Kertokaa nyt bipot, maanikot ja hypomaanikot ym kumppanit että oletteko palanneet rakastamanne kumppanin luo pitkienkin aikojen jälkeen ? Miksi ? Ja miten pitkien aikojen jälkeen?
Mitä mielessänne liikkuu esimerkiksi 2-3kk hiljaiselon jälkeen kun tekeekin mieli palata takaisin? Onko mitään pahanolon pistosta sydämessä ? Mihin tuo aika on kadonnut mielestänne ?
Onko aavistustakaan miltä toisesta tuntuu odottaa ? Ja selittää tuttaville, joilla ei ole aavistustakaan sairaudesta(joille ei ehkä haluta edes kertoa ennakkoluulojen vuoksi), että hänellä nyt on vaan vähän omia huolia...kun ihmiset näkevat jo kasvoilta ettei ole kyse ihan tavallisesta katoamistempusta ?
Paljon yritin ymmärtää ja peitellä asioita ymmärtämättömiltä ihmisiltä, epämääräisyyden verhon takana. Ilman diagnoosia ei ole sairautta mutta hänen käyttäytymisensä viittää raskaasti kaksisuuntaiseen. Nimenomaan katoaminen ja palaaminen aina muutaman viikon tai kuukauden jälkeen ovat raskaita. Miten voi vaan olla vastaamatta puheluihin ja olla laittamatta tekstiviestejä ihmiselle jonka kanssa seurustelee ?
...sitten sanoo rakastavansa.
Mitä mielessänne liikkuu esimerkiksi 2-3kk hiljaiselon jälkeen kun tekeekin mieli palata takaisin? Onko mitään pahanolon pistosta sydämessä ? Mihin tuo aika on kadonnut mielestänne ?
Onko aavistustakaan miltä toisesta tuntuu odottaa ? Ja selittää tuttaville, joilla ei ole aavistustakaan sairaudesta(joille ei ehkä haluta edes kertoa ennakkoluulojen vuoksi), että hänellä nyt on vaan vähän omia huolia...kun ihmiset näkevat jo kasvoilta ettei ole kyse ihan tavallisesta katoamistempusta ?
Paljon yritin ymmärtää ja peitellä asioita ymmärtämättömiltä ihmisiltä, epämääräisyyden verhon takana. Ilman diagnoosia ei ole sairautta mutta hänen käyttäytymisensä viittää raskaasti kaksisuuntaiseen. Nimenomaan katoaminen ja palaaminen aina muutaman viikon tai kuukauden jälkeen ovat raskaita. Miten voi vaan olla vastaamatta puheluihin ja olla laittamatta tekstiviestejä ihmiselle jonka kanssa seurustelee ?
...sitten sanoo rakastavansa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä olen tuota samaa katsellut nyt 4 vuotta. On-off-suhde. Sekoilua, maanisuutta, masennusta.
Tein päätöksen. Mies ei omasta mielestään ole bipo eikä kuulemma terapeuttinsakaan mielestä. Siispä hän on maalaisjärjen mukaan pelkästään täysmulkero narsisti.
Kun taas kohta (veikkaan 2-3 viikkon päästä) kuuluu herrasta jotain, käsken sen ihan kirjaimellisesti painua takaisin helvettiinsä. Minulla menee hyvin silloin kun hän ei ole paikalla tarvitsemassa itselleen kaikkea.
Pidä sinä kulisseja päällä jos jaksat, mutta miksi teet sen? Se on sinun elämäsi, mutta elät sen miehen elämää. Minä en enää halua sitä, vaan oman elämäni.
Kun elämässä kaiken menettää, vapaus on ainut mitä käteen jää. Näin Haloo Helsinki!, ja tuo on niin totta!
Harvemmin narsisti taitaa tollasta tehdä et katoaa välillä, koska narsku haluaa pitää uhrinsa lähellään kontrolloitavissa koko aika. Niistä ei meinaa edes eroon päästä. Mulla on kaksi näkökulmaa tohon asiaan, koska oon bipo ja olen seurustellut toisen bipon kanssa. Itse en suhteemme aikana ollut jättämässä vaikka oli hypomaanisia ja masennusjaksoja. Toki se kävi mielessä et haluaa olla vapaa ja tehdä mennä ja tulla miten haluaa. Rakkaus kuitenki piti järjen jotenki päässä. Eksä taas oli maniassa jättämässä joka kerta ja taas tulemassa takaisin. Kunnes sitten lopulta jättikin toisen vuoksi. Tuskin mua koskaan aidosti rakasti.
Kannattaa lopettaa tuollaiset suhteet koska ei niistä tule mitään. Mun ois pitäny tajuta se jo heti parin viikon seurustelun jälkeen. Meni vuosikausia ihan hukkaan elämästä ja kaupan päälle sain vakavan masennuksen, paniikkihäiriön ja ahdistuksen. Sitä en toivo kenellekään. Ennen tota suhdetta mulla ei ollut mitään viitteitä biposta. Ehkä se stressi sitten laukaisi sairauden. Mene ja tiedä.
Elämä muuttuu paljon paremmaksi kun ei tarvii enää kestää sitä epävarmuutta ja kaikkia niitä sekoiluja. Tsemppiä teille!
"Kannattaa lopettaa" ja "kannattaa lopettaa" tätähän täällä suomi24ssä aina tarjotaan kaikkien parisuhteiden ongelmien lääkkeeksi. Sisukkuutta kannattaa opetella ja kompromisseja sillä mikään paketti ja ihminen ei ole täydellinen. Jotain saat ja jostain joudut luopumaan.
Kysymys nyt ilmeisesti oli bipoille ja haluttiin tietää mihin rakkauden tunteet katoavat ja mistä ne taas kumpuavat takaisin. Mitä esimerkiksi mielessä liikkuu silloin kun lähdetään yhtäkkiä. Onko se puhdasta tunteettomuutta? Ja mikä tuo aina takaisin?
olen myös kiinnostunut kuulemaan vastauksen. Olen elänyt reilut kaksi vuotta parisuhteesssa biboa sairastavan kanssa. Lähtee viemään roskapussia, ei näy eikä kuulu... ei vastaa viestiin, puheluun.. kuinka jos rakastaa niin tekee noin vai onko se oma tuska niin suuri? vaikka itse yrittää toiselle sanoa, että pysytään lähellä toisiamme ja tuetaan ja autetaan sen tuskan yli, niin ei, muualla parempi. sitten yhtäkkiä takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut.. ja tääkin tapaus syö lääkkeensä, mutta ei hän mitään sairasta mielestään, koska ympäristö vaan aiheuttaa sen oireilun.. no mulla tuli mitta täyteen, ja päätin suhteen. Ei voi mitään, joko hän ei edes rakasta eikä minussa ole mitään kiinnipidettävää, tai hän on sairautensa vietävissä, tai mahdollisesti mulkku. Sydän siinä hajosi itseltä.
Hajonnut, ihmettelen juuri tuota samaa, että bipo halusi tämän parisuhteen ja hän melkein pakotti seurusteluun ! Sitten piti kynsin hampain kiinni, esitteli ylpeänä sukulaisilleen ja kavereilleen, avioliittopuheitakin oli.
Kuitenkin muutaman kuukauden jälkeen alkoivat aivan käsittämättömät katoamistemput. Kuten kuvasit "lähtee viemään roskapussia, ei näy eikä kuulu..." Näinä aikoina puheluihin ja tekstiviesteihin ei tule mitään vastausta ja kaveritkin ihmettelevät että mihin tyyppi on kadonnut.
Tämä outo katoamiskuvio on se mihin haluisin että bipot nyt sydänverellään vastaisivat, ja vähän kertoisivat mitä ajatuksia heillä mielessä liikkuu. Miksi halutaan se parisuhde mutta ei silti kyetä kantamaan vastuuta. Tämä sairaus on todella raastava läheisille. Ihminen joka sitä sairastaa on kuitenkin minulle kaikista rakkain.
Niin tuttua että esitteli sukulaisilleen ym . Yhteen muuttoa ehdotteli. Kunnes kuuden kk ihanan yhdessäolon jälkeen katosi, palatakseen taas 4 kk kuluttua uudelleen. Nyt kadoksissa 2 kk ja taas otti yhteyttä...
Jotenkin epäilen että tuo katoaminen liittyy aina uusiin/vanhoihin suhteisiin.
No niin. Nyt se olisi taas tulossa takaisin, parin kuukauden täydellisen hiljaiselon jälkeen. Alkaa tulemaan pehmitteleviä viestejä. Parissa viikossa saa nykyisen hoidon sivuun. Se ole ollut tarpeeksi avomielinen seksiasioissa eli kimpppakivat tms. ei iske tai sitten ei ole viitsinyt katsella miehen itsekkyyttä. Eipä kiinnosta minuakaan noin epäluottettavan kumppanin kanssa seksiseikkailut, saati mikään muukaan.
Maailma olisi parempi paikka, jos pahoista ihmisistä pääsisi omassa elämässään kokonaan eroon. Siihen pyrin.
En tiedä miten pahalta tämä kuulostaa, mutta välillä toivon että se mies kuolisi. Se on aiheuttanut minulle niin paljon tuskaa. Sairastin vakavaa masennusta vuoden hänen vuokseen, ihme että olen enää itse hengissä. Nykyään suhtautumiseni häntä kohtaan on lähinnä sääliä ja halveksuntaa, silti olen jotenkin koukussa häneen. Voiton puolella olen jo kuitenkin. Olen vahvempi kuin hän, tunteeni ovat kuolleet.
Kun hän on poissa, olen onnellinen.
O
No nytpä selvisi että miehellä on uusi tyttökaveri. Asia onkin sillä selvä minun osaltani. Huvittaa vaan ettei voinut sanoa sitä minulle suoraa, yritti vain työntää pois ja kadota.
Lähinnä ottaa aivoon että pienissä piireissä kaikki näkevät miten mies asiansa hoitaa ja millainen sankari(pelle) hän on. Minä tunnen häpeää että rakkauden nälkäisenä moiseen dandyyn sekaannuin. Ja uskoin hänen todella rakastavan minua.
Maniaahan se alkuhuuma oli, loput jotain sekoilua ja depressiota. Olin siinä karusellissa vaan statistina hyörimässä. Silti pahoin pelkään että kun mies äkkilähtönsä jälkeen havahtuu siihen että olen poissa niin jo alkaa pyrkiä takaisin helmoihini.