Minulla on joitain "kavereita", tosin näen heitä äärimmäisen harvoin. Eilen pitkästä aikaa minuun otettiin yhteyttä ja pyydettiin viettämään Juhannusta. Sitten minulla oli meneillä yksi pieni kesäromanssi, jonka laitoin jäihin, vaikka nainen olis haöunnut jatkaa tapailua.. Miksi minun on niin vaikeaa olla muiden kanssa? Tänä vuonna olen nähnyt vain paria henkilöä, tätä naista ja yhtä kaveria, yhteensä tapaamisia on ollut kuusi kpl. Eli olen viettänyt yksin lähes kaiken aikani.
Yleensä nämä kaveritkin ottavat yhteyttä kun haluavat ryyppyseuraa ja minua ei enää kiinnosta. En tosin tiedä kiinnostaako heidän seura muutenkaan. Tuntuu siltä että en ole enää kiinnostunut ihmisistä lainkaan. Ehkä maailmasta vielää löytyy joitain mielenkiintoisia tyyppejä, mutta tällä hetkellä on semmoinen olo, ettei kukaan herätä minussa mielenkiintoa. Enkä edes ole mikään kylmä ihminen, päinvastoin, osaan olla todella lämminhenkinen ja hauskakin. Vai olenkohan masentunut kun mikään ei tunnu miltään eikä kukaan jaksa kiinnostaa?
Yleensä nämä kaveritkin ottavat yhteyttä kun haluavat ryyppyseuraa ja minua ei enää kiinnosta. En tosin tiedä kiinnostaako heidän seura muutenkaan. Tuntuu siltä että en ole enää kiinnostunut ihmisistä lainkaan. Ehkä maailmasta vielää löytyy joitain mielenkiintoisia tyyppejä, mutta tällä hetkellä on semmoinen olo, ettei kukaan herätä minussa mielenkiintoa. Enkä edes ole mikään kylmä ihminen, päinvastoin, osaan olla todella lämminhenkinen ja hauskakin. Vai olenkohan masentunut kun mikään ei tunnu miltään eikä kukaan jaksa kiinnostaa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Masennukseen liittyy yleensä kiinnostuksen väheneminen muita ihmisiä kohtaan..Mutta kyse voi olla tottumuksestakin ja siitä, että toiset ovat introvertimpia, eikä esimerkiksi "tyhjänpäiväinen" rupattelu kiinnosta.
Tai sit sulla vain ei ole tarpeeks samanhenkisiä tuttuja.
Joskus vanhat kaverit jäävät yhteisten intressien puutteessa. Elämä on sellaista syklia.
Mitä sä sitten teet? Vaikka tänään juuri nyt? Eli siis mikä sua kiinnostaa nyt?
Koen samoin Aloittajan kanssa! Ihmettelen myös, että kenestäkään, mistään ihmissuhteestani en saa mitään. Tahtoisin keskustella laajemmin, syvällisemmin ja sillai, että molemmin puolin saisimme rakennuspalikoita elämäämme ja näkemyksiimme. Oikeaa asioiden ja kokemusten vaihtoa kaipaan.
Koen hyvin vaikeana, miten löytää samanhenkistä ja samalla aaltopituudella ja aaltopituuslajilla olevia kavereita. Niitä ei ole.
Olen hyvin turhautunut, vaikka eilenkin olin seurassa sikäli, että tapaaminen illalla kaupungilla kolmistain.
Mä en saa ihmissuhteista yhtikäs mitään.
Harjoitan siis itsekseen olemisen kykyäni edelleen.
Hyvä teksti, ajattelen usein samalla tavalla ihmissuhteista. Joskus tuntuu, että olenko jotenkin naiivi, kun kaipaan kanssa tuollaista "syvällisempää" ystävyyttä? Olenko liian vakava ihminen, kun kaipaan ihmisten kanssa juttelua vaikeistakin aiheista...? Niitäkin voi toki aina huumorilla höystää : )
En ole uskonnollinen, mutta joskus tuntuu tuttujeni keskuudessa kuin olisin konservatiivinen kristitty, kun kaipaan tietynlaisia käytöstapoja ja pidän hyvää parisuhdetta suuressa arvossa.
En tiedä, liikkuuko sitä vaan väärissä piireissä? Pitäisikö vihdoin vaihtaa baarit ja alkoholiin (kaikki) vapaapäivänsä hukuttavat ihmiset johonkin muuhun...
Tämä onkin jo vanha ketju, mutta eikai se mitään haittaa vaikka nyt kommentoin kun silmään osui tämä teksti! Vastatkoon ken kokee et haluaa jotain rakentavaa kenties lisätä.
Mielenkiintoinen aihe! Sinänsä jo senkin takia koska mä olen ollut aina ns "pohtija" tyyppiä itse. Mistä lie johtuu, onko luonteenpiirre vai kasvatuksen tulos, no anyway sillä nyt ei ole tasan mitään merkitystä koska pidän pohtimisesta tiettyyn rajaan asti sekä heistä joilla myös tätä kykyä löytyy. Itse ajattelen että meillä pohtija tyypeillä vain on sellainen miten sen sanoisi ehkä halua keskustella asioista kunnolla ja rehellisesti, perinjuurin saada asioista selvää jne 🙂eihän tässä mitään väärää ole saati mitään naiivia. Me ihmiset olemme erilaisia. Itseasiassa ainakin itse olen saanut toisilta ihan positiivista palautetta, että se on hyvä asia kun asioita pohtii. Ja näin ajattelen itsekin. Mutta se ongelma sitten on se että ei aina jaksa välttämättä saman ihmisen kanssa pohtia samoja asioita. Rikkautta on omistaa useita pohtijoita ympärillään. Jos niitä taas ei ole tunnistan myös oikein hyvin tuon "turhanpuhumisen "- ärsytyksen ja sen tuoman tietyn erakoitumisen, kun ei vaan oikeasti jaksa sitä. Ei se sinänsä haittaa, saahan hekin puhua omia juttujaan, niinkuin mekin, mutta totta on et kaikki kemiat ei kohtaa kaikkien kanssa ja siihen pitää tyytyä. Silti ei tarvitse ketään toista eritavalla puhujaa tuomita, kukin tyylillään! Annetaan kaikille tilaa olla oma itsensä, omine piirteineen niin rauha maassa säilyy!
Osaatko kertoa, millaisia ihmisiä pidät mielenkiintoisina? Oletko tavannut sellaisia vaikka netissä? Mistä haluaisit jutella tai mitä haluaisit tehdä kiinnostavien ihmisten kanssa?
Minulla on vähän samanlaisia ajatuksia kun tuolla ylempänä olevalla hyvin turhautuneella. Pidän ihmisistä joiden kanssa voi keskustella syvällisiä asioita. Minusta on mukavaa pohdiskella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Arvostan myös paljon empaattisuutta ja huomaavaista käytöstä. Eihän sitä nyt jatkuvasti tarvitse olla vakava, mutta juttu luistaa muutenkin paremmin semmoisten kanssa, jotka kykenevät syvällisyyteen. Eli syvällisten ihmisten kanssa tyhjänpäiväinen rupattelukin on parempaa. Joidenkin nörtti-tyyppisten kanssa on joskus hauska keskustella vaikka politiikasta tai muusta vastaavasta, mutta he taas eivät ole useimmiten lainkaan kiinnostuneita ihmisyydestä. Eli heidänkin syvällisyytensä on hieman rajoittunutta. Ja nörttien huumorintaju on muutenkin aika erilaista.
Lämminhenkisyys on minulle erittäin tärkeää, ahdistun jos toinen ihminen vaikuttaa kylmältä tai etäiseltä. Vaikka ujohkona ihmisenä olen itsekin joskus aluksi etäinen. Ei tarvitse olla mikään superälykäs, kun en itsekään sitä ole, mutta edellytän toiselta ihmiseltä hyviä sosiaalisia hoksottimia. Itse olen hyvä aistimaan toisten tunnetiloja, jos toinen ihminen aistii niitä minustakin, niin kanssakäyminen on helpompaa. Semmoiset ihmiset tuntuvat aina sanovan kaiken oikein. Useimpien tunneäly on sen verran kehno, että minusta usein tuntuu että puhuisin jollekin kuolleelle puulle.
En minä sitten tiedä missä tuommoisia tapaa, varmaan missä tahansa. Harvinainen ihmistyyppi kuitenkin kyseessä.
Tunnistin tuosta itseni. Olen parisuhteessa ja kaipaan toisinaan ystävien seuraa. Kahvikyläilyistä niin sanottujen ystävieni kanssa jää usein tyhjä olo. Ne tyhjänpäiväiset juorut, yksiniittinen pajatus politiikasta, moralisointi, kuinka varattujen miesten naisystäviä pitää kunnioittaa, samat jutut, mitkä on kuultu jo moneen kertaan. Sitten ne loputtomat sairaskertomukset tai kertomukset jonkun vanhuksen dementiasta, kertomukset minulle ventovieraiden ihmisten häistä ja hautajaisista. Jos joku vielä on ikävystyttävämpää, niin perunanvarsia pitkin etenevä monologi kauppareissusta tai pyykkituvalla käynnistä. Olen siis keski-ikäinen nainen, joka haikailee syvällisistä keskusteluista, pohdiskelemisesta kaikesta maan ja taivaan välillä, kertomista omista ajatuksista eikä siitä, mitä joku sanoi ja mitä se sitten sanoi...usein vältän kyläilyt ja menen mieluummin kirjastoon.
Minä tunnistan itseni tuollaiseksi syvissä vesissä kahlaajaksi. Exältäni sain eron hetkellä kuulla, ettei "kukaan jaksa aina jauhaa tuollaisia elämää suurempia kysymyksiä". Minä taas en jaksa "aina jauhaa" tyhjänpäiväisyyksiä. Välillä se toki on hauskaa ottaa vähän kevyemminkin.
Myös minulla on tuo sama hienotunteisuuden arvostus. Pyrin aina olemaan loukkaamatta ihmisiä.
Vaikka parisuhteessa olenkin ja kohtalaisen paljon ihmisten kanssa tekemisissä, tunnen sielujen sympatiaa tämän ketjun henkilöiden kanssa!
Sinulle "siili3": Eikö ollutkin järkytys kuulla tuo kommentti? Itse olen kuullut tuon, melkeinpä sanasta sanaan ja siihen ei ainakaan minulla ollut mitään vastattavaa!
On todella, todella ilahduttavaa huomata, että meitä on useampiakin, joiden ei ole tarkoitus loukata muita keskustelu kumppaneita, vaan kuten "hyvin turhautunut oivallisesti kuvasi: "Tahtoisin keskustella laajemmin, syvällisemmin ja sillai, että molemmin puolin saisimme rakennuspalikoita elämäämme ja näkemyksiimme"
Oma mielenkiintoni kohdistuu pohdiskelevaan keskusteluun ja tuo edellinen lainattu lause kuvaa sitä, mitä parhaiten!!
Hienoa! , , Antoipa vierailu täällä, tässä ketjussa uskoa ihmisiin!!
Hektisessä ja hektistyvässä yhteiskunnassa erakkoilu alkaa olla välttämätön "pahe". En ainakaan minä jaksa sitä muovista ja pyhää lifestyleä tahkota läpi. Tuntuu siltä, että itse elämä alkaa hukkua teknohömppään ja siihen, että pitää korostetusti olla jotain. Ja jos et ole, sut tuomitaan "tavikseksi" ja sitten sun sosiaaliset piirit alkaa muodostumaan sulle enemmän tai vähemmän luotaantyöntäviksi ja tietyssä vaiheessa sitten vihollisiksi. Ennen ihmiset arvosti ihmistä, nyt arvostetaan statusta. Kaikki mahdollinen, luonne yms. muodostetaan mielessä sen mukaan mitä sä pinnallisesti olet. "Hyvin toimeentuleva Audi A6 kuski, joka on kehityspäällikkönä yritys X:ssä" on jumalasta seuraava. Minä autoton ja työtön joka osti viimeksi vaatteita kohta 2 vuotta sitten, en ole juurikaan mitään. Olin sentään ennen työttömyyttä "creative director" ja asuin 210 neliöisessä OK-talossa ja pihalla sekä moottoripyörä, että uudenkarhea auto. Kun työttömyys vei talon, pyörän sekä auton, sekä lopulta perheen, minusta tuli kerrostalokaksiossa asuva köyhä eikukaan. Nyt ei juurikaan soitella ja kysellä vointeja eikä käydä kylässä. Näistä päätellen mitään henkistä yhteyttä ei kehenkään oikeestaan koskaan ollut, vaikka itse olenkin sitoutuvaa ja ihmistä ilman titteleitä arvostava persoona. Kaikki olikin näemmä pelkkää pinnallista respektiä sen mukaan mikä on titteli, palkkaluokka ja millaista omaisuutta on kyennyt hamstraamaan. Tämän jälkeen tuskin itsekään tulen koskaan mitään henkistä yhteyttä tavoittelemaan, jos elämä kerran on näin pinnallista.
Tunnen itseni hyvin aloittajan kaltaiseksi, ainoa poikkeus on jos otan alkoholia ja menen yleisille paikoille niin, minusta tulee vähän adhd. Voisin varmasti puhua sähkötolpallekkin tietyssä humalatilassa, mutta yleisesti ottaen en hirveesti jaksa jutella ihmisille tyhjänpäiväisyyksiä ja muka hauskaa.
Minullakin tuo alkoholi vaikuttaa samalla tavalla, eli tavalliset jutut ja muut ihmiset kiinnostaa kun on pienessä humalassa. Selvinpäin taas olen enemmän omissa ajatuksissani. Tavalliset arkiset asiat ovat vain niin tylsiä ettei niitä jaksa hirveästi mietiskellä. Esim äitini jaksaa puhua säästä, siitä kuinka uusi kukkapenkki näyttää hienolta ja siitä kuinka talon pesutupa kaipaisi uudistusta. Veljeni taas mietiskelee miten saisi myytyä moottoripyörän, kuinka pomo töissä vaatii liikaa ja miettii kuinka järjestää taloyhtiön siivoustalkoot. Minua ei tuommoiset asiat kiinnosta lainkaan. Luen mieluummin Herman Hesseä, katselen jonkun filosofin luentoa youtubesta, mietin kuinka olisi hienoa nähdä maapallo esim kuusta käsin.
Jos vastaan tulee esim. aasialaisia ihmisiä, niin en kiinnitä heidän vaatteisiin välttämättä mitään suurta huomiota, vaan rupean esim. miettimään onko aasialaiset keskimäärin introvertimpia kuin eurooppalaiset, koska ovat niin rauhallisia yleensä jne. Sitten mieleeni voi juolahtaa miksi amerikkalaiset ovat niin ulospäin suuntautuneita, sitten rupean mielessäni pohtimaan miksi näin on. Tullessani siihen tulokseen, että ulospäin suuntautuneet, rohkeat ja riskejä kaihtamattomat yksilöt lähtivät aikoinaan etsimään onnea, mieleen tulee taas jotain mikä ehkä liittyy asiaan. Jossain vaiheessa huomaan ajttelevani jotain niin ihmeellistä, etten edes tajua kuinka päädyin siihen.
Tuossa annoin yhden (ehkä omituisen) esimerkin kuinka ajatukseni pyörivät aivan muualla kuin omassa arjessa. Minua kiinnostaa melkeinpä kaikki muu paitsi se mitä edessäni näen. Tavalliset ihmiset taas eivät muuta mietikään.
Tere, kylse vaan nii menee et, viisaus palaa jälkikäteen...
Toisin sanoen, turhat sosiaaliset kontaktit kannattaakin karsia.
Säästyy päänsäryiltä
Sielussasi on tyhjä alue, mitä kukaan ihminen ei voi täyttää. Puhu asiasta Jeesukselle ja pyydä häntä tulemaan sydämeesi, sen jälkeen voi ihmissuhteetkin muuttua ja ruveta kiinnostamaan.
En tunne ketään Jeesus-nimstä henkilöä, jolle jutella. Vai oletko niin pahasti harhainen, että luulet minun voivan jutella 2000 vuotta sitten eläneelle puusepälle?
No olipa harvinaisen mielenkiintoinen keskusteluketju. Löysin itseni näistä ajatuksista myös. Olen luullut olevani aivan poikkeava, kun en keski-ikäisenä naisena jaksa enää tavata ns. vanhoja ystäviäni tai oikein enää sukulaisiakaan. Ja juurikin tästä syystä, ettei keskusteluissa ole mitään järkeä. Ei mitään ajatuksia herättävää tai innostavaa... ei niin mitään.
Ainoastaan tuo Jeesustelija pilasi mielenkiintoisen viestiketjun. Harmi!
Jee sukset (kohtahan se on taas talvi)
Itellä sama homma. Tuntuu ettei muiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta/käydyistä keskusteluista saa mitään. Ei jaksa small talkia eikä joutavaa höpinää puolituttujen kanssa. Liian harvoin tulee nykyään kavereitakaan nähtyä.
Samaa mieltä nimimerkin12 19 kanssa.
Eikö Jumalan olemassaolosta ja elämän tarkoituksesta keskustelu ole sitten syvällistä? Onko uskonto suomalaiselle syvälliselle ihmiselle kielletty aihe?
Jumalia ei ole ja elämällä ei ole tarkoitusta, joten ei siinä ole mitään kesustelemista.
Voit sanoa että "en usko Jumalaan tai siihen että elämällä on tarkoitus", mutta se että ilmaiset asian kuin se olisi totuus, on yksinkertaisesti ylimielisen ja tietämättömän ihmisen puhetta.
Kuolemanjälkeisestä elämästä on olemassa tieteellisiä todisteita, mutta siitähän sinulla ei ole hajuakaan.
Jos ymmärrät englantia, aloita lukemalla sellainen kirja kuin "A lawyer presents the evidence for the afterlife", kirjoittanut australialainen lakimies Victor Zammit.
http://www.amazon.com/A-Lawyer-Presents-Evidence-Afterlife/dp/1908733225/ref=cm_cr_pr_product_top
Lainaus kirjan aikaisemmasta kopiosta:
"The afterlife has nothing to do with religion, beliefs or superstition. The afterlife is now scientifically established. Those who refuse to investigate or rebut the voluminous available objective evidence have no technical right or authority to deny its existence or to make any valid comments about it."
Toisinsanoen (jos et ymmärtänyt), kuolemanjälkeisellä elämällä ei ole mitään tekemistä uskontojen, uskon tai taikauskon kanssa.
Jos et ole valmis tutkimaan tai kumoamaan sitä valtavaa todisteiden määrää mitä aiheesta on olemassa, sinulla ei ole teknistä oikeutta tai valtaa kieltää sitä tai sanoa koko aiheesta yhtään pätevää kommenttia.
There you go!! :)
Edellisessä puhuin tosin vain elämästä kuoleman jälkeen, mutta olemassaolevien todisteiden pohjalta voi sanoa, että meillä todellakin on tarkoitus tässä maailmankaikkeudessa, kaikki elämä on ikuista, ja kaiken tämän pohjalta olisi typerää mennä väittämään että Jumalaa ei ole olemassa.
Me olemme ikuisuus, me olemme kaikki mitä on koskaan ollut, kaikki mitä on, ja kaikki mitä tulee koskaan olemaan. Me olemme Kaikkeus = Jumala, emme mitenkään erillisiä siitä.
