Olin eilen keskustassa. Kävelin Yliopistonkatua Humalistonkadun kulömauskeen, jossa on penkkejä. Siinä huuteli joku juoppo nainen hävyttömyyksiä ohikulkeville. Muovikassiporukkaa oli enemmänkin.

      Viime lauantaina käevelin Yliopistonkatua Käsityöläiskadulle, jonka kulmassa oli pöytiä katukäytävällä. Sieltä joku juoppo huuteli kommentteja irtotakistani. Pyysi ostaa sitä. Pysähdyin ja sanoin hinnaksi 200 euroa. Alkoivat siinä porukalla herjata ja huudella.

      Mielestäni kaikki juopottelijat pitäisi poistaa katukuvasta.

      • jeesus...

        Lopetin 2 viikkoa sitten tupakan polton ja olen ollut likipitäen täys absolutisti vuodesta 2005 alkaen. Kuitenkin liiallinen itsensä kiruttaminen on pahasta joten jokaisen tulee sallia itselleen eres 1 pieni pahe!


      • Anonyymi

        Mielestäni kaupunkien keskustoihin ja puistoihin pitää saada lisää penkkejä jotta juopot saavat rauhassa ryypätä. He antavat lisäväriä suomalaiseen harmauteen.


      • Anonyymi

        Et sitten päässyt irti takistasi.


    • Mistköhä johtuu?

      et näin on?suurin syy on työ !työmiehen jos naisenki on pakko nollata tyhmyys mitä moni näkee töis,kun nämä käskijät ovat yleensä ihan urpoja ovat päässeet asemaansa väärillä perusteilla ja luulevat olevansa jotain,yksi syy on yksinäisyys mikä yleistyy koko ajan yhteiskuntamme ja mailman talouden takia ahneus siis!normaali työläisen ei nyky mailmas enää kannata itseään laittaa velka loukkuun enne oli toist!mitä yleensä tulee alkoholiin ja muihi päihteisiin nii siinäki on käyttäjäst kiin et aiheuttaako se onkelmia,jos kaikki kiellettäisiin luuletko ettei kenenkään pinna palais?

    • On se kirottu aine.

      Alkoholin käyttö on kyllä keittänyt yli koko Suomessa ja pahasti. Juoppoja ja juottoloita on Turussa jo lä'hes joka kadun kulmassa, kuten tuo yksi kirjoitti. Samanlaisia kokemuksia on.

    • ViinaPiru

      Minä en koe itseäni alkoholistiksi, vaikka soppa maistuukin. Saan meinaan halutessani myös korkin kiinni. Ja nautin alkoholin juomisesta, mitä väärää siinä on? Vain kännissä olen hyväntuulinen, tutustun mielelläni ihmisiin ja minulla on hauskaa. Selvinpäin usein vain masentaa ja ahdistaa. Ainosastaan alkoholin vaikutuksen alaisena pystyn puhumaan vaikeistakin asioista, muuten olen hyvin sulkeutunut. Maailma on p*ska paikka, mutta pienessäkin kännissä se muuttuu jo siedettävämmäksi.

      • korkiton

        "Saan meinaan halutessani myös korkin kiinni". Tämä liturkia kuuluu AINA alkavan alkoholistin ensi oireisiin.


      • Alkoholin juomisesta on pakko nauttia tai muuten siinä ei olisi vähäisintäkään mieltä. Nautinnon vastapuoli eli ahdistus, masentuneisuus on suoraa seurausta nautinnosta. Se on hieman kuin kolikon kaksi puolta, et voi erottaa niitä toisistaan. Siksi ajan kanssa, jos haluaa voida hyvin, olla masentumatta ja ahdistumatta, täytyy osata hillitä tarvetta viihtyä, nauttia, kokea mielihyvää.

        Tähän auttaa sekin, että opettelee puhumaan selvinpäin. Humalassa siitä ei ole vastaavaa hyötyä. Asiat unohtuvat ja kenties kaikki hyvät ihmiset, joiden kanssa on kohdannut niitä hetkiä, joina asiat ovat hetkellisesti muuttuneet siedettävämmiksi.

        Kyse on lopulta hyvin yksinkertaisista valinnoista. Alkoholin kohdalla ihan sen substanssinluonteen vuoksi (se on keskushermostoa lamaava aine eli depressantti, kliinisesti todistettu ahdistusta ja masennusta aiheuttavaksi), on tehtävä ihan selkeä valinta. Jos ahdistus ja masennus eivät tunnu mukavilta, on joskus parempi vain kärsiä. Aurinko alkaa ajan kanssa paistamaan risukasaankin. Jos raitis pää ei auta, sitten todennäköisesti ongelma on jossakin paljon syvemmällä. Siihen ei auta alkoholi, vaan ammattiapu, luotettavat ystävät, vertaistuki jne.

        Puolentusinaa läheistäni on kuollut päihteisiin. Olen itse raitis. Minulla ei ole mitään traumoja tai pelkoja alkoholistien tai muiden päihteenkäyttäjien suhteen. Olen töissä baarissa. Seuraan mielenkiinnolla humalaisten ihmisten, kuten muidenkin elämää ymmärtääkseni omaani ja muita. Pidän pääsääntöisesti suuni kiinni. Avaan sen silloin, kun joku jotakin kysyy. Tiedän nimittäin olevan täysin turhaa neuvoa ketään, miten elää, jos he eivät itse sitä halua. "Neuvoa-antavat" on asia erikseen.

        On kuitenkin sääli, että jotkut ihmiset, jotka haluavat pitää hauskaa, nauttia ja voida hyvin, eivät tiedä alkuunkaan miten se tapahtuu... He ovat ajan kuluessa oppineet yhden tavan, tietämättä sen tavan kustannuksista.


      • maarit641

        Totta puhut,samanlaista mullakin..


      • ihan selvä 10v

        maailma ei oo pa...kaa, jokainen itse tekee siitä oman näköisensä, meil suomessa on paljon hyviä asioita, vaatii kanttia myöntää asia ja yrittää muuttaa omia näkemyksiään oikeesti joku voi pitää sinuu ihan pa...na kännissä ollessasi. itse luulee olevansa fiksu ja verraton veikko


      • Anonyymi
        ihan selvä 10v kirjoitti:

        maailma ei oo pa...kaa, jokainen itse tekee siitä oman näköisensä, meil suomessa on paljon hyviä asioita, vaatii kanttia myöntää asia ja yrittää muuttaa omia näkemyksiään oikeesti joku voi pitää sinuu ihan pa...na kännissä ollessasi. itse luulee olevansa fiksu ja verraton veikko

        Maailma on yksi vihreä paska, kiitos vihreitten, onneksi toveri Putin on lopettamassa maatoiminnot.


    • gds34

      Persujuopot pitäis lähettää leirille...

    • Kirottu aine.

      Maailmantuhoojat liikkeellä. N eovat sellaisia, jotka puolustavat huumeiden käyttöä.
      Alkoholi on huume, huumaava aine.

      "Suomi on hukkumassa viinaan ym. huumeisiin. Siksi on oikeutettua sanoa, että alkoholin käyttö on alkoholin väärinkäyttöä. On vastuutonta opettaa muka ”kohtuullista alkoholin käyttöä”. Se ei toimi Suomessa. Oikea opetus on, ettei kukaan tarvitse alkoholia, vaan se on kaikille hyödytön aine. – Siksi kokonaan alkoholihuumeesta kieltäytyminen on kunnioitettavin esimerkki.
      - Alkoholi on huumausaine (huumaava aine). Jokainen alkoholia käyttävä on huumeiden käyttäjä. Toiset menevät huumeorjuudessaan pitemmälle, rappioalkoholismiin sekä muihin huumaaviin aineisiin. -
      Varsinkin nuorten käytös ja ajattelu saattaa muuttua jo parista olutpullollisesta. Sen jälkeen hän ei enää hallitse itseään. Siinä tilassa hän on helppo saalis huumediilereille. Yleensä muiden huumeiden käyttö alkaakin nuoren ollessa alkoholin vaikutuksen alainen."

      • sidukkaaaa

        Öö häh? Eli se on ihan sama ottaako terassilla kylmän siiderin vai piikittää hepoa? V*ttu mikä ajatus.


    • Parit vielä ja sit 3

      Thää o hei mul iha hallinnas!

      Pullon korkissa luki Alko, ja siitä se sitten alko.

      • petrif70

        Mielestäni on urha puhua parista ja kolmesta. Olisi pohtia mitä elämältään haluaa.


      • Anonyymi

        Kun pullollinen on juotu, Katso mitä pullon pohjassa lukee, ja hae seuraava pullollinen!


    • trollienvastainen

      Aloittaja on trollipeikko.Ei kukaan täysipäinen tollasia kirjoittele

    • Yrjö.öG

      suomalaiset on paskaa.. kaikki vitun juoppoa..

    • Savu pahin kaikista

      Joo, pelkkä nikotinisti se on!

      • pääperkele

        Äähhähhää, poltan päivittäin, ryyppään melkein viikottain ja joskus käytän vielä lääkkeitäkin! Enkä takuulla aio muuttua siksi, jos jossain kusisella Suoli24-palstalla jonkun kukkahattua kiristää!


      • övwer
        pääperkele kirjoitti:

        Äähhähhää, poltan päivittäin, ryyppään melkein viikottain ja joskus käytän vielä lääkkeitäkin! Enkä takuulla aio muuttua siksi, jos jossain kusisella Suoli24-palstalla jonkun kukkahattua kiristää!

        heikko nössö!


      • häpeämätön
        pääperkele kirjoitti:

        Äähhähhää, poltan päivittäin, ryyppään melkein viikottain ja joskus käytän vielä lääkkeitäkin! Enkä takuulla aio muuttua siksi, jos jossain kusisella Suoli24-palstalla jonkun kukkahattua kiristää!

        Minä tuon kaiken lisäksi vielä paneskelen ja piereskelen kaiken aikaa ilman mitään häpeää aina ja missä vain.


    • Kirkas ajatus

      Ootteko joskus leikillänne ajatelleet, millaisia nämä tänne kirjoittelevat yhden asian ihmiset oikein on? Meinaan pikkasen tuli umpimielinen kuva aloittajasta, eikä nimim. Kirottu aine sen railakkaampi persoona taida olla.

      Olen funtsinut, jotta tämmöinen fanatismi varmaan kumpuaa siitä, et on nähty vaan se kurja puoli alkoholista, se lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Siitä huolimatta, hyvää juhannusta turkulaiset ja jos ei kaljat jo ole jääkaapissa, niin nyt niinku olis jo. Iltapäivällä lietsotaan tuli grilliin ja korkataan huurteinen, jääkylmää vettä helmeilevä olut. Eikä taida nahka palaa, jos vaikka pihatuoliin jäis ettoneelle. Se o moro.

    • Juoppo-Suomessa

      Niitä korkkaajia taas örveltää Turunkin kaduilla heti aamusta alkaen. Väisteltiin niitä torilla.
      Katkokin kuulema on täynnä.Sellaista kuulimme.
      On hyvä, että on aloitustekstin kaltaisia järkeviä opetuksia.

    • suomi viina

      Aloittaja yrittää päteä.Ei vaan tajua että instanssi pätemiseen on ihan väärä.Kannattaisi liittyä Arkadianmäen pöhköihin puhumaan sontaa.
      Ei välitetä tollasesta provosta,he ovat tylsistyneitä omaan elämäänsä ja siksi kiinnittävät huomiota toisten touhuihin.
      Hauskaa ja eritoten kännistä juhannusta kaikille immeisille

    • Guinness draught

      No kiitos, jo alkoi tuliliemen nautinta. Tässä vähän jarruttelen ja niin muuten, en ole tulossa Turun kaduille rähjäämään. Ottakaat ihan rauhassa vaan. Jotta hauskaa ja kännistä jussia sinnekin.

    • Raitis ja reilu

      RAITISTA elämää!

      "Raitis ja reilu, ei horju, ei heilu!"

    • JUKKA.NN,

      KAIKI ALCOHOLI KÄYTTÄÅ ON PERSUJNJUPPOJA

    • Raivoraitis Turusta

      Muistatko huomenna, mitä kirjoitit?

      Epäilen.

      • jonnyyyyvb cf

        joo. äänestä perussuja niinku muutkin lampaat ;))


      • Anonyymi
        jonnyyyyvb cf kirjoitti:

        joo. äänestä perussuja niinku muutkin lampaat ;))

        Määkin äänestti perssui, meit ol palajo.


    • Ei raivoraitis

      Paras tapa sekoittaa pää on mennä helluntalaisten kokouksiin.Vanha äitini meni kerran ystävänsä kanssa telttakokoukseen ja tuli sieltä aivan sekaisena ulos.Vein hänet kotiin.Koko matkan hän vain nauroi ja suu vaahdossa söpötti jotain siansaksaa.Luuli puhuvansa kielillä.Toista kertaaa hän ei sinne enää halunnutkaan onneksi.Olisi mennyt melenterveys kokonaan.Oli pahempaa kuin alkoholi tai huumeet.

      • toimii jos uskoo

        Minä ryyppään uskossa. Aina muutaman päivän putken jälkeen rukoilen herraa ja pyydän, rakas Jumala ota megarapula pois ja anna rahat takaisin. Näin on tapahtunut kun vaan jaksaa uskoa. Tämän jälkeen tulee taivaallinen olo ja ihan kuin känni olisi vielä päällä, vaikka alkometri on osoittanut nollaa jo tunteja. Jos vain uskoa riittää, kannatta kokeilla.


      • ciw9l222

        Uskonlahkot kuten puolueet ja muut aatteet tähtäävät vallankäyttöön. Aina on niitä jotka haluavat hallita ja niitä jotka seuraavat sokeasti. Kai ne perustuvat jonkinlaiseen massasuggestioon, kysymyshän on nimenomaan uskosta.
        Ja uskoon taipuvaisille, raamattuhan varoittaa vääristä profeetoista, harhaopeista jne. Sellaisiahan on nähty, esim. itsemurhakultin johtajat, Hitler, Charles Manson ym.
        Itse en ole uskovainen, yritän vain elää kuten isossa kirjassa neuvotaan. Se on hyvä ohjekirja elämään, kysymyksessä voi raamattu, koraani tms. Kaikissa sanotaan vaan että "älä sählää niin elämä sujuu paremmin".


      • .........
        ciw9l222 kirjoitti:

        Uskonlahkot kuten puolueet ja muut aatteet tähtäävät vallankäyttöön. Aina on niitä jotka haluavat hallita ja niitä jotka seuraavat sokeasti. Kai ne perustuvat jonkinlaiseen massasuggestioon, kysymyshän on nimenomaan uskosta.
        Ja uskoon taipuvaisille, raamattuhan varoittaa vääristä profeetoista, harhaopeista jne. Sellaisiahan on nähty, esim. itsemurhakultin johtajat, Hitler, Charles Manson ym.
        Itse en ole uskovainen, yritän vain elää kuten isossa kirjassa neuvotaan. Se on hyvä ohjekirja elämään, kysymyksessä voi raamattu, koraani tms. Kaikissa sanotaan vaan että "älä sählää niin elämä sujuu paremmin".

        Lainsäädäntö laahaa perässä, ensin kaikki haitat on maksimoitava, tarpeeksi monta lasten huostaanottoa ja huonoa kohtelua.
        Vaikka heti kysyttäisiin, luulen enemmistön kannattavan jonkinlaista pakkohoitoa heille joilta menee terveys alkoholin tähden, ainakin ne joilla on kokemusta omasta perheestä.
        Miksi menee huonosti juuri Suomessa, kyllä se itte täytyy, riippuu ittestä -- tämänkaltaisista jutuista kaikki alkoi, esiaste kyllästymiselle.
        Meitä ei voida syyttää -- kun ei kestetä sitten katsotaan muualle.
        Kurjuutta nähty, kuvitelkaa miltä tuntuu pelkäävistä lapsista.
        Juopottelu on yksityisasia, haitat eivät.
        Enkä puhu pelkästään 20-30 vuotiaiden hauskanpidosta, vaan viisikymppisten rappeutumisesta.
        Ihminen lakkaa peseytymästä ja syömästäkin välillä, ihoon muodostuu haavoja huonon ravitsemuksen tähden.
        Voit vain puhua ja viedä ruokaa, mitäkö tekisin jos saisin? Kuvitelkaa tuntisiko enää puolen vuoden raittiuden jälkeen.


    • paholaisen kusta

      alkoholistit helvettiin

    • abd23456

      alkoholistit nöyrtyy mun edessä

      • Anonyymi

        Helvetin alkoholistit ovat taas paskoneet postilaatikkoon kurapaskaa.

        Voi vitun talvipäivä!


    • Tautinen .

      Tässä vaiheessa moni on jo havainnut ikäviä oireita: oksentelua, päänsärkyä, kauheaa oloa jne...
      Mistähän tuo juhannustauti johtuu?

      • Anonyymi

        Kävin postilaatikolla ja arvaa mitä, Alko vitun mikreenikohtaus


    • Juotavaa leipää

      Ja moni on havainnut, miten paljon nipoa porukkaa Turku-palstaa lukee. Onkohan nämä alkoholinvihaajat semmoisia, joiden seurassa ei yleensäkään muut viihdy ja nyt yksinäisyys aiheuttaa tämmöistä vihan julkituontia? En käsitä, miksei anneta muiden juhlia ja pitää hauskaa haukkumatta heti juopoksi..

