Moni ikävöivä taitaa olla jonkinlaisessa elämän tienhaarassa. Jos ei tiedä, minne elämässään tahtoo, voi valita tien umpimähkään ja katsoa, mitä tuleman pitää. Usealle, varsinkin nuoremmalle, aivan käypäinen ratkaisu. Paljon uutta ja yllätyksiä, varmaan monia myönteisiäkin.
Kaikista ei kuitenkaan ole Kolumbuksen tavoin seilaamaan myrskyjen armoilla kohti tuntematonta, vaikka valtion kassa olisi mukana, ja vielä vähemmän ilman sitä. Tai moni on jo seilannut tarpeeksi elämän merta ja tietää, ettei sieltä helposti Aarresaarta tai maanpäällistä paratiisia löydy. Silloin hän, jonka kanssa on jo monet myrskyt läpikäynyt ja haaksirikon kokenut, ehkä useammankin, voi olla se turvallinen valinta loppuelämän purjehdukseen. Aikaisemmasta kokemuksesta tietää ja pystyy arvioimaan, millainen tuosta loppumatkasta tulee; tuskin täydellinen, mutta luultavasti aivan kelvollinen ja elämänmakuinen ja -arvoinen matka.
Kun sydämessään tietää, kenen kanssa haluaa loppuelämän purjehdukselle lähteä, on löydettävä tie hänen luokseen. Pitää valita, mikä on oikea tie. On valittava, viekö tie hänen luokseen anonyymein ikävä- ja kaipausviestein, joista hän ei voi itseään tunnistaa vai saavuttaako hänet varmemmin ottamalla häneen suoraan yhteyttä.
Jokaisen elämä saavutta ennemmin tai myöhemmin päätepisteen. Jos viimeiset päivänsä saa kohdata edes jossain määrin tolkuissaan, jokainen arvioi elettyä elämää. Riittävän monen elämän päättymisen olen jo saanut seurata, että tämän tiedän. Tunteeko noilla hetkillä ylpeyttä ja mielihyvää siitä, että teki kaikkensa tehdäkseen elämästään elämisen arvoisen, saavuttaakseen hänet, jota rakastaa - sai rakastaa ja sai kulkea rakastettuna elämänsä loppuun asti hänen rinnallaan. Vai riemuitseeko ihminen siitä, että hän poukkoili elämänsä päämäärättömästi loppuun asti, ikuinen ikävä kumppaninaan, yrittämättä edes saavuttaa sitä, jonka sydämessään tiesi oikeaksi.
Mitä mieltä olet? Miten itse aiot toimia, jos tiedät kenen kanssa loppuelämän mittaisen matkan haluat tehdä?
Kaikista ei kuitenkaan ole Kolumbuksen tavoin seilaamaan myrskyjen armoilla kohti tuntematonta, vaikka valtion kassa olisi mukana, ja vielä vähemmän ilman sitä. Tai moni on jo seilannut tarpeeksi elämän merta ja tietää, ettei sieltä helposti Aarresaarta tai maanpäällistä paratiisia löydy. Silloin hän, jonka kanssa on jo monet myrskyt läpikäynyt ja haaksirikon kokenut, ehkä useammankin, voi olla se turvallinen valinta loppuelämän purjehdukseen. Aikaisemmasta kokemuksesta tietää ja pystyy arvioimaan, millainen tuosta loppumatkasta tulee; tuskin täydellinen, mutta luultavasti aivan kelvollinen ja elämänmakuinen ja -arvoinen matka.
Kun sydämessään tietää, kenen kanssa haluaa loppuelämän purjehdukselle lähteä, on löydettävä tie hänen luokseen. Pitää valita, mikä on oikea tie. On valittava, viekö tie hänen luokseen anonyymein ikävä- ja kaipausviestein, joista hän ei voi itseään tunnistaa vai saavuttaako hänet varmemmin ottamalla häneen suoraan yhteyttä.
Jokaisen elämä saavutta ennemmin tai myöhemmin päätepisteen. Jos viimeiset päivänsä saa kohdata edes jossain määrin tolkuissaan, jokainen arvioi elettyä elämää. Riittävän monen elämän päättymisen olen jo saanut seurata, että tämän tiedän. Tunteeko noilla hetkillä ylpeyttä ja mielihyvää siitä, että teki kaikkensa tehdäkseen elämästään elämisen arvoisen, saavuttaakseen hänet, jota rakastaa - sai rakastaa ja sai kulkea rakastettuna elämänsä loppuun asti hänen rinnallaan. Vai riemuitseeko ihminen siitä, että hän poukkoili elämänsä päämäärättömästi loppuun asti, ikuinen ikävä kumppaninaan, yrittämättä edes saavuttaa sitä, jonka sydämessään tiesi oikeaksi.
Mitä mieltä olet? Miten itse aiot toimia, jos tiedät kenen kanssa loppuelämän mittaisen matkan haluat tehdä?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Samaa kysymystä joutunut pohtimaan aloittajan kanssa.
Itsellä ollut monta tekijää mikä on eroittanut minut rakkaastani.Meidän ikäero
ehkä yksi tosi suuri este.Kumpikin tahoillaan tiesi,ettei
muut meitä hyväksyisi varsinkaan suku.Yhdessä vietetyt
hetket olivat ainakin minulle ainutlaatuisia,herkkilä ,vaikkei totta
olleetkaan.
Olisin halunnut pysyä hänen elämässä,mutta maailma
meidät eroitti.Sen jälkeen alkoi kaikki paha millä toisiamme
moitimme ja pahaa teimme.Lopuksi ajattelin luovuttaa
ja jatkaa omaa matkaa.Silti on kävä välillä hänen ihanan kauheaa
persoonaansa.
Jos niin onnellisisesti on, että on selvillä omista ajatuksistaan ja tunteistaan, ehkä lisäksi joku aavistus hänen ajatuksiistaan, ei kysymykseen ole kuin yksi järkevä vastaus. On tehtävä kaikkensa, oikeassa elämässä, että saa yhteyden häneen. Muistatteko, kun muistelma kirjassa kerrottiin, miten yrmeähkö ex-pääministerimme tunki itsensä nykyisen puolisonsa elämään. Hän oli selvillä tunteistaa ja toimi niiden mukaan. Taitaa mennä heillä hyvin.
Seuraava pääministeri sen sijaan itki ikäväänsä ja lirkutteli treffipalstoilla ja chateissa, menestystä ei tainnut tulla kuin käräjätuvasta.
Näin tosiaan kerrotaan, että Lipponen puski Päivin elämään. Tiesi mitä tahtoi eikä jäänyt loputtomiin odottelemaan, etteivät muut vieneet. Ikuinen odottaja jää yleensä nuolemaan näppejään.
Ei pysty kun toinen ei hallua.
ei se halua sun kalua.
Niinhän sitä.. Ei ole mitään varmuutta mistään.. Varmaa on vain se et uusi suunta täytyy löytää. Ja on minulla jo suunnitelmia siitä mitä aion tehdä. Mut mitään varmuutta ei ole niiden onnistumisesta. Mut kai se on vain uskottava itseensä.
Aivan.. Nuorten toiveikkuus ja usko itseensä on toisaalta ihailtavaa. Mut kun kokemuksia tulee niin sitä tulee jotenkin varovaisemmaksi.. Ehkä liiankin kanssa..
Itsellä ei ole sellaista henkilöä (siis miestä) jota voisi edes kuvitella loppuelämän purjehdukseen (menneisyydessä tai tämänhetkisessä elämässä). Olen ihastunut erääseen mieheen mut hänen tunteista minulla ei ole mitään tietoa. Hänet voisin kyllä kuvitella sellaiseksi elämäni mieheksi..
Niin.. Jollain tavallahan se pitäisi kai löytää.. Ehkä se vaatii enemmänkin rohkeutta.. Luulisin niin.. Tämä tänne kirjoittelu tuskin hirveästi auttaa ketään.
Aivan.. Sama juttu täällä.. Sait minut miettimään todella.. Koska olen juuri siinä tilanteessa et kaikki on mahdollista ja kaikki ovet ovat avoinna. Minua ei lähteminen muualle sinällään pelota.. Mut tiedän sen ettei asiat ole välttämättä sen paremmin siellä muualla eikä elämä sen helpompaa siellä kuin täälläkään. Voi olla jopa toisin..
Ehkä se tosiaan olisi parempi tehdä asioille jotain.. Tässä tapauksessa ihastuksen suhteen.. Muuten voisi jäädä harmittamaan tosi pahasti koko homma. Kun jotenkin tuntuu et hän sai jotain sellaista minussa aikaan jota ei monikaan ole saanut.. Pitäisiköhän minun käydä taas siellä missä ollaan nähty (tänäänkin) ja keksiä jotain asiaa vaikka sitten tikusta jos ei muuten..
