Puhumaton 3 vuotias. Onko todennäköistä, että oppii puhumaan?

Kyllä 3-vuotiaskin oppii puhumaan, mutta koska ikätason keskivertokehityksestä ollaan jo jäljessä, ammatti-ihmisten apu puheen kehityksen turvaamiseksi ja varmistamiseksi on paikallaan. Voi olla, että tukea ei tarvita kovin paljoa, pienelläkin tuella voidaan saada joskus ihmeitä aikaan. Voi olla, että puheterapiaa tarvitaan vuosia. Puheterapian lisäksi todennäköisesti voi olla osastokäynti edessä, jolla poissuljetaan muut puheen kehitystä hidastavat syyt. Lisäksi esimerkiksi kuntouttava hoito päiväkodissa voi olla hyvä ratkaisu. Tällaisilla keinoilla sitä puhetta lähdetään tukemaan. Hienoa, että on menossa puheterapiaan. Puheterapeutit ovat ammattilaisia, jotka osaavat ohjata jatkotutkimuksiin tarvittaessa.

Tiiviin puheterapian lisäksi käyttöön on hyvä ottaa vaihtoehtoinen kommunikaatio - tukiviittomat ja kuvat.
Lapselle päiväkotiryhmässä annettava tuki on myös tarpeen.
Kotona on hyvä vahvistaa lapsen vuorovaikutustaitoja. Tuttavana voit tässä olla myös mukana. Kaikki liikunta tukee lapsen kehitystä ja vahvistaa itsetuntoa.
Jos suun motoriikassa on ongelmia, suujumppa auttaa.

Poikaystäväni kuulemma oppi puhumaan 3-vuotiaana, on lukihäiriötä lukuun ottamatta normaali. Mutta hän lienee ollut näitä tapauksia (ilmeisesti näitä jonkin verran on), jotka kuuntelevat aikansa ja alkavat puhua vasta, kun osaavat sanoa kokonaisia lauseita. Tietyllä tavalla perfektionisteja. Mutta joo, kyllä kannattaa mennä apua hakemaan. Lapsi oppii hyvin luultavasti vielä puhumaan, mutta apu lienee silti tarpeen. Monet myöhemmin puhumaan oppivat menevät sitten myös kouluun vuotta myöhemmin.

Meidän pojalla tuli 3-vuotiaana n. 10 sanaa. Nyt pari kuukautta myöhemmin puhuu oikeinkin sujuvasti jopa 6 sanan lauseita.
Eräällä sukulaispojallani kesti hieman kauemmin. Hänen äitinsä oli opetellut viittomakieltä ja oli juuri aikeissa alkaa opettamaan 6-vuotiasta poikaansa joka ei ollut ikinä sanonut sanaakaan. (Tästä on aikaa parikymmentä vuotta, silloin odoteltiin lähes kouluikään asti josko alkais puhumaan.) Poika ei halunnut viittomakieltä opetella joten alkoi puhumaan niinkuin olisi aina puhunutkin. Ääntäminen oli virheetöntä ja poika meni normaalisti kouluun. Ollaan tästä myöhemmin vitsailtu että jos ei ole asiaa niin ei tartte puhua.
Tämä hitaasti puhumaan oppiminen on meitin sukuvika :)

Meillä 3-vuotias poika, joka puhuu muutamia sanoja. Ollaan jonossa puheterapiaan (mitä täällä voi joutua odottamaan jopa 8kk). Poika on motoriikka-kehitykseltään edellä oman ikäisiään, ollut aina ja tämän vuoksi ei olla neuvolassa tai kotona oltu kovin huolissaan. Pojan isä on alkanut puhua vasta 3-vuotiaana.

Itseäni eniten "pelottaa" tilanne, että poika menee hukkaan kaupassa tms. kun on erittäin vilkas eikä osaa sitten kertoa kuka on ja minne menossa :(

Meillä poika eskariin mennessä,oli 5v8kk puhui epäselvästi.pitemmät lauseet melkein mahdottomia.Oppi kuitenkin koko ajan lisää,ja koulussa koko ajan ollut keskiverto oppilas,vaikka on luokkansa nuorin joulukuun lopulla syntyneenä.Kävi 3vuoden jälkeen puheterapiassa joka varmaan auttoi. Kävi myös psykologilla joka totesi ikäisekseen erittäin tasapainoinen ja keskittymiskykyinen. Nyt 12v puhetta piisaa,ainakin tuttujen kesken. Välillä tuntuu että ei mieti tarkkaan mitä sanoo kun saattaa sanoa lauseita nurinkurisesti,esim.puimuuleiikuri(leikkuupuimuri). Että sen verran siitä ehkä jäänteitä ,mutta pärjää hyvin. Mutta kuten joku tässä keskustelussa totesi poikammekin kuuluu niihin pedantteihin luonteisiin ihan vauvasta asti,sillä voi olla joku merkitys että ei uskalla epäonnistua. Eikä koskaan ole ollut sellainen heittäytyjä kuten lapset yleensä.

Meidän poika ei puhunut yhtään selvää sanaa 3v.Asiaa alettiin tutkia,oli puheterapiaa,pictokuvia ym.Nyt,jos olisin samassa tilanteessa,en alkaisi tuohon rumbaan.Jokainen lapsi kehittyy omaa tahtia.Meidän lapsi alkoi taantua pikkuhiljaa,oppi puhumaan puheterapian loputtua.Diagnoosia etsittiin,lapsi oli ylivilkas,kävi päiväkodissa avustajan kanssa,sitten erityskoulussa,kaikkiaan koulua 11v.Kirjoittamaan ja lukemaan oppi vasta 13v.Tällä hetkellä 22v.lievä älyllinen kehitysvammaisuus,hieman ongelmia puheen ymmärtämisessä.mutta muutoin reipas parikymppinen nuorimies,jota pitää kehua ja kannustaa kovasti,kun pohtii miten selviytyy arjesta.Sai ajokortinkin viimein,yksi unelma toteutui...

Lapsenlapseni ei oppinut puhumaan neuvolan mielestä normaaliin aikaan. Alkoi vuosien terapiat, apuviittomien opetteleminen ja äidin itkettäminen. Lapsessa ei minun mielestäni ollut mitään vikaa, mutta asiantuntijoiden mukaan oli. Kun kouluikä lähestyi, ei vieläkään tiedetty mihin kouluun poika menisi. Olisiko erityiskoulu vai vuodella koulun alkua siirtäminen. Asiantuntijoita riitti ja jokaisella eri mielipide. Lopulta yksi viisas tutki pojan. Ei mitään vikaa, normaalikouluun vaan. Ja tätä kaikkea palloilua oli kestänyt 4 vuotta. Johan oli turhaan verorahoja käytetty kun kaikenmaailman asiantuntijat olivat poikaa tutkineet. Onko niin että puheterapeuteilla ei ole riittävästi työtä ja heille pitää lähettää kaikki lapset jotka eivät puhu 3 ikävuoteen mennessä lauseita? Lapsenlapseni oppi puhumaan täydellisesti 4 vuotiaana mutta kun oli erityislapseksi määritelty, niin piti vuosia senkin jälkeen hoidoissa ja terapeuteilla käydä.

Itse en kolmevuotiaana sanonut muuta kuin "öh". Kun sitten lopulta aloin puhumaan, puhuinkin jo varsin sujuvasti. Tietynlainen perfektionismi kai oli havaittavissa jo siinä iässä (ilmeisesti harjoittelin itsekseni tai päässäni, ja suostuin puhumaan vasta kun osasin).

Lapseni isosiskon isä oli samanlainen tapaus. Kummallakaan ei ole sen jälkeen ollut minkäänlaisia kielellisiä vaikeuksia ainakaan äidinkielen kanssa.

Aika harvinaista on, ettei puhumaan opi, mutta heitäkin on. Arvostakaa kaikkia lapsianne siitä huolimatta, ovatko samanlaisia tai erilaisia. Puheen kehitys voi myöhästyä, jos lapsi on esim. kovin liikunnallinen. Oma poikani oppi kävelemään 9-kk ja puhe jäi ns. jalkoihin...puhetta tuli 2-3 vuotiaana ja nyt opiskelee insinööriksi. Ei pidä nyt huolestua joka asiasta, jos lapsi kulkee jälessä muita, ykslöitähän tässä ollaan. Jos sitten on ongelmia, ei sekään pitäisi olla maan pahin ongelma, vaan kaikkea voi kehittää.

Itseäni on alkanut ärsyttämään hirveästi sellainen asia, kun vanhemmat ovat yltiöpäisen huolestuneita lapsestaan, jos hän poikkeaa muista. Lapsi syntyy sellaisena kuin syntyy ja kaikkia voidaan täällä Suomessa auttaa ja kehittää. Minä olisin enemmänkin huolissani siitä, jos lapseni alkaisi käyttämään huumeita tai muuten käyttäytyisi väkivaltaisesti. Tämä yhteiskunta on kilpailuyhteiskunta jo siinäkin mielessä, että vanhemmat itse laittavat lapsensa paremmuusjärjestykseen ja vertailevat näitä pikkuisia toisiinsa unohtaen pienen lapsen ihmisenä, kokonaisuutena. Tietysti on aihetta puuttua asioihin, jos kehityskäyrä poikkeaa ja alkaa tutkia asioita, joista suuri on silti turhia, mutta on myös aiheellisia tapauksia ja apua saadaan riittävän ajoissa tukemaan lapsen kehitystä. Kuitenkin asioihin pitäisi suhtautua rehellisen myönteisesti lasta tukien, eikä harmaita hiuksia kasvattaen ja yöunensa menettäen. Lapset ovat kaikki arvokkaita, olivatpa sitten millaisia tahansa.

Ihan varmasti oppii puhumaan. Minun 4 v poika joutui siihen terapiaan viime vuonna. n. 1,5 v sitten alkoi päiväkodissa hirveä jankutus että teidän poika ei puhu kuin muutaman sanan jne...Minä olen oppinut puhumaan 4 vuotiaana, joten ajattelin että poika on tullut isäänsä. Sellainen selitys nyt ei kenellekään kelvannut. Poikani on kyllä tykännyt siitä terapiasta. Hän oli ihan pienenä liikkuvaista sorttia, lähti kävelemään 9kk iässä (niin kuin isänsä). Kyllähän ne lääkärit ja neuvolatädit ym. tarkoittavat varmasti hyvää, mutta kaikki lapset ei vaan sovi samaan muottiin. Nyt poikani puhuu jo muutaman sanan lauseita ja on siis 4v. Huomaa että viimeisten kuukausien aikana on tullut valtava harppaus puheessa. Nyt alkoi sama rallatus päiväkodissa nuoremmasta lapsestani vaikka hän on vasta 2,5v. Pitääkö tässä olla joku Runeberg jo kapaloissa? Jos lapseni kehitys menee samoin kuin minulla he oppivat numerot ja laskemisen perussäännöt ennen kuin osaavat lukea kirjaimia. Nämä nyt oli perus insinöörin mietteitä kahvitunnilla...

Meillä 5v9kk ja puhe laahaa edelleen perässä. Ekat sanat tuli alle 1-vuotiaana ja siitä mentiinkin tuonne 3-vuotiaaksi niillä samoilla 10 sanalla. Sitten puhetta alkoi pikkuhiljaa tulla, mutta se on tavallaan koko ajan laahannut tuon viivästymän verran perässä. Pitäisi saada vähän pyräystä asiassa välillä, mutta ei vaan ole tullut. Puheterapiassa on käyty ekan kerran 2,5-vuotiaana testaamassa ymmärrys, sitten 3-vuotiaana yksi sarja, toinen 4-vuotiaana ja nyt vähän säännöllisemmin sellaisina 5-10 kerran sarjoina ja taas tauko. Ongelmana tällä hetkellä on sanojen löytyminen joskus vaikeaa ja artikulaatiossa edelleen epäselvyyttä. Mielestäni ymmärtää puhetta normaalisti, mutta päiväkodista väitetään, että joskus tuntuu, ettei ihan tajua ohjeita. En sitten tiedä, onko kyse ymmärryksestä vai tarkkaavaisuudesta. Itse epäilen tuossa asiassa jälkimmäistä.

Onneksi lapsi on syntynyt tammikuussa ja näin ollen kypsymisaikaa on mukavasti. Hänhän on jo sitten 7v8kk, kun koulu alkaa.

Muita kehityksen viivästymiä ei ole. Fyysisissä asioissa vähintään ikätasolla, useimmissa edellä. Motoriikkaa löytyy pyöräilystä tarkkoihin piirroksiin. Osaa laskea ja on tosi hoksaavainen asioiden suhteen. Hahmotuskyky esim. tilojen suhteen erinomainen ja pystyy liikkumaan paikasta toiseen monimutkaisissakin paikoissa käytyään siellä kerran aikaisemmin. Mutta puhe ja sitten tuo ryhmässä ohjeiden seuraaminen. Ne on ne kipupisteet.

Ihanaa löytää täältä kanssaihmisiä joilla sama tilanne. Eli meidän iltatähti, tyttömme 2 ja puolivuotias ei puhu. Yrittää sanoa kakka joka on yleensä akka ja pupua joka on ylensä pupupu. Puheterapiassa käyty kaksi kertaa jossa minun nähdäkseni arvioitu vasta hänen ymmärtämistään jossa ei mielestäni mitään vikaa. Huomenna kolmas käynti jonnekka terapeutti sanoi tuovansa maisteltavaa, jotenka olisiko suun ja kielen liikkeiden arvioini..no, toivotaan että se puhe sieltä lähtee tulemaan.

Meillä on 5- ja 3-vuotiaat, joista ensimmäinen todella nokkela sanataituri (aloitti lausepuheenkin 1 ikäisenä) ja jälkimmäinen taas ei puhu mitään, eikä siitä saa mitään selvää vaikka yrittäisikin (ei siis ole mikään perfektionisti, vaan ei vaan oikeasti osaa sanoa kuin muutaman sanan). Molemmat ampaisivat kulkemaan juuri ennen 1v-synttäreitään. Tuntuu aivan hullulta, miten paljon vanhempaa on aina moitittu tarhan keskusteluissa siitä, miten on muka muista jäljessä (vaikka ei todellakaan ole oikeasti ollut). Jokainen asia - mm. hyppynaru, luistelu, hiihto, kengännauhat, sakset, piirtäminen, kynäote - pitäisi oppia niin saamarin samalla sekunnilla kuin taulukossa seisoo (meillä on aika vaativa tarhakin kyllä). Ja nyt kun tämä jälkimmäinen, joka on kyllä ihan järjissään, ei puhu, niin johan saa asiaa toimittaa ja päivitellä joka suuntaan. Silti joka vuosikymmenellä ollut sama juttu - lapset oppivat puhumaan hyvin eri aikaan. Stressi (lue: tarhan stressi) asiasta on keksitty vasta nyt. Ei aiemmin kukaan miettinyt oppiiko tyyppi ikinä puhumaan jos ei puhu 3-vuotiaana. Näitä jamppoja on nyt aikuisena joka oksalla, ja kyllä harvoin tulee sellaista (muuten normaalin oloista) vastaan, joka ei edelleenkän puhu! Tai jos ei puhu niin on kyllä valintakysymys ennemminkin... ;) Kehitysvammat, ADHD/autismi ym. ovat tietysti asia erikseen, mutta ne näkyvät sitten muussakin. Minua ärsyttää joutua koko ajan myötä-päivittelemään tätä puhumattomuutta, kun en millään jaksa uskoa että tästä tulee eka kakara joka ei kuuna päivänä sitä opi... On ikäänkuin velvollisuus koko ajan voivottaa ja ähkiä ja pähkäillä - sehän tunnetusti auttaa kaikkeen ja tekee vielä onnellisen lapsuudenkin. Joka kakarasta pitää nykypäivänä löytyä joku vika, jotain jossa on jäljessä, jonka voi sitten kirjata diagnoosiksi. Joku tutun tuttu opettaja oli kommentoinutkin, että erona nyt vs 20 v sitten on siinä, että nykyään joka toisella koululaisella on joku diagnoosi jo valmiiksi kouluun tullessaan. (Ennen lastensaantia itsekin naureskelin, että vanhemmat eivät vaan nykyään osaa kasvattaa, ja sitten haetaan ylivilkkausdiagnoosi jotta näytetään itse syyttömiltä käytöshäiriöihin :D) Vaan kun ne eivät ole vanhemmat, jotka niitä diagnooseja kaivavat, vaan ne (yli)koulutetut yliopistotasoiset lastentarhanopettajat. Täytyy sen pätevyyden jossain näkyä, että osaa ohjata joka toisen tutkimuksiin ja terapiaan jonnekin... Ainakin pitää muistaa verrata lapsen kehitystä siihen tarkkaakin tarkempaan taulukkoon. Aina löytyy yksi kolumni joka on punaisella. Jälkikäteen katsoen olen ihan liian tarkkaan kuunnellut kaikki (nyt-lähes-6-vuotiaan) muka-viat. Ei aikuisistakaan kaikki osaa kaikkea. Osalla on taipumusta taiteilijaksi, osalla insinööksi, osalla äikänopeksi. Vain pieni osa on aidon monilahjakkaita. Miksi lasten pitää olla samanlaisia, kun aikuisetkin ovat niin erilaisia?

Minun nykyään 11-vuotiaalla esikoisella on asperger, ja hän ei vielä kolmevuotiaana puhunut kovin selviä sanoja. Ulkopuoliset eivät ymmärtäneet puhetta juurikaan, mutta me vanhemmat totuimme siihen niin, että saimme selvää suurimmasta osasta, mitä poika yritti sanoa. Sai nuorempana puheoterapiaa ja useamman vuoden myös toimintaterapiaa neurologisten ongelmien takia. Nykyään on jatkuvasti äänessä ja puhuu aivan selvästi, eikä tarvitse enää minkäänlaista terapiaa. Lievähkö lukihäiriö lapsella kuitenkin on, mutta se vaikuttaa kirjoittamiseen, ei niinkään lukemiseen. Lukemisessa poikani on jo sen verran hyvä, että lukee pitkiäkin romaaneja.

Kannattaa siis ottaa kaikki tarjolla oleva apu vastaan, mutta myös pitää huoli siitä, että kotona ollaan aktiivisia ja treenataan terapeutin ohjeiden mukaan. Koti on kuitenkin se paikka, jossa lapsi viettää eniten aikaa, joten kotona harjoittelu on erittäin tärkeää.

Minun lapseni ei puhunut vielä 3-vuotiaana,meni vain eli jalkoja oli enenmmän kuin sanoja.Asiaa alettiin tutkia,mitään varsinaista syytä ei löydetty,mutta puhekkin tuli sitten aikanaan,ärräkin korjaantui.Kuvioissa pyöri musiikki-ja puheterapeutti,oma avustaja,erityisopettaja,ja 11-vuotta erityiskoulussa.Hänestä muokkautui omanlaisensa persoona,autistisuutta on yhä jonkin verran,mutta asuu omassa asunnossa,ja pärjäilee.On eläkkeellä,koulutie on kuljettu loppuun,työtäkin on kokeiltu,mutta tarvisi niin paljon tukea ja ohjausta että sitä on vaikea löytää.On ollut kotona jo 5 vuotta.Päivärytmi on hyvin säännöllinen,kavereita ei ole.Tuntuu ettei kukaan välitä mitä meille kuuluu,kunhan pärjäillään,Kaupungilla olisi työllistämisvelvoite mutta ei ole kuulunut vuosikausiin mitään yhteydenottoa.Viimeksi tuntui siltä että minun pitäisi mennä kyselemään suojatyöpaikkaa lapselleni,ja varmaan opastaakkin häntä siellä.Hän on nyt täysi-ikäinen.

Toinen lapseni ei puhunut oikeastaan sanaakaam vielä kolmen vanhana. Neuvolassa jo tutkittiin josko vikaa olisi kuulossa. Ei ollut. Puhumme ruotsia kotona. Kun neuvolassa ei sitä kieltä osattu, puhuin heille suomea. Sekös sitten olisi ollut lapsen sanattomuuden syy kun "kotona puhutaan kahta kieltä". Puhumme kaikki, koko perhe, ruotsia. Lopulta neuvolalääkäri antoi (näsäviisaan) neuvon, että jos äiti puhuisi vähemmän niin lapsikin saisi suunvuoron. Äitien vikahan tässä maailmassa kaikki on. Noudatin lääkärin neuvoa ja lapsi aloitti puhumisen. Ruotsiksi.