Psykolyyttinen- / psykedeeliterapia?

Toipilas.

Kuinka päädyinkään kirjoittamaan Suomi24:ään. Voi siis odottaa täydellisen idioottimaisia vastauksia, mutta toivottavasti täällä on muutama fiksu joukossa (:

Lääkärit ovat kirjoittaneet diagnoosiin vuosia sitten jonkun määrittelemättömän häiriön, eikä ne siitä mihinkään suuntaan osaa mennä. Hienosti, voi voi, itsediagnosoimana minulla on luultavasti kompulsoituneen traumaperäisen stressihäiriön aiheuttamaa dissosiaatiota, mistä on johtunut vaikeaa masennusta ja yleistä ahdistuneisuutta. Pelkään ihmisiä, varsinkin auktoriteettejä. Tilanteet, joista tavalliset ihmiset nauttivat, koen lähinnä ahdistusta. Tunteet ja halut ovat minulle melkoisen käsittämättömiä, tuntemattomia asioita. Työn tekeminen tuntuu etäiseltä haaveelta.

Sairaanhoitajan vastaanotolla tulee aina takalukko, johtuen auktoriteettikammosta. Ajatustoiminta lakkaa, enkä muista mitään. Tällaiset käynnit tuntuvat 7 vuoden jälkeen turhauttavilta minun ja luultavasti työntekijän osalta, koska käyntikutsut meinaavat aina unohtua.

Hallusinogeenien katalysoimaa terapiaa pidetään hyvin tehokkaana näihin ongelmiin. Osaako joku asiaan perehtynyt kertoa, miten terapeutin tulisi ohjata tällaista terapiaistuntoa?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykedeeliterapia

7

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toipilas.

      ...siis komplisoitunut PTSD

    • terpiassa

      Terve. Itellä PTSD, dissosiaatiohärö ja vaikea-asteinen depressio joten siltä osin kuulostaa tutulta. Tulee mieleen, että onko kyseinen terapiamuoto edes laillista :)? Terapiaa jossa nautitaan LSD:tä ym. Sinänsä kuulostaa kiintoisalta ja en ole kuullut, että tallaista saa.

      Hypnoosilla saa poistettua defenssejä tehokkaasti joten sellainen on lähimpänä tuota mitä olen kokenut. En osaa sanoa toimiiko kaikille.

      Itsellä on pitkäaikainen terapia menossa ja kärsin samantyyppisistä ongelmista kuten epämääräinen auktoriteettipelko. Menen jollain tavoin lukkoon ja en pysty ilmaisemaan asioita tai tulee derealisaatiota tms. Asiat eivät etene mihinkään suuntaan.

      Eli tyhmä vastaus täältä:)

    • Toipilas.

      Kiva vastaus oli (: Ei liene laillista ainakaan ihan missä tahansa, jos missään, mutta jos parantuminen vaatii "rikollista" toiminta niin vika on valtiota silmään kusevassa laissa. En usko löytäväni ammattilaista tähän tarkoitukseen, joten joudun turvautumaan johonkin mahdollisimman luotettavaan tuttavaan. Jännittää kyllä tollanen touhu, mutta kun ei jaksa kärvistellä loppuelämää jumissa, niin se on tehtävä. Suomen luonnosta löytyy elokuussa toimivia ja suht turvallisia hallusinogeenejä "taikasienistä", suippumadonlakeista. Itse en ole ihan perillä miten terapiassa yleensäkään toimitaan?

      • gsdgssdfg

        Suomessa ei ole mahdollista saada psykedeeliterapiaa. Ei varmaan koko Euroopassa.

        copy/paste jonka olen säilyttänyt yhdeltä edesmenneeltä foorumilta muutaman vuoden takaa.

        Taikasienet ja LSD toimivat niin, että sammuttavat tiettyjä osia aivoista. Vaikutuksen lakattua nämä aivonosat käynnistyvät uudelleen. Sienet ja LSD toimivat silloin, jos nämä aivonosat ovat olleet ylivilkkaita. Tämä on kai totuus tällä hetkellä.

        Yksi trippi ei ole vaarallinen, vaikka monet pelottelevat psykoosilla. Ongelmiin johtaneet tripit ovat yleensä koettu suuren ihmisjoukon keskellä kaukana kotia suurella tai tuntemattomalla annoksella. Mahdollisuus katastrofiin ovat samaa luokkaa kuin ensimmäisestä kännistä alkoholismi. Lääkitys voi tuoda ongelmia. Masennuslääkkeet estävät tripin, mutta yhdistelmä ei pitäisi olla terveydelle vaarallinen.

        Jos päätät kokeilla psykedeeliä, tee päätös hyvissä ajoin. Lopeta alkoholin käyttäminen vähintään kuukautta ennen trippiä. Pidä itsestäsi, kodistasi, ihmissuhteista ja kunnostasi huolta. Pohdi myös niitä syitä miksi päädyt kokeilemaan vaihtoehtoista itsehoitoa, joka on yleisen moraalikäsityksen vastainen.

        Trippiä varten varaa itsellesi päivä, jolloin kukaan ei pääse häiritsemään. On tärkeää, ettei kukaan asiaankuulumaton pääse sotkeutumaan kokemukseesi. Monesti suositellaan trippivahtia. Trippivahdin olisi hyvä olla sellainen henkilö, jolla on kokemus tripistä. Pelkkä luotettava ystävä ei riitä. Ystävä voi säikähtää tripin voimakasta vaikutusta sinuun. Tripin kokeminen yksin kotona ei ole poissuljettu ajatus. Pitää vain muistaa pysyä kotona eikä lähteä kesken tripin ulos, vaikka jossain vaiheessa tekisikin mieli. Ahdistavassa tilanteessa on hyvä muistuttaa itseään olevansa tripillä. Koska tiedät annoksesi, tiedät myös kauanko trippi kestää, joten voit seurata kellosta kauanko sinun täytyy ahdistavaa tilannetta kestää. Pelkästään tällainen kosketus todellisuuteen voi laukaista ahdistuksen pois.

        Itse trippiä voi verrata uneen. Tämä uni on vain satoja kertoja suurempi ja todellisempi. Trippi on täynnä outoja symboleja sekä muistoja menneisyydestä. Sinun täytyy olla valmis kohtaamaan kaikki päänsisäiset ongelmasi yhdellä kertaa. Välillä saatat nauraa elämäsi parhaan naurun, mutta saatat itkeä elämäsi lohduttomimman itkun. Lopuksi tajuat, että tiesit kaiken jonka koit. Trippi ei tuo mitään uutta, näet ja ymmärrät vain paljon enemmän yhdellä kerralla.


    • as12+7

      Toimii myös ilman psykedeeleja.

      Itse trippiä voi verrata uneen. Tämä uni on vain satoja kertoja suurempi ja todellisempi. Trippi on täynnä outoja symboleja sekä muistoja menneisyydestä. Sinun täytyy olla valmis kohtaamaan kaikki päänsisäiset ongelmasi yhdellä kertaa. Välillä saatat nauraa elämäsi parhaan naurun, mutta saatat itkeä elämäsi lohduttomimman itkun. Lopuksi tajuat, että tiesit kaiken jonka koit. Trippi ei tuo mitään uutta, näet ja ymmärrät vain paljon enemmän yhdellä kerralla.

    • khyl

      Muistelisin katsoneeni jonkun dokkarin, jossa käytettiin hoitona ekstasia.

    • jei5

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      153
      11021
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      53
      5259
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2473
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      31
      2159
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1721
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1584
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1280
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1206
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      95
      948
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      319
      913
    Aihe