Tällainen kansalaisaloite on menossa eduskuntaan.Työvelvoite vie maan uuteen nousuun.Syrjäytyminen loppuu kun on aamulla lähdettävä yhteiskunnan työpalveluun 4h/päivä ja sen jälkeen on vielä aikaa käydä työtä hakemassa.Työvelvoite tuo ihmisen toisten luo ja näin hän ei syrjäydy eikä sekoa päihteisiin.Työvelvoitteen laistaminen veisi aina sen päivän korvaukset minkä jättää tekemättä.Valtiolla ja kunnilla riittää työtä jota työttömät voisi tehdä.Yksinkertainen keino jolla ehkäistään syrjäytyminen. Jo loppuu makaaminen ja laiskottelu.
YHTEISKUNNAN TUET VASTIKKEELLISIKSI
pian arkadiamäelle
18158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Laiskat pakkotöihin!
Laiskan määritelmä?
Minä laiskiainen jatkan makoilemista.
"Valtiolla ja kunnilla riittää työtä jota työttömät voisi tehdä."
Et tajua ongelman laajutta, loppuisi kunnilta ja valtiolta hommat nopeasti. Sitten tulisi lisää työttömiä kun voisi kunnilta ja valtiolta potkia lisää porukkaa pois. Onko sulla laskelmia siitä kuinka paljon tuo työllistäminen maksaisi? Hommalla olisi moninkertainen hinta nykysysteemiin verrattuna.
Pakkotyö on Suomen perustuslain ja useiden kansainvälisten sopimusten vastaista. Mutta silti pitäisi kaikki pakkotyön kannattajat ja muut aloittajan kaltaiset kateelliset idiootit määrätä pakkotyöhön siihen saakka kunnes mielipide muuttuu.
Kohta on lepopäivät ohi kunhan kansalaisaloite menee eduskuntaan.
Ei eduskunnassakaan niin tyhmiä olla että siellä ihan mikä tahansa menisi läpi.
Miksi juuri aamulla ? Itse olen iltaihmisiä. Kuulosti typerältä. Mutta sellainen systeemi että kaikille töitä ja tessin mukaisella palkalla ja ehdoilla ja 8 tuntia päivä. Se kuulostaisi järkevältä
Katsos ehdottaja aamulla töihin mennään ja sen jälkeen niitä oikeita paikkoja hakemaan.Minä odotan kunhan valtion rahat loppuu niin tämä työvelvoite toteutuu.Työttömät työvelvoitetaan siihen asti kun oikea työpaikka löytyy.Tämä kansalaisaloite on jo kypsymässä eli tulossa!
Missä on niitä "oikeita paikkoja" jäljellä, kun kansalaiset kuitenkin tekee ilmaista työtä 4 h päivässä? Miksi kukaan palkkaisi vakinaista työntekijää, jos joka päivä tulee pari työtöntä tekemään yhteensä 8 h töitä, ja ilmaiseksi?
Miten tämä pakkotyö auttaa siihen, jos valtiolta on rahat loppu? Koska jostainhan ne pakkotyöpaikat on revittävä, mikä varmaan nykyisessä tilanteessa tarkoittaa sitä, että vakinaisille työntekijöille annetaan monoa tai ainakaan ei palkata uusia. Sitten onkin lisää työttömiä, ja vapaita paikkoja vielä vähemmän, koska ilmaista työvoimaa riittää.
Onhan tällainen työvelvoite sitä paitsi jo olemassa: työkkäri voi määrätä työttömän "kurssille" tai "harjoitteluun", missä tehdään töitä työmarkkinatuella plus yhdeksällä eurolla per työpäivä. Jos kieltäytyy, menettää tuet.
Miten tämä pakkotyö auttaa siihen, jos valtiolta on rahat loppu? Koska jostainhan ne pakkotyöpaikat on revittävä, mikä varmaan nykyisessä tilanteessa tarkoittaa sitä, että vakinaisille työntekijöille annetaan monoa tai ainakaan ei palkata uusia.
Ja samaan aikaan kaikille pakkotyöläisille kuitenkin maksetaan valtion työttömyystukea. Verotulot vähenee.
"kunhan valtion rahat loppuu niin tämä työvelvoite toteutuu"
Voi käydä päin vastoin. Mistä sitten valtio ottaa rahat tuon työvelvoitteen toteuttamiseen? Entäs ne työt? Eihän nuorisotakuukaan toimi vaikka rahaa siihen on.
ei kenkään kannata tes-palkalla töitä tehä, ehää sillä tuu toimee... ei mullakaa tessin mukaa olisi ku vähä yli 10e/t mutta mää saan kuiteskii15,45e/t.
Meinaatko että nyt vasta loppuu makaaminen ja laiskottelu?! Tuet on olleet vastikkeellisia jo vuosikaudet, kun työtön pakotetaan toimenpiteisiin (lue orjatyöhön) tuella 9 euron kulukorvauksella!
Tää on vasta alku sille että laiskuus loppuu yhdessä valtion rahojen kanssa!
SAIRASTA SÄÄTÄÄ TOLLASIA LAKEJA MUTTA SUOMESSA SE ON MAHDOLLISTA
nuorisotyöttömyys on suuresti liioiteltua koska koululaiset keväällä koulun loputtua ilmoittautuvat työttömiksi vaikka koulua jossakin muodossa jatkavat syksyn tullen.Ei ne mitään oikeita työttömiä ole vaan kouluistaan kesälomilla, mutta rumentavat työttömyystilastoja. Tyottömäksi pitäisi laskea sellaiset jotka TYÖSTÄÄN joutuvat pois, ei niitä jotka kouluista kesälomilla ovat.
Nuorisotyöttömyys tarkoittaa sitä että ne jotka valmistuvat,eivät silti työllisty..
sitä on jokainen aloittanut ihan muista hommista kuin niistä mihin on lopulta päätynyt...suosittelen näille valmistuneillekin sitä samaa, ei heti pääse 'omaan'hommaansa kuin muutama, se on tehtävä jotain muuta kunnes se oma homma löytyy.