"Voisi sanoa, että Maa-planeetalla hämmennys ja väärinymmärrys ovat valtaisaa useimpien vajottua täydellisesti illuusion lumoihin uskoen, että sen takana ei ole suurempaa todellisuutta. Siinä ei ole kuitenkaan mitään väärää, vaan se on vain Luojan yksi tapa kokea itsensä. Joskus onkin (humoristisesti) todettu, että ateisti on Luojan kaikkein suurin saavutus – itsensä todellisen luonteen unohtanut tietoinen olento."
(lainaus: http://yhdenlaki.wordpress.com/2010/01/30/luominen/)
Kiva lukea näitä juttuja ja tajuta, etten ole ainut massasta poikkeava tässä maailmassa..
Minulla ei ole yhtään ystävää, se johtuu siitä etten vain jaksa hengailla "tavallisten" ihmisten kanssa.. En yksinkertaisesti jaksa keskustella tyhjänpäiväisistä asioista, olen mielummin yksin kuin pakotan itseni teeskentelemään jotain muuta kuin olen, ne tilanteet on niin väkinäisiä kun yrittää olla kiinnostunut toisen jutuista, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Silloin harvoin kun käyn kavereiden kanssa ulkona, mietin jälkeenpäin jäikö tästä kokemuksesta enemmän positiivista vai negatiivista käteen, ja jos voisin kokea saman uudestaan, tekisinkö sen vai jättäisinkö tekemättä. Useimmiten vastaus on negatiivinen.
Ehkä suurin osa meistä syvällisistä ihmisistä viihtyy omissa oloissaan, siksi meihin ei törmää juuri missään.. Harmi, olisi niin hienoa löytää edes yksi oikea ystävä, jolle voisi puhua kaikesta ilman että tuntee olonsa höyrähtäneeksi tai omituiseksi.
Terrrrve!
Täälläkö työ kaikki ootta?! ;)
Aivan tismalleen ja prikulleen täyttyvät jutuistanne myös omat piirteeni muita ihmisiä tai oikeastaan sosiaalisuutta kohtaan! EI vaan jaksais pitää yllä keskustelua tai yhteyttäkään, kun ei kiinnostais tippaakaan. Työni puolesta kyllä joudun (ja saan) olla sosiaalinen kuin mikä, eikä siinä ole ongelmaa mulle. On myös ihmisiä, joiden kanssa voisin keskustella, hölmöillä ja kaveerata aivan ongelmitta. Heitä vaan ei ole montaa. Esim. kaikki vanhat kaverit ovat vastenmielistä seuraa, kun tuntuu, että he ovat joko a) pintaliitäjiä tai sitten b) jämähtäneet paikoilleen ja kunnolla.
Tykkään myös pohtia kaikkea maan ja taivaan välillä, enkä tunnu saavan vastakaikua muilta. Aina vaan pitäis puhua esim. jääkiekosta, autoista tai jostain muiden ongelmista. Ei jaksa ei. Ja sanopa ääneen, ettei kinnosta, niin sitten pidetään ylimielisenä. Huoh.
Tunnistan itseni aloittajan viestistä. Minulla varmasti olisi kavereita jotka olisi kanssani, mutta en "jaksa" tai huvita ottaa heihin yhteyttä.(Joskus kun minulle soitetaan ja pyydetään johki niin keksin jotain jottei tarvitsisi nähdä;( ) En luota myöskään keheenkään ja ei ikinä ole ollut hyvää ystävää jolle kertoisin kaiken. (paitsi äitini...kun se lähtee niin mulla ei ole mitään)
kun 5v parisuhde poikaystävästäni loppui niin se teki minusta viellä enemmän erakon,koska hän oli minulle myös hyvä ystävä ja nyt välimme ovat kokonaan poikki. Tulen tätä menoa olemaan ikuisesti yksin jos en pääse tästä olosta eroon.
Töissä olen asiakaspalvelussa ja siellä saan ihan tarpeeksi olla sosiaalinen.
Myös töissä ja muiden kesken olen se tyttö joka aina nauraa ja hymyilee (koska oikeasti sellainen olen) mutta jos olen yksin kotona niin jotenkin vaivun ajatuksiin ja synkkiin mieliin... miettimään mitä tulevaisuus tuo.