    • Suvaitseva

      Suvaitsemattomat eivät millään voi hyväksyä raittiutta. Käsittämätöntä.

    • Hengitysrauha

      Hän, joka juo viinaa, juo sen ainoastaan itseensä. Hyvä näin.
      Tupakoitsija saastuttaa muiden ihmisten hengitysilman kaikkialla!
      Jos naapuri juo viinaa, juokoon. Se on hänen yksityisasiansa.
      Nikotinistit savustavat toisten kerrostalokodit, jatkuva migreeni näiden hermoheikkojen vuoksi meilläkin jatkuvasti.

      Juokaa viinaa vaan. Ei tupakkia ollenkaan.

      Antakaa meidän muiden hengittää.

    • Menin väliin.

      Ei juopottelu ole yksityisasia. Meillä heräsi toissa yönä koko talo 03.30 kauheaan meteliin, kun yksi pariskunta tuli kotiinsa. Puoli tuntia tappelivat rappukäytävässä. Kirkunta oli kovaa, kun mies repi muijaansa tukasta. Mies sitten vietiinkin pahnoille. Mutta kyllä olisi pitänyt viedä se nainenkin.
      Mitenhän kehtaavat talossa kulkea tuon jälkeen.

    • Kyyninen ihminen

      Rajoittavan alkoholipolitiikan tulos on humalahakuinen juominen. Raivoraittiit, jotka tuputtavat aatettaan muille ovat syylisiä alkoholiongelmaan.

      • Rajoitukset eivät ole ihmisiä varten. Niin voi ajatella. Sen vuoksi myös vahvat huumeet pitäisi vapauttaa. Sen lisäksi, koska huumeiden ja alkoholin tiedettään tappavan, ne olisi leimattava alkuperäisillä leimoilla lääkkeiksi, ja vapautettava hintakilpailusta, ilmaisina.

        Tämä siitä syystä, että ei ole millään tavalla moraalisesti perusteltua taloudellinen hyöty muiden ihmisten pahoinvoinnin kustannuksella. Olkoonkin, että jotkut käyttävät koviakin huumeita lääkkeinä, pystyäkseen toimimaan arkielämässä. Kaikki eivät kuitenkaan tiettävästi niin tee. Ne, joilla kulutus menee yli, rahoittavat sen jälkeen teollisuutta ja kaupankäyntiä, joka tappaa aika paljon ihmisiä.

        Se, että rajoitukset poistettaisiin langettaisi vastuun teoistaan käyttäjille, rankemman kautta. Jokaisen tulisi silloin olla täysin tietoinen tekemistään valinnoista. Jos käyttö tapahtuu silloin viihdetarkoituksessa, sen on nimenomaisesti aiheuttava viihtyvyyttä. Jos se aiheuttaa kanssaihmisille pahoinvointia tai käyttäjälle itselleen, hän ei tiedä, mitä tekee. Ei rajoituksia päihteille, mutta siitä seuraavalle toiminnalle. Jokainen kantakoon vastuun valinnoistaan.

        En näe, että suomalaisessa kulttuurissa raivoraittiit markkinoisivat omaa ideologiaansa. 90% suomalaisista käyttää ja alkoholinkäytön aloittaminen kuuluu aikuistumisriitteihin. Se on jopa sinä määrin hallitseva, että "raivoraitis", joka ei nyt vain 11-vuotiaana halua vetää päätään täyteen, saattaa joutua kaveripiiristään syrjään. Syrjäytymisuhkasta puhutaan nimenomaisesti addikteja koskevana asiana, mutta miten käsitellä sitä uhkaa, joka syntyy, kun ihmiset eivät halua mennä massan mukana, vaan valitsevat päihteettömän elämän muiden valitessa päihteellisen? Sanktio on kuin vanhaan aikaan kirkkojen vielä sanktioidessa uskonnottomuutta tai siitä, ettei käynyt sunnuntaisin kirkossa. Nyt vain pitäisi käydä baarissa tai edes joskus muutama pullo olutta osaa kuuluakseen joukkoon.

        On suoraan sanoen umpimielistä ja puusilmäistä osoittaa sormella raittiita. Se nimittäin on vähän kuin kristityt moittisivat ateisteja uskonnottomuudestaan. Ollaan me ateistit toki sellaisia pölvästejä, että ojennusta tarvitaankin.


    • Vapisti .

      Tyypillistä alkoholistin ajattelua: Kaikki muut ovat syyllisiä kurjaan tilaan.

    • Säännöstelyä

      Kaikki nämä ongelmant kumpuavan ihmisten heikkoudesta ja vajavaisuudesta. Jotkut eivät vain ole tarpeeksi vahvoja hallitsemaan itseään kun, jokin vieras aine vaikuttaa pääkoppaan. Jos jotkut ei pysty hallitsemaan itseään, pitääkö tehdä sääntöjä jotka rajoittaa kaikkia?

      Itsellä on kyllä käynyt mielessä, että päihteisiin pitäisi käydä päihdekortti, joilla päihteitä saisi käyttää. Tämä päihdekortti otettaisiin sitten heti pois, jos rikkomuksia tulisi päihtyneenä. Päihdekortin voisi suorittaa erikseen jokaiselle eri päihteelle.

    • Tämän kesän hitti

      Aloittajan kirjoitus on sen verran hyvä, että otin siitä 50 kpl- kopioita. jaan niitä työmaalla
      ja laitan ilmoitustauluille.

    • Muunnat totuutta

      Aloittaja on ystävällinen ja kertoo, mistä löytyy todisteita siitä, jotta suuri osa lasten pahoinpitelyistä tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena. Ja tuo, jotta vankilat täyttyvät valtaosin alkoholin takia, on täyttä lööperiä. Lue Hannu Lauerman kirjoista, millaista porukkaa vankiloissa on. Oppimisvaikeuksien takia syrjäytymisestä sekä mielenterveysongelmista johtuvista syistä rikoksia tehdään. Uskon Lauermaa ennemmin, kuin aloittajan tuulesta temmattuja, valmiiksi naurettavan asenteellisia yleistyksiä.

      Kun miettii, miten paljon kaljaa on viime vuosisadoilla porukat päivittäin imeneet, meidän pitäisi olla jo kaikkien kuolleita toistemme murhaamina. Luostareissakin oli jengi ihan päissään, historiankertaus olisi paikallaan.

      • Noin 70% väkivaltarikoksista tapahtuu humalassa. Aloittajan tiedot ovat aika yksitotisia ja vääristeleviä, totta.

        Luostareissa jengi ei kuitenkaan ollut ihan päissään. Kyllä se on ollut enemmän miesten harrastus, ja sellaisena pysyikin aina uuden alkoholilain voimaanastumiseen saakka. Mies ei ole mies, ilman huikkaa tai kahta silloin tällöin.

        Kun kulutettu annos lähentelee 40:ää viikottain, ei puhuta addiktiosta, vaan teollisuuden ja elinkeinoelämän rahoittamista. Hoidosta ja varhaisista kuolemista maksaa kuitenkin yhteiskunta, ei vain teollisuus ja elinkeinoelämä.

        Alkoholia käytettiin ja käytetään edelleen lääkkeenä. Ajan kanssa vain on käynyt aika epäselvemmäksi, että mitä "sairautta" sillä hoidetaan. Näyttää nimittäin siltä, että sitä otetaan iloihin ja suruihin, onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Kun alkoholi sanelee, mikä tahansa on pätevä syy muutamalle. Sen sijaan, että alkoholi olisi jollakin tavalla pelottava asia, se ei ole muuta kuin lääkeaine, josta on vain tullut jättimäinen teollisuus, josta saatavista verotuloista myös valtio on riippuvainen. Jos historiaa on kerrattava, ehkä sitä pitäisi alkoholin osalta katsoa myös vähän laajemmalla perspektiivillä ja kysyä miksi...


      • .........

        Vaikka ei pahoinpideltäisi, pelkääminen on pitkäkestoista samoin soskun haluttomuus puuttua perheiden ongelmiin.
        Toivottavasti joudut katselemaan läheltä lasten hätää.
        Eikö Eerikan tapaus puhuttele nähkää painajaisia siitä.
        Juopoissakin on hienoutta ihmeellistä kuin se onkin.
        Kuvittele itsesi tukehtumassa. Joku vielä selittää emme tiedä mitä tehdä, asetu Eerikan asemaan.
        Perheen hajottaneet juopot puolustelevat henkeen ja vereen, eihän me mitään pahaa olla tehty.
        Juopot pitäisi eristää luostariin kauas normaalista yhteiskunnasta.


      • Anonyymi
        ......... kirjoitti:

        Vaikka ei pahoinpideltäisi, pelkääminen on pitkäkestoista samoin soskun haluttomuus puuttua perheiden ongelmiin.
        Toivottavasti joudut katselemaan läheltä lasten hätää.
        Eikö Eerikan tapaus puhuttele nähkää painajaisia siitä.
        Juopoissakin on hienoutta ihmeellistä kuin se onkin.
        Kuvittele itsesi tukehtumassa. Joku vielä selittää emme tiedä mitä tehdä, asetu Eerikan asemaan.
        Perheen hajottaneet juopot puolustelevat henkeen ja vereen, eihän me mitään pahaa olla tehty.
        Juopot pitäisi eristää luostariin kauas normaalista yhteiskunnasta.

        Taas irtos kurapaskaa joltain, kun oltiin rukouspiirissä. Kyllä haisi ja vitutti kun oltiin rinkissä.


    • Älkää höliskö turhia

      "Hämy sellini on minun seuranain.." Oli noin neljä vuotta nuoruudessani.

      Kakolassa Sukevalla ja Sörkässä olleena kerron vaan, että minun tuntemani vangit ainakin olivat lähes kaikki siellä juopottelun takia, kun oli kännipäissä tullut tapeltua, tai viinarahojen loppuessa oli varastettu lisää, tehty ryöstö, menty lasin läpi hakemaan viinaa ja tupakkaa, yms.
      Aloitusteksti on täyttä tosiasiaa.

      Lauerma puhuu ja kirjoittaa sitä, mitä häneltä tilataan ja mitä ihmiset tahtovat lukea. Toista oli K.J. Långin aikana.
      Olisit kysynyt asiaa Armo Hormialta, tai Arkimieheltä, joka oli Anneksen ylilääkärinä Hormian jälkeen.

      "Nyt oon vanha ja ikkunan luona katson vaieten yön tähtihin."

    • ulkkis nykyisin

      Jokainen nipoilusta syyttävä on enemmän tai vähemmän ongelmissa alkoholinkäyttönsä kanssa, se on kyllä huomattu.
      Vaikea juttu nämä yhden kylmän sidukan nappaajat terassilla ja joihin perustaen kaikki lievennykset ja yritykset "eurooppalaistaa juomatapoja" perustuvat, sillä nykyisinhän he ovat huomattavassa vähemmistöasemassa ördääjiin verrattuna.

      Tuntuu aina niin ikävältä lähteä Suomessa käymään, kun joka paikka on täynnä alkoholin tyrkytystä ja kauhean huonosti käyttäytyviä aikuisia. :(
      Muuten niin kaunis maa ja paljon hyvää, sääli.

    • da daa dirlandaa

      Muutaman kaljan ottaminen ei ole vielä tissuttelua, eikä ainakaan dokaamista. Jos juo jallupullon, mäyräkoirallisen kaljaa ja ehkä tonkan viiniä, on tissutellut. Lisää pari jallupulloa, niin voi sanoa dokanneensa.

    • NyC.

      Havettaa olla suomalainen, kun nakee kaikkia juoppoja ja persuja turun kaduilla

      • Todellisuudes

        ne persutki ja juopot ovat elättäneet sut?maksetaan veroa liikaa tost nesteest ja todellisuudes tuo valistus haittaa juuri lapsia ja naisia!miks kunnioitetaan turhia lampai?


    • kärsitty on

      aloitusteksti on täyttä tosiasiaa alusta loppuun. Tarttis tehdä jotain,mutta mitä.
      Kuka on niin viisas että keksii kaikkia ihmisiä tyydyttävän ratkaisun.

      • Teppo.

        Jokainen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.Jos käy äänestämässä niin äänestää sellaista ehdokasta joka kannattaa terveitä elämäntapoja.
        Itse olen muuttanut lähiöön jossa ei ole yhtäkään kaljabaaria.
        Juopottelua vasustavien kannattaisi muuttaa niille paikkakunnille joissa jo nyt on vähän alkoholista aiheutuvaa väkivaltaa ja rikollisuutta.
        Kaupungeissahan on usein se tilanne että juopot asuu omissa lähiöissään mutta ongelma se että samassa kaupungissa olevat joutuvat järkevät ihmiset joutuu kustantamaan alkoholista aiheutuvat ongelmat.


    • yksin ikuisesti

      juon joskus koska olen yksinäinen. Ei ole läheisiä eikä kavereita. Alkoholi on hyvä lääke yksinäisyyteen

    • Raitis kokonaan

      vakavasta asiasta on kysymys. Totta. Aloitustekstissä kirjoittaa, että "Suomi on hukkumassa viinaan". Totta. Mitä toivoa on nuorisosta, jotka jo 15 vuotiaina ovat alkoholisteja? - Mitä ovat tulevat johtajat, mm. kansamme asioista päättäjät, juopot politiikot?
      On enää hyvin vähän nuoria, jotka pysyvät raittiuden tiellä. Heitäkin nuo esimerkillään ryyppäämään yllyttäjät yrittävät tuhota.

      • toisin päin se on

        Miten niin "enää"? Raittiita nuoria on enemmän kuin koskaan. Ennen heitä pidettiin kummajaisina, mutta nykyään on ihan hyväksyttävää vaikka pureksia salaattia.


      • ds0w3,fop
        toisin päin se on kirjoitti:

        Miten niin "enää"? Raittiita nuoria on enemmän kuin koskaan. Ennen heitä pidettiin kummajaisina, mutta nykyään on ihan hyväksyttävää vaikka pureksia salaattia.

        Totta, suuret ikäryhmät ovat tehneet Suomelle suuren palveluksen näyttämällä esimerkkiä viinan juonnin "hyödyistä".
        Kun vanhemmat on ensin tapelleet keskenään, ajaneet penskat yön selkään, iskä on ollut yön putkassa, mamma on ollut juopporingin viihdykkeenä, aina on ollut rahapula , koti on ollut kuin aseman vessa jne. nuoriso on oppinut ettei halua ainakaan samaa elämää itselleen ja tulevalle perheelleen.
        Myös nykyinen kansainvälistyminen voi vaikuttaa, ei ulkomailla ymmärretä mitä iloa on kontata julkisellä paikalla oksennus rinnuksilla ja paskat housuissa. Täällä sillä kehuskellaan.


      • -------
        ds0w3,fop kirjoitti:

        Totta, suuret ikäryhmät ovat tehneet Suomelle suuren palveluksen näyttämällä esimerkkiä viinan juonnin "hyödyistä".
        Kun vanhemmat on ensin tapelleet keskenään, ajaneet penskat yön selkään, iskä on ollut yön putkassa, mamma on ollut juopporingin viihdykkeenä, aina on ollut rahapula , koti on ollut kuin aseman vessa jne. nuoriso on oppinut ettei halua ainakaan samaa elämää itselleen ja tulevalle perheelleen.
        Myös nykyinen kansainvälistyminen voi vaikuttaa, ei ulkomailla ymmärretä mitä iloa on kontata julkisellä paikalla oksennus rinnuksilla ja paskat housuissa. Täällä sillä kehuskellaan.

        Puhuin tällaisia siskon miehen aikana, poika oli vähän samaa mieltä, äijä -joka viinanjuonnin lisäksi oli sovinistisika- ei kyennyt edes keskustelemaan, "ee-ei" ainoa kommentti kun sanoin "uusi sukupolvi on parempi kun he ovat kaiken nähneet, mitä järkeä on juoda koskispullo joka päivä ja maksaa siitä satanen" (markka-aikaan).
        Päänuppi on niin pahasti jumittunut ettei asiaa edes ajatella.
        Kuka liikuntakykyinen ei haluaisi kävellä ulos kurjuudesta?
        Ystävien rajoittaminen on yksi keino välttyä oppimasta, Kaksi ystävää ja kumpikin on juopotellut täällä vain kerran
        ."
        MINÄ olen MIES ja saan juoda (ai niin yksi pikkujuttu kuka maksaa)"
        Eiks oo hienoo kun välähtää.


    • Todellisuudes

      Onko?aloitustexti on turhuut mikä ei paranna ketään!yhteiskunnan paskoja juttuja,vai parantaako homomarsit yhteiskuntaa?mis ovat marsit köyhien ,eläkeläisen ja yrittäjien puolest?

    • säälittäviä ovat

      naiset ainakin jos juovat liikaa, muuttuvat agressiiviseksi ja idiootteja on kaikki jos vaan on eri mieltä heidän kanssa..

    • Itse en ole viimeisen kahdenvuosikymmenen aikana huomannut alkoholinkäytön haittoja henkilökohtaisesti, enkä myöskään lähipiirissäni. Mistä se kertoo? Minä ja minulle läheiset ihmiset käyttävät kuitenkin alkoholia aika lailla keskiverto suomalaisen tavoin. Uskon, että valtava enemmistö on sama mieltä kanssani. Mainitsemasi alkoholihuumeesta johtuvat rikokset ovat hyvin pienen ihmisryhmän huoli. Ja niissäkin tapauksissa alkoholi on murto-osa muista ongelmista, joita tapausten taustalla usein piilee.

