Voiko vaikeasta ja pitkästä

Tottakai masennuksesta voi toipua, vaikka se olisi kestänyt pitkään.

Sen sijaan täällä sinua ei voida neuvoa kuinka se käy. Ei se ole kiertelyä vaan mahdottoman asiantilan toteamista. Oma psykiatrisi tietänee asian paremmin.

Kamppailen itse saman teeman kanssa. En enää jaksa pitää kiinni siitä "uskomuksesta" tai tovosta, että elämä kantaa ja masennuksenkin pimeyteen koittaa joskus valkeampi päivä. Omalla ajattelulla on varmasti keskeinen osa paranemisessa..
En tiedä onko kenelläkään keinoja tai kokemuksia, miten ottaa edes niitä pieniä askelia parempaan suuntaan? Jokaisen on käytävä tiensä itse, mutta mistä löytää edes se kapean polun alku. Masennuslääkkeet ja terapia; entä jos nekään eivät riitä auttamaan?

En valitettavasti osannut vastata kysymykseesi, mutta toivon, että sinulla on kuitenkin vielä usko siihen, että toipuminen on mahdollista. Itse yritän kamppailla paremman huomisen kanssa.

Toipuminen on mahdollista. Oon elävä todiste siitä.
Kärsin masennuksesta seitsemän vuotta, viimeisimmät vuodet olin tosi pohjalla. Yritin tappaa itseni, mut tumpelona aina epäonnistuin ym... Kunnes vihdoin uskalsin puhua asiasta läheisilleni (siihen asti olin esittänyt olevani ok). Aloitin masennuslääkityksen, kävin jokusen kerran terapiassa, vaikka suhtauduinkin siihen tosi skeptisesti. Opettelin puhumaan asioistani...
Sitten tapasin maailman ihanimman miehen... Ilman tätä miestä, en olisi enää olemassa. Rakkaus oli mulle pelastus.

Tässä siis lyhyesti tarinani. Kuulostaa iisiltä, mut sitä se ei ollu. Vieläkin tulee huonoja päiviä, mutta yhdessä me selvitään mistä vaan!

Toipuminen on hidasta ja vie hitosti aikaa. Askel kerrallaan, hitaasti. Päivä kerrallaan. Viikko kerrallaan. Kuukausi kerrallaan jne. Rakkaiden tuella, sisulla.

Usko, toivo, rakasta!

Elämä ei oo iisiä. Mut vaikeuksien kautta voittoon, eikö!? Toivotan kovasti tsemppiä kaikille depiksessä kahlaaville.

Omat ongelmani lähtivät siitä, että olin kyllästynyt työhöni. Suunnittelin työpaikan vaihtoa, mutta mistäpä olisin sen toisen paikan ottanut. Kun olin aikani lukenut ahkerasti työpaikkailmoituksia, ymmärsin, ettei mulla ollut mitään muita mahdollisuuksia, kuin samaa työtä jossain muussa yrityksessä, eikä oikeasti edes sitä, koska avoimia paikkoja ei ollut.

Psykiatri kehoitti miettimään ammatinvaihtoa. Ensin vakuutin, että pidin silloisesta työstäni, mutta sitten tajusin, että siinähän se ongelma olikin. Koska en nähnyt muuta vaihtoehtoa, uskottelin itselleni ja jopa uskoin, että tätä työtä jatketaan hymyssä suin eläkeikään saakka. Mutta mieltä ei petetty, siksi sairastuin.

Äkillinen käänne voinnissani tapahtui aivan tarkalleen siinä vaiheessa, kun oivalsin, että minähän saan itse valita, mitä työtä teen. Opiskeluahan se vaati, mutta kun en suunnannut kokonaan eri alalle, ½ vuotta riitti.

Siitä syystä luen näiden mielenterveys- ja masennuspalstojen kirjoituksia, kun olen taas kovin väsynyt. En siis päässyt ongelmistani kokonaan eroon työtä ja työpaikkaa vaihtamalla. Mutta, koen että tällä kertaa tämä on kaikesta huolimatta hallinnassa. Ei niin, että voisin lakata olemasta väsynyt päättämällä että nyt se on loppu. Mutta voin säädellä väsymystäni jonkun verran vähentämällä velvollisuuksia, antamalla itselleni luvan olla väsynyt ja aikaansaamaton.

Tietenkään töissä ei voi olla tekemättä mitään. Niinpä kotona täytyy yrittää osata olla liikaa siivoamisesta ja muusta vastaavasta murhetta kantamatta. Luulen, että olen oppimassa, mistä tässä on kysymys.

Yritän, näin omaa tarinaani kertomalla, antaa muillekin vihjeitä siitä, mistä voisi masennuksen tai ahdistuksen syitä alkaa etsimään. Ajattelen, että masennus ja ahdistus syntyvät juuri siitä, että salaamme itseltämme jotain tai yritämme uskotella itsellemme jotain, mikä ei ole totta. Se salattu totuus pitäisi löytää, että voisi alkaa sitä käsittelemään.

Lopulta en kuitenkaan voi toisten ongelmista sanoa yhtään mitään. Mulla ei todellakaan ole tältä alalta tietoa, vain se kokemus, jonka olen itse käynyt läpi. Toivon, että tästäkin joku saa sellaisen ajatuksen, mikä auttaa häntä selvittämään välit itsensä kanssa.