miten

ruskeassa talossa

vietetään juhannusta

onko uusia vankeja

7

268

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On the Broad

      Ruskea talo on tänä juhannuksena yleisön pyynnöstä kiertueella. Paikkoina ainakin Helsinki, Tampere ja Kuru. Kaapissa lojuvat käyttämättömät laskiämpärit ja ruoskat voi jättää tienvarteen, josta ne kerätään uusiokäyttöön.

    • ruskea juhannus

      kultaisia suihkuja
      ruskeita mahtijärkäleitä
      suolikaasua sieraimiin
      solmuruoskia saappaanvarsissa
      monenlaisia rangaistuksia
      hellää alistamista
      hilpeää häpäisemistä
      lätäköitä lattialla
      vankeja kanakopeissa
      mies ruputustuolissa
      karhuja hyljealtaassa
      kaikki on kuin unta
      kaikki on täyttä totta

    • suoliston kaasut

      Turun ruskeat kellarit ovat sopineet hyvin pahantekijöiden säilytyspaikoiksi. Vanhin vankila on kuiluvankila. Se rakennettiin 1300-luvulla keskiaikaisen voudintuvan alapuolelle. Huoneen lattiassa oleva aukko oli pitkään ainoa tie kahdeksan metriä alempana olevaan synkkään tyrmään.

      • Rupulogi

        Ruskeat perinteet ovat jatkuneet Turussa jo vuosisatojen ajan. Ennen uuden ajan alkua kidutus oli lain sallimaa ja Turun Linnan kellareissa harrastettiin Ruskeita Menoja vangeilla ja maanpettureilla. Eräs maineikkaimmista vangeista oli kruununsa menettänyt kuningas Erik XIV. Nationalmuseumin kokoelmista löytyykin harvemmin nähty Domenicus Verwiltin teos "Kuningas Erik Turun rupujen ympäröimämä".

        Tämä on tiettävästi ensimmäinen visuaalinen kuvaus Turun ruskean talon tai sitä edeltäneiden instituutioiden jäsenkunnasta. Taulusta voi nähdä, että ruput ovat hyljeryhtisiä ja vääräsäärisiä yhteiskunnan hylkiöitä, jolla ei silsakasvoisina ole paikkaa valossa. Tältä osin mikään ei ole muuttunut vuosisatojen aikana.


      • km-historioitsija
        Rupulogi kirjoitti:

        Ruskeat perinteet ovat jatkuneet Turussa jo vuosisatojen ajan. Ennen uuden ajan alkua kidutus oli lain sallimaa ja Turun Linnan kellareissa harrastettiin Ruskeita Menoja vangeilla ja maanpettureilla. Eräs maineikkaimmista vangeista oli kruununsa menettänyt kuningas Erik XIV. Nationalmuseumin kokoelmista löytyykin harvemmin nähty Domenicus Verwiltin teos "Kuningas Erik Turun rupujen ympäröimämä".

        Tämä on tiettävästi ensimmäinen visuaalinen kuvaus Turun ruskean talon tai sitä edeltäneiden instituutioiden jäsenkunnasta. Taulusta voi nähdä, että ruput ovat hyljeryhtisiä ja vääräsäärisiä yhteiskunnan hylkiöitä, jolla ei silsakasvoisina ole paikkaa valossa. Tältä osin mikään ei ole muuttunut vuosisatojen aikana.

        Olen Vatikaanin arkistossa tutkinut Turun Ruskean Talon keskiaikaista historiaa, sillä Turun akatemian kirjastossa säilyneet viimeiset todisteet Ruskean Talon olemassaolosta hävisivät mahdollisesti Ruskean Talon organisoimassa tulopoltossa 1827, jolloin koko Turku paloi maan tasalle lukuun ottamatta tietenkin Ruskean Talon maanalaista kellaria. Vatikaanin arkiston tiedot kattavat luonnollisesti ainoastaan katolisen ajan:

        1249 Turkuun perustetaan Pyhän Olavin luostari, jota rahvas alkaa kutsua Ruskeaksi Taloksi eikä ainoastaan ruskeaseinäisen luostarin vaan myös ruskeakaapuisten munkkien mukaan. Kunnon katolilaisina munkit alkavat saalistaa Turun yössä pikkupoikia.

        1335 orjuus kielletään, miksi Ruskeaan Taloon aletaan rakentaa salaista kellaria vankityrmäksi goottilaisine arkkitehtuureineen.

        1347-1352 Euroopassa raivoaa Musta Surma, joka uusimpien tutkimusten mukaan oli Ruskeasta Talosta levinnyt sukupuolitauti.

        1392 anekauppaa käydään jo Turussa, jos kohta kansan köyhyydestä johtuen aneista maksetaan Ruskeassa Talossa rahan sijasta "luonnossa".

        1484 inkvisitio otetaan avosylin vastaan Ruskeassa Talossa, jonne hankitaan kaikki tuon ajan moderneimmat kidutusvälineet.

        1509 tanskalaiset tekevään Turkuun ryöstöretken, jonka aikana holsteinilainen kreivi Wulf von Grewendorp vie Ruskeasta Talosta yhden sen arvokkaimmista aarteista eli Pyhän Barbaran luonnollisen kokoisen patsaan, joka on samalla viimeinen Ruskeaan Taloon päästetty naispuolinen ihminen, eläin, esine tms.

        1537 alkuperäinen Ruskea Talo palaa maanalaista kellaria lukuun ottamatta, ja samanaikaisen uskonpuhdistuksen takia koko luostari virallisesti lakkautetaan. Ruskeat munkkikaavut vaihdetaan ruskeisiin paitoihin, ja myös muu Ruskean Talon toiminta siirtyy maan alle.


    • Ruskean Reiän Ritari

      Plösönaama saalistaa Turun yöttömässä yössä!

    • nostoup

      Nostetaans wähä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      76
      771
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      750
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      452
    14. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe