Olen kurkkuani myöten täynnä etuilevia, rynniviä ja vaunujensa kanssa töniviä äiti-ihmisiä.
Olen jo aikaisemminkin pistänyt merkille, että moni on ihan vakaasti sitä mieltä, että oli kyse miten ahtaasta ja ruuhkaisesta tilasta hyvänsä, heillä on joku luovuttamaton oikeus tunkea sinne vaunuineen, komentaa muita ihmisiä väistämään, ja jos liikkuminen sitten on kaikille työlästä tai mahdotonta, se on lähinnä niiden muiden vika. Jos joku ei ehdi/pysty väistämään ajoissa, aina voi sitten työntää ne vaunut tahallaan päin ko. ihmisen kinttuja.
Jonkinlanen ennätys tuli vastaan eilen kirpputorilla, kun olin tyhjentämässä pöytääni, ja käytävällä oli luonnollisesti kaikenlaista pussia ja kassia. Ahdasta käytävää pitkin tuli joku eukko vaunuineen. Ajattelin, että vaikka yleensä suostun väistämään tätä jengiä (ovat sen verran pelottavia), hän saa tällä kertaa kiertää sen huikeat pari metriä toista kautta, koska pöytä pitää saada tyhjennetyksi, enkä voi siirtää koko kuormaa siinä vaiheessa mihinkään suuntaan.
No, miten tää mamma sitten ratkaisi asian huomatessaan, etten siirry Hänen Ylhäisyytensä tieltä? Nosti vähän vaunujen etupyöriä ja YRITTI AJAA KOKO PUSSIKASAN PÄÄLTÄ!
Mistä tää kumpuaa tää ajattelumalli, että akat kuvittelee olevansa vähintään kuningattaria siinä vaiheessa, kun niillä on mukuloita?
Olen jo aikaisemminkin pistänyt merkille, että moni on ihan vakaasti sitä mieltä, että oli kyse miten ahtaasta ja ruuhkaisesta tilasta hyvänsä, heillä on joku luovuttamaton oikeus tunkea sinne vaunuineen, komentaa muita ihmisiä väistämään, ja jos liikkuminen sitten on kaikille työlästä tai mahdotonta, se on lähinnä niiden muiden vika. Jos joku ei ehdi/pysty väistämään ajoissa, aina voi sitten työntää ne vaunut tahallaan päin ko. ihmisen kinttuja.
Jonkinlanen ennätys tuli vastaan eilen kirpputorilla, kun olin tyhjentämässä pöytääni, ja käytävällä oli luonnollisesti kaikenlaista pussia ja kassia. Ahdasta käytävää pitkin tuli joku eukko vaunuineen. Ajattelin, että vaikka yleensä suostun väistämään tätä jengiä (ovat sen verran pelottavia), hän saa tällä kertaa kiertää sen huikeat pari metriä toista kautta, koska pöytä pitää saada tyhjennetyksi, enkä voi siirtää koko kuormaa siinä vaiheessa mihinkään suuntaan.
No, miten tää mamma sitten ratkaisi asian huomatessaan, etten siirry Hänen Ylhäisyytensä tieltä? Nosti vähän vaunujen etupyöriä ja YRITTI AJAA KOKO PUSSIKASAN PÄÄLTÄ!
Mistä tää kumpuaa tää ajattelumalli, että akat kuvittelee olevansa vähintään kuningattaria siinä vaiheessa, kun niillä on mukuloita?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Se ei tee kuningatarta, että sulla on lapsia, mutta se tekee, kun sulla on ne vaunut. Olen itse useamman lapsen äiti ja aina asunut niin kaukana kaupasta, etten sinne ole vaunujen kanssa mennyt, mutta lasten kanssa kyllä. Nämä puskurimammat eivät väistele sen paremmin toisten käveleviä lapsia kuin muitakaan esteitä.
Ja sitten työnnetään ja pusketaan, vauhti kiihtyy, kun vaunuissa tulee kuuma ja itku raikaa. Välillä tekisi mieli työntää se mamma sinne vaunuun toppausten keskellä ja sössöttää sille sitten.
Ja ostokset kerätään sinne vaunujen alle, päälle, taskuihin ja ties minne, tällaisen pommin takana kassajonossa on äärettömän hauskaa. Sitten viimein, kun se lasti on purettu ja maksettu, mamma työntää vaunut läpi varashälyttimen, joka sitten laukeaa. Siinä sitä huutoa ja parkua riittää. Mamma selittää ja lapsi huutaa, ja taas puretaan.Sieltähän se saaplarin sukkapaketti löytyy mukulan alta.
Kokemus on vertaansa vailla ihan näin sivustaseuraavallekin, mutta en ymmärrä, mikä viehätys niiden vaunujen kanssa on jokapaikkaan ängetä.
Ymmärrän, että joskus on pakko käydä kaupassa vaunuilla, mutta eikö tavarat voisi kerätä silloinkin vaikka koriin? Tai tällaisessa tuppukylässä, laittaa lasta kaupankärryihin ja jättää ne vaunut sinne eteiseen?
Mulla on taas ongelma, että olen liian hyväkäytöksinen ja kuuliainen. Jonotin esim. kiltisti merkin päällä missä luki "odota tässä". Ja eikös sieltä joku pyyhältänyt ohi. Oli turhan kaukana se lappu, kun edessäni oli vain yksi asiakas tiskillä. Mutta vaikka huomautin että tässä on jono ja olin sua ennen, tyyppi ei reagoinut mitenkään. Toinen kerta joku tyyppi tuli kylmän rauhallisesti limpparipullonsa kanssa jonon ohi ja minun ohitse. Kassa kysyi, että mitäs tehdään ja minä vihaisena, että otat mun ostokseni! En ihan niin kiltti ole, että olisin antanut mennä. Varsinkin, kun olin jo pitkään muutenkin joutunut odottamaan. Ja monesti kun on numerolappu lihatiskille tai johkin niin sieltä joku menee ohi ilman numerolappua. Että veetuttaa!
Vaikka en itse ohittele, ei ole kiva jos lapsi on väsynyt eikä jaksa olla kaupassa ja odottaa jonossa joutua odottamaan vielä kauemmin siksi, että joku ohittelee.
Lastenrattaiden kanssa kieltämättä on hankala liikkua kaupassa, kun siellä haaveillaan keskellä käytävää tai tukitaan tie ostoskärryillä, mutta minä kyllä aina sanon "anteeksi pääsisinkö tästä". En törmäile ketään päin, eikä kukaan ole vaunuineen törmännyt koskaan minua päin. Kassajonossa kyllä ostoskärryillä ollaan tuupittu takapuoleen.
Meitä on moneen junaan, ja kyllä niitä huonokäytöksisiä löytyy sekä lapsien kanssa ja ilman lapsia liikkuvista. Ehlä olet nyt vain kiinnittänyt huomion niihin mukuloiden kanssa kulkeviin kuningattariin.
Ja voihan olla, että nämä ihmiset ovat olleet huonokäytöksisiä jo ennen lasten saantia. Vai oletko tutuissa ihmisissä huomannut käytöksen erityistä muutosta lasten saannin jälkeen?
Voi olla tietysti, että jollain äidillä/isällä on hermo piukeella ja käyttäytyy siksi huonosti?
Minusta huonolta käytökseltä tämän kuvailun perusteella kuulostaa lähinnä se, että tukkii koko käytävän toisten edeltä, oli näillä sitten lastenvaunuja tai ei. Ja vielä huonompaa käytöstä on pitää törkeänä sitä, että toinen ehdottaa väistämistä, kun on ensin itse tukkinut sen käytävän. Minun tietääkseni ne käytävät ovat julkisia kulkureittejä, jotka on pidettävä vapaana. Ihan muuten jo paloturvallisuudenkin vuoksi.
Joten eiköhän sitä rattailla kulkevaa ärsyttänyt (ihan syystä) tuo sinun käytävän valtaamisesi vähintään yhtä paljon kuin sinua se, että hän piti kiinni oikeudestaan kulkea siitä.
Noin jumalattoman tyhmäkö tosiaan olet? Miten kuvittelet, että KUKAAN pystyy myymään mitään kirpputoreilla, jos tavaroitaan ei saa tullessan ja lähtiessään asettaa _väliaikaisesti_ lattialle? Miten ajattelit, että ne tavarat saadaan myyntiin ja pois, vittu teleportautumallako? En myöskään tukkinut väylää KAIKILTA muilta, vaan he pystyivät ohittamaan paikkani täysin ilman ongelmaa. Kyse oli ainoastaan siitä, että siitä kohtaa ei sen 2 minuutin aikana päässyt ohi niillä vitullisenkokoisilla kärryillä, käytävä kun on lähtökohtaisesti aika kapea.
Ja jos nyt todella olisit noin äärettömän huolissasi siitä helvetin paloturvallisuudesta (vaikka ethän sä oikeasti ole), ymmärtäisit varmasti, että juuri paloturvallisuuden nimissä ne lastenvaunut voitaisiin kieltää tuollaisista paikoista ihan ensimmäisenä, ne kun tukkivat väylät huomattavasti useammin ja tehokkaammin.
Ai niin, ja se akka ei muuten edes ehdottanut kertakaikkiaan minkäänlaista väistöliikettä. Ei se sanonut halaistua sanaa, alkoi vaan tunkea päälle.
Aivan samat perusteet toimivat toisinkin päin. Miten kuvittelet, että KUKAAN pystyy kulkemaan rattaiden kanssa kirppiksen käytävillä, jos tavarat levitellään ympäri lattiaa? Sinulla on ihan täydet mahdollisuudet kantaa ne tavarasi yksi pussi kerrallaan myyntiin ja pois sieltä. Tai vaikka kaksi pussia kerralla, jos pystyt käsittelemään niin suurta tavaramäärää häiriköimättä toisia niiden kanssa. Noin kaikki muutkin tekevät.
Kyse tässä nyt on ainoastaan siitä, että Sinun Ylhäisyytesi katsoi omistavansa koko käytävän. Sillä, että onko siitä menossa lastenvaunut vai pyörätuoli vai muuten vai iso ja lihava henkilö, ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Tai kenties siitä olisi halunnut mennä toinen myyjä yhtä monen kassinsa kanssa, jos vain myyjillä on mielestäni oikeus kirppareilla kulkea.
En minä varsinaisesti olekaan huolissani paloturvallisuudesta, varsinkaan tiloissa, jossa minä en itse liiku. Ne vaunut toki ovat paloturvallisuusriski siinä missä ihmiset noin yleensäkin, mutta vielä suurempi turvallisuusriski olisi se, että niitä lapsia pitäisi pitää "vapaina" tai roikottaa sylissä, koska silloin nimenomaan se poistuminen paikalta lasten kanssa hidastuu ja vaikeutuu. Rattaillahan sieltä poistuisi ihan nopeasti, jos jotkut maailman omistajat eivät valtaisi kulkureittejä. Tuolla paloturvallisuusriskiviittauksella nyt lähinnä vetosin siihen, että laki asettaa rajoitteita kulkureittien tukkimiselle, mutta ei lastenvaunuilla kulkemiselle.
Ei sen akan ole tarvinnut ehdottaa mitään väistöliikettä, kun väistämisen pitäisi olla itsestään selvää. Jos siis yleensä on niin ajattelematon, että tukkii kulkireitin. Ja mitä se ehdottaminen olisi auttanutkaan, kun jo kättelyssä totesit itsekin, että et ollut aikeissa väistää.
Oletko tosiaan tuolla asenteella liikenteessä myös asioidessasi esimerkiksi ruokakaupassa? Näet, että hyllyjen välissä on juuri sillä hetkellä meneillään marginaalisesti enemmän tilaa vievä täyttöoperaatio ja voisit ihan mainiosti kiertää ne pari hassua metriä toista kautta, mutta päätät ängetä veänväkisin juuri siitä ahtaimmasta paikasta, ihan vaan siksi, että sinulla on hei siihen OIKEUS. Ja jos se työntekijä katsoo suuntaasi vähän väsähtäneen oloisesti, räjähdät, että pakkoko niitä hyllyjä täyttäessä on leviteltävä näitä kärryjä pitkin lattioita, etkö voisi hei tuoda siihen hyllyyn yhden säilyketölkin kerrallaan, ihan jo kuule PALOTURVALLISUUDEN VUOKSI?
Ja sitten sama saarna vaikkapa roska-auton kuljettajalle omassa pihapiirissä. Siirtäkää sitä autoa, mulla on kuulkaa oikeus mennä tästä. Ja hei siis paloturvallisuus! Parkkeraatte tonne kadunpieleen ja viette yhden pussin kerrallaan!
Ei voi kuin vilpittömästi ihmetellä tuollaista paksukalloisuutta. Ihan kuin oikein yrittäisit tehdä elämästä mahdollisimman hakalaa paitsi muille, myös itsellesi.
Nää on just näitä ihmisiä, joiden mielestä heillä on äidiksi tulemisen jälkeen ollut vain loputtomasti erilaisia oikeuksia ja erivapauksia, ei minkäänlaisia velvollisuuksia kanssaihmisiä kohtaan...
"Sinulla on ihan täydet mahdollisuudet kantaa ne tavarasi yksi pussi kerrallaan myyntiin ja pois sieltä. Tai vaikka kaksi pussia kerralla, jos pystyt käsittelemään niin suurta tavaramäärää häiriköimättä toisia niiden kanssa. Noin kaikki muutkin tekevät."
Et ilmeisesti käy kirpputoreilla. Noin nimenomaan EI tehdä. Joillakin kirpputoreilla on jopa ihan erikseen ohjeistus, että pöytä tyhjennetään kerralla ja lastin saa viedä pois myyntitiloista vasta tilityksen jälkeen. Ajatus koko myyntipöydän tyhjentämisestä yksi pikkupussi kerrallaan on lähinnä huvittava.
Siitäköhän se johtuu, että nykyajan lapsilla on jo taaperoikäisestä lähtien omasta mielestään vain oikeuksia ei mitään velvollisuuksia.
Tämä äitien oppi menee totisesti perille kuin häkä päähän. Tarhaikäisenä tuleekin sitten järkyttävänä yllärinä se, että pitää ottaa huomioon myös toiset ja on myös olemassa sääntöjä joita on pakko noudattaa.
Kotona kunei ole mitään käytöksen opetusta ollut niin vaikeeta tulee olemaan koulussa ja yhteiskunnassa myöhemmin kun pitäisi noudattaa sentään lakia jos ei mistään säännöistä välitä.
Mistä sinä olet saanut päähäsi, että minä "räjähtäisin" tai "änkisin väenväkisin" minnekään? SINÄ tässä olet se, joka räjähtelet ja häiriinnyt kanssaihmisistä, en minä. Jos minä katson tarpeelliseksi mennä jotain tiettyä, julkisessa käytössä olevaa kulkureittiä syystä tai toisesta ja joku on sen tukkinut, niin yritän jollain tavoin kiertää esteen, miten sen sitten helpoiten kokisin onnistuvan. EN rähjää enkä edes hermostu asiasta. Asia ei itse asiassa edes oleellisemmin minua vaivaa.
Jos taas olisin kaupassa tai kirpparilla tai jossain pakkaamassa tavaroita (mitä en kumpaakaan tee) ja katsoisin tarpeelliseksi tukkia yleiset kulkuväylät tavaroillani, niin sitten tekisin todennäköisesti niin. EN silti saisi raivaria siitä, että joku haluaisi käyttää sitä kulkuväylää, jonka ensisijainen tarkoitus on olla kulkuväylänä, vaan olisin ennemmin pahoillani siitä, että olen sen tukkinut mielestäni perustellusta syystä.
Mitenkäs sinä, jos olet vaikka siellä kirpparilla ja haluaisit kulkea pitkin jotain tiettyä käytävää, mutta sillä käytävällä olisikin äiti lastenvaunuineen, eikä siitä mahtuisi ohi? Olisitko sitä mieltä, että ilman muuta sinä kierrät toista käytävää, vai olisitko silloin täällä kirjoittamassa, että äidit tukkivat vaunuillaan käytävän ja sinä joudut kiertämään? Onko kyse nyt siitä, että tukkiminen on sallittua ja tukos pitää aina kiertää, vai onko kyse siitä, että vaunuja ei saa olla, vaan vaunuilijoiden pitää aina väistää?
Joo, en käy kirppareilla, enkä varsinkaan koskaan vie sinne tavaraa myyntiin. Minun mielestäni on huvittavaa, että jos minä puhun tavaroiden kantamisesta useammassa erässä (jos ei kerralla pysty), niin se tulkitaan "pikkupussi" kerrallaan. No, jos et pysty käsittelemään enempää, niin sitten niin. Itse kuvittelisin aika helposti tavarat olevan laitettavissa vaikka roskasäkkeihin (joita pari kantaa kätevästi kerralla, eivätkä ne vie tilaa koko käytävää) tai vaikka pahvilaatikoihin (jotka voi pinota päällekkäin johonkin käytävän viereen. JOS minä kirppareilla jotain myyntiin veisin, niin en todellakaan katsoisi oikeudekseni tukkia koko käytävää sen takia ja jos tukkisin vahingossa tai väistämättömästä syystä, niin olisin siitä hyvin pahoillani niille, jotka yrittävät kulkea ohi.
Moni liike saisi todella harkita tuota vaunu kieltoa, paloturvallisuus näkökulmalta.
Tulisi rumaa jälkeä kun vaunut tukkisivat joka paikan.
Tämä "!!!!!!!!!!!" on ihan pelkkä riidanhaastaja.
"Ne vaunut toki ovat paloturvallisuusriski siinä missä ihmiset noin yleensäkin, mutta vielä suurempi turvallisuusriski olisi se, että niitä lapsia pitäisi pitää "vapaina" tai roikottaa sylissä, koska silloin nimenomaan se poistuminen paikalta lasten kanssa hidastuu ja vaikeutuu"
- ihmiset eivät ole "yleensäkin" paloturvallisuusriski. Eikä muukaan turvallisuusriski
- lapsia ei tarvitse päästä juoksentelemaan ympäriinsä. Voi pitää kädestä, laittaa valjaat tai kantaa vauva rintarepussa.
- lastenvaunujen ja rattaiden kanssa törmäily ahtaissa (tai muissakaan) tiloissa EI nopeuta poistumista
"Ei sen akan ole tarvinnut ehdottaa mitään väistöliikettä,..."
- kohteliaat ihmiset osaavat pyytää tietä. Toinen kohtelias ihminen voi neuvoa kiertotien, jos suorin reitti on tilapäisesti poissa käytöstä kuorman purkua tai lastausta varten
Koko "!!!!!!!!!!":n teksti on ihan naurettava. AP_:n kanssa olen samoilla linjoilla.
En tiedä kuinka iso määrä sulla on ollut tavaroita, mutta itse olen ainakin saanut ne laitettua myyntiin ilman, että tukin koko käytävää. Ja ilman muuta koitan suoriutua nopeasti ja siirtää tavaroita, tehdä tilaa jos joku on tulossa enkä oleta, että tulijan pitää pyytää minua väistymään. Eri asia, jos en satu juuri sillä hetkellä huomaamaan tulijaa. Tietenkään nyt ei tahalteen pidä kenenkään tavaroiden päältä mennä. Mutta vika vaikuttas olleen molemmissa ja sun asentees kärryjen kanssa kyllä ehkä vaikuttaa myös asiaan. Mitä jos kyseessä olisikin ollut vitullisenkokoisella pyörätuolilla kulkenut akka. Oisitko yhtä nyreissäsi? Vedä jo happea! Vaikutat kyllä itsekin aika pelottavalta, joten turhaan pelkäät vaunujengiä.
Ja tosiaan on kohteliasta kysyä, että pääsisinkö tästä, mutta ihan hyvin se tien tukkijakin voi sanoa, että anteeks vaan mä oon nyt tukkinut koko tien, voisitko kiertää tota kautta, sieltä mahtuu paremmin. Jos sitten vielä toinen tunkee väkisin pussiesi pääsltä tai haistattelee niin vika on vaan siellä päässä.
Joo, huomattu on, miten nämä ylimieliset äipät kuvittelee omistavansa koko maailman lapsineen ja rattaineen ja kumma kyllä, useimmiten kirpputoreilla. Todella usein kuljetaan joko keskellä käytävää niin ettei kummaltakaan puolelta pääse ohittamaan tai sitten pysähdytään katsomaan niitä pöytiä ja rattaat parkkeerataan poikittain käytävälle. Monesti olen tästä huomauttanut ja monesti olen myös saanut ilkeät katseet tästä hyvästä. Vaan syy on pelkästään heissä. Paras oli kyllä kerran Saiturin Pörssissä. Kapeat, ahtaat käytävät muutenkin, niin eikös eräs eukko kun näkee että takaa tulee ihmisiä, pysähdy tielle kaksosrattaiden kanssa, vetää kärryjen vieressä kävelleen lapsenkin tielle, ettet siitäkään pääse ohittamaan ja jää seisomaan paikoilleen ja katselemaan kattoa. Yskäisin ja menin ohi, niin eikös tule heti vttuilua perään. Ja olikin juuri sen näköinen akka, että koko maailma on vain hänelle ja kultamussuilleen.
Ap, on ilmeisen huonosti kasvatettu itsekin. Teksteistä oikein huokuu sivistymättömyys ja minäminä-ajattelu.
Minäminä-ajattelu siis kukoistaa, jos vähän verenpaine nousee siitä, että joku yrittää ajaa myytäväksi tarkoitettujen tavaroiden yli eli käytännössä on pilaamassa ne?
Kyllä. Kehottaisin hankkimaan lääkityksen.
Oletko tullut ajatelleeksi, kumman on helpompi väistää: sen jolla on kaksi jalkaa, vai sen jolla on nelipyöräinen, suht painava kulkuneuvo (rattaat)? Todennäköisesti vielä pari muuta pienen ihmisen lisäjalkaparia kärryjen lisäksi. Sellaisen "junan" kääntäminen ja puikkelehtiminen on aika iso urakka, varsinkin ruuhkassa.
Päin kenenkään kinttuja ei tietenkään pidä vaunuja työntää, ja tuo kasan päältä ajaminen vaunuilla on suorastaan TÖRKEÄÄ!! Jos olet korjaamassa pöytää, on sinulla mielestäni oltava siihen täysi rauha ja tila, ethän ole liikkumassa tai pyrkimässä mihinkään suuntaan!
Mutta noin muuten ottaisin rauhallisesti, vahinkoja sattuu jos on ahdas tila ja ainakin itse olen tosi pahoillaan jos satun vaunuilla töytäisemään jotain tai olen vaunujen kanssa selvästi tiellä.
Oletko ottanut huomioon että joskus äitienkin on vain mentävä ahtaisiinkin paikkoihin ja otettava se pieni lapsi rattaiden kanssa mukaan? Ei kaikilla ole vaikkapa kauppareissujen ajaksi jotain hoitajaa lapselle.
Ja jos on ruokakaupassa, hankkimassa vaatteita itselle tai lapselle, tms. virastossa tai putiikissa käytävä, ei oikein onnistu lapsen roikottaminen kainalossa sen aikaa. Jos kauppaan on käveltävä, ei esim. 2-vuotiasta jaksa kovin pitkiä matkoja kantaa eikä pieni jaksa vielä itse kovin pitkälle kävellä, rattaat siis välttämättömyys.
Joskus sitä toivoisi että olisi enemmän näitä ystävällisiäkin kanssaihmisiä, jotka avaavat oven ja pitävät sitä auki vaunujen kanssa liikkuville. Se on mielestäni aivan arkipäiväisiä hyviä tapoja. Mutta tosi hyvä mieli siitä aina tulee ja ainakin minulta irtoaa joka kerta kiitos ja iloinen hymy.
Osoittaa selvää suvaitsemattomuutta ja kapeakatseisuutta olla sitä mieltä että lapsen omaavien äitien pitäisi lakata elämästä ja pysyä pois julkisilta paikoilta. Mikä oikeus teillä lapsettomilla olisi vallata nuo ahtaat tilat sen enempää kuin meillä rattaiden kanssa liikkuvillakaan?
Ajattele jos joku rattaiden kanssa liikkuva puuskahtaisi sinulle että menisivät nuo vanhapiikasinkut pois perheellisten jaloista, me perheelliset kun sentään luomme tulevaisuuden sukupolvia ja tulevia veronmaksajia jotka ylläpitävät tätä yhteiskuntaa.
Perheellisellä jopa yleensä kuluu rahaa enemmän noissa "ahtaissa paikoissa", joten eikö tällä perusteella teidän yksin liikkuvien pitäisi pysyä pois meidän tieltä, koska me olemme liiketoiminnan kannalta paljon kannattavampia asiakkaita? :D En tosissani kysynyt tätä, olen sitä mieltä että kaikilla on vapaus liikkua kaikkialla, Suomen kansalaisiahan me olemme! Ich Zuerst ei pitkälle vie. Jospa ottaisimme mallia Keski-Euroopan ruuhkaisista metropoleista ja kaikki kasvattaisimme suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan ja oppisimme antamaan toisillemme tilaa, täällä olisi kaikkien paljon helpompi ja mukavampi elää ja olla.
"Sellaisen "junan" kääntäminen ja puikkelehtiminen on aika iso urakka, varsinkin ruuhkassa. "
Et osaa peruuttaa rattaiden kanssa? No jopas. Toivottavasti sulla ei ole ajokorttia.
huvittavaa kun valitetaan vaunujen ja rattaiden viemästä tilasta mm kaupassa, mutta jos katotte tarkemmin niin useimmiten ne kaupan ostoskärryt on isommat ja vievät enemmän tilaa kuin vaunut/rattaat.
Mä kans kyllä koen ostoskärryjä työntävät ihmiset, oli sitten lapsia tai ei, paljon itsekkäämmiksi kuin rattaiden/vaunujen kanssa kulkevat äidit/isät. Tämä mielipide tosin perustuukin vain omiin kokemuksiini.
Itse olen ehkä liiankin kiltti ja huomaavainen, ainakin mies usein sanoo näin kauppareissun jälkeen. Väistän kaikkia ja pyytelen anteeksi yhteen törmäyksiä, vaikka syy törmäykseen ei olisikaan minun.
Monesti törmään näihin jotka eivät yksinkertaisesti vain siirrä niitä ostoskärryjään vaikka selvästi minut näkevätkin, jolloin joudun itse näiden kärryjä hieman siirtämään ja sanon jotain "anteeksi, siirrän näitä vähän että pääsen tästä.." ja hymyn kera, mutta usein katsotaan pahana takaisin.
Näihin törmää kans usein, että jotkut törmäävät kaupassa tuttuunsa ja siihen sitten jäädäään kärryjen kanssa rinnakkain hyllyjen väliin vaihtamaan kuulumisia. Myös maitohyllyn eteen ikävän usein jämähdetään eteen. Esim eilen käydessäni maitoa hakemassa ei eräs nainen siirtynyt kuin ehkä sentin kun pyysin kohteliaasti hieman siirtymään. Jouduin sitten kurottamaan sen purkin hänen takaa ja hipaisinkin tätä naista pakostakin josta sain tietysti pahat katseet ylleni.
Nuista vaunuista myös vielä sen verran, että itse onneksi harvoin joudun vaunujen kanssa kauppaan, mutta jos joudun niin kyllä minä teen aina kaikkeni väistääkseni muita ihmisiä, ja hoidankin asiani kaupassa ripeästi, kuitenkaan kaahailematta ja puskematta muiden ylitse.
Ikävää, että joidenkin törppöjen vuoksi kaikki vaunuilla liikkuvat tuomitaan heti Heidän Ylhäisyydekseen, ja oikein vahdataan koska tekee ekan virheensä.
Vaunuissa ja rattaissa kulkee usein tavaraa maksamatta ulos liikkeestä/kaupasta. Vielä en ole käräyttänyt näkemiäni mutta tuo asenne alkaa tuntua siltä että kyllä pitäisi.
Lapsiperheille omat määrätyt kellonajat kaupassakäyntiin!
Jopas sattui, mulla oli nimittäin just eilen kohtaaminen tällaisen maailmanomistaja-äidin kanssa. Olin retkeilemässä sellaisella luontopolulla, jossa on kapeat pitkospuut ja erittäin tiheäkasvuista ruovikkoa molemmin puolin. Ja joku riemuidiootti oli päättänyt lähteä sinne lastenvaunujen kanssa! Jäätävintä hänen kohtaamisessaan ei kuitenkaan ollut tuo jo sinänsä typerä ratkaisu vaan se asenne. Kun vastaan tuli ihmisiä, muija vaan mulkoili niitä vihamielisesti, puski eteenpäin eikä sanonut mitään. Kaikki ohikulkijat tietysti ohittivat hänet kiltisti ja nöyrästi sen ryteikön kautta, upottavasta mudasta, nokkosista ja punkkivaarasta huolimatta. Tällaisesta huomaavaisuudesta ei kuitenkaan herunut kiitoksen sanaa, ei hymyä eikä edes mitään anteeksipyytävää hymähdystä. Akka tuijotti vaan naama norsunvitulla jonnekin kaukaisuuteen niinkuin ne äärimmäisen huomaavaiset ohikulkijat olisivat ilmaa.
Varmaan sulle traumaattinen kokemus?
Voi kuule muru, jos tuo näiden palstojen puhkikulunut vakiovittuilu oli todella parasta, mitä kovasti pinnistelemällä keksit tähän hätään, voisit ihan suosiolla jättää tuon päänaukomisen vähän taitavampien yksilöiden hommiksi.
Ai sä otit sen vittuiluna? Oot harvinaisen herkkä nahkainen yksilö.
Niin, olisihan sen äidin nyt ilman muuta ollut helpompaa mennä niiden rattaiden kanssa sinne upottavaan mutaan, nokkosiin ja punkkien keskelle.
Itse olen kouluikäisen äiti. Jo nuorempana olen huomannut, että mammat etuilee, tönii, tukkii tiet. Bussissa lapset saavat kurasaappaillaan seistä penkeillä:) Itse olen aina välttänyt tätä oman lapsen kohdalla, enkä ole törmäillyt. Asuimme tosin välillä pitkään ulkomaillakin, ja täytyy sanoa että suurin osa ihmisistä Suomessa ei väistä, vaan itse saan aina väistää kadulla tms kävellessä, tai tulevat päälle. Siis sekä kärryihmiset, että muut. Suomalaiset ylipäätään ohittelevat, törmäilevät, ovat törkeitä. Vaikka itse avaisin oven julkisissa paikoissa, oven toisella puolella odottavat tunkevat ovesta ensin kuullostaa varmaan tutulta. Olenkin päättänyt, että yritän kävellä kadulla suoraan, enkä joka kerta väistä. Jos joku sen takia tulee päälle,ettei itse yhtään väistä, tulkoon pääälle sitten, oon jo saanut tarpeekseni.
Vaikka sä kuinka asuisit mukamas välillä poissa suomesta, niin samanlainen suomijuntti sä olet itsekin.
Katsos Suomessa on tapana, että se, joka avaa oven, pitää sitä toiselle auki eikä ryntää itse ensimmäisenä. Eli kun itse olet avannut sen oven, niin muut luulevat sinun olevan kohtelias ja päästävän heidät. Eivät he voi tietää, ettet sinä osaa tapoja.
Taidat kävellä kaduillakin väärää puolta tiestä, kun kaikki tulevat sinua vastaan eivätkä ymmärrä väistää. Tarkastahan suomalaiset liikennesäännöt.
No nyt olet kyllä täysin väärässä.
Avatusta ovesta tullaan ensin _ ulos. _
Sitten kulkee vanhin tai pieni lapsi.
Nainen > saa < sen _ kohteliaisuus avauksen _ > mieheltä.
Eipä näköjään menny junteille perille..ja mistähän tiedät minun olevan juntti ulkomailla olosta huolimatta? En ollut juntti aiemminkaan. Ja se joka vastakkaiselta puolen ovea vain tunkee päällesi, heh, on ääliö joka ITSE ei ovea avaa koskaan, mutta eihän teille perille mene. Ulkomaalaisetkin ihmettelee, kun vanhoja mummoja, tai kadulle kaatuneita alkoholisteja ei auteta..entä milloin viimex annoitte hyväntekeväisyyteen? Niinpä, sellasia juntteja, tönimässä, etuilemassa, ei ikinä tapoja jne. Minä en siis väitä ulkomailla muuttuneeni, minä käyttäydyin jo ennen. Te muut miettikää seur.kerran ihmisten ilmoilla, mitä teette.
Sähän oot ihan junttien juntti. Tuskin oot ruotsia pidemmällä käynyt? Joten lopeta jo toi lässytys!
Mä olen huomannut että ostoskärryjä kaupassa työntävät eivät yleensä halua väistää. Monesti seisovat kärryinensä käytävän tukkeena eivätkä siirrä kärryjään vaikka huomaisivat että joku on tulossa. Itse saa sitten muiden kärryjä alkaa siirtelemään.
Totta! Pahimmat tien tukkijat on ostoskärryt ja niitähän riittää kaupoissa. Monesti ne vielä leveemmät kuin jonkun rattaat.
Näin on niitä ostoskärryjä on usein kahdet tai kolmet rinnakkain, kun törmätään tuttuun ja jäädään lätiseen. Tai jätetään kärryt keskelle käytävää, kun itse siirrytään ilman kärryjä toiseen päähän hyllyä etsimään jotain tuotetta. Sitten niitä yksinään lojuvia kärryjä saa siirrellä pois tieltä. Ihmiset ei kyllä osaa kulkea ostoskärryjen kanssa.
Samaa mieltä. Tuntuu välillä et ihmiset kellä pieniä lapsia luulee että kun heillä lapset he saavat tunkea joka paikassa eteen ja kirpparilla jotkut tukkii käytävät kun heillä on lapsia he voivat... Kyllä meillä muillakin on oikeus samanlaiseen tilaan vaikka ei pikku lapsia olisikaan kärryssä. Sama työpaikoilla pienten lasten äidit kuvittelee että he voivat ottaa joulut ym vapaaksi kun heillä lasia. Mutta sehän on valinta kysymys. Samanlaila joulu on tärkeä perheille missä isot lapset tai ei lapsi ollenkaan. Näin se vaan on. En ymmärrä mistä tämä tämänhetken ilmiö on peräisin että jos pieniä lapsia voi vanhemmat käyttäytyä miten vaan. Miksi. No ehkä siksi tälläisten lapsetkaa ei osaa käyttäytyä tilanteissa kun roolimallina on tietysti omat vanhemmat. Onneksi kuitenkin aika moni osaa huomioida muutkin vaikka monta lasta onkin. Kiitos heille. Koska kyllä onneksi iso osa osaa lapsensa kasvattaa.
Siis mitä mieltä sinä oikein olet? Samaa mieltä aloittajan kanssa, että käytävät pitää saada tukkia siten, ettei niistä pääse kunnolla kulkemaan ja se on oikeus, jota kukaan ei saa kyseenalaistaa, vai sitä mieltä, että käytäviä ei saa tukkia (vaunuilla tai millään muullakaan, kuten aloittaja teki), vaan niillä pitää pystyä kulkemaan? Vai oletko kenties sitä mieltä, ettei käytäviä saa tukkia vaunuilla, mutta kaikella muulla saa? Vai ettei käytäviä saa tukkia, jos on lapsia, mutta saa, jos ei ole?
Työnantaja päättää viime kädessä sen, kuka on jouluna töissä ja kuka ei.
mietitään vaikka joulua eriikäisten lasten silmin nin aivan varmasti kaikki päätyvät siihen että alle kouluikäiselle on tärkeintä että äiti olisi kotona jouluna.Ja tietenkin kaikki äidit pyytävät joulua vapaaksi,varmasti joku muu sen päättää kuin kyseinen pyytäjä joten kannattaa tietty kiukutella esimiehelle..Tai vaihtaa työpaikkaa sellaiseen missä kaikilla on kyseinen päivä vapaata,valintakysymys myös tuo työpaikka kuten kaikki muukin elämässä.
Ja päiväkoti on Jouluna kiinni, joten sekin voi olla syynä?
Meidän kaupungissa avattiin taannoin uusi kauppakeskus johon äskettäin ihan pienen pieni lastenvaatekauppa. Niin pieni, ettei kaksi ihmistä edes mahdu olemaan rekkien välissä yhtäaikaa. Avajaispäivä oli huima! liike oli täynnä vaunuja, rattaita ja jotkut jopa ostoskärryjen kanssa ryysäsivät. Olen itsekin äiti mutta en tosiaan usko, että kaikki oli yh-äitejä joiden oli pakko ottaa koko jälkikasvu matkaan!
Jotenkin tässä kohtaa olisi järjenkäyttö sallittua! alkuun se tilanne melkein nauratti, mutta ei enää sitten kun katkesi nilkasta jänne, erään äidin sisukkaasti puskiessa vaunuilla takaapäin päälle.
"järkeäsi" käyttäen ryysäsit mukaan..
Mun puolesta nariskaa jos siltä tuntuu. Mä en todellakaan aio jäädä neljän seinän sisälle sen takia että on noita jälkeläisiä. Käyn siellä missä huvittaa ja nuorin penska usein mukana. Rattaat jotka meillä on autossa, ovat pienemmät kuin ostoskärryt.
Jos olen yksin liikkeellä niin ei tuota mitään vaikeuksia väistää rattaita tai vaunuja, mulla on kaksi tervettä jalkaa. Mieluusti myös pidän ovea auki lasten kanssa kulkeville. Saman olen opettanut isommille lapsillenikin.
Yritti ajaa, mutta ei kuitenkaan ajanut? Mitäs sitten tapahtui? Siirsitkö pussikasojasi vai karjasitko, että "SEIS!" ja eukko perääntyi ja kiersi muualta vai mitä tapahtui? Vai mahtuiko kuitenkiin siitä? Jotkut vaunut ei käänny kovin hyvin ja niitä saattaa joutua ensiksi nostamaan etupäästä ja sitten kääntämään.
Vahinkoahan ei nyt tapahtunut, kirppiskamasi ei menneet pilalle? Ymmärtäisin suuttumuksesi taso sitten, jos näin olisi käynyt.
Minua henkilökohtaisesti PELOTTAA nykyihmisten järkyttävä ITSEKKYYS. Oli sitten kyse äiti-ihmisistä tai ei. "Minä, minä, minä, eikä kukaan muu" soi vaan taustalla.
Toisia ei osata huomioida missään tilanteissa. Nykyään kouluissa pitäisi olla omat tunnit empatian opiskeluun!