Pian se taas alkaa yleisönosatokirjoittelu näistä ahkerista puurtajista,jotka varvutkin metsästä raastavat koneillaan.Muuan talollinen kertoi,että pakurikäävätkin vievät pihapuista.
Minä en kyllä lähtis tuomitsemaan poimijoita,minulakin marjat toisten mailla
Minä en kyllä lähtis tuomitsemaan poimijoita,minulakin marjat toisten mailla
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä tuomitsemista heissä on?
Kun meillä maksetaan terveelle ihmiselle sohvalla makaamisesta, eikö ole oikein, että edes ulkomaan ahkerat ihmiset poimivat meille marjat, mansikat, lakat ja mustikat.
Pääsevätpä laiskimukset kääntymään sohvalla kääntämättä.
Pakurikääpää käytetään moniin eri tarkoituksiin.
Siunaus köyhille poimijoille se on. Eri asia sitten miten maanomistajat jälleen suhtautuvat nuivamielisesti, vaikka laki sallii kaikille marjan ja sienenpoimimisen, paitsi pihapiiristä.
Ostetaanhan me heiltä marjat joita saamme pakastinaltaat täyteen, mehujen lisäksi.
Väärille raiteille on Suomessa mennyt tuo työttömyyden hoitokin,
kun nyt kannattaa olla kotona laiskotellen,
koska on niin hyvä työttömyyspäiväraha, ettei töissä saisi juuri
enempää.
Opetetaan nuoret laiskoiksi, ei ole hyvä heille, eikä yhteiskunnalle, jolleivat opi työtä tekemään!
Koiriakin saisi sentään olla vain yksi, ettei koko laumaa.
Tienreunat ova sitten täynnä koirien ulosteita, koska se olisi liika raskasta, jos ottaisi ja korjaisi pussiin nuo jätökst.
Jotain rotia elämään!
Helppo on elämä, jos sen suurimpia haittoja ovat koiran paskaläjät.
Ketkähän niitä työttömyyskorvauksia oli joukolla ajamassa? Olisi sekin hyvä tietää.
Varmaan kansanedustajat, niin kuin muutenkin.
HERRAT SEN työn tekivä ,että Suomalaisista tuli laiskoja. Näin oikein punaista,kun itse 50v töitä tein ja kaljalla ämmät ja ukot istuivat ,meidän verorahoilla.
Nyt yksi sukupolvi ei töitä tartte tehdä,laiskottelevat vaan.. Luulisi hävettävän,kun ulkomailta työntekijät tulevat...Mutta ei nää Suomen laiskat osaa edes hävetä..
Hallitus uusiksi, rahaa ei anneta kuin työstä...
Et on niinku amputoituna jalaka sulla? onneks on roteesei olemasa !
Suomihan tehtiin hyvinvointivaltioksi, niin mikäpä puolue se jakopuolue onkaan.
Miten niin HERRAT? Eiköhän se ollut vasemmisto, joka on suosinut kaiken maailman avustuksia ja ei myöskään hyväksy pienipalkkaisia töitä nuorille. SAK on mukana tässä Suomen alasajossa.
En ollenkaan väheksy avustuksia, joita annetaan lapsiperheille, joitta lapset voisivat hyvin. Eri asia on nämä laiskana kotona makaavat päivärahan nauttijat.
Kuuntelin juuri tänään kontaktiohjelmaa radiosta, jossa muuan virolaisnainen manasi tätä nykymaailman menoa. Ihmiset eivät halua tehdä työtä pienellä palkalla, vaan aina poitäisi saada suurimman mukaan. Ahneus on voittanut ihmiset. Virossa tämä ilmiö on tuonut mukanaan rikollisuuden nuorten, melkein lasten pariin ja he ryöstävät satamassa turisteja oikein työkseen ja puukkoa kuulema näyttävät, jos hanttiin uskaltaa pistää.
Ei meilläkään nuoret mansikkapellolle lähde. Tietysti onhan joukossa sellaisiakin, jotka tekevät työtä ahkerasti jopa tuolla mansikkapelloilla, mutta ne taitaa olla harvassa.
Puhuipa siellä joku mies ruotsinkielen pakollisuuden puolesta. Ennusti, että Suomesta kohta sankoin joukoin mennään Ruotsiin töitä hakemaan. Meillä kun tuo euro on saanut aikaan sen, että teollisuuslaitoksia on lopetettu tai ihmisiä on pantu kilometritehtaalle.
Tämän vain mainitakseni, kun täällä joku vauhkoaa niin tosissaan tuon kielen pakollisuuden lopettamisen puolesta.
Jos nyt lopettelen tähän. Hieman ristiriitaista tekstiä, mutta olkoon.
Luulen että ruottalaiset bisnesmiehet toivat ensimmäisinä pohjolassa marjanpoimijoita maahansa. Kaipa siellä väki on vielä laiskempaa poimimaan kuin meillä.
Puolukka, lakka- tai vadelmahillo meikälle vielä maistuu. Karpalo on kurkien ruokaa. Niin hapanta, että tinauskohtia sillä mehulla vois putsaa.