Hei! Meillä on kaksi tyttökissaa, molemmat leikattuja. Kumpikaan ei ole alunperin pissaillut mihinkään muualle kuin laatikoihin ja hiekka on ollut samaa aina.. Toki kokeiltiin muuta hiekkaa mutta siitä ei ollut apua. Eli: kissoista molemmat pissaaavat sohvallemme. Olen pessyt sohvan hyvin, käyttäen etikkaa, ruokasoodaa, yleispesuainetta... ym.. Estämiseksi kokeillut sitruunaa, pippuria, chiliä, omia ruoka-astioita ja ruokaa, myös eläinkaupasta ostettua ainetta jonka pitäisi estää pissailua, Feliwäy on myös pörissyt sekä haihduttimessa että olen käyttänyt suihkeena. Kissat päästävät kunnon pissat, jotka pon normaalin värisiä ja hajuisia eikä pissatulehdusta ole. Kissat käyttäytyvät normaalisti, ovat rauhallisia ja tyytyväisiä. Laatikot (2kpl) putsataan päivittäin ja peruspuhdistus tehdään hajusteettomilla puhdistusaineilla. Laatikoillakin kissat käyvät normaalisti ja ne on sijoitettu rauhallisiin paikkoihin. Ruoka on tavanomaista ja kelvannut aina hyvin, myös ennen kuin pissailu alkoi. Muutakin ruokaa olen kokeillut mutta ei ole auttanut.. Nyt en enää keksi mitä tekisin.. Onko jollain vielä ideoita??
Kissat pissii väärään paikkaan...
uusi ideoita?
781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko mahdollista laittaa kissat yhteen huoneeseen/pienempään tilaan jossa ei ole sitä sohvaa,vain poissaolosi ajaksi?
Sitten kun olet paikalla,vahdit kissojen tekosia,ja puutut pissailuun.Siis ihan torut,ja viet laatikolle,tai eristät pienempään tilaan jos tekee väärään paikkaan.Laatikolle tekemisestä voisi kehua,ja tietysti kaikki pisut pestävä heti pois riittävän vahvalla pesuaineella.Joillekkin kissoille se sisäsiisteys ei ole niin helppoa,mutta viisaammat väittävät että kaikki siihen oppivat.Tietysti huoneen siisteyskin vaikuttaa,kaverini kissa pissi sohvalle ja lattialle vain jos siinä oli vaate yms.Eli kun piti kaiken ylimääräisen poissa sohvilta ja lattioilta,pysyi pissatkin poissa.Naurettiinkin aina että se sakottaa sotkusta XD
Hei ! Hyvä idea muuten mutta meillä on myös koira jonka elilntilaa pitäisi silloin myös liiaksi rajoittaa kun on asunto sen mallinen.. Eivät taitaisi välittääkään kun silmien alla pissaavat torumisesta huolimatta. Éläinlääkäri ehdotti myös että ne tekevät sitä jotta saisivat huomiota, ja pissat pitäisi siivota niihin huomiota kiinnittämättä. Tästäkään ei juuri ole ollut hyötyä.. Alan väsymään.. en kissoihini vaan siihen että tiedän sohvamme pilaantuvan ja joudun jatkuvaasti siivoamaan......Meilläkin oli enemmän pissaamista jos sohvilla oli vaatteita yms. :DD Mutta vaikka niitä ei ole, pissaavat siitä huolimatta....
Mitä kaikkea eläinlääkäri tutki kissojen virtsanäytteistä? Tulehduksen? Kiteet?
Melko varmasti kaiken tarpeellisen....? Luotan ainakin...
suosittelen testauttamaan voisko olla pissikissoilla äärettömän yleinen sairaus eli idiopaattinen kystiitti.
ikävä vaiva josta meillä nyt reilun puolen vuoden kokemus,alko aivan yllättäen eikä pissassa näy sen suurempana bakteerikasvuna (käsittääkseni ainoastaan jotkut arvot saattavat viitata siihen suuntaan)
kissat ovat äärettömän vaativia elukoita muutenkin,jos kotona ei ole tarpeeksi virikkeitä,tai niitä on liikaa saattaa mennä pasmat sekasin.
kissa voi myös kyllästyä samaan hiekkaan KYLLÄ,USKO POIS :D
niiku meillä,3vuotta tehny pellettiin ja sit yks päivä vaan riitti.
nykysin hiekkaa ja siihen näyttää onneksi tekevän asiansa mielellään.
eli suosittelisin tuota kystiitin tsekkaamista,
jos ei ole siitä kyse niin ratkaisu löytyy luultavasti ympäristöstä missä kissat elelevät :)
http://www.sopulitienelainlaakariasema.fi/pdf/Kissan idiopaattinen kystiitti.pdf
tässä tietoa siitä ja mahdollisia ratkasuja muutenkin pissakissan hoitoon :)
Kiitos paljon! Noista voisi kokeilla monia ennen kuin vien esim. UÄ tutkimukseen koska eläinlääkärikäynti on rasittava ja stressaava kokemus... :)