Minulla on oikein mainiot anoppi ja appi, ja pidän molemmista kovasti. Kaipaisin silti toisen (minua vanhemman) sukupolven ajatuksia, kun en sattuneesta syystä ole asiaa ajatellut teidän näkökulmasta...
Minua mietityttää miesystäväni tietty lapsenomaisuus ja lapsen rooli, vaikka hänellä on ikää jo 35 vuotta.
Tykkään kyllä siitä, että ollaan läheisissä tekemisissä suvun kanssa, mutta tietenkään en tykkää siitä, että lapsuudenperhe menee naisystävän edelle (esimerkiksi loma-aikataulut suunnitellaan ensin lapsuudenperheen kanssa ja sitten vasta minun kanssani).
Pidän miestä vähän lapsena näihin seurusteluhommiin, perheen perustamisesta puhumattakaan. Minä haluaisin häneltä sellaista ajattelua, että olemme yhdessä yksi yksikkö ja se varsinainen perhe, koska mielestäni sellainen tulee sitoutumisen ja aikuistumisen mukana.
Periaatteessa on miehen ja hänen vanhempiensa välinen asia, miten asiansa järjestävät, mutta minua se lapsen rooli kiusaa. Mies tienaa enemmän kuin eläkkeellä olevat vanhempansa tienasivat töissä ollessaan, mutta silti yhteinen veneilyharrastus tapahtuu vanhempien kustannuksella ja mies perii bensarahoja takaisin, vaikka on itse käyttänyt venettä...
En myöskään tykkää siitä, että mies menee lapsuudenkotiinsa etukäteen ilmoittamatta. Minusta se ei ole aikuista käytöstä. Vanhemmille voisi antaa sellaista signaalia, että kasvatitte minut jo ja nyt teillä on aikaa matkustella ja harrastaa miten itse haluatte, saatte tehdä kodissanne mitä haluatte... kai aikuinen lapsi voisi hieman ruveta kunnioittamaan vanhempiensa yksityisyyttä ja erillisyyttä?
Itse olen kasvanut toisenlaisessa perheessä. Yritän autella vanhempiani ja yritän osallistua yhteisiin menoihin. Jos vietän heillä aikaani, niin minusta kuuluu asiaan, että talkootöinä sitten siivoilen tai kunnostan heille jotain. Vierastan sitä valmiiseen pöytään menoa, kun ei meitä lapsenakaan sillä lailla passattu. Me osallistuimme.
Tässä on nyt kaksi erilaista perinnettä rinnakkain. Katselen tuota miestä ja mietin, että onko tuosta perheen pääksi (tai nykyaikaiseen malliin toiseksi puoliskoksi ylipäätään). Ei osaa ottaa vastuuta. Pihi tuntuu myös olevan, en tiedä liittyykö se siihen, että yrittää saada kotoa rahaa. Vähän on sellainen omanedun kyttääjä lapsuudenperheen suojissa.
En tiedä mitä tehdä ja miten ottaa asiat puheeksi. Mies tuntuu ajattelevan, että erkanee lapsuudenperheestään joskus "sitten kun". Minä taas mietin, että osaanko otta miestä ollenkaan vakavasti.
Mitä te ajattelette aikuiseksi kasvamisesta ja aikuisen lapsen roolista?
Mielipiteitä anopeilta ja apeilta!
25
445
Vastaukset
- Aiti ja anoppi
Monet aikuisten lasten vanhemmat eivät ple huomanneet oman roolinsa muuttuneen.
Siirtäisin aika ison osan lasten pitkittyneestä lapsuudesta vanhemmille, joiden on vaikea ymmärtää, että heidän pienokaisensa selviytyvät maailmassa hyvin, suorastaan paremmin kuin vanhempansa koskaan.
Murrosikä ei ole vain lasten murtautuminen pois lapsuudesta. Se on myös vanhempien murros, jolloin he irroittavat otteensa ja laskevat lapsensa maailmaan. Se on monille vanhemmille niin vaikea asia, että lapset eivät pääsekään irti. Toiset kapinoivat, mutta on lapsia, jotka pitävät ikuisesta holhoamisesta ja huolenpidosta.
Heidän pitäisi ymmärtää, että he ovat jäämässä yksin. Harva puoliso on valmis holhoojaksi ja ottamaan vanhemman paikan. Ongelmia ei tunnisteta, ja hellät vanhemmat syyttävät puolisoa lapsen liiton epäonnistumisesta.
Monissa perheissä vanhempien ja lasten välit ovat etäiset. Kun tarkemmin ajattelee, niin se on evoluutiomme seuraus. Aikuiset jälkeläiset eivät enää kuulu perheeeen, vaikka heitä ei suinkaan haluta hylätä tai vieroittaa. Niin pitäisi olla.
Vanhempien pitäisi olla onnellisia nähdesään lapsensa itsenäistyvän, eikä suinkaan pitää hänestä kiinni vielä 35-vuotiaana.
Vaikeaa se on, etenkin, jos näkee lapsensa asioiden menevän pieleen. Monta kertaa se onkin vain luuloa ja lapsella on asiat kohdallaan. Turha huolehtiminen pitäisi lopettaa.- nainen 34
Kiitos vastauksesta, siinä on paljon mietittävää vieläkin, vaikka olen lukenut sen läpi neljä kertaa.
Minä kyllä tykkään siitä, että appivanhemmat ovat tekemisissä. Kai se ongelman ydin on se, että mies on ensisijaisesti heidän lapsensa ja vasta toissijaisesti minun kanssani.
Passaamisen, auttamisen, puoleksitekemisen ja maksamisen määrä hämmentää. Minusta on kiusallista katsoa, kun mies käy vanhempiensa luona makaamassa sohvalla, pyytämässä rahaa ja istuu valmiiseen pöytään.
Tässä suhteessa näkyy kyllä tuo valmiiksi tekemisen oletus. - Äiti ja anoppi
nainen 34 kirjoitti:
Kiitos vastauksesta, siinä on paljon mietittävää vieläkin, vaikka olen lukenut sen läpi neljä kertaa.
Minä kyllä tykkään siitä, että appivanhemmat ovat tekemisissä. Kai se ongelman ydin on se, että mies on ensisijaisesti heidän lapsensa ja vasta toissijaisesti minun kanssani.
Passaamisen, auttamisen, puoleksitekemisen ja maksamisen määrä hämmentää. Minusta on kiusallista katsoa, kun mies käy vanhempiensa luona makaamassa sohvalla, pyytämässä rahaa ja istuu valmiiseen pöytään.
Tässä suhteessa näkyy kyllä tuo valmiiksi tekemisen oletus.Niin, tuossa juuri näkyy se, että banhemmat ovat niin kiintyneitä omaan vanhemmuuteensa, että eivät salli lapsensa irrota kodista ajoissa. Nyt se alkaa olla hyvin vaikeaa, koska poika ei ole tottunut itsenäiseen elämään.
Varo vaan, ettet joudu vanhemman asemaan, kun pojan vanhemmat sairastuvar ja vanhenevat. Eläkeläisillä ei ole enää varaa ylläpitää aikuista poikaa, sairaus ja sairastaminen maksavat.
Pojalle asiasta puhuminen on kuin vettä hanhen selkään, koska tuossa vaiheessa ei tulevaisuutta enää ajatella eikä se tunnu todelta. Vanhemmat ovat ikuiset.
Sanot, että pidät appivanhemmistasi ja haluat olla heidän kanssaan tekemisissä. Siinäpä se, he ovat ihania ihmisiä, joille pojan hyvinvointi on sijalla 1.
Uskon, että ovat sydämellisiä.
Mutta he eivät tiedä, millaisen karhunpalveluksen ovat pojalleen tehneet. Teidän kahden pitäisi muuttaa vähintään 100 km päähän.
Vanhemmillakin olisi aika irtautua pojastaan. Se ei onnistu, kun poikakulta pelmahtaa sisään ja huutaa: "Mitä ruokaa!" - nainen 34
Äiti ja anoppi kirjoitti:
Niin, tuossa juuri näkyy se, että banhemmat ovat niin kiintyneitä omaan vanhemmuuteensa, että eivät salli lapsensa irrota kodista ajoissa. Nyt se alkaa olla hyvin vaikeaa, koska poika ei ole tottunut itsenäiseen elämään.
Varo vaan, ettet joudu vanhemman asemaan, kun pojan vanhemmat sairastuvar ja vanhenevat. Eläkeläisillä ei ole enää varaa ylläpitää aikuista poikaa, sairaus ja sairastaminen maksavat.
Pojalle asiasta puhuminen on kuin vettä hanhen selkään, koska tuossa vaiheessa ei tulevaisuutta enää ajatella eikä se tunnu todelta. Vanhemmat ovat ikuiset.
Sanot, että pidät appivanhemmistasi ja haluat olla heidän kanssaan tekemisissä. Siinäpä se, he ovat ihania ihmisiä, joille pojan hyvinvointi on sijalla 1.
Uskon, että ovat sydämellisiä.
Mutta he eivät tiedä, millaisen karhunpalveluksen ovat pojalleen tehneet. Teidän kahden pitäisi muuttaa vähintään 100 km päähän.
Vanhemmillakin olisi aika irtautua pojastaan. Se ei onnistu, kun poikakulta pelmahtaa sisään ja huutaa: "Mitä ruokaa!"Kiitos taas!
Jännästi tuo ulkopuolisen näkökulma joskus auttaa. Juuri tuo appivanhempien mukavuus on se asia, joka minua on vähän hämännyt. Mukavia ovat, sydämellisiä ja kaikin puolin ihania ihmisiä. Vaan se ei tarkoita sitä, etteivätkö he voisi tehdä jotakin vähän väärin. (Eikä tämä nyt ole mikään painava syytös - kaikkihan me virheitä teemme, joskus mukavan ihmisen virhettä ei vaan tajua virheeksi.)
Appivanhemmilla on nyt asunut vähintää yksi lapsi kotona jo 40 vuoden ajan. On vanhin lapsi ja hänen lapsuutensa siellä 40 vuoden takansa ja sitten nuorin sisar, joka vieläkin asuu kotona, vaikka on melkein 30 vuotta. Aika lailla näyttävät tykkäävän siitä, että lapset kotona ovat.
Sitähän minä tietysti mietin, että onko tämä oikein vai väärin-kysymys, vai onko tässä rinnakkain kaksi erilaista perinnettä.
Meillä lapset ovat aina osallistuneet askareisiin enemmän, emme ole vain ylläpidon kohteita. Lisäksi vanhemmat ovat välillä sairastuneetkin, ja silloin he ovat olleet niitä hoidon ja auttamisen kohteita. Meillä on myös enemmän jonkinlainen vanhemman kunnioituksen ajatus, aikanaan mummoa omaishoidettiin ja pidettiin huolta.
Joskus vanhin on oikeassa ja tehdään niin kuin vanhin haluaa, tai sitten mennään sen mukan miten emäntä tai isäntä haluaa (isä tai äiti). Riippuu vähän mistä on kyse, mutta paljon on sellaisia tilanteita joihin me aikuiset lapset ja nuoremmat emme puutu. Meillä on jonkinlainen hierarkia ja roolit iän mukaan.
Appilassa taas... appivanhemmat ovat aina passanneet ja autelleet. Tykkäävät siitä. Varjopuoli on nyt se, että miesystäväni ei osaa tehdä edes ruokaa. Hänellä ei ole ymmärrystä siitä, mitä kaikkea kodinhoitoon ja arkeen kuuluu. Vanhemmat antoivat perusylläpidon yliopistotutkintoon asti ja mies pääsi siitä sitten suoraan töihin. Miehen olemuksessa on nyt (minun silmääni) iso ristiriita, kun työpaikan ja koulutuksen perusteella mies on niin "valmis", mutta suhtautuminen on kovin lapsellista. Mies ei kunnioita minun siivouksiani eikä ruuanlaittojani, koska hän ei ymmärrä, että niihin kuluu aikaa ja vaivaa.
Pahaltahan se tuntuu, kun toinen ei kunnioita toisen työtä. Mies ei myöskään usko sanaa "ei", eli jos minä en jaksaisi lähteä illalla johonkin niin siihen asti inttää että suostun... On taidettu lapsuudenperheessä aina suostua.
En tiedä opinko näkemään, mikä tässä heidän tavassaan on se hyvä puoli. Kun meilläkin kuitenkin on tiiviit välit oman perheeni kanssa ja apua saa jos tarvitsee.
Millaiset roolit meille kehkeytyisi, jos perheen perustaisi? No minun työtäni ei arvostettaisi ja mies varmaan menisi rentoutumaan omille vanhemmilleen, jos kotona olisi liian tiukkaa... Appivanhemmat opettaisivat lapsenlapsille että ovat palvelijoita? Voi kun ei vanhempien, isovanhempien eikä appivanhempienkaan tarvitse aina miellyttää!
- Liina Anniina
Olet näköjään jo tehnyt miehellesi diagnoosin:
lapsellinen, "onko tuosta perheen pääksi", vastuuton, pihi, oman edun kyttääjä, passattu.
Mies ei tunnu sitoutuvan sinuun.
Onko suhteessanne oikeasti syvyyttä ja rakkautta? Kunnioitusta, ihailua toisen ominaisuuksista. Myötätuntoa, kärsivällisyyttä, anteeksiantoa?
Koska, noilla eväillä voi rakentaa sen aikuisen suhteen.
Suhteissa ei aina mene tämä antamisen ja saamisen vaaka ihan fifty-fifty. Useimmin se menee fifty-sixty aina tilanteen mukaan.
Miehesi myös joutuu joustamaan niissä sinun joissain luonteenpiirteissäsi, jotka kokee negatiivisena ja outona hänen maailmankuvaansa.
Joko te teette sopimuksen, että annetaan löysää ja anteeksi puolin sekä toisin, kun kaikki ei mene niinkuin "minä-ite aattelin"...
tai sitten tappelette näistä asioista hamaan maailmaan tappiin asti ja lopuksi eroatte katkerina.
Totta kai monet miehesi luonteenpiirteet, jotka sinä näet niin kuin näet, ovat ärsyttäneet sinua, ja voisi ärsyttää monta muutakin vastaavassa tilanteessa. Ihmiset eivät vain muutu hetkessä oman mieleisiksi. Ei kertakaikkiaan.
Muutokset tapahtuvat hitaasti.
Jos heidän perheessään toimitaan bensarahojen tms. asioiden suhteen tietyllä tavalla, niin so what. Ei se kuulu sinulle. He selvittäkööt keskenänsä juttunsa poikansa kanssa.
Tai jos miehesi menee ilmoittamatta vanhempiensa luo, niin ei haloo, se on HEIDÄN asiansa, ei sinun.
Appivanhemmat saavat tehdä kotinsa suhteen ihan kuinka vain. Ethän sinä voi mennä sitä määräämään, että teidän on nyt vaadittava etukäteisilmoittautumista pojaltanne.
Ehkä sinun olisi oikeasti mietittävä rajat uudelleen. Mikä kuuluu sinulle, ja mikä ei.
Ja mitä voit tehdä sen eteen, että miehesi huomaamattaan alkaa viihtyä enemmän kanssasi.
Käskemällä, komentamalla, vaatimalla, nimittelyllä, psykologisoinnilla et saa aikaan kuin lopullisen eron, eli miehesi pakenee lapsuudenkodin suojiin.- nainen 34
Kiitos sinullekin viestistä ja vastauksesta. Kyllä se asia sikäli minulle kuuluu, että minä päätän millaisen miehen kanssa olen.
Vaikka miehelle ja hänen vanhemmilleen kävisi se, että aikuinen poika ryysää kotiovesta sisään ja huutaa että mitä ruokaa (ja vaatii jälkiruuaksi bensarahoja takaisin), niin on minulla silti oikeus valita millaisen ihmisen kanssa seurustelen ja millaisen miehen kanssa perustan perheen.
Minusta mies ei osoita kunnioitusta vanhempiaan kohtaan.
Miten mies viihtyisi paremmin kanssani? En usko, että on pelkästään minun vastuullani miettiä sitä asiaa. Mieskin voisi miettiä samaa eli sitä, että miten minä viihtyisin paremmin hänen kanssaan. Minua sapettaa, että mies käy vain kippaamassa likapyykit tänne ja menee sitten sohvalle katselemaan telkkaria ja odottaa, että minä teen ruuan (vaikken itse söisi mitään). - Liina Anniina
nainen 34 kirjoitti:
Kiitos sinullekin viestistä ja vastauksesta. Kyllä se asia sikäli minulle kuuluu, että minä päätän millaisen miehen kanssa olen.
Vaikka miehelle ja hänen vanhemmilleen kävisi se, että aikuinen poika ryysää kotiovesta sisään ja huutaa että mitä ruokaa (ja vaatii jälkiruuaksi bensarahoja takaisin), niin on minulla silti oikeus valita millaisen ihmisen kanssa seurustelen ja millaisen miehen kanssa perustan perheen.
Minusta mies ei osoita kunnioitusta vanhempiaan kohtaan.
Miten mies viihtyisi paremmin kanssani? En usko, että on pelkästään minun vastuullani miettiä sitä asiaa. Mieskin voisi miettiä samaa eli sitä, että miten minä viihtyisin paremmin hänen kanssaan. Minua sapettaa, että mies käy vain kippaamassa likapyykit tänne ja menee sitten sohvalle katselemaan telkkaria ja odottaa, että minä teen ruuan (vaikken itse söisi mitään).Tottahan mooses sinulla on oikeus päättää millaisen miehen kanssa olet! En ole sitä asettanut kyseenalaiseksi.
Sinulla on myös oikeus VALITA, millaisen miehen kanssa perustat perheen.
Tässä olen kanssasi niin samaa mieltä kuin ihminen ikinä olla voi.
Jos valitset kissan, et saa tiikeriä. Jos valitset possun, niin et kuunaan saa possukasta muotoiltua joutsenta.
Parisuhteeseen lähdetään siten, että valitaan kumppani, jonka ominaisuudet sopivat lähinnä omaan formaattiin ja toiveisiin.
Nyt on käynyt sinulle päin vastoin.
Yrität miestä ja hänen perhettään muovata sinun toiveisiisi, jotka ilman muuta ovat normaalit yleisen mittapuun mukaan. Mutta ei heidän mittapuunsa mukaan.
Perheet nyt vain OVAT erilaisia dynamiikaltaan ja riippuvuussuhteiltaan.
Ja miten tuo puolison muuttaminen käytännössä tapahtuisi?
Pitämällä miehelle luentoja? Passittamalla terapiaan? Passittamalla koko miehen perhe terapiaan? Tarjoamalla psykologista kirjallisuutta? Olemalla esimerkkinä oikeasta tavasta toimia?
Protestoimalla, manipuloimalla?
Ei kuule, turhan vaivan näet.
Ihminen on aika junttura muuttuakseen.
Vaikka edellinen vastaukseni ei varmasti sinua miellyttänytkään, uskon että se antoi sinulle erilaista näkökulmaa ja ajattelemisen aihetta. Ei paha ollenkaan. - nainen 34
Liina Anniina kirjoitti:
Tottahan mooses sinulla on oikeus päättää millaisen miehen kanssa olet! En ole sitä asettanut kyseenalaiseksi.
Sinulla on myös oikeus VALITA, millaisen miehen kanssa perustat perheen.
Tässä olen kanssasi niin samaa mieltä kuin ihminen ikinä olla voi.
Jos valitset kissan, et saa tiikeriä. Jos valitset possun, niin et kuunaan saa possukasta muotoiltua joutsenta.
Parisuhteeseen lähdetään siten, että valitaan kumppani, jonka ominaisuudet sopivat lähinnä omaan formaattiin ja toiveisiin.
Nyt on käynyt sinulle päin vastoin.
Yrität miestä ja hänen perhettään muovata sinun toiveisiisi, jotka ilman muuta ovat normaalit yleisen mittapuun mukaan. Mutta ei heidän mittapuunsa mukaan.
Perheet nyt vain OVAT erilaisia dynamiikaltaan ja riippuvuussuhteiltaan.
Ja miten tuo puolison muuttaminen käytännössä tapahtuisi?
Pitämällä miehelle luentoja? Passittamalla terapiaan? Passittamalla koko miehen perhe terapiaan? Tarjoamalla psykologista kirjallisuutta? Olemalla esimerkkinä oikeasta tavasta toimia?
Protestoimalla, manipuloimalla?
Ei kuule, turhan vaivan näet.
Ihminen on aika junttura muuttuakseen.
Vaikka edellinen vastaukseni ei varmasti sinua miellyttänytkään, uskon että se antoi sinulle erilaista näkökulmaa ja ajattelemisen aihetta. Ei paha ollenkaan.Kehotit minua miettimään rajojani ja sitä, että mikä kuuluu minulle. Siihen vastasin, että katson miehen käytöksen vanhempiensa suhteen kuuluvan minulle, vaikka en siihen aio puuttuakaan.
Alkuperäisessä viestissäni kysyn, että mitä te ajattelette aikuisen lapsen roolista. En ole sanonut, että olisin tässä muuttamassa ketään. Halusin pohtia ilmiötä anonyymisti mutta rehellisesti, kun ei tästä asiasta niin vain lähipiirinkään kanssa ruveta keskustelemaan.
Missään en ole antanut viitettä siihen, että pitäisin miehelle luentoja, passittaisin miehen terapiaan, passittaisin miehen perheen terapiaan tai tarjoaisin psykologista kirjallisuutta. Kuitenkin esität, että voisin muka toimia noin. En voisi. Minusta tuo on sanojen laittamista suuhun tai paremminkin tekojen ja aikeiden laittamista toisen ihmisen kontolle.
Eihän miehen elämästä voi mitään sanomatta vain kadotakaan, jos nyt tulenkin siihen tulokseen, ettemme sovi toisillemme. Rilla-anopin viestissä oli sellainen henki, jota haluaisin itsekin noudattaa varsinaisessa elämässä. Että katselisin rauhassa, syyttelemättä ja ehtoja asettamatta miehen kanssa puhuisin.
Mutta ihan varmasti katson vastakin, että miten puolisoehdokas käyttäytyy kotonaan ja vanhempiensa kanssa. En aio asiaan puuttua, mutta minulle kuuluu se, että millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä ja on kaikkien etu, että ihmiset pyrkivät puolisovalinnassa ottamaan huomioon myös arvomaailmojen yhteensopivuuden. - Liina Anniina
nainen 34 kirjoitti:
Kehotit minua miettimään rajojani ja sitä, että mikä kuuluu minulle. Siihen vastasin, että katson miehen käytöksen vanhempiensa suhteen kuuluvan minulle, vaikka en siihen aio puuttuakaan.
Alkuperäisessä viestissäni kysyn, että mitä te ajattelette aikuisen lapsen roolista. En ole sanonut, että olisin tässä muuttamassa ketään. Halusin pohtia ilmiötä anonyymisti mutta rehellisesti, kun ei tästä asiasta niin vain lähipiirinkään kanssa ruveta keskustelemaan.
Missään en ole antanut viitettä siihen, että pitäisin miehelle luentoja, passittaisin miehen terapiaan, passittaisin miehen perheen terapiaan tai tarjoaisin psykologista kirjallisuutta. Kuitenkin esität, että voisin muka toimia noin. En voisi. Minusta tuo on sanojen laittamista suuhun tai paremminkin tekojen ja aikeiden laittamista toisen ihmisen kontolle.
Eihän miehen elämästä voi mitään sanomatta vain kadotakaan, jos nyt tulenkin siihen tulokseen, ettemme sovi toisillemme. Rilla-anopin viestissä oli sellainen henki, jota haluaisin itsekin noudattaa varsinaisessa elämässä. Että katselisin rauhassa, syyttelemättä ja ehtoja asettamatta miehen kanssa puhuisin.
Mutta ihan varmasti katson vastakin, että miten puolisoehdokas käyttäytyy kotonaan ja vanhempiensa kanssa. En aio asiaan puuttua, mutta minulle kuuluu se, että millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä ja on kaikkien etu, että ihmiset pyrkivät puolisovalinnassa ottamaan huomioon myös arvomaailmojen yhteensopivuuden.Sorry, et antanutkaan, en tarkoittanut sitä.
Itse esitin nuo kysymykset ikään kuin arpoen mahdollisuuksina, jotka ajatuksenakin on tuhoon tuomittuja.
Mutta... oikeasti, olen samaa mieltä rajoista edelleenkin. Tuolla perheellä ovat vuosikymmenet takanaan tuota käyttäytymistä, joten aika vaikea olisi lähteä tarpomaan sitä suota.
Miehen käyttäytyminen sekä vastuu käytöksestään kuuluu hänelle itselleen. Ja uskon että tässä olemme samaa mieltä.
Samaa mieltä olemme myös, että sinulla on vastuu, millaisen puolison otat ja millaiset arvomaailmat seuraavat paketin mukana.
Toki sinun kuuluukin puhua miehen kanssa, jos aiot Rilla-anopin neuvoja seurata.
Olen vain aika pessimistinen sen suhteen, että kyseinen mies ja hänen perheensä muuttaisivat tapojaan ainakaan kovin paljoa. - nainen 34
Liina Anniina kirjoitti:
Sorry, et antanutkaan, en tarkoittanut sitä.
Itse esitin nuo kysymykset ikään kuin arpoen mahdollisuuksina, jotka ajatuksenakin on tuhoon tuomittuja.
Mutta... oikeasti, olen samaa mieltä rajoista edelleenkin. Tuolla perheellä ovat vuosikymmenet takanaan tuota käyttäytymistä, joten aika vaikea olisi lähteä tarpomaan sitä suota.
Miehen käyttäytyminen sekä vastuu käytöksestään kuuluu hänelle itselleen. Ja uskon että tässä olemme samaa mieltä.
Samaa mieltä olemme myös, että sinulla on vastuu, millaisen puolison otat ja millaiset arvomaailmat seuraavat paketin mukana.
Toki sinun kuuluukin puhua miehen kanssa, jos aiot Rilla-anopin neuvoja seurata.
Olen vain aika pessimistinen sen suhteen, että kyseinen mies ja hänen perheensä muuttaisivat tapojaan ainakaan kovin paljoa.Minäkin suhtaudun todella pessimistisesti siihen, että mies tai appivanhemmat tavoissaan mitään muuttaisivat. Tietysti sitä tulee kaikenlaista ajatelleeksi ja jossitelleeksi ja ratkaisuja kehitelleeksi, kun itsekin hauaisi kaikkensa suhteen eteen tehdä. Kun eipä olisi ensimmäinen kerta, kun miniä jää kakkoseksi äidille, tai senhän minä olen jo tehnytkin. :-)
Siinä nyt ainakin menee raja, että appivanhempien kanssa en tästä keskustele enkä pojan ja vanhempien keskinäiseen vuorovaikutukseen itse arjen tilanteissa ryhdy mitenkään puuttumaan. Enkä ehkä muutenkaan, sen korkeintaan sanon, että itse en tuosta tykkää.
Kun saisi rauhallisesti ja ystävällisesti ja asiallisesti ja hienotunteisesti tämän asian hoidettua miehen kanssa. Minua ärsyttää miehen tavat niin paljon, että puhumattakaan ei voi enää pitkään olla. Sitä minä Rillan viestissä ihailin, kun aistin siinä ihmisiä kohtaan seesteistä ja kaunista käytöstä.
Usein palstoilla annetaan sellaisia ohjeita, että "Meneppä sinne ja sanoppa kuule suoraan, minä kyllä heittäisin ulos ja sekin saisi kuulla kunniansa ja tämä ja tuokin saisi kuulla kunniansa, sano anopille ettei tunge nokkaansa, minä en semmosta miniää kattelis päivääkään... " :-)
Vaan kun ei toimi asiat noin. Tai ainahan sitä voi kaikenlaista sanoa, mutta toimiiko se, se on sitten eri asia. Minun pitää miettiä kunnolla, mitä nyt miehelle sanon. Jotenkin nätisti pitäisi muotoilla, kuitenkin sillä lailla että on rehellinen ja asia kuitenkin tulee sanottua niin, ettei provosoi toista riitelyyn.
Kiva kun jaksoitte keskustella tästä, hyvä kun sain etukäteen miettiä mitä sanon ja miten sanon! Hyvää kesää kaikille ja Sinulle Liina-Anniina! - Liina Anniina
nainen 34 kirjoitti:
Minäkin suhtaudun todella pessimistisesti siihen, että mies tai appivanhemmat tavoissaan mitään muuttaisivat. Tietysti sitä tulee kaikenlaista ajatelleeksi ja jossitelleeksi ja ratkaisuja kehitelleeksi, kun itsekin hauaisi kaikkensa suhteen eteen tehdä. Kun eipä olisi ensimmäinen kerta, kun miniä jää kakkoseksi äidille, tai senhän minä olen jo tehnytkin. :-)
Siinä nyt ainakin menee raja, että appivanhempien kanssa en tästä keskustele enkä pojan ja vanhempien keskinäiseen vuorovaikutukseen itse arjen tilanteissa ryhdy mitenkään puuttumaan. Enkä ehkä muutenkaan, sen korkeintaan sanon, että itse en tuosta tykkää.
Kun saisi rauhallisesti ja ystävällisesti ja asiallisesti ja hienotunteisesti tämän asian hoidettua miehen kanssa. Minua ärsyttää miehen tavat niin paljon, että puhumattakaan ei voi enää pitkään olla. Sitä minä Rillan viestissä ihailin, kun aistin siinä ihmisiä kohtaan seesteistä ja kaunista käytöstä.
Usein palstoilla annetaan sellaisia ohjeita, että "Meneppä sinne ja sanoppa kuule suoraan, minä kyllä heittäisin ulos ja sekin saisi kuulla kunniansa ja tämä ja tuokin saisi kuulla kunniansa, sano anopille ettei tunge nokkaansa, minä en semmosta miniää kattelis päivääkään... " :-)
Vaan kun ei toimi asiat noin. Tai ainahan sitä voi kaikenlaista sanoa, mutta toimiiko se, se on sitten eri asia. Minun pitää miettiä kunnolla, mitä nyt miehelle sanon. Jotenkin nätisti pitäisi muotoilla, kuitenkin sillä lailla että on rehellinen ja asia kuitenkin tulee sanottua niin, ettei provosoi toista riitelyyn.
Kiva kun jaksoitte keskustella tästä, hyvä kun sain etukäteen miettiä mitä sanon ja miten sanon! Hyvää kesää kaikille ja Sinulle Liina-Anniina!Kiitos! Samoin sinulle!
- rilla-anoppi
Olen lukenut koko viestiketjun ja olen sinun puolellasi täysin , ihan syystä ihmettelet miehesi käytöstä , joku ei aikuistu , ei millään .
Tuo , ettei hän arvosta sinua ja tekemisiäsi on aika surullista ja hälyyttävän itsekästä .
Hän varmaan tekee itse tuon napanuoran kotiinsa , tuskin vanhemmat ovat niin syyllisiä , hyvä että et heitä moiti .
Koska epäilet tulevaisuutta ja kysyt täällä palstalla asiaa , olet ratkaisujen avaimessa , jotain pitää tehdä , asiaa ei voi pitkittää .
Luulen , että olet sellainen ihminen , että suotta halua riidellä ja aiheuttaa pahaa mieltä , siispä neuvoni on .. ota reilu aikalisä .
Puhu rauhassa miehellesi ja sano, että katsot tilannetta etäänpää , et syytä , et aseta ehtoja .. sanot vain , että mietit , onko sinun nyt parempi elää itseksesi ja miettiä , mitä tulevaisuudelta haluat .
Hänen pitäisi itse tajuta , todella itse , missä mennään , jollei ymmärrä kokonaisuutta , huh , ei voi mitään .
Asuisitte erillään ei aivan omassa elämässänne ainakin ½ vuotta ja mietitte mitä haluatte elämältä , ei välttämättä toisiltanne , jos teitä ei olekkaan luotu elämään yhdessä , kuka sitä tietää . Kannattaa myös tutkia itseään ja olla metsästämättä heti uutta suhdetta.
Tämä on tärkeää siksi , että jos tämä menisi mönkään , olisi ainakin ollut kunnon harkintavaihe jo tässä elämäntilanteessa , eikä sitten vuosien päästä eron kynnyksellä ja on tärkeää millaisen ihmisen kanssa ottaisi vastuuta uudesta elämästä ja perheestä , lapset kun voivat olla joskus sairaita , hakalia yms .
Kaikkea hyvää elämääsi.- nainen34
Kiitos sinullekin!
Siitä olen ihan samaa mieltä, että asia ei ole anopin ja apen "vika" - hehän voivat olla ihan millaisia vaan, kun sitähän se aikuisuus toisaalta on, että vanhemmista riippumatta elää. Miehessä itsessäänhän on tämä halu olla heidän "lapsi".
Kun mitään täydellistä perhettä ei olekaan, niin ainahan sitä voi huomata asioita, joita ei kannatakaan tehdä siten kuin lapsuudenperheessä tehtiin. Kyllä minunkin lapsuudenkodissani sellaisia asioita oli.
Se minua vähän harmittaa, että tulin nyt "psykologisoineeksi" miehen käytöstä - enhän minä voi tietää, että johtuuko hänen kyvyttömyytensä uskoa ei-sanaa lapsuudenkodista... Enkä minä nyt sitäkään voi tietää, että johtuuko hänen kunnioituksen puutteensa siitä, että ruoka ja siivous on tehty niin valmiiksi.
Mutta jos jätetään ne syyt sikseen, yhtä kaikki hän käyttäytyy kuten käyttäytyy. Minulle se on harmillista syystä riippumatta.
Miehellä on se sitten kun-ajattelu sitoutumisessakin: hän ajattelee, että minun pitää tehdä jotain ja sitten hän uskaltaa sitoutua. En kuitenkaan tiedä mitä hän sitten odottaa. Lapsuudenkoti on turvallisempi ja minun pitäisi olla yhtä varma ratkaisu. Ja sitähän vaimo ei ole koskaan. Minusta sitoutuminen on sitoutumista yrittämiseen, mutta mies ei yritä täysiä vaan seisoo toinen jalka kotipesässä.
Minäkin olen jo 34, ja silti tuntuu teinien leikiltä tämä touhu.
Minun täytyy kyllä miettiä. Kaikkea hyvää Sinulle!
- tiukkapipo1111
Vaihteeksi aika asiallinen ketju joten oli kiva lukea erilaisia mielipiteitä.. Itsellä tytär alle 20 vuotta ja vielä vähän passaan koska ei ole kovin aikuinen, samoin siinä sivussa tämän avokkia.. Eli teen ruuat kerran viikossa ja ruokin molemmat, tarvittaessa annan hieman rahaa, mutta en edes joka kuukausi.. Nämä eivät ole koskaan pyytäneet itselleen mitään eli pakko sanoa ettei ollenkaan ahdista. Siivoavat itse asuntonsa ja maksavat laskunsa, vaikka on huonot tulot he koettavat pärjäillä täysin omillaan.
Mietinkin tässä, että hyvä on oppia jo alle parikymppisenä itse ruokansa kokkamaan, asuntonsa siivoamaan ja laskunsa hoitamaan. Tässä siis on kaikki kunnossa, siivoaminen ja kokkaaminen yms on heillä minulta ihanasti kielletty ja minä saan vaan "olla" kahvikuppini kanssa..
Mieheni on perheestä missä äiti piti kiinni liki 30 vuotiaaksi, ja kuten voi odottaa oli hänellä aikalailla opettelua suhteemme alkuvuodet siinä kuinka taloutta hoidetaan, koin ettei ollut moiseen tottunut. Tästä koitui myös minulle ahdistusta kun olin jo itsenäistynyt aika nuorena ja omat varanikin ajat sitten hankkinut, niin en voinut käsittää kun mies ei oikein viitsinyt edes kotihommiin töiden jälkeen.
Anoppi tuolloin eräitä kertoja vieraillessa meillä kehoitteli miestäni sänkyyn unille "rankan työpäivän" päälle, ja ehdotteli, että minä kokkaan ja passaan.. (vaika itsellä oli mm pidemmät työvuorot).
Kyllähän se minusta totta on että kotona opitaan avuttomaksi, anoppini kertoi kuorineensa perunatkin nenän eteen kunnes lapset kotoa lähtivät.. Ja kyllä, minunkin mieheni on melkoisesti äidillään käydessä vielä se "passattava pikku-lapsi". Tosin käyntikerrat on viimevuosina harventuneet, kun en oikein pidä siitä että isoa miestä vielä 40 korvilla anopilla kyläillessä passataan ja se anopin lässytys... Tai en suoraansanottuna pidä siitä millaiseksi mies muuttuu anopin läsnäollessa. Eli omastani tälläista en aio opettaa.. ;))- nainen 34
Kiva lisä tähän keskusteluun! Minulla niitä lapsia ei ainakaan toistaiseksi ole, mutta myönnän miettineeni, että millaisiahan niistä tämän miehen kanssa tulisi.
Mietiskelin tässä näitä erilaisia lapsuuksia ja kasvamisia. Myönnettävä on, että appivanhemmat ovat todella hienosti mahdollistaneet koulunkäynnin, opiskelun ja rahallisen menestyksen. (Ehkä vähän liikaakin?) Hienojen vanhempien lisäksi miehellä on ollut silkkaa hyvää tuuria, kun elämässä ei ole ollut suurempia vastoinkäymisiä.
Kukapa sitä nyt vastoinkäymisiä lapselleen haluaisi, mutta sellaisten näkemisessä on puolensa. Ihailen usein veljeäni, koska hän osaa kuunnella ihmisiä niin hyvin. Oma sairastuminen ja loukkaantuminen kai opetti, että aina ei mene niin kuin piti ja menestyminen ei ole pelkästään "oma ansio".
Sitä nyt mietin, että miten hyvin mies nyt kestää vastoinkäymisiä. Hän haluaa minulta jotakin täydellisen varmaa ja turvattua, mutta kun ei minulla ole. Ei kellään ole.
Nyt kun sitten monella muulla ei ole mennyt yhtä hyvin kuin hänellä, hän ei kovin hyvin ymmärrä meitä muita. Tekisi usein mieli sanoa että koeta itse ja neuvo sitten.
Kyllä se siltä näyttää, että samalla kun lapsi (aikuinenkin lapsi) kolhii itseään ja sählää ja mokaa, niin se myös oppii. Ja miten ihmeessä onnistuu kasvamaan niin, ettei näe samalla miten koti toimii! Että imuroidaan, että pyykätään, että laitetaan se ruoka...?
Se voi olla niin kuin yksi vastaaja minulle vähän sanoi: tavallaan minä en tarjoa miehelle mitään etuja, kun kotonaan on paremmat. Minä kun edellytän ruuanlaittoa ja roskien vientiä.
- Ymmärrrys
Miksi ap. suostut elämänä tuollaisessa liitossa?
- mamiksen vaimo
Tämä mielipide ei nyt ole anopilta, vaan mammapojan kanssa naimisiin menneeltä. Minun mieheni oli siitä huolimatta osannut itsenäistyä ja irtaantua äidistään, vaikka asuivat yhdessä minun kuvioihin ilmestymiseen saakka (mies oli 35 v).
Anoppini, miehen äiti pyrki myös passaamaan mieheni perunoiden kuorimista myöten. Nyppi hiuksia olkapäiltä, kehotteli päivälevolle, laittoi ruuat eteen yms. Mutta mieheni koki moisen tosi kiusalliseksi ja esteli äitiään. Toinen ongelma oli ja on se, että äitihän ei poikaansa kuunnellut.
Mieheni oli minut tavatessamme valmis muuttamaan vaikka toiselle puolelle Suomea, eli hän oli itse kypsynyt tosi vahavsti katkaisemaan napanuoran. Taloudenhoito kyllä luonnistui, koska mieheni hoiti kaiken anoppinikin puolesta. Muutettuamme yhteen meillä oli vuosien vääntö anopin kanssa rajoista: mitkä asiat kuuluvat hänelle/eivät kuulu, miten meidän kodissamme hän ei huseeraa, miten hän ei enää nypi niitä hiuksia poikansa olkapäiltä tai huolehdi vaatteista. Anopin irrottaminen pojastaan oli tosi raskasta, mutta nyt välit ovat toimivat. Mies edelleen hoitaa äitinsä asiat, mutta ei päästä äitiään liian lähelle.
Vieläkin oikein pitkän asioidenhoito-päivän jälkeen mies tulee selvästi helpottuneena kotiin ja hakee minun läheisyyttäni. Arvaan, että äitinsä on taas pyrkinyt liikaa "iholle" (eli kohtelemaan miestäni kuin pikkupoikaa), eikä mies sitä jaksa. Anoppi ei vain suostu kuuntelemaan miestäni ja silloin mieheni kaipaa minulta tukea.
Pointti on se, että se napanuoran katkaisu on miehen tehtävä itse. Vaikeampi on muuttaa iäkkäämpää äitiä, jolle lapsi on aina kaikki kaikessa. Lapsuudenkoti on lapsuudenkoti ja helposti alamme siellä käydessämme toistamaan vanhoja käyttäytymismalleja, mutta vain me itse voimme niitä myös muuttaa. Jos mies oikeasti haluaa ja kokee tärkeäksi, hän pystyy kyllä irtaantumaan vanhemmistaan. Kovaa työtä se vaatii ja loukkaantumisia puolin ja toisin. Pitää myös huolehtia siitä, että tyttöystävästä/vaimosta ei tule äidin korvike ja riippuvuuden kohde.- aloittaja .....
Ehdottomasti samaa mieltä tästä "Pointti on se, että se napanuoran katkaisu on miehen tehtävä itse."
Ihan jo siitäkin syystä, että enhän minä anopin kanssa seurustele vaan miehen. Niinpä kaikki tällaiset asiat hoidetaan miehen kanssa.
Voi olla, että aliarvioin miehen kykyä ottaa vastuuta tilanteesta, voihan se olla mahdollista, että haluaakin ruveta miettimään asiaa. Painostaa en halua, koska eihän se muutos sitten olisi hänen oma päätöksensä.
- kotikallis
Taidat ap olla jo irroittautumassa tuosta suhteesta. Lapsuudenkodista irrottautumatta jättäneen miehen (joka ei koe tilannetta ongelmana) kanssa en myöskään itse kokisi suhdetta haluttavana.
Tulin seuranneeksi pitkään erästä avioliittoa, jossa mies oli tällainen lapsuudenperheensä kuningas. Mukava, fiksu mies, mutta vaimoaan kohtaan hän käytt'ytyi kuin pikkulapsi. Nimitellen, kiukutellen ja lasten puolelle asettuen. Hänen työnsä oli aina etusijalla, vaikka molemmat kävivät vaativissa töissä. Heidän lastenkasvatuksensa oli niin kamalaa katsottavaa, että koetin tukea vaimoa hänen järkevissä periaatteissaan, mutta eniten ihmettelin, miten kummassa nainen sieti tuollaista käyttäytymistä? Lapset haistattelivat äidilleen, passuuttivat häntä törkeästi yms.
Kyllä vanhemmuuden ja parisuhteen mallit kotoa tulevat, jos niitä ei ole mitenkään valmis kyseenalaistamaan. Ihmiset voivat olla vaikka kuinka ihania, mutta tiiviisti yhteen kietoutuneen perheen on ehkä parempi löytää sellainen puoliso, joka arvostaa tuollaista kietoutumista. Ainahan nämä ovat myös määrittelykysymyksiä, eivät ainoita oikeita totuuksia. Esimerkiksi miniä, joka kokisi moisen perheen ihanana, voisi olla sellainen, joka on kärsinyt oman perheensä kylmästä tunneilmapiiristä?- aloittaja .....
Kyllä minäkin voisin vähän joustaa siitä omasta "mallistani" ja ymmärtää, että perheitä yksinkertaisesti on erilaisia. Näin paljoa vaan en pysty joustamaan. Liian hapokasta :(
Ihmettelin pitkään, että miksi miehen on niin vaikea uskoa, että pompottelu ja päsmääminen ei ole kivaa: Jos sanon etten jaksa tulla tänään uimahalliin, en jaksa nyt laittaa ruokaa, haluaisin nyt ihan vaan istua sohvalla vähän aikaa ja lukea, haluaisin lukea lehden loppuun... mies inttää ja vänisee niin pitkään, että suostun! Monesti asia on sen luontoinen, että minulla pitäisi olla oikeus päättää, esimerkiksi että tarvitsen lepoa tai ei ole mitään syytä just tällä minuutilla lopettaa lehden lukua.
Sitten kävin anoppilassa. Siellä ei tarvitse inttää eikä vänistä eikä mankua eikä jankuttaa: heti ollaan tekemässä niin kuin lapset haluavat. Eikös tuo ole lähinnä imeväisille tarkoitettu vaihe, että äiti on itsen jatke ja riittää loputtomiin!
Minun pitäisi nyt sitten tehdä rajat ja jyrähtää, että EI NYT, luen lehden loppuun, pystyt kyllä odottamaan.
Juu ei ole seksikästä - huomata että mies kitisee ja kärttää kuin uhmaikäinen kaupan karkkihyllyllä. - Marinat pois
aloittaja ..... kirjoitti:
Kyllä minäkin voisin vähän joustaa siitä omasta "mallistani" ja ymmärtää, että perheitä yksinkertaisesti on erilaisia. Näin paljoa vaan en pysty joustamaan. Liian hapokasta :(
Ihmettelin pitkään, että miksi miehen on niin vaikea uskoa, että pompottelu ja päsmääminen ei ole kivaa: Jos sanon etten jaksa tulla tänään uimahalliin, en jaksa nyt laittaa ruokaa, haluaisin nyt ihan vaan istua sohvalla vähän aikaa ja lukea, haluaisin lukea lehden loppuun... mies inttää ja vänisee niin pitkään, että suostun! Monesti asia on sen luontoinen, että minulla pitäisi olla oikeus päättää, esimerkiksi että tarvitsen lepoa tai ei ole mitään syytä just tällä minuutilla lopettaa lehden lukua.
Sitten kävin anoppilassa. Siellä ei tarvitse inttää eikä vänistä eikä mankua eikä jankuttaa: heti ollaan tekemässä niin kuin lapset haluavat. Eikös tuo ole lähinnä imeväisille tarkoitettu vaihe, että äiti on itsen jatke ja riittää loputtomiin!
Minun pitäisi nyt sitten tehdä rajat ja jyrähtää, että EI NYT, luen lehden loppuun, pystyt kyllä odottamaan.
Juu ei ole seksikästä - huomata että mies kitisee ja kärttää kuin uhmaikäinen kaupan karkkihyllyllä.Ota iva apuun ja kysy, pitääkö mies sinua äitinään.
Kun vanhemmista aika jättää, mies pitää sinua ilman muuta uutena äitimuorina, joka juoksee, kun poika vaatii.
Voit sanoa suoraan, että sinä luet lehden nyt ja vastaisuudessakin, eikä siinä auta miehen marinat, koska sinä et ole ÄITI.
Muutenkin ajattelisin omalla kohdallani, että vastaavassa tilnteissa naureskelisin sitä passausta ja kertoisin kotona miehelle, kuinka huvittavan näköistä se palluttaminen ulkopuolisesta näyttää.
- Mietihän uusiksi
Ihan kaikella ystävyydellä - sinä ansaitse jotain paljon parempaa.
Miksi olet tuollaisen miehen kanssa, jonka arvomaailma ja toimintatavat ovat täysin erilaiset kuin sinulla.
Mummoni neuvoa jakaen, parempi yksin kuin huonon kanssa.
Jos haluat viettää elämäsi kynnysmattona, valinta on sinun.- aloittaja ...
No, onhan miehessä paljon hyvääkin ja tämä tilanne on selvinnyt minulle aika vastikään. Kerään tässä voimia sanoa miehelle, että tämä ei toimi näin.
- yx äiti
MInäkin olen äiti ja anoppi...Mä olen sitä mieltä että kyllä miehen tehtävä on ensisijaisesti suunnitella kaikki asiat vaimonsa kanssa ja sitten vasta jos tarpeen niin omien vanhempiensa kanssa...jos on heidän kanssa tarkotus mennä johonkin. Tietysti jos vanhemmat kysyy pojaltaan jotain loma suunnitelmia ja ehdottaa jotain, niin miehen täytyy kyllä mun mielestä sanoa suoraan että juttelee ensin vaimonsa kanssa ja katellaan sitten.
Kun mä menen vanhempieni kotiin, soitan aina ensin ja kysyn sopiiko tulla. En mene jääkaapille, paitsi jos autan äitiäni kattamaan pöytää ja otan sieltä tarpeita. En mene itselleni siis tuosta vaan ottamaan syötävää jääkaapista. Sehän ei ole enään minun kotini vaan vanhempieni koti. Aina myös tiskaan siellä kun ollaan syöty ja juotu. Kyllä vanhempiaan ja heidän kotia täytyy kunnioittaa heidän kotinaan.
Lasten on aika kasvaa aikuisiksi kun muuttavat kotoo pois. Ja jos aikuisia lapsia asuu vielä kotona niin sitten täytyy osallistua arjen kustannuksiin ja kotitöihin.- aloittaja vielä...
Tännehän on tullut lisää viestejä :-) (En saa unta ja tulin nettiin.)
Ei olla vielä miehen kanssa puhuttu, hän on ollut vanhempiensa kanssa ulkomaan matkalla. Aika kuvaavaa, absurdia ja koomista, että en voi puhua miehen kanssa hänen liian läheisistä väleistä vanhempiin, koska mies on parhaillaan vanhempiensa kanssa lomalla.
Sitä minä olen ajatellut, että ei se läheisyys sinänsä ole millään tavalla ongelma. Ongelma on väärä marssijärjestys. Nyt kun tilanne on näin päin, että mies kysyy ensin vanhemmilta ja sitten vasta minulta, vanhemmat ovat liian lähellä - mutta tätä ongelmaa ei olisi, jos mies kysyisi ensin minulta.
Sikäli tarkoitus ei ole minulla se, että vanhempien kanssa oltaisiin etäisiä, vaan ihan vaan se, että aikuisessa ihmisessä näkyisi sitoutuminen kumppaniin ja omien vanhempien kanssa voisi olla aikuisen roolissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)1148474- 402575
- 1232301
- 231956
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais151694- 111509
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa161462"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla141409- 151282
Kristityt "pyhät"
Painukaa helvettiin, mä tulen sinne kans. Luetaan sitten raamattua niin Saatanallisesti. Ehkä Piru osaa opetta?!.131193