      Mielestäni alkoholin - ja minkä tahansa muunkin vaikkapa rasvaisen tai suolaisen elintarvikkeen - kohtuukäytön opastamiseen on tarvetta. Valtaväestö tulee käyttämään alkoholia kohtuuden rajoissa ja muut huumausaineet eivät kuulu ruokavalioon.

      Ei siis tule syyllistää koko alkoholia käyttävää kansaa vaan on pyrittävä kohdentamaan (liian) pienet resurssit siten, että alkoholiongelmaiset saisivat oikeanlaisen avun ja tuen jo ennen - tai mahdollisimman varhaisessa vaiheessa - tätä "ongelmaa". Ts. Ennaltaehkäisevää työtä tarvitaan.

      • Kaikki eivät havaitse haittoja alkoholinkäytöllä, vaikka niitä olisi. Osalla käyttäjistä käyttö pysyy hallinnassa ja se vastaa alkuperäistä tarkoitustaan: ravintoaineena ruoan yhteydessä tai lievänä lääkityksenä viinilasillinen silloin tällöin. Seuraan vierestä useampaa pariskuntaa, jotka käyttävät alkoholia päivittäin. He pysyvät pääasiassa hyväntuulisina, eikä heillä vaikuta koituvan minkäänlaista haittaa alkoholinkäytöstä. Silti he käyttävät aika huomattavan summan rahaa juomiin suhteutettuna tuloihn ja valittavat rahanmenoa. Ahdistus ja lievät masennusoireet ovat väistämättömiä. Silti mitään sellaista haittaa ei ole, että he harkitsisivatkaan alkoholinkäytön vähentämistä. Kaikkien riskirajoitusten ja käyttösuositusten mukaan yksi pariskunta suurkuluttaa. He ovat alkoholisteja, kutsuvat itseään juopoiksi, mutta ongelmaa ei ole niin kauan kuin sitä ei ole. Haittoja ei ole niin kauan kuin niitä ei tiedosteta.

        Haitta ei ole vain yksilöllinen eikä se ole yksilöstä lähtöisin. Ajatellaan, että nämä pariskunnat pyörittäisivät alkoholiteollisuutta. Se ei vain toimisi. Yksikään teollisuuslaitos ei olisi kiinnostunut tuottamaan yksittäisiä juomia yksittäisille ihmisille. Teollisuus on olemassa kaikille "tavallisille kuluttajille", jotka yhdessä antavat teollisuudelle elinvoiman ja tuotannon tarpeen. Kun tuotetaan, on lähes väistämätöntä, että myös kulutetaan. Teollisuus ei ole alkoholisteja varten. Edes alkoholi ei ole. Se on kaikkia niitä varten, jotka jollakin tavalla perustelevat alkoholin olevan tarpeellista. Ongelman ydin on siinä, että ihmiset eivät ole kovin valveutuneita alkoholin, sen tuotannon, käytön ja vaikutusten suhteen.

        Sen sijaan, että voimavaroja tulisi kohdentaa alkoholiongelmaisiin, niitä tulisi itseasiassa kohdentaa nuoriin ja tavallisiin käyttäjiin. Ennaltaehkäisy alkaa lapsuusiässä ja sen ei pidä edes käsitellä alkoholia. Alkoholi on vain yksi tuote monien muiden joukossa. Ongelma syntyy kulutuksesta ja kulutuksen tarpeesta. Ihmiset käyttävät samankaltaisena lääkkeenä arkielämän ahdistuksia vastaan shoppailua, heräteostoksia, kaiken turhan krääsän keräämistä, mitä enemmän materiaa, sitä paremmin kaikki elämässä on.

        Rikollisuus on pienen ryhmän asia. Mutta esimerkiksi rahantarve ei ole. Meistä jokainen tarvitsee rahaa elääkseen ja kaikki eivät voi olla toimitusjohtajia. Kaikilla ei ole edes työtä. Jos osasta suomalaisia kehittyy alkoholin- tai muiden päihteiden käyttäjiä, heidän rahan- ja kulutuksentarpeensa luonnollisesti kasvaa. Ilman töitä, mistä raha saadaan? Mitä jos rahaa tarvitaan enemmän? Mitä, jos jokainen pullo ja ihminen on mahdollisuus tarpeiden tyydyttämiseen? Ajatellaanko muiden ihmisten tunteita ja hyvinvointia vai ollaanko valmiita tappamaan olutpullosta?

        Toki ongelma on jossakin muualla. Se on aina ollut. Onko se sitten alkoholistissa tai rikollisessa? Kuten toisaalla kirjoitin, jokainen on vastuussa teoistaan. Silti meistä kukaan ei kasva kulttuuriseen tai sosiaaliseen tyhjiöön.


    • alkoholi tärkein

      Ilman alkoholia suomalaiset kuolisivat sukupuuttoon ja nuoriso jäisi aikuistumatta ja kaikista tulisi estyneitä, eristyneitä antisosiaalisia erakoita. Joten lyhyesti ja ytimekkäästi: alkoholi on TÄRKEIN yksittäinen tekijä suomalaisuuden määrittämisessä.

    • Ei viinaa, ei raitis

      Alkoholin vähittäismyynti pitäisi kieltää lailla - siitä koituvat haitat ovat aina suuremmat kuin hyödyt.

      Kuinka monta rikosta tehdään humalassa ja kuinka monta rikosta tehdään alkoholin takia - aivan liian monta. Kuinka monta pitkäaikaispotilaista on entisiä ja nykyisiä alkoholisteja - aivan liian monta. Kuinka monta avioliittoa on hajonnut viinan takia, aivan liian monia. Kuinka moni ihminen on alkoholisoitunut ja joutunut pois työelämästä aivan liian aikaisin, aivan liian monta. Yhteiskunnan menot ovat alkoholin takia valtavat. Eläkkeitä ja toimeentulotukea maksetaan alkoholisiotuneille työstä vieraantuneille satoja miljoonia. Sairaanhoidossa kulut ovat vielä suuremmat. Menetettyjä työpäiviä ymv. ja toisella puolella verot eivät riitä kattamaan edes alkoholin aiheuttamia terveysmenoja.

      Alkoholia pitäisi saada vain anniskeltuna ravintolassa ei mistään muualta - piste.

      • -T.L.-

        Kuinka moni on alkoholisoitunut sen jälkeen kun on avioliitto hajonnut ja potkittu pois töistä? Aivan liian monta.


    • lissää ideaa pukkaa

      Hyvä idea ja mää just parhaillaan kehitän sitä eteenpäin.

      Juu siis ekaks meidän politiikot ja muut esilläolevat henkilöt luopuvat alkoholin käytöstä, se enstekskin vähentäis heitin kulunkeja ja valtiolle jäis enempi rahaa vaikka lähettää jonnekki kreikkaan, ei ku vanhustenhuoltoon (höh kuinka tollassii hullui ajatuksii mun näppiksest pääsikään, et vanhuksii kohdeltais inhimillisesti, hui kauheeta)

      Sitten ulkomaailma näkis, et maamme on esimerkillinen, eikä meillä käytet alkoholia.(ne tietty kieltäytyis ulkomaanreissuiki juomast meidän imagon vuoks) Ja tietysti muotivillitys ikäänkuin leviäis kansaan ihan itsestään, kun isot edellä näyttäis mallia. Tosin niil taitaa olla kaikenmoisii lautasotkui ja muit vilunkei kans viel siivottavana, ennenkö päästäs niinko luksusmaaksi. Mut tost on hyvä aloittaa.

      Unohdinko mainita, et sinne kokouksiinsa herrat menisivät apostolinkyydillä, että muu maailma tajuais, et meidän maan esikuvat haluavat näyttää esimerkkiä mitenkä lopetetaan saastuttaminen. Sitten voisivat päättää, että otamme hiekkatiet takaisin joka hidastaisi ajonopeuksia mukavasti ja tulis halvemmaks tehdä niitä liikennehidasteita eli kuoppia. Tällätavoin tulisi vähemmän liikenneonnettomuuksia ja myös vähemmän luonnoneläimistömme kärsisi ihmisten eläimellisestä touhuilusta liikennekuolemien vuoksi. Lisäks voitas antaa niil eläimil jokin prosentti päättää pitäiskö hulluje suomalaisten kiintiöö vähän tarkistaa, et onk niit liikaa ja pitäskö vähentää ainaki niit joil on niit autoi.

      Sitte seuraavaks herrat päättäisivät ajaa lisää yrityksiä ulkomaille, siis sellaisii joil ei oo laadul mitään välii vaan luonnonvarojen tuhlaaminen on kaiken a ja o. Ja juur näitte mielest olis kauheen pal kivemppaa tuhlata jonku muun maan luontovaroi ko se on nii pal halppaa ja saa lissä rahhaa kiertää ommoon taskuun. Ko mikään ei riitä. Ai niin ja juu sitte me leikittäis näitte yritysten kans sellast leikkii, et menkkää vaa, mut me ei ostet enää muut ko kotimaalaist.

    • kateellinen olen

      Juoppous on viisautta. Useimmat ihmiset ovat kateellisia juopoille jotka ovat ymmärtäneet miten turhaa kaikki lopultakin on. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä Auringon alla? Katsokaa taivaan lintuja ja viisastukaa. Viisainta on lyödä hanskat tiskiin ja nauttia elämästä sen ohi kiitävän hetken minkä se kestää.

    • 88-24

      hmmh kirjottaja kyllä puhuu asiaa! ja joku sanoi että siks juodaan alkoholia kun töissä on raskasta tai on yksinäistä ym. mut tuli vaan mieleen et entäs nää esim. muut eurooppalaiset.. töitä tehdään yli 18h kotona käydään vain nukkumassa ja siltikään he eivät ryyppää kun suomalaiset ryssänpennut... hohhoijaa.. onneks ite otan korkeintaan 5 kerran pari kuus..

      • homo-norsu

        samoista syistä muuallakin euroopasta juodaan. Etelä-Euroopassakin juodaan aterioiden yhteydessä joka päivä vähintään pullo viiniä yhteensä


      • Itseaasiassa virheellistä tietoa. Kokonaiskulutustilastossa suomalaiset ovat eurooppalaista keskitasoa. Samoin historiassa esimerkiksi tiedetään aika, jolloin Ranskassa käytettiin 22 litraa absoluuttista alkoholia per henkilö. Suomessa ollaan nyt huolestuneita tilanteessa, jossa kulutus on noin puolet tuosta. Ranskassa ei ollut alkoholisteja, Suomessa on sekä niitä että juoppoja.

        Suomessa kulutus keskittyy viikonloppuihin ja pienellä enemmän kuluttavalla osalla myös iltoihin, töiden jälkeiseen vapaa-aikaan. Toisaalla se liittyy päivällisiin, lounaisiin, illallisiin ja sen jälkeen vielä mahdollisiin illanviettoihin.

        Kun Suomeen lanseerataan kovasti kohtuullista juomista, täytyy kuitenkin muistaa suomalainen kulttuuriperintö ja miten täällä on ylipäätään suhtauduttu elämään sekä alkoholiin. Ongelma ei niinkään ole kokonaiskulutus, vaan kertakäyttökertomen rajuus. Kun suomalainen tekee töitä, se tekee sen tosissaan. Sama pätee alkoholinkäyttöön. Olkoon se sitten viihdejuomisesta, silloin kun viihteelle mennään, ollaan 101% viihteellä. Missä ehkä jossakin maassa viihtyvyys paranee tuopillisella, Suomessa ikään kuin tavan vuoksi otetaan viidestä kymmeneen.

        Työ ja elämä on raskasta kaikkialla maailmassa. Suomi on itseasiassa varmasti yksi helpoimmista ja turvallisimmista maista elää. On väitetty, että sotatila on syy karsia juomista, koska taistelukentällä överit vetävistä sotilaista ei ole apua. Ihmisten on skarpattava. Meidän maassamme kaikki on liian hyvin, joten yli oman tarpeen menevä juominen on mahdollista. Se poistaa rauhan ajan aiheuttamaa tylsistymistä. Kaiken voi sanoa muuttuneen siitä, kun 1800-luvun lopulla huolestuttiin alkoholin runsaasta käytöstä, kun se taisi olla murto-osan nykyisestä. Kieltolaki osui ensimmäisen maailmansodan alkuun. Toiseen maailmansotaan mennessä elettiin säätelytaloudessa ja vuonna 1969, 24 vuotta ison sodan jälkeen alkoholi vapautettiin. Mitä siitä seurasi on sitten omanlaistaan historiaa. Alkoholinkäyttö on lisääntynyt noin kymmenkertaiseksi ja alkoholi on tällä hetkellä suurin syy työikäisten suomalaisten ennenaikaisiin kuolemiin.


      • Teppo.
        morpheuz kirjoitti:

        Itseaasiassa virheellistä tietoa. Kokonaiskulutustilastossa suomalaiset ovat eurooppalaista keskitasoa. Samoin historiassa esimerkiksi tiedetään aika, jolloin Ranskassa käytettiin 22 litraa absoluuttista alkoholia per henkilö. Suomessa ollaan nyt huolestuneita tilanteessa, jossa kulutus on noin puolet tuosta. Ranskassa ei ollut alkoholisteja, Suomessa on sekä niitä että juoppoja.

        Suomessa kulutus keskittyy viikonloppuihin ja pienellä enemmän kuluttavalla osalla myös iltoihin, töiden jälkeiseen vapaa-aikaan. Toisaalla se liittyy päivällisiin, lounaisiin, illallisiin ja sen jälkeen vielä mahdollisiin illanviettoihin.

        Kun Suomeen lanseerataan kovasti kohtuullista juomista, täytyy kuitenkin muistaa suomalainen kulttuuriperintö ja miten täällä on ylipäätään suhtauduttu elämään sekä alkoholiin. Ongelma ei niinkään ole kokonaiskulutus, vaan kertakäyttökertomen rajuus. Kun suomalainen tekee töitä, se tekee sen tosissaan. Sama pätee alkoholinkäyttöön. Olkoon se sitten viihdejuomisesta, silloin kun viihteelle mennään, ollaan 101% viihteellä. Missä ehkä jossakin maassa viihtyvyys paranee tuopillisella, Suomessa ikään kuin tavan vuoksi otetaan viidestä kymmeneen.

        Työ ja elämä on raskasta kaikkialla maailmassa. Suomi on itseasiassa varmasti yksi helpoimmista ja turvallisimmista maista elää. On väitetty, että sotatila on syy karsia juomista, koska taistelukentällä överit vetävistä sotilaista ei ole apua. Ihmisten on skarpattava. Meidän maassamme kaikki on liian hyvin, joten yli oman tarpeen menevä juominen on mahdollista. Se poistaa rauhan ajan aiheuttamaa tylsistymistä. Kaiken voi sanoa muuttuneen siitä, kun 1800-luvun lopulla huolestuttiin alkoholin runsaasta käytöstä, kun se taisi olla murto-osan nykyisestä. Kieltolaki osui ensimmäisen maailmansodan alkuun. Toiseen maailmansotaan mennessä elettiin säätelytaloudessa ja vuonna 1969, 24 vuotta ison sodan jälkeen alkoholi vapautettiin. Mitä siitä seurasi on sitten omanlaistaan historiaa. Alkoholinkäyttö on lisääntynyt noin kymmenkertaiseksi ja alkoholi on tällä hetkellä suurin syy työikäisten suomalaisten ennenaikaisiin kuolemiin.

        Harhaanjohtavaa verrata muuhun eurooppaan.
        Laitan tähän linkin jossa kerrotaan että eurooppa on maailman raskaimmin ryyppäävä maanosa.Eurooppalaisista on tullut sokeita alkoholin aiheuttamille haitoille.Media kyllä pohtii liikennekuolemia ja niiden vähentämistä mutta alkoholi tappaa eniten ainakin työikäisiä miehiä.
        Maksakirroosi on kaikkein yleisintä suomessa.

        www.hs.fi/kotimaa/a1361680817881


      • Teppo. kirjoitti:

        Harhaanjohtavaa verrata muuhun eurooppaan.
        Laitan tähän linkin jossa kerrotaan että eurooppa on maailman raskaimmin ryyppäävä maanosa.Eurooppalaisista on tullut sokeita alkoholin aiheuttamille haitoille.Media kyllä pohtii liikennekuolemia ja niiden vähentämistä mutta alkoholi tappaa eniten ainakin työikäisiä miehiä.
        Maksakirroosi on kaikkein yleisintä suomessa.

        www.hs.fi/kotimaa/a1361680817881

        Maksakirroosion ja esimerkiksi alkoholin vaikutuksen alaisuudessa tapahtuneiden liikenneonnettomuuksien sekä väkivaltarikosten ymmärtämiseksi on nimenomaan hyvä verrata eurooppalaiseen kulutukseen. Asian voi kärjistää vaikka näin:

        Vertailumaat Ranska tai Italia, jossa juodaan paljon mietoja alkoholeja päivän mittaan ja ruokailujen yhteydessä. Ihmiset ovat usein leppoisassa pienessä hiprakassa, sosiaalisina, mutta eivät niinkään vaaraksi itselleen tai toisilleen. Kokonaiskulutus on suurta esimerkiksi suhteessa Suomeen, mutta siitä huolimatta erilaisia alkoholiliitännäisiä ongelmia on suhteellisesti enemmän Suomessa.

