Puhallanpa pilliin ja kerron teille salaisuuden jota Suomen media ei sitten uskaltanut lopulta julkaista: Herran Snowdenin pako USA:n viranomaisten kynsistä ei mahdollistunut vain siksi, että Snowden olisi laatinut (hyvin järkevän) suunnitelman vaan siksi, että Wikileaksin taustalla myös anonyymi hakkeriverkosto on tehnyt hartiavoimin töitä koko ajan häiritäkseen viranomaisia ja vaikeuttaakseen viranomaisten tiedonvälitystä.
Taustalla on pyörinyt Wikileaksin rahoittama, johtama ja masinoima aivan massiivinen operaatio siitä asti kun herra Snowden pakeni kotoaan ja siirtyi Hong Kongiin. Anoyymeilla on oma komentorakenteensa verkostossa, mutta kiinteä yhteys on olemassa suoraan Wikileaksin kanssa. Kaikki tähtäsi onnistuneeseen yhteistyöhön ensin Kiinan kanssa, sitten Venäjän hallinnon kanssa ja viimeiseksi onnistuneeseen yhteyteen Ecuadorin kanssa, se saavutettiin. Snowden on lopullisesti turvassa jo tänä iltana.
Eipä kertonut totuutta YLE, eikä edes maikkari. Nyt te tiedätte.
Taustalla on pyörinyt Wikileaksin rahoittama, johtama ja masinoima aivan massiivinen operaatio siitä asti kun herra Snowden pakeni kotoaan ja siirtyi Hong Kongiin. Anoyymeilla on oma komentorakenteensa verkostossa, mutta kiinteä yhteys on olemassa suoraan Wikileaksin kanssa. Kaikki tähtäsi onnistuneeseen yhteistyöhön ensin Kiinan kanssa, sitten Venäjän hallinnon kanssa ja viimeiseksi onnistuneeseen yhteyteen Ecuadorin kanssa, se saavutettiin. Snowden on lopullisesti turvassa jo tänä iltana.
Eipä kertonut totuutta YLE, eikä edes maikkari. Nyt te tiedätte.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tällaistahan se linuksilaisen elämä on - vainoharhaa täynnänsä!
Mitä vainoharhaa? Etkö windows-pelle ymmärrä sitä, että Snowdenin matkan ympärillä pyörii aivan uskomattoman massiivinen sirkus, jossa Wikileaks rahoittaa, johtaa ja masinoi operaatiota ja Anonyymit tekevät hiljaisen työn taustalla? Snowden ei olisi koskaan paennut onnistuneesti ilman Wikileaksin osuutta yhteistyössä Kiinan, Venäjän ja Ecuadorin kanssa. USA:ta häirittiin ja sille syötettiin varsin suuri annos täyttä paskaa, mm. USA ja koko läntinen maailma ohjattiin uskomaan, että Snowden nousisi Aeroflotin lennolle SU150. Ei, hän ei noussut vaan oli jo matkalla toisessa koneessa suoraan Ecuadoriin.
Linuxilla oli osuutensa koko keitoksessa, koska viranomaisten tiedonvälitysten kimppuun käytiin 100% Linux-alustalta, yleensä BackTrack Linuxilla tai AnonOS:llä. Linux-väki teki taustalla töitä, jotta Snowden pääsee pakoon onnistuneesti.
Voit miettiä mistä sain tiedon tänään siitä, että Snowden on jo turvallisesti lentokoneessa matkalla Ecuadoriin. En sitten saanut sitä lehdistöltä.
Ei ole linux-käyttäjän elämä vainoharhaa, itse olet mr. vainoharha!
Suosittelen sinulle vilpittömästi paikallisen terveyskeskuksen puoleen kääntymistä. Nuo paranoidiset kirjoituksesi eivät ole enää ns. täysissä sielun ja ruumiin voimissa kirjoitettuja. Kun mielialahäiriö on vielä lievä, voitaneen se hoitaa pelkällä lääkityksellä.
Tutkimusten mukaan juuri kannabikset aiheuttavat paljon vainoharhoja ja muita psyykkisiä ongelmia - sen kun uskotaan olevan "vaaratonta".
Linuksin käyttäjissä heitä näemmä on melkoisen paljon!
Eihän nämä windows-"herrasmiehet" osaa sitä ajatella, että joku voisi kuulua sisäpiiriin esimerkiksi Wikileaksin nyysseissä tai anonissa. Windows-trolli ei kykene ajattelemaan sitä, että on olemassa paljon hämärämpiä järjstöjä ja niihin salaa kuuluvia ihmisiä, kuin windows-ihminen haluaisi edes ajatella.
Eihän Suomesta kukaan kuulu Wikileaksiin tai Anoniin eihän? =D
Olen ollut koko ajan täysin informoitu Snowdenin matkan vaiheista. Venezuela oli erittäin hieno harhautus ja tarkoituksenmukainen, muttei tosi. Ei myöskään ollut missään vaiheessa totta tieto siitä, että Snowden olisi lennolla SU150 Kuubaan. Hän osti liput, mutta nousi tarkoituksella toiseen koneeseen matkalle Ecuadoriin. Islannin kanssa spekulointi antoi NSA:lle mukavasti muuta tekemistä kuin ottaa selville Ecuadorin todellinen rooli Snowdenin matkalla.
Anonymous ei muuten ole maailman ainoa pimeästi toimiva siviiliorganisaatio, joka lähentelee tiedustelupalvelun tehokkuutta ja rakennetta. Wikileaksin kanssa se on käytännössä sellainen.
Jos semmoinen olis salainen, niin et sinä siitä täällä leuhkis, vaan olisi pitäny kiipoorttisormesi visusti taskuissa.
"Txxxxx Torvi" olet !