Äitini on huomannut varmasti jo aikojaaikoja sitten viiltojälkeni kädessä, katsoi vain ja lähti pois. Tai ehkä hän ei huomannut, kun ei jäänyt edes mitenkään seurailemaan minun puuhiani. Ja toisella kertaa hän oikeasti HUOMASI NE. Kysyi mistä tuli, no tilanne oli semmonen etten olisi voinut kertoa mitään, joten sanoin en tiedä/ ei mistään. Hän jätti ne jutut siihen! Ja samaan aikaan oli toiset jäljet joita en ole nyt yrittänyt peitellä mitenkään. Varmasti nekin huomannut jo. Perheeni katselee minua välillä kun kerron jotain juttua, huomaan heidän katsovan arpiani mutta KUKAAN EI YMMÄRRÄ PUUTTUA ASIAAN!!!! Miten tyhmiä vanhemmat voivat olla, tai äiti?
Äiti ei ymmärtänyt puuttua asiaan
16vlikkaihmettelee.
8215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Moi!
Kuulostaa kyllä siltä, että perheelläsi on aika vahva kieltoreaktio aiheeseen. Ilmeisesti kuitenkin toivoisit, että asiaan puututtaisiin. Onko kukaan muu puuttunut jälkiisi, esimerkiksi koulussa tai harrastuksissa? Mielestäni olisi oleellista, että voisit keskustella jonkun kanssa asiasta ja siitä, miksi haluat satuttaa itseäsi. Yhtenä vaihtoehtona näkisin sen, että kysyt äidiltäsi suoraan, että miksi hän ei ole puuttunut asiaan. Silloin äitisi ei voi enää kiertää asiaa tai olla huomaamatta sitä. Toivon myös, että löydät ihmisen jonka kanssa keskustella asiasta avoimesti. Maailmassa on myös paljon meitä aikusia, jotka ovat tosissaan kiinnostuneita asioista ja haluavat auttaa.
Sanna
NettiSaapas
Helsinki
Totta jos puhutaan niin en halua että asiaan puututaan millään tavalla eikä kukaan olekaan noihin puuttunut. Olen sen huomannut ettei puhumisesta ole hyötyä tällaisissa asioissa joten millekkään terapeutille tms en halua mennä vaikka se saattaisi oloa jossain määrin helpottaa. Valitettavasti mukavaa psykologia kun ei aina helposti saa/löydä, jonka kanssa hommat sujuisivat. Tai minnekkään osastolle en todellakaan halua lähteä ihmettelemään maailmaa. Enkä mitään lääkkeitäkään halua alkaa popsimaan ja niistähän ei ole edes apua. Eivät ne sitä riippuvuutta vie.
jos nuori viiltelee,ei saa huomiota.kerro äidillesi tai kirjoita kirje että mistä kiikastaa.tai siota palvelevaan puhelinnumeroon ja kerro. ei saa pitää vihaa sisällä ja kostaa itselleen viiltäen.etkö saa huomita? on vanhempia keillä ei ole oikeaa asennetta ja eväitä vanhempana oloonsa. perheenjäsenesi ei anna sulle rakkautta tai huomaa sua? kerro jollekulle,ettet saa mielenterveys ongelmia.olet jo sillä tiellä.
Valitettavasti viiltely ei johdu kaikilla viiltelijöillä samoista asioista. Esim rankat tapahtumat elämässä ja sitä rataa. Syitä on paljon ja kaikkia syitä ei aina edes tiedetä. Minua ärsyttää nuo jotka luulevat että viillellään vain huomion puutteesta tms. Syyttävät vanhempia huonoiksi kun eivät vietä tarpeeksi aikaa lapsensa kanssa. Voin itse rehellisesti sanoa että minun vanhempani ovat hyviä ja juuri täydelliset vanhemmat minulle.
Minä saan huomiota aivan tarpeeksi, omasta mielestäni ja se huomio jota saan riittää minulle. En tykkää olla huomion keskipisteenä ja viihdyn yksikseni joskus jopa paremmin kuin muiden seurassa. Eli ihan tarpeeksi minun perheenjäsenet minua huomioivat ja siitä ei minun ongelmani johdu.
Haluaisin tietää mistä tuo miinus mahtaa tulla.
Hohhoijaa. Miten tyhmä itse voit olla. He puuttuivat asiaan niinkuin osasivat, äitisi jopa huolestuneena kysyi siitä. Olet saanut jo useamman tilaisuuden kertoa mikä sinua painaa mutta et vain osaa puhua. Ja mitkä rankat tapahtumat? Etkä sitten halua että asiaan edes puututaan millään tavalla...? Älä valehtele.
Joskus nuori viiltää itseään tunteakseen edes jotain. Silloin ulkopuoliset odotukset sun tunteita kohtaan ovat tuntuneet niin ylivoimaisilta. Voi jos voisit vain sanoa heille että lapsi on julma siksi että ruumis kyllä kasvaa, mutta sydän vasta vähän myöhemmin.
Äitini kysyi asiasta ja jätti sen siihen.Kyllä, minulla on joka päivä mahdollisuus kertoa äidilleni tai kenelle tahansa, joka hetki mahdollisuus kertoa jollekkin ongelmastani, mutta en koe sitä tarpeelliseksi. Vaikka pari päivää sitten olikin julmettu halu viiltää, totesin kylmästi että en saa. Jos teen yhdenkin viillon, yhdenkin eleen viiltää, tiedän ettei se jää pelkästään siihen. Ja sen jälkeen tulee paskamainen fiilis kun huomaa olevansa heikko.
Edellisestä kerrasta on jo 3viikkoa aikaa. Jos repsahdan uudelleen, silloin ehkä saattaisin kertoa ja toivon mukaan kertoisin mutta nyt todellakin tunnen että en halua kertoa kenellekkään enkä halua että asiaan puututaan. Loppukeeväällä meinasin koulussa mennä terkkarin luokse, mutta totesin että se ämmä joka siellä pienessä poterossaan liimaa laastareita toisten polveen, kertoo minulle että luokkalaiseni on hankkinut e-pillereitä ja jauhaa miehestään jolta leikattiin aivoista kasvain pois ei kyllä pysty auttamaan. Potilaalle ei tee hyvää jos lääkäri tai se muu auttaja kertoo omista ongelmistaan potilaalle.
Koen olevani vahvempi jos saan pidettyä itse itseni kurissa. Onhan se toki helvetin hienoa potea kaikki paska oman päänsä sisällä. Mitä sitä nyt muille turhaan puhumaan.
Ja jos kertoisin esimerkiksi äidilleni asiasta, niin mitähän seuraisi? Ehkä joutuisin käymään juttelemassa lääkärille, joka kenties lähettäisi psykologille, tai sitten suoraan psykologille jonka luona kävisin jutustelemassa. Mutta ei vaikeista asioista noin vain puhuta. Jos joku tulee kysymään minulta, että mikä painaa niin sanoisin varmaankin että en tiedä/ ei mikään, koska en suoranaisesti tiedä mikä painaa ja vaikka tietäisinkin niin en välttämättä myöntäisi sitä edes itselleni. Ja kyllä, rankkoja ja vaikeita asioita on tapahtunut minulle ja perheelleni, niistä vasta toivutaan niin henkisesti kuten myös fyysisestikin, mutta SILTI.
älä kerää huomioo -.- ainakin mun oma mielipide on et ne käyttäytyy kunnol