Mut lähden nyt ulos tästä.. Jos vaikka vähän piristyisi.. Kun meinaa vähän väsyttää.. Heippa..
Yksi hyvä,jo tuttu ja turvallinen,miks harhailet ja etsit,puuhastellaan yhdes.Täydellistä etsit turhaan,et itsekkään voi olla,soittele,tiedät numeron,käy tiedät osoitteen,tule jutellaan.
No mitä ihmettä minun kanssa tinkaat? Ei ole mitään tuttua ja turvallista kun ei ole ketään. Niin kuin tuossa aiemmassa kommentissa jo totesin.
Ja ihastukselle en voi soitella kun ei minulla ole hänen puhelinnumeroa. Enkä tiedä missä hän asuu..
(Ja mihin ihmeeseen nuo K, T ja S liittyy? Jos niillä koitat jotain viestittää.. T lähinnä kyllä sopis ihastukseen mut itse en ala K:lla enkä S:llä.)
Keksin tänään yhden syyn minkä takia mennä siellä käymään.. Voihan se olla vähän läpinäkyvää mut ei se mitään..
Mut poistun tästä muihin touhuihin.. Heippa.. :)
Näin se toimii, mielikuvitus ja kekseliäisyy löytää kyllä keinon.
Tanja, ööö oisko kirsi... satu ?
Niin.. Tarkoitus onkin.. Aamulla iski jonkinlainen arkuus/ujous enkä sit tullutkaan sinne.. Mut huomenna uusiksi.. :)
Minä taidan tyytyä omaan seuraani, enimmäkseen. Jos joku haluaa olla vierellä, ja on siinä onnellinen, hyvä niinkin.
Jos joku olisi voinut tehdä sinut onnelliseksi elämäsi aikana niin olisi jo käynyt, vika on silloin sinussa itsessäsi, etsit jotakuta joka tekisi sinut onnelliseksi.
Ajattelusi menee väärinpäin.
itse itseään lempien.
Ensin pitää olla itsenäinen ihminen ennenkuin voi olla rakkaussuhteessa, pitää riittää itselleen jotta voi huomioida toisen.
Kaikki eivät riitä vaan etsivät jatkuvasti parempaa heijastusta omasta riittävyydestään ja arvostaan,se on loputon kujanjuoksu oman kuvan perässä.
Olen tässä, olen läsnä, olen se mitä olen, olen ihminen. Raadollinen, erehtyväinen, julma, sisukas, luotettava, periksiantamaton, vahva, rakastava.
Kenen ajatusta tarkoitat? Milloin ajanlaskusi toisen ihmisen kanssa onnelliseksi tulemiselle elämän aikana päättyy? 25 -vuotiaana, kolmekymppisenä vai onko elämä ohi jo 15 -vuotiaana?
Sinulla on upea kirjoitus ja hienoja ajatuksia mutta tosiaankin niille jolla on toivoa ja joilla on molemminpuoliset tunteet.
Katsos kun. Jos tänne eksyy/joutuu/tai tulee vaan niin se tarkoittaa sitä ettei ole (enää) mitään toivoa. Jos asiat olisi hyvin ja olisi mahdollisuuksia niin ihmiset eivät täällä ikävöisi tai kirjoittelisi, jos uskaltaa haaveilla/unelmoida tai edes ajatella että jotkain voisi tulla ikävöinnin kohteen kanssa niin siinä tekee itselleen vain ja ainoastaan mustan karhun palveluksen. No ehkä on sanottua että unelmia/haaveita ei ole liikaa mutta pitäisi uskaltaa elääkin kuin tyytyy (pelkästään) haaveilemaan sellaisesta mitä ei saa ihminen on monesti itselleen hyvin ankara koska järki ei aina tajua mikä on kaikkein parasta eli monessa tapauksessa se saavuttamattoman ikävöinnin kohteen unohtaminen, ja löytää sellainen ihminen joka vastaa tunteisiin. Jos ikävöit saavuttamatonta, sillä ei riko kuin itseä ja joskus niin pahasti että siitä on vaikea päästä eteenpäin, näin se vain on. Itsensä ja tunteiden kanssa kannattaa taistella kynsin ja hampain sillä vain sillä tavoin pääsee taas kiinni selväjärkiseen ja kenties tyydyttävään elämään.
juuuuuuuiiiiiiiiiipppppppi just.
En tiedä, mikä tie on oikea. Tiedän vain, että nyt olen väärällä tiellä väärän ihmisen kanssa.
Annan meille omalta puoleltani mahdollisuuden. Vastaako toinen kutsuuni.. onkin sitten asia erikseen.......
Niin minäkin haluan antaa!!
Näkijän lahjan vaatii viestisi - minne vie - ap taitaa viitata juuri tällaisiin viesteihin. Tämä viesti ei vie minnekään. Ei pienintäkään mahdollisuutta tunnistaa kenelle se on tarkoitettu ja keneltä se on. Kuka vain voi kuvitella, että on "me" toinen puolisko. Anonyymi viestillä anonyymille saa tietysti juuri sen, mitä elämäänsä kaipaa: lisää tyhjyyttä, merkityksettömän elämän tyhjyyteen. Jos itselläni olisi näkijän lahja käyttäisin sen ennemmin seuraavan lottikierroksen oikeiden numeroiden näkemiseen kuin tirkistelläkseni, kuka huhuileen ikäväkseen olemattoman perään.
Tällä palstalla kun ensin haukkuu ja IRLissä juoruilee, niin kyllä se on koko lailla siinä sen suhteen alku.
Kaunista..oletko m vai n??
Ap on mies, aikuinen, elämää kokenut ja nähnyt, jos kysymyksesi oli minulle tarkoitettu.
Juuri sinun kanssasi! Mutta,miten?? Etsin edeleen vastausta!!
Ap oletko p.k.?
Jos tarkoitat nimikirjaimiani, niin en ole p.k.
Hahaa minä oon mutta/ja nainen :D
Oikea tie, oikean luo, yhteinen tie tai polku jne, usein käytettyjä ilmauksia, kun toiveissa on kahden ihmisen yhteinen yritys parisuhteeseen. Usein ihan toimiva, mutta näin kevennykseksi mieleen muistui yksi uskomaton riimittely Dannyn vanhasta käännösbiisistä:
Tie mulle näytä Amarilloon.
Sinne kuulun kuin puolukat hilloon.
Taisi kääntäjällä olla karmea, tuskainen krapula, paljoa kornimpaa kielikuvaa ei hevillä keksi.
Jykevää pohdintaa avauksena, vastaus on itsestään selvä, jos on varma, kenet elämäänsä haluaa. Kaikki syyt, joilla silloin perustelee toimimattomuuttaan ovat tekosyitä. Jos yhteyden saa ja siitä kehkeytyy kahden ihmisen yhteinen suuri kertomus, ei ole mitään väliä sillä kumpi teki aloitteen. Vain lopputulos ratkaisee. Jos mielessä pitää ryhtyä arpomaan sitä, kenen kuuluu tehdä aloite, on ehkä hyvä vielä kypsytellä ajatuksiaan. Vaarana on tietysti se, että sitten joskus aikojen päästä, kun on saanut sielussaan varmuuden, onkin jo myöhässä. Luonnontieteenomaista ehdotonta varmuutta ei ihmisen sopivuudesta toiselle voi koskaan saavuttaa. Päätöksiä on kyettävä tekemään pienen epävarmuudenkin vallitessa. Sekin on selvää, että jos ei itse kykene toimimaan ei koskaan saavuta haluamaansa.
Ei asioista pidä tehdä liian vaikeita. Ei parisuhteessa onnistuminen mitään yli-inhimillisiä kykyjä tai taitoja vaadi. Rehellisyyttä itselle ja toiselle ja kumppanin huomioon ottamista, ei sen kummempaa. Ei myöskään se, että tekee itsensä tykö sille henkilölle, joka tuntuu sopivalta, vaadi mitään ylimaallisia ominaisuuksia. Varmuutta asiaan ei saa etukäteen keneltäkään, ei vaikka erilaiset ennustajat käärivät helposti mukavat tienestit joutavista horinoistaan varmuuden etsijoiltä.
Teepä koe, kun käyt kävelyllä tai lenkillä. Katso tarkkaan vastaan tulevia pareja ja mietti, onko heillä jotakin sellaisia yli-inhimillisiä ominaisuuksia, joita käyttäen he ovat onnistuneet luomaan parisuhteen. Uskallan väittää, että heillä ei ole mitään sellaista ominaisuutta, joka sinulta puuttuu. He ovat aivan tavallisia ihmisiä, ainoa ero on siinä, että he ovat rohjeneet käyttää tilaisuutensa.
Pitää vain luottaa omiin tuntemuksiinsa ja toimia niiden mukaan. Elämä on kuitenkin aika lyhyt, vaikka se jossain vaiheessa voi tuntua loputoman pitkältä.
Silloin kun odotukset ja vaatimukset ovat epärealistiset niin onnistumisen mahdollisuudet jäävät vähäiseksi. Jos ymmärtää, että molemminpuolinen rakkaus ja kunnioitus on tärkeintä, onnistuu varmasti. Jos muutoksia kaipaa on parasta aloittaa itsestään ja omasta suhtautumisestaan toiseen ihmiseen.
Moneen junaa ja laivaan on lähtijöitä. Joku saattaa hypätä erehdyksessä väärään kyytiin, mutta heillä kaikilla on selvä päämäärä, minne elämässään tahtovat. Aina on kuitenkin niitä, jotka jäävät laiturille vilkuttamaan ja unelmoimaan. Junnu Vainion Albatrossi kertoo koskettavasti näistä ikuisista unelmoijista:
Kun lähelleni näin mä naurulokin kaartavan
Niin tiesin että jotakin nyt vihdoin oivallan:
Siinä sielu on sen miehen
Jonka työt jää puolitiehen
Ja joka kaiken rakentaa vain varaan unelman
Mut albatrossi joka lepäämättä liitää
Se sinun sielusi on juuri kukaties
Kerrain lailla sen saan vapaana myös kiitää
Jos teen työni kuten vanha merimies
Tulkitsen tätä niin, että jokaiselle tarjotaan jossakin elämänvaiheessa tilaisuutta valita haluaako olla oman elämänsä naurulokki vai albtrossi.
Juuri näin se elämä menee. Itse sen päätää, mihin sen kuluttaa. Jos elämän lopulla on elämäänsä tyytymätön, on päävastuu itsellä ja vain itsellä, vaikka kuinka helpottavaa olisi sysätä vastuu jonkin muun harteille tai syyttää onnettomia olosuhteita. Jokaisella on mahdollisuus muuttaa elämänsä kulkua: alkaa oikeasti elää elämäänsä unelmiensa suuntaan. Niin kauan kun elinpäiviä on jäljellä, siihen on mahdollisuus.
Aloittaja miettii tärkeitä asioita. Oma kokemukseni on tämä: elämän suuriin kysymyksiin on vain yksi oikea reitti eli on kuunneltava sisintään - vaikka sen "ääni" on joskus hiljainen. Tunnetta ei ulkopuolinen voi sanella, ainoastaan arvailla.
Mikäli niin ei syystä ja toisesta tee, tilalle tulee vähitellen masennusta. Ja vaikka puitteet näyttäisivät hyviltä, totuus voi olla ihan muuta. Työ, tavarat ja hienot harrastukset eivät täytä sitä tyhjiötä, mitä rakastava suhde antaa ihmiselle.
Rakkaus antaa kaikelle merkityksen.
Kummallinen eläin ihminen on. Ulkoiset puitteet: kaunis koti, hieno auto ja kaikki tavarat, mitä rahalla saa, mielenkiintoinen työ, arvostettu asema... kaikki se tuntuu tyhjältä, jos ihmiseltä puuttuu elämästään rakkaus. Mahdollisuus rakastaa ja saada rakkautta osakseen. Materia on vain puudutusainetta, joka turruttaa rakkautta kaipaavan sielun. Rakkautta ei voi rahalla hankkia. Rakkaus todellakin antaa merkityksen ihmisen elämään ja sen eteen kannattaa ponnistella enemmän kuin materiaalisen rakkauden korvikkeen eteen tekee.
Hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa. Itsestä ja omista tuntemuksista pitää lähteä liikkeelle, kun miettii, mitä elämältään tahtoo. Se voikin olla pitkä ja kuluttava, jopa elämän mittainen, prosessi. Siihen voi hukata vaikka koko elämänsä, mutta se on tyydyttävää vain harvoille, niin luulen, vaikka maailma tuntuu joskus ihailevan, niitä, jotka luopuvat omasta elämästään, pohdiskellakseen elämänsä tarkoitusta. Jonkun ihmisen kohdalla se voi olla hyväkin ratkaisu, se heille suotakoon. Useimmat ihmiset kuitenkin kaipaavat elämää, jossa rakkaus on vahvasti läsnä.
Itseään ja tunteitaan kuuntelemalla ja tarkastelemalla pääsee varmaan jossain vaiheessa tilanteeseen, että on suhteellisen varma siitä, mitä elämältään haluaa. Hyvin kiitollinen voi olla itselleen, jos on suhteellisen varma tunteistaan, että haluaa juuri sen tietyn tiedossa olevan henkilön elämäänsä.
Varmuus ja tietoisuus omista tunteista ei yksin riitä, vaan se on muutettava todeksi. On suorastaan hölmöä jäädä odottamaan, että asiat tapahtuvat itsestään, kuin jonkin mystisen johdatuksen avulla. On otettava ohjaat omiin käsiin, on toimittava ja oltava aloitteellinen. Hän, joka on riittävän varma tunteistaan on velvollinen toimimaan. Siinä yksinkertaisimmillaan on kyse vain omaksi parhaakseen toimimisesta, ei mistään muusta, eikä se ole millään muotoa häpeällistä. Se ei ole edes missään määrin sukupuolisidonnainen asia.
Jos kyse on jostain entisestä kumppanista, on aivan turhaa etsiä tekosyitä, "on noloa", "en ylpeyttäni ota yhteyttä", "hänen on nöyrryttävä" tms. Näitä syitä voi kehitellä vaikka kuinka paljon, yhteistä niille on kuitenkin se, että ne ovat vain keksittyjä verukkeita. Verukkeitä keksiessään voi pahimmillaan käydä niin, että kuulee hänestä saadessaan häneltä kutsun häihin tai karmeimmillaan omaisilta kutsun hautajaisiin. Olen 100 metriä takana ajaen nähnyt, miten kahden ihmisen elämänliekki kolarissa sammui hetkessa.
On myös hyvä muistaa, ettei se henkilö, jonka omissa aatoksissaan tietää olevan minua varten, ole mahdollisessa omassa itsetutkiskelussaan vielä ollenkaan siinä vaiheessa kuin itse on. Ihmisten elämät kulkevat vain harvoin sillä tavoin yhtäjalkaa, että pohdiskellaan yhtäaikaa sitä, mitä elämältään haluaa. Tämän tietävät ainakin kaikki ne, jotka joskus ovat olleet parisuhteessa. Hän voi olla hyvinkin epävarma ja epäileväinen omista tuntemuksistaan. Tämän ihminen, joka on itse saavuttanut riittävän varmuuden ja tiedostaa, kenen kanssa elämänsä haluaa jakaa, sivuuttaa liian helposti ja virheellisesti olettaa, että toinenkin on samassa vaiheessa. Jos ei hän ei silloin heti saa vastakaikua itselleen, sorrutaan toiseen virhepäätelmään: hän ei välitä eikä rakasta minua. Kumppanille on suotava aikaa omaan prosessiinsa, antaa ajatuksen ja tunteiden kypsyä. Sitä varmasti helpottaa ja nopeuttaa, kun paljastaa avoimesti omat tunteensa hänelle. Sillä voi olla ratkaiseva vaikutus kahden ainutkertaisen ihmisen kauniille loppuelämälle.
Toista voi myös avittaa. Kun tietää kuka on itselle se oikea, voi pienin askelin edistää toista huomaamaan itsensä. Laittaa nätin tekstari silloin tällöin, soittaa tai nähdessä voi jäädä juttelemaan. Kyselee kuulumisia ja muistaa sanoa, olipa mukava nähdä tai kuulla sinusta. Jää mieleen. Se, joka on mielessä tulee vähitellen myös ajatuksiin. Voi niitä tapaamismahdollisuuksiakin hiukan järjestellä, jos tietää, missä toinen liikkuu tai käy. Eivät ne "sattumalta" kohtaamiset aina aivan "sattumalta" tapahdu. Niitä voi "sattumia sattumalta" järjestää.
Tietyn ihmisen kanssa olisi valmis vaeltamaan kivikkoisillakin poluilla. Sen takia, että juuri hänen kanssaan tietää näkevänsä myös ne kauneimmat maisemat. Tunne on niin vahva.
Hän kuitenkin päätti vaeltaa eri suuntaan.
Ehkä hän ajatteli säästävänsä minut omilta ongelmiltaan, joista paljasti minulle jotakin jälkikäteen. Vai totesiko hän minun kuitenkin olevan hänelle "väärä"?
Tämä jäi minulle niin epäselväksi että se on jäänyt korventamaan mieltäni. Hän ei ollut valmis puhumaan kasvokkain, kun kysyin. Olen ottanut häneen myöhemmin yhteyttä kuulumisia kysellen. Lyhyt asiallinen vastaus. Sitten ei mitään.
Olen kuluttanut energiaani mielettömästi tähän, vuoroin päästäkseni elämässäni eteenpäin, vuoroin käymällä kaikkea edelleen mielessäni läpi ja toivomalla että entäpä jos hän ottaa yhteyttä päästyään omassa prosessissaan eteenpäin. Olen kahlannut vuoroin epätoivon suossa ja vaaleanpunaisissa toiveissa. Yrittänyt "järkiintyä", yrittänyt aloittaa uutta seurustelusuhdetta, mutta ei.
Olen yksin ja katson mitä elämä tuo tullessaan. Jokin rauhattomuus, selvittämätön mysteeri, on kuitenkin jäänyt asumaan mieleeni. Ikävöin saavuttamatonta. Ehkä se jonakin aamuna on poissa?
Voi toimia, jos on uudesta ihastuksesta kyse.
Entisen kumppanin kohdalla asia voi olla päinvastoin. Hyvä tarkoitus voi kariutua siihen, ettei viestin saaja ymmärrä, mihin sillä pyritään. Itsellä omakohtaista kokemusta saada yllättäviä tekstiviestejä naiselta, jonka kanssa suhde oli päättynyt. Suhteen päätös ei ollut niin erityisen sivistynyt tyyliin: erottiin sovussa ja muuta diipadaapaa. Tulkitsin hänen lähettämänsä viestit oikopäätä piruiluksi ja yritykseksi kääntää veistä haavassa. Torjuntani oli tyly ja sanankäänteet voimakkaita. Tuo lähestymisyritys tapahtui hyvin epäkiitolliseen aikaan, muiden, työhön liittyvien, probleemien vuoksi tympäisi ihan riittävästi. Hän tiesi tilanteen ja ajattelin hänen haluavan kaataa bensaa liekkeihin. Niin, emme ole mitään elänkokemusta vailla olevia nuoria vaan oikeasti aikuisia ihmisiä.
Pitkän ajan kuluttua kuulin eräältä taholta, että hän oli yrittänyt tosissaan hieroa sopua välillemme. Kannattaa olla tarkka, millaisella "pikkunäppärällä" viestillä entistä kumppaniaan lähestyy. Kovin tulkinnan varasta viestiä kannattanee välttää, sillä se tulkitaan helposti väärin. Erityisesti silloin kun se tulee taholta, jolta ei odota osakseen minkaanlaista myönteistä mielenkiintoa tai ajatusta. Nyt tuohon osaisin suhtautua rakentavammin ja olisin valmis yhdessä miettimään olisiko meistä vielä yhteiseen elämään. Asia ei ole nyt mitenkään ajankohtainen, koska hänellä lienee uusi suhde.
Tulkinnanvaraisuuden sijaan kannattaisi varmaan olla hyvin suora ja kertoa, että on miettinyt mennyttä suhdetta ja siitä on yhä jäljellä sellaisia tukipilareita, joiden varaan voisi rakentaa uutta yritystä. Kertoa suoraan, että tunteet ovat jäljellä.
"mietiskelyä" kirjoitti, miten elämän liekki voi joskus sammua hyvin yllättävästi. Ajelin tänään aamulla toihin, kaunis aurinkoinen sää, hyvä tie. Tiellä oli juuri sattunut kolari, jossa rekka ja henkilöauto olivat törmänneet, molemmat ojassa eri puolin tietä. En tiedä miten siinä oli käynyt, mutta muistutti elämän yllätyksellisyydestä. On tärkeitä ja suuria asioita ja on mitättömiä asioita. Naurettavaa ja mitätöntä on esimerkiksi tehdä kunnia kysymys siitä, kuka ottaa ensin yhteyttä.
Joskus on myös luovutettava.
Jos on itse ottanut yhteyttä, jätettynä, eikä toinen tule vastaan.
On kai uskottava, ettei hän kaipaa, seisoo päätöksensä takana?
Tunnen olevani loukussa mutta ehkä se sitten on oma henkilökohtainen kriisini. Ihan aikuisista, elämää nähneistä ihmisistä kysymys.
Miten ja millaisessa tilanteessa otit yhteyttä? Tuossa ylempänä on viesti, että yhteydenoton tarkoituksen voi helposti käsittää väärin. Mulla on vähän samantapainen kokemus, jossa mun yhteydenotto tulkittiin täysin väärin.
Kannattasko vielä yrittää, sun tunteet ei ole kadonneet ja jos aikaa on kulunut, niin hänenkin ajatus voi olla muuttunut paljonkin sun suhteen. Tsemppiä : )
ole ihan noin yksin kertaista, jos varattuna kaipaat varattua, niin on silloin parempi kun et kajoa toisen elämään, vaan ikävöit ja kärsit tahollasi, ei halua toisen liittoon mitenkään kajota, vaikka tietää, että molemmilla samat tunteet,,
Ei se helppo tilanne ole, mutta jos tunteet ovat molemminpuoliset, niin asiahan on vain järjestelykysymys. Ei mitään uutta auringon alla. Kumpikin tietää kenen kanssa yhteiselle purjehdukselle haluaa lähteä, ei muuta kuin astuu laivaan.
ei haluta perheitä särkeä, toisella vielä pienet lapset,isä tarvitaan vielä kotona, minulla jo vähän eri tilanne, mutta hän myös rakastaa varmaankin, jotenkin puolisoaan, tunteet tulivat hänelle, varmasti puskien takaa, ei arvannut, mitä tapahtuu, kun oikeat kemiat kohtaavat, sanoi noin minulle itse, jos vaikka sitten vanhoina, mutta emme unohda ikinä toisiamme, oli meidän kohtaamisemme sellaista ilotulistusta molemmin puolin, ei heti, mutta pikkuhiljaa, mutta kun se alkoi, jouduimme, melkeimpä ensiksi toisiamme väistelemään,,
Sinä olet ainakin miettinyt omaa ja hänen tilannettaan monelta kantilta. Vastuullisesti ja kypsän ihmisen tavoin. Hyvä piirre ihmisessä, että pystyy harkitsemaan tekojaan ja arvioimaan niiden seurauksia. Tunne on vain siitä pirullinen kumppani, ettei se aina järkeilemällä vaimene, ei ainakaan nopeasti. Mutta sinulle jää kuitenkin upea muisto kävi tilanteessanne miten tahansa : )
olen miettinyt paljonkin, mutta ikävä on aivan kauhea,silti yritän asiani järkeillä ja on myöskin nyt helppoa, kun ei vähään aikaan ole toista nähnytkään, vaikka mielessä hän mies on jatkuvasti, mutta miten taas käy kun nähdään, tiedän, että pian kohtaaminen tapahtuu, upeat muistot varmasti, kunhan ensiksi selviän ehjäksi tästä tunteesta, joka on erittäin kuluttavaa, joka ei ole tätä kokenut, ei voi tietää, nytkin kirjoitan kyyneleet silmissäni
Miten pitäisi toimia? Sen kun tietäisin. Kuulostelen vielä näitä tunteitani kesän. On päästävä itseni kanssa sopuun, mitä oikeasti tahdon. Nyt vaaka on kallistunut vahvasti hänen suuntaansa. Erittelen ajatuksiani kuitenkin vielä. Jos sen sisäisen varmuuden itsestäni löydän marssin syksyllä tuon mieleni vallanneen naisen eteen ja kerron kasvokkain, mitä olen ajatellut ja miettinyt hänestä. Ei siihen mitään kiertotietä tarvitse kehitellä, ei minusta tunteissa mitään väärää voi olla. Se on tietysti eri asia, miten hän minuun sitten suhtautuu. Vieraita emme ole, vaan meillä on ollut jo aikaa sitten päättynyt lievästi sanoen tempoileva suhde.
Jos entisistä kumppaneista on kyse, ideaalitilanne olisi varmaan se, että kummallakin olisi tahtoa löytää kompromissia niihin asioihin, jotka aikaisemman suhteen ajoivat kiville. Jos sellainen mahdollisuus mieleen jommalla kummalla juolahtaa, sitä voisi vaikka leikin varjolla toiselle laittaa viestin. Jotenkin siihen tyyliin, että muistui tuossa mieleen se ja se juttu, ihmettelen ja naureskelen itselleni sitä, miten typerästi siinä otin itseeni. Sellaisilla asioilla voisi saada keskutelun aloitetuksi.
Tiedän kenen kanssa yhteiselle matkalle haluan, mutta näyttää vahvasti siltä, että joudun jatkamaan tätä sinkkuristeilyä. Eivät ole vuodet tehneet tehtäväänsä, ainakaan vielä, tämän kaipaamani naisen kohdalla. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, on tässä maailmassa tapahtunut paljon kummallisempiakin asioita. Jospa tämä vahva hiuksinen tumma nainen alkaisi kesän mittaan katsella menneitä hiukan toisenlaisten lasien lävitse ja näkisi sieltä samoja valonpilkahduksia kuin minäkin. Enemmän meillä oli yhteistä kuin erottavaa, se perustus ei ole muuttunut mihinkään.