Ongelmia sähkömaksujen kanssa !

Vuokra asunnossani on ollut aina tapana se että vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen vuokrasopimuksen niin velvoittaessa mutta tällä kertaa kävi niin että vuokralainen jätti sopimuksen tekemättä vasten suullista opastusta ja kirjoitettua vuokrasopimusta ja minulle tuli ensin sähkö yhtiön sopimuspaperi jota en tietenkään allekirjoittanut.
Sitten tuli ensimmäinen sähkölasku vaikka meillä ei olekaan minkäänlaista sopimusta yhtiön kanssa.
Olin sähköyhtiöön yhteydessä josta sanottiin että jos vuokralainen ei tee sopimusta niin lasku lähetetään automaattisesti osakkeen omistajalle.

-Tekikö sähköyhtiö lain mukaan oikein vaikka meidän välillä ei ole mitään sopimusta ?
134786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jokin nyt ei täsmää. Jos vuokranantaja ja vuokralainen ei ole tehnyt sähkösopimusta vuokra-asuntoon niin kuka sen on sitten tehnyt koska siellä on sähköt päällä? Jos sähkösopimusta ei olisi niin sähkötkin olisi katkaistu sähköyhtiön toimesta.

Äänestä
  • Ei sähköjä katkaista pitkään aikaan vaikka entinen sopimus olisi irti sanottukin. Omistaja maksaa tietenkin sähkön tuossa tapauksessa.

    Äänestä

  • Laskua maksamaan kirjoitti:

    Ei sähköjä katkaista pitkään aikaan vaikka entinen sopimus olisi irti sanottukin. Omistaja maksaa tietenkin sähkön tuossa tapauksessa.

    Missä päin niin toimitaan että jos sähkösopimus irtisanotaan niin sähköjä ei katkaista??
    Täällä E-Savossa kun soittaa sähkölaitokselle ja lopettaa sähkösopimuksen niin sähköt katkaistaan nopeasti. Yksinkertaista, ei vuokralaiset pääse loisimaan ilman sähkösopimusta.

    Äänestä

  • vuokranantaja94949 kirjoitti:

    Missä päin niin toimitaan että jos sähkösopimus irtisanotaan niin sähköjä ei katkaista??
    Täällä E-Savossa kun soittaa sähkölaitokselle ja lopettaa sähkösopimuksen niin sähköt katkaistaan nopeasti. Yksinkertaista, ei vuokralaiset pääse loisimaan ilman sähkösopimusta.

    Jokaisessa asunnossa mihin olen muuttanut on sähköt olleet päällä vaikka edellinen asukas olisi sopimuksen esim 1 kk aikaisemmin irtisanonut.

    Äänestä

Älä maksa. Jos ilman sopimusta sähköä toimittaneet, sopikoon asian vuokralaisen kanssa.

Äänestä
  • Kyllä se vaan on niin että liittymän omistaja on viimekädessä se joka vastaa sähkölaskusta.

    Äänestä

  • omistaja viimekädess kirjoitti:

    Kyllä se vaan on niin että liittymän omistaja on viimekädessä se joka vastaa sähkölaskusta.

    Meinaat siis, että jos asunto-osakkeen sähkölaskun jättää maksamatta, niin liittymän omistaja eli asunto-osakeyhtiö viime kädessä vastaa sähkölaskusta? Väittäisin kyllä, että vuokralaisen laskua ei aleta perimään asunto-osakeyhtiöltä vaan pelkästään vuokralaiselta.

    Äänestä

Jos ei ole voimassaolevaa sähkösopimusta niin ei ole maksuvelvoitettakaan. On sähköyhtiön oma moka jos ei ole katkaissut sähköjä vaikka sopimusta ei ole tehty. Aika omituista toimintaa tuo minusta on.

Äänestä

Homma on mennyt aina niin että edellinen vuokralainen on lopettanut oman sopimuksensa heti pois muuttaessaan ettei vain tule maksaneeksi seuraavan sähköä.
Ja tästä eteenpäin seuraava on käynyt tekemässä sopimuksen itselleen,en tiedä onko tässä välissä ollut päivän tai päivien väli mutta ikinä ennen ei ole omistajalta peritty senttiäkään vaikka vuokralaisia on ollut jo kymmeniä.

Savon voiman alueella tässä tapauksessa liikutaan.

Äänestä
  • Ei se sähkölasku sinulle kuuluu, jos sinulla ei ole sopimusta sähköyhtiön kanssa. Todella omituista toimintaa sähköyhtiöltä. Ilmoita heille, että sinulla ei ole sopimusta heidän kanssaan ja pyydä heitä olemaan yhteydessä vuokralaiseen ja tarvittaessa katkaisemaan huoneiston sähköt.

    Äänestä

Sähköfirmat ovat myös kovia epeleitä kusettamaan... Haastetaan Wattenfall oikeuteen ''järjettömistä laskuista''. Normaalisti meidän sähkö laskut oli 130-150e kuukaudessa, myöhemmin ne nousivat 300e...

Äänestä
  • Onhan niitä perintäfirmoja olemassa. Hommaat palvelun sieltä ja jäät vain odottelemaan. Helpompaa, kuin lähteä itse asiaa oikeudessa puimaan.

    Äänestä

Älkää puhelko asiasta jos ette tiedä.
Jos muuta asunnosta ja toinen tulee asumaan asuntoon .
Sanon sähkösopimuksen irti niin mitään ei tapahdu ennenkuin uusi asukas on on tehnyt sopimuksen sähkön toimittajan kanssa.
Näin se vaan menee ei voi mitään.
Kaikki saa puhua ja tehdä mitä vaan mutta mikään ei auta.
Forttumi on huolehtinut asiasta ja pessyt tuollaisesta sopimuksen teosta kokonaan kätensä.Vanha asukas on vastuussa että uusi tekee sopimuksen mutta miten se sen tekee se on sitten toinen juttu.Seisoo uuden asukkaan vieressä kun hän laatii sopimusta forttumin kanssa , ja jos eivät saa sopimusta aikaan niin sitten, mitä !! voi voi .
Ei forttumia kiinosta miten vanha asukki sen tekee, tekkekö lainkaan vai tuleeko äijän pätkiä, sille on ihan sama, miljoonapalkkioita nostavat johtajat kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enolevielämaksanut kirjoitti:

Vuokra asunnossani on ollut aina tapana se että vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen vuokrasopimuksen niin velvoittaessa mutta tällä kertaa kävi niin että vuokralainen jätti sopimuksen tekemättä vasten suullista opastusta ja kirjoitettua vuokrasopimusta ja minulle tuli ensin sähkö yhtiön sopimuspaperi jota en tietenkään allekirjoittanut.
Sitten tuli ensimmäinen sähkölasku vaikka meillä ei olekaan minkäänlaista sopimusta yhtiön kanssa.
Olin sähköyhtiöön yhteydessä josta sanottiin että jos vuokralainen ei tee sopimusta niin lasku lähetetään automaattisesti osakkeen omistajalle.

-Tekikö sähköyhtiö lain mukaan oikein vaikka meidän välillä ei ole mitään sopimusta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu