Ex-valtiovarainministeri Iiro Viinanen ärähtää hallitukselle ja ay-liikkeelle.
Viinanen sanoi Iltalehdelle jo maaliskuun alussa, ettei pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallitus kykene pitämään lupaustaan velkasuhteen kääntämisestä selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä.
Kyllä alkaa olla kuljettu tie, tässä politiikan ja maailman menossa ja lamassa, loppuun.
Monipuolue järjestelmä on niin riitainen, että ei pysty tekemään järkeviä päätöksia.
On virhe pitää tälläinen Sixpack hallitus!
Kansan syvistä riveistä revitään rahaa ja sekään ei riitä, tervisiä Jutalle.
Iiiro Viinanen arvosteli hallitusta!
2
65
Vastaukset
Omituiseksi on päässyt menemään Suomen valtion talouspolitiikka. Kun Suomen AAA-luokitus mahdollistaa velan ottamisen edullisella korolla, niin valtio ottaa velkaa ja velkaantuu velkaantumistaan. Se alkoi jo edellisen hallituksen aikana, jolloin valtiovarainministerinä toimi Jyrki Katainen.
Kun nyt sitten velka-ahdingossa pitää höylätä ja karsia, niin se operointi kohdistetaan kotimaan hyvinvointipalveluihin, joitten ylläpitämisen kerrotaan koituvan liian kalliiksi. Samaan aikaan meiltä valuu valtion toimesta rahaa ulkomaille kuin rännistä.
Hyvinvointipalvelujen alasajon rinnalla toinen valtion budjetin "korjauskeino" on verojen korottaminen. Kohta suomi on niin ankarasti verotettu, että veronmaksukyky heikentyy eikä valtio saakaan niitä verotuloja, joita se on veronkiristyksillä havitellut - esim. autovero pätee näyttönä. Ja sitten taas pitää ottaa lisää velkaa.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että Kataisen-Urpilaisen hallitukselta on pallo hukassa. Järkevään suuntaan kääntymisen korjausliikettä ei kyetä tekemään, koska ilmeisestikin hallitus on euroraha-aluesidonnaisuutensa panttivanki. Tätä kärsimysnäytelmää, joka on totisinta totta me joudumme elämään vielä liki kaksi vuotta, ellei eduskuntavaaleja järjestetä ennenaikaisesti jo sitä ennen.- kylmä aika
Korot nousee ja takuut vakuudet laukee siloin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011825- 591180
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4591168- 1701053
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 58831
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49776- 84773
- 51718
- 57691