En tiedä miten ja mistä mun pitäis alottaa... Oon 17-vuotias tyttö. En jaksa enää... En tiiä miks oikeesti oon vielä täällä, mun elämässä ei oo ikinä ollut mitään hyvää. Oon ennen jotenkin jaksanut, mutta nyt en. Mun äiti on alkoholisti. Oon joutunu melkein koko elämäni kattoo sitä, kun se on ryypänny. Ties kuinka monet potkutkin se on onnistunut saamaan ku ei krapulaltaan oo päässy töihin tai pitäny viikkokausia kestäviä ryyppyputkia. Isää nään ehkä kerran 2-3kk, eikä me pidetä mitään yhteyttä. Muut sukulaiset asuu eri puolella Suomea. Eikä mulla oo kavereita. Kavereiden kanssa ajauduttiin erilleen n. 2 vuotta sitten ja yrityksistä huolimatta en oo saanu uusia kavereita. Oon ihan yksin. Enkä jaksa enää kärsiä. Oon niin monta kertaa miettiny itsemurhaa, mut jokin saa mut aina jäämään...
Kirjotin mun äitille n. kuukaus sitten kirjeen, missä kerroin sille, miten paljon sen juominen mua satuttaa sekä mun masennuksesta ja halusta kuolla. Se luki sen ja sano vaan "no etkai sä tolleen oikeesti ajattele?" eikä me olla sen jälkeen siitä mitään puhuttu. Luulis, että se olis ollu ihan järkyttyny, mut ei sitä kiinnosta vittuakaan mitä mä ajattelen. Välillä tuntuu, että se olis ihan helpottunu jos kuolisin. Sais ryyppää ihan rauhassa eikä tarvis muhun juomarahoja kuluttaa.
En vaan jaksa enää. Elämä on niin epäreilua, että toiset onnistuu missä vaan ja täydellinen elämä ja perhe. Sitten toisilla ei oo elämässä mitään hyvää...
Mulla olis haaveena muuttaa pois äidiltä. Mutta minne? Isälle en voi muuttaa, eikä mulla oo varaa omaan kotiin.
Miten muilla ? Haluaisin kuulla, onko muilla ollut samanlaista. Miten ootte päässy yli? Olisiko kellään ajatuksia/vinkkejä tohon muuttamiseen?
Kirjotin mun äitille n. kuukaus sitten kirjeen, missä kerroin sille, miten paljon sen juominen mua satuttaa sekä mun masennuksesta ja halusta kuolla. Se luki sen ja sano vaan "no etkai sä tolleen oikeesti ajattele?" eikä me olla sen jälkeen siitä mitään puhuttu. Luulis, että se olis ollu ihan järkyttyny, mut ei sitä kiinnosta vittuakaan mitä mä ajattelen. Välillä tuntuu, että se olis ihan helpottunu jos kuolisin. Sais ryyppää ihan rauhassa eikä tarvis muhun juomarahoja kuluttaa.
En vaan jaksa enää. Elämä on niin epäreilua, että toiset onnistuu missä vaan ja täydellinen elämä ja perhe. Sitten toisilla ei oo elämässä mitään hyvää...
Mulla olis haaveena muuttaa pois äidiltä. Mutta minne? Isälle en voi muuttaa, eikä mulla oo varaa omaan kotiin.
Miten muilla ? Haluaisin kuulla, onko muilla ollut samanlaista. Miten ootte päässy yli? Olisiko kellään ajatuksia/vinkkejä tohon muuttamiseen?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitäs jos varaisit ajan lääkärille tai sosiaalityöntekijälle, ja kertoisit tuon saman heille? Ehkä sitä kautta saisit apua asunnon hankintaan ja muuttamiseen.
Opiskeletko, oletko töissä vai työtön? Varsinkin jos opiskelet, tarvit opiskelurauhan. Ehkä sitten kun olet saanut nuo asiat raiteilleen, jaksaisit aloittaa vaikka uuden harrastuksen, jos sieltä löytysi ystäviä?
Hei,
On sellainen asia, kun tuettu asuminen. Ensimmäisenä menisin terveyskeskukseen, varaisin ajan ja kertoisin miltä tuntuu. Luultavasti saat lääkkeet ja pääset nuorisopsykiatrian piiriin. Sosiaalitoimisto voi puuttua peliin, saat oman tukihenkilön ja ehkä oman asunnon.
Itse olen muuttanut tosi nuorena pois kotoa, koska en enää kestänyt äitiäni.
SIksi sinun kannattaa elää, koska sulla on kaikki vielä edessä. Sun tunnelin päässä on valoa vaikka se ei siltä tunnu. Sun elämää varjostaa alkoholismi. Mutta se ei ole sinun sairautesi. Sun täytyy vaan katsoa, mitä maailmalla on annettavaa. Vaikka nyt olet suossa, sun täytyy itse jaksaa varata lääkäri itsellesi. Siitä se alkaa. Tulosta vaikka tuo viestisi sinne mukaan, jolloin sinun ei edes tarvitse kertoa mitään.
Sulla voi olla kaikki täydellisesti. Sä voit itse sen tehdä, mutta sun täytyy vaan valitettavasti tehdä sille asialle jotain, jotta pyörät käynnistyy. Koita jaksaa, sinulla on iloista vielä. Usko pois.