Vaikuttaako muutto mahdollisesti

Olen ollut joulukuun 2008 alusta alkaen eripituisilla sairaslomilla mm: masennuksen ynnä muiden asioiden vuoksi. Kotikuntani mielenterveyskeskuksen lääkäri on kirjoittanut aina silloin tällöin Kelaan lausunnon jossa suosittaa että sairaslomaani jatketaan esim 1 - 1,5 vuotta. Tämän hetkinen sairasloma jatkuu marraskuun 2014 loppuun asti ja olen 100 % varma että sairasloma tulee jatkumaan myös tuon marraskuun 2014 jälkeenkin kuten tähänkin asti on jatkunut. Olisi kaikista parasta että Kela myöntäisi minulle toistaiseksi voimassa olevan eläkkeen jonka oletan käytännössä tarkoittavan sitä että olisin eläkkeellä koko lopun ikääni. Onko näin ??

Elämän tilanteeni on näinä viime vuosina hiukan muuttunut ja olen ajatellut jopa muuttoa pois nykyiseltä kotikunnaltani. Pelkään kuitenkin sitä että jos muutan pois,niin tarkoittaa se sitä että potilas/asiakas suhteeni nykyisen kotikuntani mielenterveystoimistoon katkeaa. Nykyisen kotikuntani mielenterveyskeskuksessa asiat ovat sujuneet todella hyvin ja lääkärini Kelaan lähettämät lausunnot ovat tähän asti kaikki menneet läpi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä että mikäli muutan niin sujuvatko asioideni hoito uudella paikkakunnalla yhtä hyvin ?? Entäs jos tulevan kotikuntani mielenteveystoimiston lääkäri ottaa asioideni hoitoon täysin eri kannan kuin nyt ?? Tarkoitan siis sitä että vaarannako mahdollisesti eläkkeelle pääsyn mikäli muutan ?
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi olla että joudut tappelemaan tietyt asiat uudestaan läpi haluamallasi tavalla.

Muuta siitä huolimatta. Valitse kuitenkin sellainen paikka jossa tykkäisit asua.
Itse haaveilen muutosta Raaseporiin tai Siuntioon.

Muutto voi tuoda hyvääkin tullessaan, jospa se piristäisi että pääset uusiin kuvioihin.

Äänestä

Minä asun Hartolassa ja pääsin täällä eläkkeelle psykiatrin todistuksella, tosin se kesti kolme aiemppa hylättyä eläkehakemusta.

Äänestä

Niinkin hauskasti voi käydä, että yksityinen sivutoiminen psykiatri on ollut aiemmin Kelan asiantuntijalääkäri ja hakemus menee kertalaakista läpi. Toimii nykyään pöpilän johtajana ja jos hän laittaa eläkepapereihin puoltavan todistuksen, ei kuulemma vielä ole kertaakaan hylätty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläkkeelle pääsyyn ? kirjoitti:

Olen ollut joulukuun 2008 alusta alkaen eripituisilla sairaslomilla mm: masennuksen ynnä muiden asioiden vuoksi. Kotikuntani mielenterveyskeskuksen lääkäri on kirjoittanut aina silloin tällöin Kelaan lausunnon jossa suosittaa että sairaslomaani jatketaan esim 1 - 1,5 vuotta. Tämän hetkinen sairasloma jatkuu marraskuun 2014 loppuun asti ja olen 100 % varma että sairasloma tulee jatkumaan myös tuon marraskuun 2014 jälkeenkin kuten tähänkin asti on jatkunut. Olisi kaikista parasta että Kela myöntäisi minulle toistaiseksi voimassa olevan eläkkeen jonka oletan käytännössä tarkoittavan sitä että olisin eläkkeellä koko lopun ikääni. Onko näin ??

Elämän tilanteeni on näinä viime vuosina hiukan muuttunut ja olen ajatellut jopa muuttoa pois nykyiseltä kotikunnaltani. Pelkään kuitenkin sitä että jos muutan pois,niin tarkoittaa se sitä että potilas/asiakas suhteeni nykyisen kotikuntani mielenterveystoimistoon katkeaa. Nykyisen kotikuntani mielenterveyskeskuksessa asiat ovat sujuneet todella hyvin ja lääkärini Kelaan lähettämät lausunnot ovat tähän asti kaikki menneet läpi. Minulla ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä että mikäli muutan niin sujuvatko asioideni hoito uudella paikkakunnalla yhtä hyvin ?? Entäs jos tulevan kotikuntani mielenteveystoimiston lääkäri ottaa asioideni hoitoon täysin eri kannan kuin nyt ?? Tarkoitan siis sitä että vaarannako mahdollisesti eläkkeelle pääsyn mikäli muutan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu