Yksinkertaisimmillan vastaus lienee se, että rakastaa.
Siis rakkaus ei ole sammunut, joten kaipaa ja toivoo, että vielä jonakin päivänä kaksi ihmistä löytävät uudelleen toisensa.
Toivottavasti kyse on kuitenkin paljon monimutkaisemmasta omien tunteiden muovautumisesta ja ajan myötä läpikäydystä prosessista, jossa on uskaltanut asettaa kyseenalaiseksi aikaisemmat tunteensa, ajattelunsa ja toimintansa. Usein, kun aikaa on kulunut riittävästi, jopa vuosia, kykenee erottamaan oleellisen epäoleellisesta ja ymmärtää itseään, omia tunteitaan ja reaktioitaan paremmin. Parhaassa tapauksessa ymmärtää paremmin myös entisen kumppaninsa tuntoja ja reaktioita. Tunteet ovat ihmisen kiehtovinta aluetta, usein ikuista mysteeriä, jotka kuitenkin hyvin pitkälle määrittävät suhtautumistamme muihin ihmisiin ja erityisesti niihin, joita rakkaimpinamme pidämme.
Kerropa, miksi sinä kaipaat ja ikävöit entistä kumppaniasi. Onko kyse henkisestä yhteenkuuluvuuden tunteesta, fyysisestä vetovoimasta vai mistä?
Siis rakkaus ei ole sammunut, joten kaipaa ja toivoo, että vielä jonakin päivänä kaksi ihmistä löytävät uudelleen toisensa.
Toivottavasti kyse on kuitenkin paljon monimutkaisemmasta omien tunteiden muovautumisesta ja ajan myötä läpikäydystä prosessista, jossa on uskaltanut asettaa kyseenalaiseksi aikaisemmat tunteensa, ajattelunsa ja toimintansa. Usein, kun aikaa on kulunut riittävästi, jopa vuosia, kykenee erottamaan oleellisen epäoleellisesta ja ymmärtää itseään, omia tunteitaan ja reaktioitaan paremmin. Parhaassa tapauksessa ymmärtää paremmin myös entisen kumppaninsa tuntoja ja reaktioita. Tunteet ovat ihmisen kiehtovinta aluetta, usein ikuista mysteeriä, jotka kuitenkin hyvin pitkälle määrittävät suhtautumistamme muihin ihmisiin ja erityisesti niihin, joita rakkaimpinamme pidämme.
Kerropa, miksi sinä kaipaat ja ikävöit entistä kumppaniasi. Onko kyse henkisestä yhteenkuuluvuuden tunteesta, fyysisestä vetovoimasta vai mistä?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Loistava perustelu! Molemmista. Nämä ovat kummallisia asioita ja opettavaisia samalla. Itse ainakin opin tulkitsemaan omia ja toisen tunteita/käytöstä paremmin. En voi oikein muuta lisätä tähän. yläfemma sinne!
Lämmössä ja lemmessä on kyse ihan vain ihmisen ikävästä toisen luo. Ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisesta ja sitä tunteesta, että joku välittää, muistaa, ajattelee ja kaipaa. Juuri minua - minusta huolimatta.
ehkä aika on vaan kullittanut muistot
Mitkä muistot ? Kun ei kulliteltu, niin aika on vain ...
... Harmittaa oma käytös ja se etten oikeastaan jättäny muuta vaihtoehtoa kun lopettaa suhde. Tuntuu et matka jäi aivan kesken ja olisin ollut oikeasti valmis suhteeseen vasta sinä päivänä, kun se oli ohi. :(
Aina voi korjata tilanteen pyytämällä anteeksi.
No täällähän mä, jatketaan tätä vitun palstaromanssia sitten, saatana.
Haluisin susta eroon, mutten pääse. Kirous on päällämme..
Mutta muista, oikeeseen irl-suhteeseen en ryhdy sun kanssas.
Pyydän anteeksi.
Rakastan sua ihan liikaa, tunnustan en halua "päästä" susta eroon. Mutta joudun näihin almuihin näköjään tässä elämässä. Joskus se harmittaa, mutta ei se ole sinun vikasi.
http://www.youtube.com/watch?v=fnaVdV-WlAk
Harmittaisi varmaan suakin..olla kuin joku kerjäläinen almuja anomassa..
Kyllä on tullut selväksi.
Pahinta mun ikävässä on jatkuva ja raastava kaipuu rakkaan syliin. Se oli niin ihana ja lämmin paikka.
Ikävässäni on sekä henkinen että fyysinen puoli. Sama on mielestäni kaikissa rakkaussuhteissa, riippumatta onko ne entisiä vai edelleen jatkuvia. Rakkauteen kuuluu seksuaalinen perusviritys, jossa yhdistyvät mielen ja kehon yhteys. Jos rakastelusta poistetaan aistillinen puoli, jäljelle jää vain fyysinen akti, jolloin siitä itsestään puuttuu sisältö ja merkitys. Yhtä sisällyksetöntä ja merkityksetöntä olisi ikävä ja kaipaus, jos se olisi vain henkistä ikävää ja kaipuuta tai jos se olisi vain fyysistä kaipausta.
Tunteet eivät ole kadonneet ja hauaisin vielä yrittää löytää yhteisen sävelen. Jos molemmilla on sama tunne jäljellä löydämme yhteisen sävelen ja yhteisen tien. Tiedän, että hän vielä joitakin aikoja sitten yritti tavoitella minua. En silloin ollut valmis, mutta asiaa talvesta asti puntaroituani, olen omista tunteistani varma. Kaipaan hänen värikkyyttään, pulppuavaa puhetta, innostuneisuutta, iloa ja kosketusta lujemmin kuin koskaan.
Vastauksesi tuntuu tutulta. Jos vain Hän nyt olisit, niin minäkin kaipaan sinua. Rauhoitat minua sopivasti. Lähelläsi on oikeasti hyvä olla, vaikka en sitä sinulle näyttää vielä osaakaan, ainakaan niissä olosuhteissa missä näemme. Minäkin olen tunteistani täysin varma.
Meillä taitaa olla hyvä yhteinen tulevaisuus : )
Henkisestä yhteenkuuluvuudesta on kyse.Sitä on jo jatkunut pitkään. Kohta olisi fyysisyyden vuoro..
Kaipaan sinua aikuinen nainen loppuelämäkseni: suloiseksi kipunoivaksi rakkaudeksi, pitkin ja poikin peiton alle huojentuneena sinuun painautua, rakastaa sinua ja tulla rakastetuksi.
Kunnioitan hänen toivetta,etten koskaan ottaisi yhteyttä
häneen.
Sama vika rahikaisella, en poliisivirkamiehen välittämää käskyä riko.
Sulla on sitten ainakin jokin syy, miksi täällä ikävöit, mutta miksi enää ikävöit sitä, joka ei halua että olet yhteydessä häneen. Varattu? Vai onko ylpeyttäsi loukattu? Oletko noudattanut hänen toiveitaan yhtä kirjaimellisesti myös muissa asioissa? Vaihtoehtoja tuossa tilanteessa on vain kaksi: ikävöidä loputtomiin tai rohkaistua ja ottaa yhteyttä. Niin onhan tietysti kolmas: unohtaa ja elää eteenpäin. Mikä on paras, sen voit vain itse tietää. On sanottu, että rakkaudessa on kaikki keinot luvallisia. Ehkä pieni viesti voisi murtaa jään, ainakin näin lämpimänä kesänä.
siis tän piti olla kommentiksi nimimerkille Toiveesi toteutui
No itse en ainakaan ottaisi enää yhteyttä jos toinen on sitä toivonut. Käsittäisin asian niin että en ole enää haluttua seuraa, ja että se toinen haluaa jatkaa eri suuntaan elämässä.
Tuskin kunnioitat, vaan olet loputtoman katkera ja kätket sen kuittaukseen kunnioitan toivetta. Jääräpäisyys väärissä asioissa on varmin keino maksimoida omat vaikeutensa ja kärsimyksensä. Ihmissuhteissa jääräpäisyys luonteenpiirteenä ajaa suhteen vääjäämättä karille. Joustavuutta kaikissa ihmissuhteissa tarvitaan. Ehkä "Toiveesi toteutui" toimii tämän toisen osapuolen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, hänelle on varmasti parasta, ettei häneen ota yhteyttä. Jäähän siitä sinullekin vielä voitonriemuista hykertelyä, että pidimpäs pääni.
Palstan yksi vallitseva teema ellei viestinnän valtavirta on kilpailu siitä, kellä on pöhköimmät perustelut sille, miksi ei ota yhteyttä suoraan siihen henkilöön, jota sanoo ikävöivänsä ja rakastavan. Ylpeillään sillä, että minä ainakaan en ole se, joka ottaa yhteyttä ja hänen pitää tunnistaa itsensä viestistä, joka sopii miltei jokaiseen ihmiseen. Etsitään jotakin, mitä ei edes haluta saavuttaa.
Ja v*tut! Puhelin kouraan ja leipäläpi laulamaan. Sanot sille että rakastat ja ikävöit niin paljon ettet voi noudattaa kieltoa. Jos sanoo että hittoako soittelet niin ainakin tiedät ettei seuraasi todellakaan kaivata ja voit jatkaa matkaa.
Todennäköisempi vaihtoehto kylläkin on se että siitä alkaa/jatkuu teidän yhteinen matka kohti avioliittoa tms.
Linjat kuumiksi!
Koska asutaan eri paikkakunnilla :( Haluaisin olla mieheni kanssa joka päivä. Tuleva syksy muuttaa onneksi tilanteen
Onnea, siun ikäväs lopuu pian : )
En tiedä oikein miksi hän saa sydämen lyömään kiivaammin. Aikaa on kulunut, tuskin muistan edes hänen ääntään enää, mutta muistan hyvin ensimmäisen tapaamisen ja eroamisen. Muistan ne illat kuin luin hänen kirjoittamia kirjeita hymyillen. Muistan myös hänen puhelinumeronsa.. ja elettiin aikaa ennen kännyköitä.
En tiedä todellakaan miksi ikävöin. Yritin joskus kirjoittaa hänelle, mutta en tienyt mitä kertoa. Sydämellä olisi vieläkin asiaa, mutta en minä edes itse ymmärrä miksi.
Mutta ei ikävä häiritse nykyistä parisuhdetta, mennyt on mennyttä ja näin mennään.
Kauniisti muistelet, kyllä sun sydän vielä kertoo, mitä hänelle kirjoitat : )
Avauksessa pohdittiin hyvin, miten ajan kuluminen tuo perspektiiviä ja mahdollisuutta mietiskellä omia tunteita ja niiden syitä. Kriisiytyneessä parisuhteessa tunteet melskaavat ja myllertävät laidasta laitaan, ollaan helposti sydänjuuria myöten loukkaantuneita eikä asioita kykene tarkastelemaan järkevästi. Kun aikaa tapahtuneesta kuluu, pystyy hahmottamaan omia tunteitaan ja ehkä toisenkin tunteita. Jos ihmisellä on riittävästi rohkeutta, hän saattaa huomata oman toimintansa virheet eikä vain syytä kumppaniaan kaikesta. Tärkeintä on anteksiantaminen. Itsetutkiskelun tuloksena voi oivaltaa, että vastaisuudessa pystyy toimimaan toisin. Jos on itselleen rehellinen eikä vain kuvittele muutoksen mahdollisuutta itsessään, lienee mahdollista onnistua tulevassa ihmissuhteessa. Oli se sitten uusi tai entinen. En todellakaan sulkisi pois mahdollisuutta onnistua myös entisen kumppaninsa kanssa, se vaatii molemmilta paljon, mutta voitettavaakin on paljon, molemmille.
Kokemukset muovaavat ihmistä sekä parempaan että huonompaan suuntaan.Onneksi niin on, karkeaa olisi jos potisi elänloppuun kestävää puberteetti-ikää. Mihin suuntaan muutos tapahtuu voi aika paljon vaikuttaa itse omalla asennoitumisellaan. Jos haluaa menneestään oppia ja "kypsyä" ihmisenä voi joskus olla "aika hyvä ihmisenä".
Tällä palstalla on loputonta puberteettia potevien henkisten iki-teinien kokoontumisajot. Sitä ehdottoman oikeassa olemisen ja loukattujen tunteiden ja niiden nostattaman uhon sekamelskaa, joka useimmista viesteistä paistaa, hämmästelee jokainen joka on kypsynyt aikuisuuteen edes suht normaalissa ajassa. Ehkä tämä ihmisen kehitysviive sitten on se syy, miksi parisuhteet kerta kerran jälkeen kariutuvat ja hakeudutaan tänne vertaisten joukkoon. Teinitkin hakevat turvaa toisistaan.
Ikävissään ihminen varmasti käy lävitse kaikki negatiiviset tunteet ja paljon muuta. Tunteet heilahtelevat nopeasti ristiriitaisesti laidasta laitaan. En näkisi sitä ilmauksena kypsymättömyydestä vaan siinä ihminen käsittelle omia tunteitaan. Ilman sitä ei tunnemaailmassa voi tapahtua kehitystä. Vain siten ihminen on tulevaisuudessa valmiimpi kohtaamaan tunnetasolla sen, mitä elämä tuo tullessaan. En usko, että kukaan on koskaan valmis ihmisenä, mutta valmiimmaksi jokainen voi kehittyä. Kehitys tapahtuu harvoin harmonisen tasapainoisesti vaan siihen liittyy paljon tunneskaalan ääripäissä liikkuvia tunteita. Sellaista tunne-elämän sisäistä dilektiikkaa.
Olisi aika lohdutonta, jos ihminen ei iän ja kokemusten karttuessa kehittyisi. Yleensä nuoruuden kiihko seestyy kypsäksi aikuisuudeksi. Kovat kokemukset vaan eivät ole kaikille hyväksi. Tiedän paljon lohduttomaan katkeruuteen uponneitä ihmispoloja. Kärsimykset eivät aina jalosta ihmisestä parempaa. Myönteistä ajatusta kannattaa surkeassakin tilanteessa yrittää ylläpitää ja etsiä tietä pois umpikujasta. Yrittää nähdä jokin valonpilkahdus. Joskus sen toisen ihmisen tuki olisi se, mitä tilanteessa kaivataan. Rakkaus parantaa pahatkin haavat ja kolhut, kun vain sallii sen tulla elämäänsä. Voimia kaikille joilla on nyt päämäärä hukassa, olen varma, että se oikea tie löytyy ja se rakas siellä tien päässä.
Ikävää menneen rakkauden perään on vaikea selittää järkevästi, koska rakkaus on tunne, voi rakastaa vaikka järki sanoisi ettei se enää kannata, on jo liian myöhäistä. Tunne ei vaan sitä usko ja se jaksaa ylläpitää toivoa, jos vielä kuitenkin tilanne muuttuu. Ehkä se ikävä joskus katoaa tai ainakin lievenee. Kolme vuotta ei kuitenkaan ole riittänyt. Ehkä se unohtuu, kun uskaltaa antaa uuden rakkauden astua elämään.
Minulla myös kolme vuotta jo mennyt. Toivoisin huomaavani rakastavani vähemmän, mutta ei. Heti kääntyisin takaisin jos hän pyytäisi. Toisen tahtoa vaan on pakko kunnioittaa, siksi en voi ottaa mitään yhteyttäkään enää.
murheet unohtuu
Voi kun joskus meniskin niin, että kaikki murheet unohtuis ja mieleen jäis vain kaikki ne iloiset asiat. Niitäkin on elämässäni ollut ihan paljon, tuppaa se vaan joskus unohtumaan, miten paljosta voi olla kiitollinen.
Tässä ketjussa on paljon sellaisia näkökulmia, joita olen itsekseni aprikoinut. Ajatukseni pitäisi saada jäsentymään ja sitten haluaisen ne kertoa eräälle mielessäni pitkään kulkeneelle naiselle. Olen varmaan joskus vuosia sitten näitä teemoja hänen kanssaan ainakin sivunnut. Suhde meillä on ollut, päättynyt aivan oikeasti, mutta mieleni ei ole antanut periksi, vaan jollakin vaistovaraisella tasolla tiedän, että meillä olisi vieläkin mahdollisuus upeaan suhteeseen. Valmius siihen minun puoleltani on jo nyt.