Koen samanlaista "henkistä yksinäisyyttä" kuin jotkut muutkin täällä kirjoittavat.
Eli kun olen muiden ihmisten seurassa, niin vain harvoin tunnistan jonkun toisen ihmisen "sielunkumppaniksi." Siis sitä tuntee seurassakin itsensä usein ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
En oikeastaan halua seurustella kenenkään kanssa. En halua perustaa perhettä enkä hankkia lapsia. Viihdyn yksin kun saa tehdä "omia juttuja" eikä tarvitse selitellä tai huomioida muita. Toki tavallaan ystäviäkin minulla on, mutta hekin ovat enemmän vain hyvän päivän tuttuja.
Kotini on siisti ja minulla on jonkin verran harrastuksia aina kuntoliikunnasta lukemiseen ja musiikkiin. Kotona visertää myös kanarialintupariskunta.
Eli olen melko tyytyväinen elämääni yksinkin enkä koen jääneeni "jostakin merkittävästä paitsi."
En nykyisin oikein aina jaksaisi osallistua joihinkin eri tilaisuuksiin ja seurustella ihmisten kanssa. En oikein jaksa kiinnostua ihmisten asioista ja tekemisistä yms.
Kun olin juhannusaattona katsomassa kaupungilla klo 21 juhannuskokon palamista, niin siellä oli valtavasti ihmisiä. Silloin minulle tuli tunne, että haluankin tästä pyöräillä omaan kotiini ja äkkiä!
Eli kun olen muiden ihmisten seurassa, niin vain harvoin tunnistan jonkun toisen ihmisen "sielunkumppaniksi." Siis sitä tuntee seurassakin itsensä usein ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi.
En oikeastaan halua seurustella kenenkään kanssa. En halua perustaa perhettä enkä hankkia lapsia. Viihdyn yksin kun saa tehdä "omia juttuja" eikä tarvitse selitellä tai huomioida muita. Toki tavallaan ystäviäkin minulla on, mutta hekin ovat enemmän vain hyvän päivän tuttuja.
Kotini on siisti ja minulla on jonkin verran harrastuksia aina kuntoliikunnasta lukemiseen ja musiikkiin. Kotona visertää myös kanarialintupariskunta.
Eli olen melko tyytyväinen elämääni yksinkin enkä koen jääneeni "jostakin merkittävästä paitsi."
En nykyisin oikein aina jaksaisi osallistua joihinkin eri tilaisuuksiin ja seurustella ihmisten kanssa. En oikein jaksa kiinnostua ihmisten asioista ja tekemisistä yms.
Kun olin juhannusaattona katsomassa kaupungilla klo 21 juhannuskokon palamista, niin siellä oli valtavasti ihmisiä. Silloin minulle tuli tunne, että haluankin tästä pyöräillä omaan kotiini ja äkkiä!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan samanlaista minulla, vaikka olen 20 vuotta nuorempi. Kotona puuhastelen, luen, piirrän tai maalaan, istun tietokoneella, katselen tvtä/elokuvia. En oikeastaan kaipaa mitään muuta elämääni. Kavereita on tasan yksi sukulaisten lisäksi, ja häntäkin näen harvoin.
Vanhempien luona pitää käydä silloin tällöin, mutta aina on sellainen olo, ettei jaksaisi lähteä. En olekaan siellä koskaan kauaa. Näin kesällä vielä odottavat enemmän tapaavansa.
Kaupassa käyn lähes päivittäin, mutta muuten en tapaa ihmisiä pitkiin aikoihin. Ei ole mitään tarvetta.
Minun äitini kuoli helmikuussa v. 2012 ja se on vieläkin surullinen asia minulle! Isäni elää vielä ja asuu viereisessä kaupungissa. Käyn välillä siellä tapaamassa häntä ja veljeäni kun esim. siskoni Jyväskylästä käy myös siellä. Silloin menemme usein kesämökille 27 km:n päähän.
Minulla on hyvät välit em. sukulaisiin. Enää he eivät etsi minulle puolisoa, kun tietävät etten itsekään etsi aktiivisesti. Tai eivät he oikeastaan ole koskaan etsineetkään. Meillä oli ennen kotona melko vapaa ilmapiiri.
Kyllä minä välillä tavallaan kaipaan, että löytäisin ensin ihan (hyviä) ystäviäkin! Nuorempana kävin baareissa yms. mutta en enää viihdy siellä ja sitäpaitsi ne eivät ole hyviä paikkoja tavata ihmisiä.
Joskus toivon, että löytäisin ystäviä esim. kirjastossa, jossa käyn melkein joka päivä. Mutta kirjastossa on oltava hiljaa ja luettava tms. ei sieltä ystäviä löydä.
Monet ovat kyllä kertoneet löytäneensä ystäviä yllättävistäkin paikoista. Eräskin kertoi löytävänsä ystäviä suoraan kadulta!
Harrastuksenikin ovat niin melko tavanomaisia. Olen usein ajatellut, että jos olisi jokin erikoisempi harrastus, niin voisi löytää ystäviäkin.
Olen vuosien varrella kärsinyt myös esim. masennuksesta pimeään vuodenaikaan. Nyt on kesä ja mieli virkeämpi. Muutama vuosi sitten matkustelin pitkiäkin matkoja syksyllä ja talvella Tunisiaan ja Turkkiin ja siellä oli kyllä ihan mukavia muita suomalaisia, mutta ystävyys ei ole jatkunut Suomessa.
Lukisin mielellään täällä ihmisten kertomuksia siitä, missä kaikissa tapahtumissa, paikoissa ja tilaisuuksissa olette löytäneet ystäviä!
Olen sitä mieltä, että parempi on olla yksin, kuin omata "huonoja" ystäviä. Tiedän, että monet ihmiset eivät kestä yksinoloa ja "ajautuvat" esim. suhteisiin, jotka eivät ole "vakaalla" pohjalla ja sitten jo kohta erotaan ja etsitään uusia suhteita.