Palsta on elinvoimainen.

kuun kulkuri

Lähes 200 viestiä vuorokaudessa, hyvin menee, vaan haitanneeko se mitään.
Jatketaan juttelua huomenissa ja katsellaan superkuuta, jos se uskaltautuu näkökenttäämme.

Yritetään pitää mielemme nuorena. Se on kaikkein tärkeintä.
Mieli tuo rikkautta ja elinvoimaa, vaikkei enää rispaantunut ruumis olisikaan
ensiluokkainen.

23

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surkuhupaisaa.

      Taitaa nämä juhlapyhät nostaa yksinäisille huonoja fiiliksiä pintaan, kun perheet ja suvut on tiiviisti yhdessä. Palstasta on tullut tavallaan perheen ja ystävien korvike. Pieni asia saa kaikki ulkopuolisetkin kihisemään kuin raatokärpäset jonkun loukatun uhrin ympärillä.

    • koivunlehtinen

      Kenelle rumat ilmaisut on arkipäivää ei kai reagoi!

      Olisko ivallisuus vanhentanut nuoren mielesi-

    • 3\ 21

      Palsta on elinvoimainen kiitos sen, että useammankin keskustelun sisältönä ovat linkit joihinkin iskelmiin ja että muutamassa puheenvuorossa taas seurataan linnunpesien kehitystä.

      Lisäksi joissakin käydään keskustelua siitä, miten ruoho kastaa, puut viheriöivät, pensaisiin tulee marjoja ja linnut lentävät tai vaihtoehtoisesti istuvat puiden oksilla.

      Näiden ohella on vielä kestoaihe: palstan tila, johon tämäkin keskustelu viittaa.

      Jos ei noita aihepiirejä täällä olisi, niin kylläpä palstalle tulisi päivässä varsin vähän tekstiä.

      On viisainta kirjoittaa tämä epätavallisella nimimerkillä.

      Palsta on tosiaankin tylsä, jos vertaa sitä 60 -palstaan.



      Mitään (ainakaan omasta mielestä) huomiota herättävää ja syvälentoista tälle palstalle ei kannata kirjoittaa. Ei sellaisesta keskustelua herää.

    • Näin on - on hyvin vaikeaa ottaa jonkun hankaan tilanteeseen oianlaista asennetta . '

      Sitävaetev on ammattiauttajat .

      Jos vahingossa avaan tämän joka poraa kurjuuttaan , menee itseltäkin pitkäks aikaa Fiilis .
      Eihän tämä ole mikään kaatopaikka , ei olla niin hyviä tuttuja että tiedettäis kys.henk- mitään .

    • kysyy utelias

      Jos itse olet noin desillusinoitunut et lienee voi olettaa kaikkien kokevan noin!

      Jospa liidät pintapuolisesti lueskellessasi, mitkä olivatkaan omat aloitteesi palstatarjonnassa?

      • Atolfia

        Kysyy utelias

        Kylläpä löysitkin hienon sivistyssanan tekstiisi. Oli oikein katsottava sanakirjasta ja sehän ilmoittaa, että DES-ILLUUSIO = pettymys, harhakuvitelmien, toiveiden raukeaminen.

        Mitenkähän tämä nyt sopii ullamirjamin viestiin?


      • Atolfia kirjoitti:

        Kysyy utelias

        Kylläpä löysitkin hienon sivistyssanan tekstiisi. Oli oikein katsottava sanakirjasta ja sehän ilmoittaa, että DES-ILLUUSIO = pettymys, harhakuvitelmien, toiveiden raukeaminen.

        Mitenkähän tämä nyt sopii ullamirjamin viestiin?

        Nää sivistyssanat on 'timangia' - des-illuusio. Laitan tuon sanan ruokasalin seinälle valurautaisen pata-kattilan viereen.


      • Atolfia
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Nää sivistyssanat on 'timangia' - des-illuusio. Laitan tuon sanan ruokasalin seinälle valurautaisen pata-kattilan viereen.

        Kiitos capt.cöpenic hienosta huomautuksesta. Kylläpä nauru kelpasi. Oikein tuli hyvä mieli. Vieläkin naurattaa.

        En muuten ollut kuullut noin hienoa sanaa ennen, joten värssyn päivässä viisastuu.


    • kas sepä se

      Näille koneen ääressä kyhjöttäville on ruoho ja puu sekä linnun laulu niin suuri elämys, että se pitää tulla kertomaan ikään kuin todistaakseen että käy ulkonakin.
      Kun linkittää musiikkia, voi tuntea jotain luoneensa, jos vielä osaa siirappimaisesti sitä kehua niin on mielestän kuin taiteilija itsekkin.
      Jännitystä elämään saa kuvittelemalla jotain näkymättömiä vihollisia toisissa kirjoittajissa.

      • Olipa hyvä mielipiteiden ilmaisu.Siinä kaikki oli pähkinänkuoressa.Jos nyt kerron,että mieheni etenevä muistisairaus vie kaikki mehut allekirjoittaneesta,syyllistynkö tauttologiaan?


      • +++++plussaa

        kas sepä se

        Mainiosti osasit tiivistää palstan tilan.


    • meinaa utelias

      Hups, tuo viimeinen on omaa kuvitteluasi ainakin tällä kohtaalla:D
      Minä tykkään aloituksen positiivisuudesta, en niinkään latteista mielipiteistä yleensäkään.

      Ilohan sekin, jos palsta antaa joillekin kivoja hetkiä näin *elakelaisen* kiireettömässä sunnuntaissa!

      Iloa sinunkin elämääsi, missä sitten viihdytkään!

      • aloittaja.

        Samaa mieltä kanssasi. Ihmettelen negatiivista suhtautumista tällä palstalla kaikkeen muiden iloon.
        Kyllä minäkin voisin tehdä romaanin elämäni vaikeuksista ja vastoinkäymisistä.
        Mutta minä haluan palstasta hetken huvia ja kykyä parantaa mielialaani.
        Kukin tekee, kuin haluaa.
        Ei soisi muiden lisäävän toisten taakkaa vaikeuksien alla.

        Miksi tulla tänne ivaamaan vaikkapa musiikkilinkkejä.
        Ne voivat olla monille mukavia sattumuksia.
        Miksi pilkata ihmisen huomioita vaikkapa luonnosta.
        Ei kaikki hae täältä kilpaa teorioinnissa, saati avaruustekniikan viimeisimmistä keksinnöistä.

        Miksi yleensäkään käydä palstalla, jos ei tunne olevansa kenenkään muun tasolla?


      • aloittaja. kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi. Ihmettelen negatiivista suhtautumista tällä palstalla kaikkeen muiden iloon.
        Kyllä minäkin voisin tehdä romaanin elämäni vaikeuksista ja vastoinkäymisistä.
        Mutta minä haluan palstasta hetken huvia ja kykyä parantaa mielialaani.
        Kukin tekee, kuin haluaa.
        Ei soisi muiden lisäävän toisten taakkaa vaikeuksien alla.

        Miksi tulla tänne ivaamaan vaikkapa musiikkilinkkejä.
        Ne voivat olla monille mukavia sattumuksia.
        Miksi pilkata ihmisen huomioita vaikkapa luonnosta.
        Ei kaikki hae täältä kilpaa teorioinnissa, saati avaruustekniikan viimeisimmistä keksinnöistä.

        Miksi yleensäkään käydä palstalla, jos ei tunne olevansa kenenkään muun tasolla?

        Hyvää alkavaa huomenta!
        Kapteenin sivistysanan esilletuonti sai aikaan hörönaurun täällä aman pirtissä.
        Siinä olen Ullapullan kanssa samaamieltä,ettei täällä kannattaisi vaivojaan valittaa,mutta joskus toi ulospääsy tilanteesta vaatii esilletulon.
        Kyllähän se elämä olisi helpompaa jos sen voisi kuitata kalakotkanpesällä.

        Minä loppujenlopuksi vaivojani vaikerran niin harvoin,että kaiketi sen voi sivuuttaa ja lukea vain positiivisiä katsantokantoja ja elämäntilanteita.
        Näin aamuisin,kun on hiljaista,kuuluu vain lokkien ja joutsenien kiljunta järveltä,niin ajatuskin omanelämänkarikoista tuntuu kaukaiselta.

        Yritän ja pidän taas breikin ja en tuppaudu huolineni teidän palstaanne pilaamaan,anteeksi,että pääsi näin käymään ama


    • Atolfia

      Olisin niin mielelläni täällä vierailemassa aina välillä. Kävin lottoamassa ja samalla vilkaisen, mitä tapahtuu.

      Hyppiikö teidän muiden silmille tuo koirankuva neliö, jossa pyydetään mielipidettä palstoista?

      Olen vastannut ainakin kolme jos en neljä kertaa noihin kysymyksiin ja aina se vain ponnahtelee silmille.

      Onko tämä Suomi24:n kiusantekoa vai mistä ihmeestä tämä johtuu?
      Inhoittavaa! Olisi mukava tietää, onko tämä kiusanteko vain rekisteröimättömiä kohtaan?

    • Ei, yhtään mainosta ei ole sivullani, joskin siihen oli käytettävä Oma Gurun apua. Haukkuvia toki on omasta takaa ajoittain palstalla:D Siitä ne on hauskoja, että voi nauraa jälkeenpäin,...ihan hyvätahtoisesti oikeastaan!

      • Atolfia

        Noiden palstan haukkujien kanssa kyllä pärjäilee, kun ei ota heitä kovin vakavasti. Mikä tämä OMA GURU on sinulla, jonka apua sait käyttää?

        On mukava, että osaat ottaa huumorin kannalta nämä pienet viisaudet täällä palstoilla.

        Asiasta toiseen. Juhannus on ollut aivan upea. Eilen kylläkin kastuimme pahemman kerran, kun ajoimme Kavallinrinteeseen syöttämään tyttäreni perheen kissoja. Oli onneksi tuollainen lämmin kesäinen sade, joka pelkästään virkisti ja hauskaa oli polkea.

        Olemme polkeneet kolmena päivänä tuollaisen 10 km ja nauttineet oivasta säästä.

        Kesä tiettävästi jatkuu yhtä hyvänä ja lämpimänä, joten naatitaan kesästä.


      • neuvonta.
        Atolfia kirjoitti:

        Noiden palstan haukkujien kanssa kyllä pärjäilee, kun ei ota heitä kovin vakavasti. Mikä tämä OMA GURU on sinulla, jonka apua sait käyttää?

        On mukava, että osaat ottaa huumorin kannalta nämä pienet viisaudet täällä palstoilla.

        Asiasta toiseen. Juhannus on ollut aivan upea. Eilen kylläkin kastuimme pahemman kerran, kun ajoimme Kavallinrinteeseen syöttämään tyttäreni perheen kissoja. Oli onneksi tuollainen lämmin kesäinen sade, joka pelkästään virkisti ja hauskaa oli polkea.

        Olemme polkeneet kolmena päivänä tuollaisen 10 km ja nauttineet oivasta säästä.

        Kesä tiettävästi jatkuu yhtä hyvänä ja lämpimänä, joten naatitaan kesästä.

        Neuvontapalvelu, kertoo netti.


    • ikävää..

      Ei näy kuu, harmillista. Taivas kokonaan pilvessä.

    • ( ¤_ ¤ )

      lounaassa om ihan selkeää ja täysikuu isona taivaalla mollottaa.

    • etu-reki

      Mikä palsta ei olisi elinvoimainen?
      On palstoja joihin ei montakaan kirjoitusta ilmesty, ja silti ne elää.
      Kun arvostellaan kirjoituksia luonnosta, säästä ja muista elämisen nautinnoista, niin tällainen palstan arvosteleminen on hanurista, mikä se nyt oli des-illusio se.
      Näitä palstatarkkailuja voi tehdä, mutta turhaa niistäkin kirjoittaa, ei kaikkien kukkien kannata kukkia.

    • Johan se lipsahtanut sana sai hilpeän paikan C. Cöpenick'in padan kyljessä, naurun se kirvoitti täälläkin:D

      En onnistunut sitä superkuuta tavoittamaan, vaikka 10.30 lähdin vartavasten sitä tähyilemään. Nukkumiseen ei kuut minulla vaikuta, enkä ole kokenut muuta kuin kauneuselämyksenä.

      Kuun noustessa suurena ja syvän keltaisena tumman metsän takaa, on se juhlallisen kaunis!

      Kesäheinässä sen näkisin nytkin, täällä talot, vaikka matalatkin estävät taivaanrannan näkymistä!

      Kaupungille on sonnustauduttava ,-ennen iltapäivän hellettä.

      Eloisaa alkanutta viikkoa palstalle!

      • Äsh,...22.30 läksin tähyilemään kuuta:D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      171
      4957
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1641
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1457
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      65
      970
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      807
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      797
    7. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      57
      784
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      761
    9. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      741
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      739
    Aihe