Haluisin tietää onko kellään ollut tai on sellasta fobiaa kuin mulla,nimittäin ikkuna-fobia. En ole koskaan tykännyt ikkunoista, oli ne sitten talojen ikkunoita,ovien,kauppojen, lähempänä tai kauempana minusta,niin aina kun kävelee talojen ohi, tuntuu että sieltä joku näkee mut ikkunasta ja se tietää mihin menen. Joskus se ei ole niin paha jos joku on mun kanssa kävelyllä,mutta yksin ollessa se voimistuu,tosi outoa tämä, sitä on jatkunut lapsesta asti.
Ja toinen on tämä kaupassa käynti,kun lähestyy kassaa ja joutuu odottamaan niin ahdistuu ja haluaa pois sieltä,silloin tuntuu että ihmiset näkee epävarmuuden.
Että joskus jättää ostamatta sitä mitä tarvitsisi ja ostaa jotain muuta.
Yhdelle ainoolle ihmiselle olen puhunut tästä, ja hänellä oli itellä pelkoja vaikka ei samanlaisia kun minulla,olen keski-ikänen ja tämä hävettää ja haittaa elämää, vastauksia kiitos.
Ja toinen on tämä kaupassa käynti,kun lähestyy kassaa ja joutuu odottamaan niin ahdistuu ja haluaa pois sieltä,silloin tuntuu että ihmiset näkee epävarmuuden.
Että joskus jättää ostamatta sitä mitä tarvitsisi ja ostaa jotain muuta.
Yhdelle ainoolle ihmiselle olen puhunut tästä, ja hänellä oli itellä pelkoja vaikka ei samanlaisia kun minulla,olen keski-ikänen ja tämä hävettää ja haittaa elämää, vastauksia kiitos.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse asiassa, kun ajattelen, taitaa minullakin olla samanlainen pelko, tosin ilmeisesti paljon lievempänä.
Pelkään yleensä vain, kun olen sisällä jossain rakennuksessa ja olen yksin/muut nukkuvat. Pelkään kulkea ikkunoiden ohi, kuvittelen että sieltä joku katselee minua pahat mielessään.
Nykyään pystyn rohkaisemaan itseni ja kulkemaan ikkunan ohi, tuijotan siihen ja totean, ettei siellä ole mitään.
En koskaan ennen ole ajatellut, että kyse olisi mistään fobiasta. En edes ole ajatellut että pelkään, se on ollut jotenkin ihan tavallista.
En ole selkeästi ainoa ikkuna-fobiani kanssa :D
Et ole ainoa. Minulla se ei ole juuri ikkunat, mutta eräät muut asiat ympäristössä. Tiedostan kyllä omalla kohdalla mistä ne johtuvat, tietyistä lapsuusmuistoista. Ihmisistä, jotka valvoivat, "vaanivat" ja kontrolloivat minua. Olivat ihan lähiperheeni aikuisia. Henkistä ja väkivaltaa ja emotionaalista hyväksikäyttöä siis, se on hyvin ahdistavaa, varsinkin kun lapsena ei pääse sitä pakoon.
Koetan sanoa itselleni, että nykyhetki ei välttämättä ole sellainen. Kaikki ihmiset eivät ole sellaisia. Toisaalta on myös tärkeää ettei vähättele omia tuntemuksiaan ja havaintojaan. On ihmisiä, jotka todella toimivat niin, ja heillä on siihen omat syynsä, omat traumansa. Maailma ei ole aina turvallinen. Ei ole mitenkään omituista pelätä joskus, peloille on tosipohja, täytyy vain ajatella että olen fiksu kun osaan pelätä, koska en voi tietää, onko ympäristö turvallinen. Kukaan ei voi väittää sen paremmalla tiedolla kuin minäkään että se olisi varmasti turvallinen, ja ne jotka heittäytyvät kaikkitietäviksi herättävät pohjimmiltaan vain enemmän pelkoa ja epäluottamusta koska sellaiselle kaikkitietävyydelle ei ole perusteita.
Pelko voi vähentyä vähitellen, mutta ei siten että sen tukahduttaa. Yleensäkin jos ihmiset haluavat että heihin luotetaan, se on asia joka täytyy ansaita. En pelkää aina, enkä kaikkia, enkä kaikkialla.