        Suomi, jossa käyttö ei jakaannu tasaisesti eri viikon päiville, vaan viikonloppuihin ja loma-aikoihin. Kulutus on hyvin vähäistä arkipäivinä, joten sen minkä mannereurooppalaiset juovat viitenä päivänä, suomalainen vetää yhdessä tai kahdessa, nykyään yhä useammin mietoina alkoholeina, mutta myös väkevinä. Sen sijaan, että suomalaiset olisivat leppoisassa pienessä tuiterissa, sosiaalisia ja viihtyisiä, ovat änkyräkännissä. Riitojen määrä lisääntyy, ihmiset eivät pysy poissa ratista, vaikka pitäisi, ja raskasta kertakulutus tuhoaa nopeammin elimistöä (myös maksaa) kuin tasainen, mutta runsas kulutus.

        Näen, että Suomeen on vaikea lanseerata kohtuullisen käytön kulttuuria. Ei se mahdotonta ole, mutta itselleni herää kysymys, että kenen intresseissä on kannustaa suomalaisia kohti tasaisempaa, päivittäistä ja hyvin todennäköisesti runsasta käyttöä? Eurooppalainen keskiarvo antaa ymmärtää, että sivistyneemmissä alkoholikulttuureissa käytetään enemmän alkoholia kuin Suomessa. Vain säännöllisemmin ja pienempiä annoksia kerralla.

        Tämän kohtuullisen käytön ideaalia ajaa esimerkiksi Panimoliitto. Voi ajatella, että taustalla on ihan oikea huoli suomalaisten hyvinvoinnista, mutta en usko minkään yrityksen voivan toimia logiikalla: käyttäkää vähemmän meidän tuotteitamme. Mikä järki on mainostaa sillä tavalla? Itselleni tämä kohtuullisen käytön lanseeraaminen Suomeen vaikuttaa tiettyjen tahojen imagon/kasvojen pesulta. Osoitetaan huolta ja yritetään tehdä suomalaisia fiksumpia alkoholinkäyttäjiä. Ehkä oikeasti muutos voisi olla parempaan, mutta teollisuuteen tulee uppoamaan vain enemmän rahaa, kulutuksen myötä tuotanto kasvaa (myös työllisyys paranee), mutta viime kädessä.... pysyvätkö suomalaiset poissa rateista, pysyvätkö terveinä, voivatko olla hakkaamatta toisiaan ja juomatta ehkä sittenkin sitä yhtä lasillista liikaa?


    • mitvitta

      HAHAH! kateellisia juopoille voi elämän kevät. paremminkin olen kateellinen töissä käyvälle kunnon kansalaiselle kun juopolle. ajatellappa vaikka niin että kaikki me olisimme juoppoja ja eläisimme sossujen rahoilla. mistäs sitten saada rahaa kun sossusta loppuu raha kun ei ole enään työläisiä veroja maksamassa? vai meinasitko elää sillan alla talvellakin?

      • niinpä niin

        Onko hyvät lääkkeet, kun noin naurattaa? Ei ihme, että Jeppe juo. Eihän tuota kestäisi selvinpäin.


      • Anonyymi
        niinpä niin kirjoitti:

        Onko hyvät lääkkeet, kun noin naurattaa? Ei ihme, että Jeppe juo. Eihän tuota kestäisi selvinpäin.

        Miks Jeppe juo?

        Jeppe ryyppää, tullakseen känniin!


        Haaaaah. Heeeehhh. Hiiiiihhhh. Huutonaurua ja polkkaa


    • Asiaa ! Kerrankin. Hävettää oikein kaikkien lasten vanhemmat, jotka vähänkin ryyp-päävät. Isosisko ja sen mies on yksi esimerkki. Mitä jos joku heidän kolmesta pojas-taan sa haavan tai muuta tapahtuu, kun ne on ryyppäämässä.....? Tuskin niitä ketä-än on opetettu soittamaan apua tarvittaessa.
      Ite en noihin aineisiin koske, enkä ole ikinä koskenutkaan ! Se lupaus on pitänyt, ja tulee pysymään ! Liiasta alkoholin juonnista tulee vain vammaisia lapsia. Oletteko, juopot valmiita maksamaan kaiken, mitä vammainen lapsi/nuori/aikuinen tarvitsee ? Tuskin edes välitätte asiasta, annatte vammaisen lapsenne pois....pitäisi säätää joku laki siihen, että jos lapsi on vammainen, häntä EI SAA ANTAA POIS ! Ikinä. Sellaista lasta ei huolita minnekään, omat vanhemmat on 100 % velvollisia kasvattamaan my -ös vammaisen lapsen ! Vammaisella lapsella ja nuorella on oltava myös mahdolli-suus opiskella, mitä hän haluaa, edellyttäen tietenkin, että peruskoulun päättötodis-tus sen sallii.......ja jos pystyy, voi myös hakea vammainen nuori johonkin lukioon, minne heitä otetaan.......
      Niinpä, sekin alkaa jo vauvana, jos omat vanhemmat tai vain toinen vanhempi ryyp-pää. Heitä kun omat lapset pitää jonakin ihmeen idoleinaan......uh !
      Kerran, tästä on jo muutama vuosi aikaa, kun joku alaikäinen poikaporukka pyysi mua osataan heille tupakkaa. En ostanut, en halua joutua vankilaan turhan ! Vaikken jäisikään siitä kiinni, siitä jäisi paha olo kauaksi aikaa.......on se nyt kummaa, kun po- .liisi ei tähän asiaan puutu ! Ei oo mukamas resursseja, rahaa yms muita verukkeita ja tekosyitä.......itseään nekin siinä lakia rikkoo, jos noin sanovat.
      Pitäisköhän tehdä oikein kansanaloite tästä asiasta....? Ja viedä se oikein eduskun-taan asti !

      • Vähän vierestä

        Onko Hopealiljan ÄÖ ihan normaalin rajoissa ollenkaan? Vammaisella lapsella pitää olla mahdollisuus opiskella, miten tuo liittyy alkoholiin? Et halunnut joutua vankilaan tupakan ostamisesta nuorille? Ei hemmetti sentään. Ja lopeta sanojen tavutus, kiitos.


      • heheh, nyt on päässyt joku alle 12-vuotias näppäimistön ääreen. Alkuperäinen aihe on suunnattu täysi-ikäisille


      • Vähän vierestä kirjoitti:

        Onko Hopealiljan ÄÖ ihan normaalin rajoissa ollenkaan? Vammaisella lapsella pitää olla mahdollisuus opiskella, miten tuo liittyy alkoholiin? Et halunnut joutua vankilaan tupakan ostamisesta nuorille? Ei hemmetti sentään. Ja lopeta sanojen tavutus, kiitos.

        "ja jos pystyy, voi myös hakea vammainen nuori johonkin lukioon, minne heitä otetaan.......
        Niinpä, sekin alkaa jo vauvana, jos omat vanhemmat tai vain toinen vanhempi ryyp-pää."

        Lukioon haku alkaa jo vauvana?


    • leske

      ALKOHOLIN KÄYTTÖ ON VAARALLISEMPAA KUIN MUIDEN HUUMAUSAINEIDEN KÄYTTÖ. LISÄKSI SE ON SALLITTUA JA SUOSITUMPAA VERRATTUNA TERVEELLISEMPIIN HUUMAUSAINEISIIN JOTKA OVAT LAITTOMIA!!!

    • Tav. johtaja

      Järkeviä juttuja paljon tässä. Itse olen tehnyt nyt tänään päätöksen, etten enää koske alkoholiin. Ei siitä tosin ollut minulle haittaa. Mutta lopetan ollakseni esimerkiksi muille. On muutamia alaisia.

      • Vaimon mietteitä

        Niin tarjoatko joskus saunailtoja tai muita "virkistys"tapahtumia alaisille? Meinaan tuoremehu saunaillassa saa raavaankin miehen itkemään. Mun mies järjestää joskus asiakkaille ja heidän henkilöstölle saunailtoja tms. ja selkä vääränä raahataan kaljaa jo lonkeroa, autan joskus valmisteluissa.

        Mä olen joskus huolissani, kauanko mun miehen terveys kestää, kun kaikki asiakasmatkat ulkomailla ja kotimaassa sisältää sen pakollisen ryyppyillan. En ole mikään raivoraitis vaimo, saunakaljan otan minäkin, mutta kun ei tuo mies voi olla juomattakaan, tulee asiakkaat epäluuloiseksi.


      • Vaimon mietteitä kirjoitti:

        Niin tarjoatko joskus saunailtoja tai muita "virkistys"tapahtumia alaisille? Meinaan tuoremehu saunaillassa saa raavaankin miehen itkemään. Mun mies järjestää joskus asiakkaille ja heidän henkilöstölle saunailtoja tms. ja selkä vääränä raahataan kaljaa jo lonkeroa, autan joskus valmisteluissa.

        Mä olen joskus huolissani, kauanko mun miehen terveys kestää, kun kaikki asiakasmatkat ulkomailla ja kotimaassa sisältää sen pakollisen ryyppyillan. En ole mikään raivoraitis vaimo, saunakaljan otan minäkin, mutta kun ei tuo mies voi olla juomattakaan, tulee asiakkaat epäluuloiseksi.

        Sosiaalinen paine alkoholinkäyttöön on todella voimakas. Itseäni ei tuoremehu saunaillassa haittaisi yhtään. Pikemmin olisi toivottavaa. Kivennäisvesikin kävisi. Tulisi halvemmaksi. Vieraanvaraisuudesta nenäni eteen kuitenkin iskettäisiin olutta tai muuta alkoholijuomaa. Isännän arvo ei silmissäni nouse...

        Tämä kertoo oikeastaan todella paljon kulttuurista ja erilaisista piiloisista arvoista. Se kertoo jotakin siitä, mitä me ihmiset uskomme olevan meille tärkeää. Yhtä hyvin, eri aikakautena - jolloin viellä esim. heroiini, kokaiini ja amfetamiini olivat vapaasti saatavissa olevia lääkkeitä mm. astmaan - olisi voitu tarjota heroiinia. "Ota siitä vain, piristyt hiukan." Olisi ollut solvaus olla tarjoamatta. Mitä tällä kaikella huomaavaisuudella ja vieraanvaraisuudella yritetään saada aikaan itselle sekä muille? Hyvinvointia?

        Suurin osa käyttäjistä pysyy kohtuudessa. Siitä huolimatta tuo sosiaalinen paine ja pyrkimys saada kaikki kuluttajiksi muistuttaa itseäni uskonnollisesta käännytystyöstä. Yhteen aikaan lähes 100% kansalaisista oli kristittyjä. Uskoivat he Jumalaan sitten löyhästi tai eivät. Ne ajat ovat ohi. Kristittyjen osuus Suomessa on pienempi kuin alkoholia käyttävän aikuisväestön.


      • Anonyymi

        Luojalle kiitos että Sulla on alaisia, siis alentuneita!


    • aaltonenanen

      Aloittaja puhuu asiaa.

      Suomalaiset juo enemmän kuin venäläiset ja vieläpä julkisesti. Säälittävää katsottavaa.

      Suurin osa työikäisitä suomalaisista miehistä on alkoholin liikakäyttäjiä, naiset ei jää kauaksi.

      Jos joka päivä on saatava alkoholipitoista juotavaa sisään, on juoppo.

    • Katsokaa peiliin!

      Jeesus muutti veden viiniksi, joten tuo ei voi pitää paikkaansa. Hän edusti hyvää ja te ulkokullatut pahaa!

    • petrif70

      Jokaisella ihmisellä pitää olla edes yksi pahe, mikäli et juo alkoholia tupakoit, jos et tupakoi käytät jotain muita aineita. Turha vouhottaminen ihmisten paheista on synneistä suurimpia. Koska lä'hes jokainen yksilö joka käyttää alkoholia, polttelee tupakkaa tai käyttää huumeita haluaisi päästä niistä eroon. Tupakan pohton lopettaminen 20 vuoden polttelun jälkeen vaatii jokaaselta omaa tahtoa, näillä ihmisillä pitää olla halu lopettaa ja jättää tupakkiaskit kauppojen tiskille! Alkioholiriippuvaiset ovat ajautuneet käyttäjiksi joskus vahingossa ja me emme saisi syyllistää näitä ihmisiä, pikemminkin meidän tulis kaikin tavoin olla näiden tukena ja kannustaa klopettamaan alkoholin käyttö. Tämä ei iole helppoa ilman lähimmäisten tukekea, joten syyllistäminen on tie helvettiin ja auttaminen jumamalan oikealle puolelle.

    • en kaveeraa

      mutta, alkoholisti itse on syyllistäjä, ja suuttuu jos sille sanoo, lopeta juominen...

    • viinastaerossa

      Viidakon laki sanoo:

      *Juoppoja ei saa auttaa millään lailla,koska se pidentää kärsimystä*

    • Kunnioitan pyhää
      • tykkään olla känniss

        Mielummin olen juoppo kuin uskis.

        Itselläkin on syytä seurata juomista. Tykkään olla kännissä ja juon liikaa ellen tietoisesti rajoita sitä. Pystyn kyllä olemaan juomatta, mutta en halua. Nyt on pakko kun akka uhkaa heittää pihalle, eikä siinä mitään, kyllä tämäkin onnistuu, eikä ole edes vaikeaa.


    • EU:n kalleinta viinaa myydään Suomessa. Se ei välttämättä ole hyvä asia.

    • ylinormis

      Päivitetään esim keihäänheiton tulokset alkometreiksi siten että promillet ovat kertoimena heiton pituuteeen tai tehdään ekokeihäs.Kaikenlaisen sekoilun voi itselleen selvittää esim.millä tahansa joka antaa nirvanallisen olotilan.

    • BhaktiJougah

      Asiallinen manifesti. Muistakaamme myös missä alkoholia oikeasti esiintyy luonnossa: pilaantuvissa & tuhoutuvissa hedelmissä mm. Se ei ole niinkuin myrkytön suippumadonlakki pellonlaidasta, se on pilaantunutta, huonoa ja kuuluu osaksi hajoamista. Mieti mitä syötät temppelillesi.

    • vapaus vs vastuu

      Suomessa on Euroopan kolmanneksi kallein ruoka ja kallein alkoholi. Joten jos hinnalla säätely toimii, niin meillä ei voi olla ylipaino-ongelmia, eikä alkoholiongelmia.

      Pitäisiköhän meidän luopua säätelytaloudesta ja siirtyä sivistysvaltioiden joukkoon?

      Nuorisossa näkyy jo valoa, yhä usempi käyttää erittäin vähän päihteitä.

    • Kaikki järjestykseen

      Tuo video tuossa edellä oli tosi hyvä. Levitän sitä eteen päin. Tee samoin. Siinä on samalla ratkaisu valtrakunnallisiin ongelmiin.

      • Anonyymi

        Enne taonväki ryyppäs sahtia ja nykyvää keskikaljoo. 😂


    • Vesi on hyvää

      Jos Jeesus tulisi meidän aikamme juoppo-Suomeen, muuttaisi Hän kaikki viinakset raittiiksi lähdevedeksi.

    • Hauskaa jankutusta

      On sitte jääny raamatun alkeetkin omaksumatta. Mene kuule ja ehdota, jotta ehtoollisviinikin vaihdettais vedeksi. Voi taivas että näiden raittiusintoilijoiden ja tuon tupakkakeskustelun fanaattisia kommentteja on hauska lukea.

    • Uskontoo Turuust
    • Kirottu aine

      Ei juoppous lopu viinasta paasamalla. Asennekasvatus pitää alkaa kotoa ja koulun penkiltä. Jokaisen vanhemman ja opettajan tulee opettaa lapset suhtautumaan kielteisesti alkoholin KÄYTTÖÖN.

      Tänäkin vuonna taas kuolee Suomessa satoja ihmisiä ennenaikaisen kuoleman viinasta johtuen.

    • Barbieworld

      No mun hissan ope aikoinaan lukiossa sanoi, että lopetetaas näin aurinkoisena perjantaina vähän aiemmin ja mennään tuonne Aninkaistenkadulle kaljalle. Ja siis me mentiin, koko luokka. Täytyy sanoa, jotta eipä lukion hissantunneista paljon muuta mieleen jäänytkään. Että siinä sitä suhtautumista alkoholiin.

    • ideaton iiläinen

      100. Viesti!

    • Sotur1

      Juopot on kastroitava..!!

    • Anonyymi

      Yksi alkoholisti kohentaa brkta keskimäärin 8,% enemmän kuin absolutisti, raivoraitis ei tuhlaa mihinkään, juoppo sen sijaan juo kaiken ja tätä myöten maksaa alv% 8,6% enemmän verrattuna itsekkääseen absolutistiin.

    • Anonyymi

      persut

    • Anonyymi

      Juoppous kieltämättä tulee kalliiksi yhteiskunnalle mutta ei läheskään niin kalliiksi kuin koronarokotteesta kieltäytyminen joka on maksanut yhteiskunnalle jo satoja miljardeja.

      • Anonyymi

        Taidanpa ottaa uuden rokotteen, kiitos tiedosta
        T:Demariduunari


    • Anonyymi

      kaikki juopot ja rokotekieltäytujät on persuja Fakta MOT.

    • Anonyymi

      Juopot pitäisi lähettää putten joukkoihin.

    • Anonyymi

      Olen vuosia sanonut, että löysätään aselakeja ja tuodaan alkoholin kieltolaki takaisin .

      Juopoille suomaloisille ei käy. Miksiköhän?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe