Tänne hukkuvia

ajatuksia kai kirjoitti:

Menee miehelle, joku kuitenkin kysyy. Sellaiselle ihanalle ja arvokkaalle miehelle.

Yritän elää tunteilla ja tunteet on viime aikoina sanoneet, että meidän ohittaminen hieman tuskallisellakin olankohautuksella on hyvin huono ratkaisu ja tuntuu huonommalta päivä päivältä. Joskus ajattelin, että ehkä halusit niin.

Mulla on samaan aikaan lisääntynyt sekä kyky laskea susta irti, koska toivon vain niin paljon että olet onnellinen, mutta oon huomannut viime aikoina kaipaavani sua myös todella paljon.

Oon huomannut että oon yrittänyt pyöritellä tätä päässäni ja etsiä ratkaisua. Ymmärrän aivan täysin, että haluat olla omassa elämässäsi ja asioiden pysyvän niin kuin ne on. Toivon kaikkea hyvää sulle ja uskon, että sulla on paljon onnea. Oot rakentanut paljon ja näen sen kaiken arvon. Niin se varmasti realistisestikin jää olemaan. Mutta miten tämä meidän tilanne ratkaistaan? Olisi kai vähän hölmöä enää kuvitella näiden tuntemusten katoavan ajan kanssa...

Sanoin joskus etten halua olla sun kaveri, etten pystyisi. En silloin halunnut edes ajatella asiaa, koska en koskaan haluaisi sellaista, että se kaveruus tuntuisi joltain peliltä, koska olisi tunteita eikä osaisi olla toisen puolesta iloinen, vaan haluaisi sen takaisin. Silloin musta olisi tuntunut siltä ja olisin varmaan esittänyt että menee paremmin ja paremmin yms. Ja ansaitset enemmän kuin sellaista ja tiedän sen. Nyt oon miettinyt sitäkin asiaa. Pohtinut vaan, että miten saada kaikki kuntoon ja parhain päin. Nykyään pystyisin olemaan sun kaveri. Se vaatisi ihan varmasti vähän voimia, että pitää vääränlaiset sanat ja lauseet kokonaan poissa, mutta pystyisin vakaalla päätöksellä siihen. Niin ainakin luulen. Joskus musta tuntuu, että se korjaisi tilanteen hyväksi ihan loppuelämän kannalta ajatellen ja kokonaan, jos oltaisi vaikka facebook-kavereita.
Tiedän että se on vähän epärealistinen ajatus. Et varmaan voisi etkä saisi olla mun kaveri, mutta ei se niin paha asia oikeasti olisi, jos se veisi jotain ikävää pois ja saisi asiat tuntumaan korjatuilta. Ja jos olisi sovittu selvät säännöt. Pakko kai jokin selitys keksiä olisi, mikä on ikävää. Ja sovittaisi ettei saa olla yhtään yhteisiä kavereita eikä oltaisi sen kummemmin mitenkään osa toistemme elämiä. Vain se yksi yhteys sitä kautta, joka on tarkasti rajattu. Ja ehkä voisit laittaa mut jollekin listalle etten näe sun juttuja liikaa. Mä voisin pitää sut niin, että näet ihan kaiken, jos tahdot. Sitä kautta voisin osoittaa että oot tärkeä ja muistan sua aina, vaikka meidän elämät menee eri rataa. Ja näkisit mitä mulle kuuluu ilman tätä palstaviidakkoa. En tykkäisi päivitellä kauheasti, mutta voisin sen vuoksi laitella kuulumisia ja juttuja vähän säännöllisemmin ja useammin. Ja ehkä tuntisit jotenkin kuuluvasi mun elämään, kun tietäisit ketkä on mun kavereita ja kenen kanssa juttelen. Ja jos sillä on sulle väliä, niin mun kaverit ja myös ne kaveripojat näkee, että sä oot mun rakas ystävä ja tärkeä ihminen enkä sitä peittele keltään. Näkevät, että olet tärkeä ystävä ja se tulee aina olemaan niin ja sun mielipide on mulle tärkeä.

Voisin tykätä aina välillä sun jutuista, jotta tiedät että välitän enkä tunne mitään negatiivista. Ehkä kirjoittaa joskus jonkun ihan pienen positiivisen kommentin, jotta tiedät että olen onnellinen puolestasi ja muut ihmiset tietävät meidän olevan kavereita. Muttei ehkä niin niitä kommentteja. Ja kysyä sulta viestillä kuulumisia aina joskus, koska oot tärkeä. Osata kuitenkin lopettaa se juttelu ja lähetellä vain niitä pieniä kuulumisen kyselyjä ja olla iloinen puolestasi, kun kaikki on hyvin. En koskaan laittaisi sua tuntemaan niin, että oot jotenkin ulkopuolinen, vaan juuri toisinpäin. Ehkä se korjaisi jotain epäreiluutta, mitä jouduit kokemaan. Ja olisi aina sellainen lämmin ajatus, että tiedät olevasi mulle todella tärkeä eikä se ole mitään sananhelinää avaruudessa, vaan voit sen jokapäivä nähdä ja tuntea jos haluat.

Mutta tiedän kyllä ettet voi ja tällaista sananhelinäähän tämä on, mutta oot tärkeä ja yritän oikeasti miettiä miten meidän olisi parempi olla kummankin. En halua että sulla on ikinä paha olla. Ja oon huomannut sen, että munkin on parempi olla, kun oot mun elämässä jotenkin. Oot jotain sellaista, johon liittyy niin aidot ja puhtaat tunteet. Sellaiset, joihin ei liity mitään tarpeetonta ja ulkoista. Vaan se, että sun hymy tekee mut onnellisemmaksi kuin koskaan uskoisi eikä niin väliä millään muulla. Paljon on syviä tunteita, ajatuksia, halujakin, joita en osaa tuoda esiin näin, mutta on ne aina olemassa. Nyt meen tekemään jotain muuta ja tämä viesti voi hautautua tänne juhannusviestien sekaan, mutta sydämestä kirjoitettu silti. Älä pahastu vähän epärealistisista ja hupsuista ajatuksista. Kunhan kirjoitin, jotta tiedät että ajattelin. Arvostan sua kovasti ja kunnioitan ihmisenä. Toivottavasti sen tiedät.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä